Narsistinen haava -retriitti.

Tällä retriitillä opit tunnistamaan miten ja miksi puolustat itseäsi reaktiivisesti. Puolustautumisellemme on hyvä syy. Tiedostamalla oman puolustautuvuutesi voit tulla lähemmäksi itseäsi.

 

Näet millä tavoin täytät sisälläsi olevaa tyhjiötä, jonka eri ihmiset kokevat eri tavoin mm. riittämättömyytenä, arvottomuutena, voimattomuutena ja rakkauden tai hyväksynnän kaipuuna. Kun näet miten toimit, sinun on mahdollisuus alkaa tulla syvemmin ravituksi ulkoa etsityn täytteen sijaan.

 

Tulet myös lähemmäksi sitä haavaa, jota jokainen meistä kantaa sisällään. Haavaa, joka syntyi siitä, ettei meitä nähty, kuultu, tuettu ja rakastettu juuri oikealla tavalla kun olimme lapsia. Haavaa, jonka ytimessä on tyhjiö.

 

Pääset myös kosketuksiin sisällä olevan tyhjiön kanssa. Tämä tyhjiö on ovi niiden ominaisuuksien ja sen itsesi luokse, johon olet osittain menettänyt kosketuksen kehityksesi myötä. Siihen iloon, voimaan, vahvuuteen, rohkeuteen, viisauteen ja sydämellisyyteen, joka on sinua itseäsi. Aitoon identiteettiisi.

 

Jokaisella meistä on väärinkäsitykseen perustuvia kuvia ja käsityksiä itsestämme. Elämäämme ohjaavat myös kuvat ihanneminästä, jota tavoittelemme ja johon itseämme vertaamme. Olemme omaksuneet tiettyjä rooleja, joiden kautta toimimme maailmassa saadaksemme riittävästi sitä mitä tarvitsemme. Nämä eivät kuitenkaan ole aito itsemme. Tämä retriitti on askel lähemmäs tätä aitoa itseäsi.

 

Pelkomme raukeaa kun löydämme huterien rooliemme sijaan todellisemman pohjan. Häpeä haihtuu meistä kun tunnemme itsemme ja lopetamme ylläpitämästä valheellisia kuvia. Viha voi sulaa kun saamme takaisin kaiken sen minkä olemme menettäneet. Itsemme.

Kuuntele ja lue lisää siitä miksi olemme puolustautuvia, koemme vajavuutta sekä puutetta sisällämme ja miten olemme haavoittuneet.

Narsistinen puolustautuminen

Koska olemme menettäneet todellisen itsemme, minuutemme on joko isossa määrin tai osittain heikoilla. Tästä kompuavat mm. epävarmuus, riittämättömyys, pelko, häpeä, voimattomuus ja arvottomuus.

Yritämme ylläpitää itsellemme ja toisille toisenlaista kuvaa. Kun joku kyseenalaistaa tämän kuvan tai epäonnistumme sen toteuttamisessa, meidän on vaikea olla. Tällöin puolustaudumme. Kuten myös silloin kun jokin ulkopuolinen paljastaa meille sen, että emme ole kokonaisia sisällämme.

Kaikenlainen torjunta on ilmentymää tästä narsistisesta puolustautumisesta.

Narsistinen ravinto

Koetamme täyttää sisällämme olevaa tyhjiötä etsimällä ulkopuolelta niitä asioita, esimerkiksi iloa, voimaa, stabiiliutta/turvaa, arvon kokemusta, iloa, vahvuutta ja viisautta, jotka menetimme todellisen itsemme myötä. Sen lisäksi etsimme yhä kokemusta siitä, että olemme hyväksyttyjä, rakastettavia ja arvokkaita.

Ihmissuhteet, päihteet, työ, menestys, raha, päihteet ja viihde ovat vain muutamia niistä asioista, joilla pyrimme kokemaan menettämäämme elämää. Otamme erilaisia rooleja saadaksemme niitä asioita, joista olemme tyhjiä.

Narsistinen haava

Ilo, innostus, suoruus, uteliaisuus, elinvoimaisuus, alotteellisuus sekä jano oppia ja kokea ovat muutamia niistä ominaisuuksista, jotka meissä ilmenevät lapsena. Monista eri syistä näitä ominaisuuksiamme ei nähdä, kuulla, todenneta meille, kannusteta ja arvosteta. Joissain tapauksissa tulemme jopa torjutuiksi ja meitä kannustetaan olemaan jotain muuta.

Tämän seurauksena menetämme nämä ominaisuudet ja siten todellisen itsemme. Sisällemme jää tyhjiö sekä kipu tästä menetyksestä. Tämä on narsistinen haava, joka on meissä jokaisessa jossain määrin.

Mitä on jokaisessa ihmisessä oleva narsistisuus?

Narsistisuus on identifioitumista vääristyneisiin minäkuviin, ihanneminäkuviin ja rooleihin, joita olemme omaksuneet. Nämä eivät ole todellinen identiteettisi ja siksi tunnemme toisinaan olevamme valheellisia, koemme epävarmuutta ja olemme syvällä sisällämme katkeria tai vihaisia. Tiedämme syvällä sisällämme, että jotain muuta oli olemassa.

Minäkuvissamme ei ole mitään pahaa. Narsistisuus on luonnollinen osa kehitystä. Tämä minuutemme vaatii kuitenkin jatkuvaa ylläpitoa, ravintoa, tosiasioiden välttelyä sekä puolustusta koska se on vailla todellista pohjaa.

Osa meistä samaistuu enemmän vääristyneisiin ja vajaviin minäkuviin/minäkäsityksiin. Toiset samaistuvat ihanneminäkuviinsa ja elävät sen mukaista elämää. Molemmat ovat samassa tilanteessa sen osalta, että tämä minuus on kaavamainen, ei vapaa, itseään toistava ja jatkuvaa ylläpitoa vaativa rakennelma.

Emme ole vapaita, koe syvää täyttymystä tai löydä lahjojamme niin kauan kuin uskomme olevamme tämä narsistinen minuutemme. Niin kauan kun emme tunne sitä itseämme, jonka narsistinen minuutemme on korvannut ja jonka menettäminen jätti sisällemme tyhjiön.

Koetko, että tämä retriitti on lahja, jonka haluat antaa itsellesi?

arrow
KYLLÄ, HALUAN TUNTEA AIDON ITSENI

Voit osallistua retriitille paikan päällä Stockforsin Patruunantalossa, osoitteessa Hiomonkuja 6, 49270 Pyhtään kirkonkylä. Tai kotoasi käsin tietokoneen/puhelimen välityksellä. Valitessasi osallistumisen verkon kautta saat selkeät ohjeet osallistumiseen ja pääset osallistumaan koko ohjelmaan.

Retriitti alkaa 2.9.2020 kello 10.00 ja päättyy 6.9 kello 17.00. Hinta paikan päällä 640€ ja kotoa käsin 420€. Maksat tässä vaiheessa ilmoittautumista vain retriitin osuuden 420€. Majoitus ja ruokailut (220€) maksetaan paikan päällä niiden osalta, jotka kokoontuvat sinne fyysisesti.

Jos sinun on tarpeen kysyä jotain ennen päätöstä, laita minulle postia osoitteeseen info@aarolof.fi

shadow-ornament
Aaro Löf

Jokainen retriitti on kuin kotilo, joka syleilee minut rakastavaan ja voimalliseen syleilyynsä. Sen sisällä pyörin, heilun ja pehmenen, muuttuen joka hetki hieman enemmän itsekseni. Kunnes kotilon on aika avautua ja päästää minut maailmaan. Kypsempänä, voimakkaampana ja muutama uusi väri siivissäni.

Aaro Löf

Mitä osallistujat kertovat retriiteistä?

Ennen retriittejä suoritin elämää. Retriittien myötä olen saanut työkaluja ja löytänyt itsestäni resursseja joiden avulla olen uskaltanut pysähtyä itseni ja oman kokemuksen äärelle. Rohkeutta kohdata sellaisia asioita ja kokemuksia jotka olen aikaisemmin sivuttanut. Sen myötä elämästä on tullut värikkäämpää, tunteikkaampaa ja läsnäolevampaa. Elämä ä joka tuntuu elämältä.

Osallistuja syksyltä 2019

Aaro osaa tuoda lempeästi ja rehellisen suorasti näkyväksi kaiken onnelliseen ja vastuulliseen elämään tarvittavan. Kun kaikki sinussa saa olla, voit rentoutua ja aloittaa tutkimusmatkasi.

Omalle matkalleni olen saanut arvokkaita työkaluja ja mikä tärkeintä, Aaron esimerkin kautta luvan katsoa ja kuulla itseäni rehellisesti ja rakkaudellisesti. En voi verrata työskentelyä Aaron kanssa mihinkään aiempiin käymiini koulutuksiin, en edes psykoterapiakoulutukseeni, sillä niistä on aina puuttunut jotain.

Aaron tavassa olla ja työskennellä se ei onneksi puutu, vaan on vahvasti läsnä: kyky ymmärtää ihmistä niin kokonaisvaltaisesti, että et kerta kaikkiaan halua enää jatkaa elämääsi kulkien unessa, vailla todellista tarkoitusta ja vapautta.

Johanna, psykologi & psykoterapeutti

Olen saanut retriiteillä kokemuksia, jotka ovat suoraan vaikuttaneet vuorovaikutustilanteisiin erilaisten ihmisten kanssa. Koen että monet toimintamallini ovat tulleet "tilavammaksi" tai jopa kokonaan kadonneet. Tilasta käsin on helpompi tarkkailla toimintaani ja pysyä läsnä sille mitä tapahtuu.

Osallistuja syksyltä 2019

Mitä saat ja opit retriitillä?

  • Opit itsekeskustelu -menetelmän sekä taidon kuulla itseäsi ja toista paremmin. Nämä antavat sinulle pysyvästi työkalut tuntea itsesi paremmin ja elää selkeämpää elämää.
  • Näet miten puolustautuminen, tyhjiö ja sen täyttäminen vaikuttavat elämääsi ja opit lähestymään näitä ilmiöitä itsessäsi siten, että ne alkavat hitaasti ja varmasti vähentyä.
  • Saat omia kokemuksia siitä mikä on ero aidon itsesi ja omaksutun minuutesi välillä. Osaat tunnistaa eron myös arjessasi.
  • Saat tukea sinussa olevan haavan kohtaamiseen. Arvottomuus, huonommuus, pahuus, vääränlaisuus, likaisuus, ymmärtämättömyys, pelokkuus, valheellisuus, sisällöttämyys, riittämättömyys ovat esimerkkejä niistä muodoista, joina ihmiset tämän haavan ja sen sisällä olevan vavavuuden voivat kokea.
  • Opit olemaan rehellisempi ja avoimempi sille mitä sisälläsi tarvitset sen sijaan, että etsisit täytettä sille. Tämän kautta tulet aidosti ravituksi.
  • Ihmissuhteissasi vaikuttava narsistisuus vähenee. Opit olemaan toimimatta ravintona toisille sekä luopumaan toisten ravintona käyttämisestä.
  • Opit mitä aito henkisyys on ja miten se eroaa henkisten ihannekuvien tavoittelusta ja sisällä olevan tyhjiön täyttämisestä henkisillä asioilla.
  • Ymmärrät mistä häpeä, pelko ja viha pohjimmiltaan syntyvät. Mitä lähemmäksi tulet itseäsi, sitä vähemmäksi nämä ilmiöt käyvät elämässäsi.
  • Saat harjoitella aitona itsenäsi olemista ja kanssakäymistä toisten kanssa hyväksyvässä ilmapiirissä. Kaikista suurin työmme on siinä, että tuomme itseämme osaksi jokapäiväistä kanssakäymistä ja olemista. Tähän tarvitsemme samaan sitoutuneita harjoituskavereita.
  • Jos olet utelias siitä mitä todellinen itsesi on tai sinulla on jonkinlaisia tietoisuuden avartumisen kokemuksia mutta et ymmärrä miten ne kokemukset ja jokapäiväinen elämäsi voisivat tulla lähemmäs toisiaan, löydät asiaan selkeyttä.
  • Retriitin opetuksia ja työkaluja käytäntöön viemällä alat kokea enemmän autenttisuutta, iloa, voimaantumista, selkeyttä ja ravituksi tulemista.
  • Haavoillasi on mahdollisuus tulla kohdatuksi ja parantua retriitillä sekä sen jälkeen. Löydät myös selkeyttä siihen miten nämä haavat ovat syntyneet.

Kenelle retriitti sopii tai ei sovi?

Retriitti sopii jokaiselle itsetuntemuksesta kiinnostuneelle.

Edellisellä retriitillä kuulin hienon lauseen istuessamme miesten kanssa paljussa illalla. Osallistuja kertoi, että vaikka hän on käynyt jos jonkinlaisilla kursseilla, hän on täällä retriitillä kokenut kaikkein syvimmät ja avarimmat tietoisuudentilat, tullen aina vain yhä tavallisemmaksi ihmiseksi. Sanat kuvaavat työskentelyämme hyvin. Haluan sen olevan konkreettista ja jokapäiväiseen elämään positiivisesti vaikuttavaa ja samaan aikaan sen tulee johtaa yhä syvempään kosketukseen sen kanssa mitä kaikkea todella olemme.

Retriitti ei sovellu mielenterveysongelmista kärsiville eikä niille ihmisille, joille normaalista arjesta selviäminen on haastavaa. Työskentelymme antaa paljon ja vaatii meiltä samalla voimavaroja.

Voit osallistua kotoasi käsin tai paikan päältä.

Nykyisin retriitille voi osallistua paikan päällä tai kotoa käsin. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja ja niin minulla itselläni kuin osallistujilla on hyviä kokemuksia molemmista. Suosittelen paikan päälle tulemista jos se on sinulle mahdollista. Kokemus on vahvempi ja tuetumpi paikan päällä.

Mikäli käyt retriitin kotoasi käsin, saat ohjeet siihen miten sen syventymistä voi auttaa. Tärkeintä on, että sinulla on tietokone/puhelin, jolla osallistua sekä tila, jossa voit keskittyä opetukseen ja harjoituksiin. Pystyt osallistumaan kaikkeen retriitin sisältöön. Kehollisiin harjoituksiin, opetukseen, opetuksia konkretisoiviin harjoituksiin, pienryhmä -työskentelyyn sekä kysymykset ja kommentit osioihin.

Katso alta miltä retriitillämme on näyttänyt noin kaksi vuotta sitten.

HALUAN ILMOITTAUTUA MUKAAN

Voit osallistua retriitille paikan päällä Stockforsin Patruunantalossa, osoitteessa Hiomonkuja 6, 49270 Pyhtään kirkonkylä. Tai kotoasi käsin tietokoneen/puhelimen välityksellä. Valitessasi osallistumisen verkon kautta saat selkeät ohjeet osallistumiseen ja pääset osallistumaan koko ohjelmaan.

Retriitti alkaa 2.9.2020 kello 10.00 ja päättyy 6.9 kello 17.00. Hinta paikan päällä 640€ ja kotoa käsin 420€. Maksat tässä vaiheessa ilmoittautumista vain retriitin osuuden 420€. Majoitus ja ruokailut (220€) maksetaan paikan päällä niiden osalta, jotka kokoontuvat sinne fyysisesti.

Jos sinun on tarpeen kysyä jotain ennen päätöstä, laita minulle postia osoitteeseen info@aarolof.fi

Kuka on Aaro Löf?

Ehkä olen jo sinulle tuttu esimerkiksi kirjani tai Hidasta elämää-kirjoituksieni kautta.

Jos en ole vielä tuttu sinulle ja jos minulle jokin ammattinimike pitäisi antaa, niin olen henkinen valmentaja. Työni tarkoitus on auttaa (myös minua itseäni) ja muita ihmisiä ympärilläni, tuntemaan itsensä ja ymmärtämään mikä suunnaton rikkaus sen oppimismatkan takana on.

Olen vuosien aikana ehtinyt tekemään paljon muutakin, mutta tämä on kutsumukseni. Jos haluat tietää missä olen opiskellut ja toteuttanut itseäni, voit lukea alta.

Koulutuksia mitä olen käynyt vuosien varrella

    • Ratkaisukeskeinen -valmentaja (Robbins-Madanes)
    • LCF -lifecoach (Valmentamo)
    • Miesryhmäohjaaja (Miessakit ry)
    • Tantric Lifecoach (Shanti Limnell, Awareness therapy)
    • Kundaliinijooga -opettaja (KRI)
    • Vapaa tie -valmentaja (Kehto -koulu)
    • Working with people -training (www.workingwithpeopletrainings.com)
    • Diamond approach -oppilas (www.diamondapproach.org)
    • Kristillisen mystiikan sekä suufilaisuuden oppilas

Työhistoriani

    • Telemarkkinointiyhtiön toimitusjohtaja 2006-2008 sekä toinen omistaja vuoteen 2011 saakka
    • Kiinalaisen lääketieteen harjoittaja 2009-2011
    • Raakaravintokouluttaja 2010-2012
    • Hidasta elämää -sivuston ensimmäisiä kirjoittajia 2011 -->
    • Ratkaisukeskeinen valmennus sekä kurssit vuosina 2011-2013
    • Suomen ensimmäisen hyvinvointia käsittelevän verkkokurssin (Täyttä elämää Nyt) järjestäjä vuonna 2013
    • Henkinen valmentaja vuodesta 2013 alkaen ja kaksivuotisen Inhimillinen tie -koulutusohjelman ja henkisten retriittien ohjaaja. Tämä työ jatkuu tänäkin päivänä
    • Rohkea elämä -7 askelta todelliseen muutoksen kirjan julkaisu joulukuussa 2018.
    • Kuulluksi tulemisen taito-, Kohtaava parisuhde- sekä Läsnäolohaaste -verkkokurssien luominen vuonna 2019. Vuonna 2020 julkaisin Ryhdy aikuiseksi sisäiselle lapsellesi -verkkokurssin.

Mistä näissä retriiteissä on kysymys?

Olet ehkä huomannut, ettei aina ole helppoa tuntea omia tunteitaan. Retriitit auttavat sinua tässä. Saatat tunnistaa myös sen, että sinussa on olemassa kapasiteettia, johon et kuitenkaan oikein saa yhteyttä.

On kuin joku rajoittaisi sinua. Retriiteillä selvitämme mitä nämä rajoittimet ovat ja miksi meillä on sellaisia, jotta saadaan kosketus voimavaroihin, joita niiden takana on lukittuina.

Taito, jota retriitit kasvattavat ja joka on puutteellinen kasvatuksessamme, on läsnäolon taito. Retriitillä opettelemme pysymään lähellä itseämme, kohtaamaan omat kokemuksemme ja tunteemme, sekä ammentamaan siitä mitä olemme sen sijaan, että eri keinoin joutuisimme välttelemään sitä.

Pysymme siinä mitä on, jotta voimme lopulta mennä sinne, mihin haluamme mennä.

Käsittelemme erilaisin työskentelytavoin menneisyyteemme, kehitykseemme ja varhaisiin vuorovaikutussuhteisiin liittyviä ilmiöitä itsessämme. Ne ovat minuutemme perusta ja itsenäinen, vapaa, sekä oman näköinen ja tuntuinen elämä edellyttää ratkaisemattomien asioiden loppuunsaattamista, sekä omaksuttujen selviytymisstrategioidemme tunnistamista.

Retriitti antaa sinulle paikan, jossa tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Kun meillä on paikka, josta ammentaa täysin itsellemme, pystymme antamaan arjessamme paremmin toisille. Ennen vanhaan tiedettiin hyvin, että ihmiselle tekee hyvää säännöllisesti saada aikaa vastaanottaa ja olla itsensä kanssa. Muu elämä toimii tuolloin paremmin.

Retriitillä hiljennyt kuuntelemaan. Monelle siihen ei ole arjessa tarpeeksi aikaa. Kun otamme sille aikaa, löydämme selkeyttä ja näemme ratkaisuja arkielämämme tilanteisiin. Kun otamme etäisyyttä elämäämme säännöllisesti, näemme itsemme ja elämämme selkeämmin.

Pohjimmiltaan päämäärä on tulla kokonaiseksi ihmiseksi. Eli ihmiseksi, joka tietää ja tuntee sen kuka hän on. Mikään hänessä tai toisissa ei pelota häntä tai tunnu vieraalta, koska se on hänelle jo tuttua itsessään.

Kokonainen ihminen liikkuu maailmassa vapaana, itsenäisenä ja välittömässä yhteydessä kaikkeen ympärillään. Hän on lähellä itseään ja sen vuoksi myös lähellä kaikkia muita.

Retriittien tavoite on opettaa osallistujaa keskustelemaan itsensä kanssa tavalla, joka mahdollistaa ajan kanssa sen, että hän ei enää koskaan koe olevansa yksin, etäällä itsestään, vailla jotain tai epäselvänä siitä, mihin hänen on elämässään kuljettava.

Retriitillä voimme riisua maskit ja roolit ja tulla ravituksi syvältä sisältämme. Ei tarvitse aina olla jotain, antaa jotain tai pitää yllä jotain vaikutelmaa, vaan sallia kaiken tuon hetkeksi pudota alas ja tulla nähdyksi. Olla vain.

Saamme vahvistusta niille asioille itsessämme, joita pidämme salassa, emmekä uskalla näyttää. Toiveille, kapasiteeteille, unelmille ja viisaudellemme.

Joskus olemme tienhaarassa, mutta emme uskalla myöntää itsellemme sitä. Retriitti tarjoaa tuen avautua katsomaan missä todella kuljet. Sinulla on ympärilläsi turvaverkko, kun uskallat katsoa. Tosiasiahan on, että se tuntuu siltä kuin astuisi tuntemattomaan, eikä tiedä mitä siellä on vastassa.

Retriitti antaa tilaisuuden purkaa niitä emotionaalisia tarpeita, stressiä ja arjessa vaille huomiota jääneitä asioita itsessä, jotka painavat sisällä, sekä alkavat heikentää ajan kanssa elämänlaatuamme vieden voimavaroja.

Retriitti tarjoaa osallistujille heidän niin halutessaan verkoston, jossa tulla jatkossakin kuulluksi ja kohdatuksi. Mahdollisuuden harjoittaa henkisyyttä vailla uskontoja tai vaatimuksia johonkin uskomisesta. Se mitä henkinen etsijä etsii, voi löytyä vain hänen sisältään.
Mahdollisuuden tutustua sinuun, oppia luottamaan sinuun ja tulla oman elämän auktoriteetiksi.

Retriitti auttaa luomaan yhteyden siihen kadotettuun itseen, joka on jäänyt opittujen roolien ja selviytymisstrategioiden taakse.

Työskentelymme myötä voimma viimein kasvaa lapsesta aikuiseksi. Olet kenties huomannut, että iso osa ihmisistä käyttäytyy yhä aikuisenakin kuin lapsi? Kokien maailman ja toisten olevan vastuussa hänestä ja velvoitettuja antamaan hänelle sen, mitä hän tarvitsee. Ne, jotka kasvavat oikeasti aikuisiksi, luopuvat tästä lapsen asemasta, ottaen elämästään viimein vastuun. Tästä syntyy mahdollisuutemme kokea viimein täyttymystä ja onnea, kun ymmärrämme sen olevan omasta valinnastamme kiinni.

Retriitillä saat kosketuksen elinvoimaan, iloon, herkkyyteen, omaan tahtoon ja voimaan. Kuten myös ymmärryksen, miksi olemme sulkeneet ne itsestämme. Näiden pois sulkemiseen liittyen taustojen ymmärrys on kriittinen asia, koska haluamme tuoda löytämämme voimavarat pysyväksi osaksi elämäämme.

Halutessasi löydät vertaisryhmän, joka koostuu ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneet aidosti itsestään ja siten myös siitä, kuka sinä todella olet.

Miksi retriitti kestää 5 päivää?

10 päivää tai kuukausi olisi monelle liian pitkä aika tulla itsensä äärelle. Kaksi päivää taas ei riitä siihen, että saamme haluamamme muutoksen toteutettua elämässämme. Meidän täytyy viettää tarpeeksi pitkä aika itsemme lähellä, jotta emme kadota löytämäämme ja ymmärrämme ne ilmiöt, joiden myötä olemme aiemmin kadottaneet sen. 5 päivää on riittävä aika sille, että saat mukaasi jotain pysyvää.

Stressin laukeaminen ja hermoston rentoutuminen vie aikansa. Pari ensimmäistä päivää on tätä rentoutumista. Sen jälkeen alat vastaanottaa ja löytää uutta itsestäsi. Viimeisenä päivänä taas alamme jo valmistautua arkeen. Kun meillä on 5 päivää aikaa, saapumisen ja poistumisen välissä on tarpeeksi tilaa.

Kyseessä ei ole "Pidetään hetki kivaa" ja palataan sitten samaan vanhaan arkeen, vaan tarkoitus on todella ammentaa jotain syvää ja pysyvää.

5 päivää antaa aidosti kokemuksen siitä, että olet saanut rentoutua. Tutustuaksesi itseesi sinun täytyy saada viettää aikaa itsesi kanssa.

Jotta voit nähdä, että todellinen elämäsi on jotain muuta kuin se draama, jossa usein vietämme aikaamme, tarvitset etäisyyttä omaan tarinaasi.

Siksi lähdemme hetkeksi pois siitä ympäristöstä missä arkemme vietämme, jotta saamme lisää tilaa.

Mitä retriitillä tehdään?

Teemme säännöllisesti kehollisia harjoituksia, jotta pysymme energisinä ja parannamme kykyämme olla kehollisesti läsnä. Esimerkiksi jooga, hengitysharjoitukset, laulaminen ja vapautunut liike. Harjoitukset eivät ole vaikeita, eivätkä edellytä aiempaa kokemusta.

Kaikkeen saat ohjeet.

Käymme aina yhden selkeän opetuskokonaisuuden läpi kerrallaan ja saat tutkia opetetun asian merkitystä ja ilmentymiä omassa elämässäsi. Näin oppiminen ei koskaan ole ulkoakäsin tapahtuvaa, vaan omakohtaiseen ymmärtämiseen ja kokemiseen pohjautuvaa.

Harjoitamme läsnäoloa ja syvennämme sitä erilaisin harjoituksin. Osa harjoituksista on meditatiivisia.

Teemme terapeuttisia harjoituksia silloin, kun se on käsiteltävän aiheen kannalta hyödyllistä. Toisinaan tunteiden ilmaisu, joskus voimakkaastikin on tärkeää. Mitä isompien lukkojen takana tunne tai kokemus on, sitä voimakkaammalla paineella se aluksi tulee useimmiten ulos.

Saat jakaa itsestäsi ja tulla kuulluksi siinä määrin, kuin itse valitset juuri sillä hetkellä.

Harjoituksia tehdään ryhmissä, pareittain ja itsenäisesti. Kenenkään ei ole pakko jakaa sen enempää kuin omat voimavarat sallivat. Sinua ei ajeta nurkkaan ja pakoteta avautumaan, vaan saat tehdä kaiken lempeässä hengessä ja omassa tahdissasi.

Saat selkeitä ohjeita siihen miten viedä työskentely retriitin jälkeen myös arkeesi.

Opit taidon, jota kutsumme kuulluksi tulemisen taidoksi.

Usein kysyttyjä kysymyksiä.

Minkä ikäisiä osallistujat ovat?

25-65 välillä yleensä. Miehiä ja naisia. Suurin osa osallistujista on keski-ikäisiä. Monipuolinen kirjo Ihmisiä eri suunnilta Suomea. Enontekiöstä Helsinkiin.

Voiko maksaa laskulla tai osamaksulla?

Molemmat ovat mahdollisia. Löydät maksuvaihtoehdot kurssin varaamisen yhteydestä.

Pitääkö minulla olla aikaisempaa kokemusta, että voin osallistua?

Et tarvitse aiempaa kokemusta tai mitään erityisiä taitoja. Riittää, että olet kiinnostunut itsestäsi. Saat selkeät ohjeet ja opastusta jokaiseen osaan retriittiä. Mukana on aina sekä uusia että aiemmin osallistuneita. Opit tehdessä muiden kanssa.

Ovatko kaikki harjoitukset pakollisia?

Mikään ei ole pakollista vaan vapaaehtoista. Olet itse vastuussa siitä miten otat osaa ja ammennat itsellesi. Haluan painottaa sitä, että retriitti on sinua varten, et sinä retriittiä varten. Ohjelma, sisältö ja harjoitukset on kuitenkin suunniteltu niin, että saisit retriitistä mahdollisimman suuren hyödyn.

Onko täältä päin tulossa muita? Miten kimppakyyti/kyydit?

Osallistujia on ympäri Suomen vaikkakin iso osa tulee Etelä-Suomesta. Lisäämme sinut ilmottautuessasi whatsapp -ryhmään, jossa voit sopia yhdessä matkustamisesta toisten kanssa. Saat myös ohjeet siitä, miten pääset näppärimmin paikalle julkisilla.

Entä jos 5 päivää on minulle liikaa?

Kehoitan aina huolehtimaan omasta jaksamisesta ja osallistumaan omia voimavaroja kunnioittaen. Olet tervetullut mukaan sellaisena kuin olet. Toivomme, että oletuksena pyrkisimme tekemään yhdessä 5 päivän mittaisen matkan, mutta jos lasi on täynnä ennen sitä, on lähdettävä kotiin sulattelemaan.

Millaiset nukkumisjärjestelyt ovat?

Majoitumme oletuksena 2-4 hengen huoneissa miehet miesten ja naiset naisten kesken. Pariskunnille pyritään niin toivottaessa järjestämään oma huone ja yksin majoittuville myös, kuitenkin lisähintaan. Ilmottautumisen yhteydessä voit kertoa omista toiveistasi majoituksen, nukkumisen ja ruokailujen suhteen.

Retriittiin osallistuminen on minulle iso investointi. Onko mahdollista saada alennusta?

Jos rahatilanteesi on heikko, sinun kannattaa kysyä asiasta henkilökohtaisesti (info@aarolof.fi) ja kertoa tilanteestasi. Alennukset ovat harvinaisia ja pieniä silloinkin. Työskentelymme edellyttää voimavaroja ja matala kapasiteetti omaan elämänhallintaan on usein merkki voimavarojen vähyydestä. Silloin jokin muu työskentely voi olla sopivampaa.

Millainen aikataulu retriitillä on?

Toimitan aikataulun aina noin kaksi viikkoa ennen retriittiä ja muokkaan sitä paikan päällä tarvittaessa. Aloitamme kello 10:00 keskiviikkona ja päätämme kello 17:00 sunnuntaina. Löydät alta esimerkin tyypillisestä retriitti päivästä.

07.30 - 08.30 aamuharjoitus
08.30 - 0930 aamiainen
09.45 - 12.30 opetus + harjoitus + jakaminen
12.45 - 13.45 lounas
15.00 - 17.00 pienryhmä A (toisilla vapaa-aikaa tai vapaaehtoinen harjoitus)

17.30 - 18.30 illallinen
18.45 - 21.30 opetus + harjoitus + jakaminen

Onko tässä jokin uskonto takana?

Aiheet, joita tutkimme ja harjoitukset, joita teemme ovat lähtöisin valmennusmenetelmistä, terapiasuuntauksista, henkisistä perinteistä ja uskonnoista. Käytämme niitä rakentamatta kuitenkaan uutta uskomusjärjestelmää.

Haluamme tuntea enemmän itsestämme, emme oppia jälleen kerran jotain ulkokultaista. Tässä nämä eri menetelmät voivat auttaa meitä.

Onko tämä luottamuksellista?

Kyllä. Sitoudumme yhdessä luottamuksellisuuteen ja kirjoitamme asiasta retriitin aluksi myös kirjallisen sopimuksen. Haluamme luoda luottamuksellisen tilan, jossa voit rentoutua olemaan ja löytämään.

Tuleeko tämä sama retriitti uudelleen?

En voi varmuudella luvata sitä. En osaa ennustaa sitä mihin oma tieni vie ammatillisesti ja ihmisenä, vaikka haluankin nähdä retriitit mahdollisuutena syvemmälle ja pidemmälle muutokselle. Vastaavaa opetusta ei Suomesta tällaisena toistaiseksi saa eikä samoja oppikokonaisuuksia opiskelleita ihmisiä ole toistaiseksi muita, joten resurssit retriittien toistamiseen ovat toistaiseksi minun varassani.

Haluaisin tulla mutta pelkään, etten saa ystävää tueksi mukaan.

Ymmärrän, että ystävän mukaan saaminen olisi mukava ja turvaa tuova elementti. Ryhmämme on kuitenkin erittäin välitön ja lämmin, joten huomaat kyllä pian löytäneesi ystäviä retriitiltä, kenties jopa pitkäaikaisia sellaisia. Olet myös ottamassa askelta tutustuaksesi itseesi, joten ole rohkea ja luota itseesi. Sinusta löytyy kyllä se tuki, jota kaipaat.

Olen jo pitkään tehnyt itsetutkiskelua. Voinko saada tästä jotain?

Retriiteille tulee aina myös uusia pitkän linjan tutkiskelijoita ja poikkeuksetta he huomaavat saavansa mukaansa sellaisia elementtejä, jotka tukevat jo opittua. Rehellisyyden nimissä tällä matkalla olemme aina aloittelijoita.

Mitä avoimempia olemme sille, että olemme oppimassa ja löytämässä kokoajan uutta emmekä tule valmiiksi, sitä enemmän iloa, onnea, voimaa, rakkautta, menestystä ja seikkailua voimme löytää. Jos sinulla on jo vankka pohja, hienoa. Silloin sinulla on kapasiteetti ammentaa tästä erityisen paljon koska mitä enemmän voit itsestäsi retriitillä antaa, sitä enemmän saat. Retriitti ei ole kilpailu siitä kuka on edistynein. Olemme kaikki tekemässä omaa ainutlaatuista matkaamme ja sitä retriitin on tarkoitus tukea.

Onko hyötyä tulla vain yhdelle retriitille?

Yksittäinen retriitti on kuin tulisit paikalle ja laittaisit itsesi hetkeksi kiinni laturiin. Saat ammentaa ja oppia. Suosittelen osallistumista vaikka et tietäisi jatkosta. Haluan kuitenkin myös kutsua sinut osallistumaan jatkossakin, jotta saisit kokea mitä voit sisältäsi löytää ja miten elämäsi voi muuttua rikkaammaksi ja rikkaammaksi. Valinta on kuitenkin sinun ja olet tervetullut riippumatta siitä, kuinka usein osallistut.

Sisältääkö retriitti henkilökohtaista työskentelyä Aaron kanssa?

Kyllä ja ei. Retriitti ei sisällä kahdenkeskistä aikaa mutta työskentelen kanssasi henk.koht. sekä pienryhmissä että oppituokioiden yhteydessä. Sinulla on lukuisia tilaisuuksia työskennellä sekä minun että muiden osallistujien kanssa ja tukemana.

Onko tämä terapiaa?

Työskentely on vääjäämättä terapeuttista koska olemme läsnäolevasti paikalla itsellemme. Käsittelemme myös monia yhteisiä persoonallisuuteemme liittyviä haasteita ja piirteitä. Saat tilaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Emme kuitenkaan tee terapiaa eikä työskentely sovi mielenterveyspalvelujen tarpeessa olevalle henkilölle. Autan sinua itsetuntemuksesi ja tutkimuksesi kanssa, mutta voimavarat, kiinnostus ja työpanos täytyy löytyä ensin sinulta.

Missä retriitti järjestetään?

Retriitti järjestetään idyllisessä Stockforsin Patruunantalossa, osoitteessa Hiomonkuja 6, 49270 Pyhtään kirkonkylä.

Haluatko tulla mukaan?

KYLLÄ, NYT ON AIKA TULLA MUKAAN

Voit osallistua retriitille paikan päällä Stockforsin Patruunantalossa, osoitteessa Hiomonkuja 6, 49270 Pyhtään kirkonkylä. Tai kotoasi käsin tietokoneen/puhelimen välityksellä. Valitessasi osallistumisen verkon kautta saat selkeät ohjeet osallistumiseen ja pääset osallistumaan koko ohjelmaan.

Retriitti alkaa 2.9.2020 kello 10.00 ja päättyy 6.9 kello 17.00. Hinta paikan päällä 640€ ja kotoa käsin 420€. Maksat tässä vaiheessa ilmoittautumista vain retriitin osuuden 420€. Majoitus ja ruokailut (220€) maksetaan paikan päällä niiden osalta, jotka kokoontuvat sinne fyysisesti.

Jos sinun on tarpeen kysyä jotain ennen päätöstä, laita minulle postia osoitteeseen info@aarolof.fi