Ottaja, uskallatko olla sellainen?

Ajattelin kirjoittaa sinulle ottamisesta, jatkona aiemmin kirjoittamalleni kirjoitukselle (Kirje heille, jotka ovat menettäneet voimansa). Ottaminen ja antautuminen ovat kaksi voimankäyttöön olennaisesti liittyvää ilmiöitä, jotka eivät mielestäni ole kovinkaan tuttuja meille sellaisena kuin ne rehellisesti elettynä toteututuvat.

Mitä ottaminen on? Miksi sana maistuu monelle pahalta suussa? Miten antautuminen liittyy ottamiseen? Entä miksi ottaja on hemmetin tärkeää sisäistää itsessään? Näihin kysymyksiin vastaan omalla vajavaisella ymmärrykselläni, kuitenkin konkreettiseen kokemukseen nojaten.

Mikä ihmeen ottaminen?

Käytän esimerkkinä seksuaalista kanssakäymistä. Sielläkin tämä ilmiö on tärkeässä roolissa. Ottaminen on sitä kun ilmaiset toiselle rehellisesti, että ”haluaisin tehdä sinulle *****.” Aina kun on olemassa ottaja, on olemassa myös joku, jolta kysytään, haluatko antautua tälle.

Minä haluan tulla esiintymään tapahtumaasi. Minä haluan antaa sinulle kirjan luettavaksi. Minä haluan, että katsot kanssani tänään elokuvaa. Minä haluan toimia tämän kokouksen puheenjohtajana. Kaikki nämä ovat ottamista.

Ottaminen ei ole toivomista, odottamista tai pyytelyä. Se ei ole myöskään ohjailua, manipulaatiota, pakottamista tai alistamista. Se on rehellistä itsensä ilmaisua. Minä haluan tätä, suostuko/suostutteko/haluatteko te olla osallisia tähän tai jopa toimia jonain, joka on välikappaleena haluni, tarpeeni tai toiveeni toteutumiselle?

Kun ihminen on selkeä itsestään ja halustaan/tahdostaan, hän asemoituu ottajaksi. Tämä on luonnollinen asema, jossa jokaisen olisi antoisan ihmiselämän kannalta voitava olla säännöllisesti. Joillekin se on kotoisin asema, toisille jotain, jota joutuu harjoittelemaan. Mikä sinun suhteesi on tähän asemaan?

Miksi sana maistuu monen suussa pahalle?

Koska…

a. minulta on otettu tilanteessa, jossa en ole ollut kosketuksissa voimani kanssa kysyäkseni itseltäni rehellisesti haluanko tätä

b. koska olen itse ottanut ilman, että olen ollut rehellinen ja siksi koko jutusta on jäänyt syyllinen tai häpeällinen olo

c. koska joku ei osannut olla rehellinen halustaan ottaa ja positiostaan ottajana. Sen sijaan toiminta oli epäsuoraa ja jätti maun epärehellisyydestä

d. koska joku ei uskaltanut olla rehellinen itsestään ja asettaa rajoja. Hän uhriutui, syyllisti minua ja tapahtumasta jäi tahra tähän luonnolliseen osaa minussa

e. koska maailmassa tapahtuu paljon ikäviä asioita ottamisen nimissä. Moni toimii valheellisen, toiset huomioimaan kykenettömän voiman turvin, hyödyntäen niitä, jotka luopuvat voimastaan asettumalla uhrin asemaan

Voima, voimankäyttö ja ottajan asema on haastavaa omalla erityisellä tavallaan. Tässä asemassa olemme paitsi se, joka toiminnasta saa, myös se, joka aktiivisesti ja aloitteellisesti toimii. Usein kanssakäyminen sisältää myös ihmisen, jolle tehdään ja joka antaa. Jos näistä asemista ei olla selkeitä, molemmille osapuolille haavoittavia kokemuksia tapahtuu.

Vastuu on voimankäytön ydin

Ottajan lisäksi on olemassa myös muita voimankäyttöön liittyviä asemia. Ottajan vastinpari on antautuja. Antajan vastinpari taas on vastaanottaja. Jokainen näistä asemista kantaa sisällään saman verran vastuuta. Antautuja on siis yhtälailla vastuussa kanssakäymisestä ja sen lopputuloksesta kuin ottaja. Tämä on tärkeä ymmärtää sillä mikä tahansa muu johtaa voiman väärinkäytökseen.

Oletko koskaan ajatellut, että halutessasi osoittaa rakkautta toiselle, kyse on sinun halustasi. Sinä olet saaja? Entä kuinka usein annat tilaa toisen osoituksille ja antaudut nauttimaan?

Mitä antautuminen tarkoittaa?

Antautumista ei ensinnäkään voi tehdä ilman toisen aloitetta. Jotta voin antautua, on oltava jokin, jolle voi antautua. Minä en voi olla aktiivinen osapuoli. Jos kysyn saanko antautua sinulle, voitko tehdä näin minulle, olen vastaanottaja, joka pyytää toista antamaan. Se on varsin eri asia kuin antautuminen.

Minulle sopii se, että teet minulle näin. Haluan antautua sille (kuinka monesti oikeasti olet tehnyt tämän valinnan tietoisesti?). Meille sopii, että sinä johdat tätä kokousta. Hyvä on, kuulostaa siltä, että sinulle olisi tärkeää saada puhua tässä tapahtumassa, suostumme siihen, että tulet puhumaan.

Kaksi asiaa antautumisessa ovat tärkeitä ymmärtää. Ensinnäkin se, että antautujana minä en ole se, joka ensisijaisesti saa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö antautuminen voi olla nautinnollista. Päinvastoin, antautujan asema on yhtä nautinnollinen kun ottajan, antajan ja vastaanottajan, omalla erityisellä tavallaan. Mutta vain silloin kun todella haluat antautua ja teet valinnan tietoisesti.

Toinen asia on se, että antautuminen vaatii ihan yhtä paljon voimaa kuin ottaminen. Ihan yhtä paljon. Antautuminen ei ole passiivinen teko vaan yhtä elävä, intiimi ja voimaannuttava kuin ottaminen, kun se on rehellistä. Vain ihminen, joka on kosketuksissa voimansa kanssa, voi tehdä sen valinnan, että esimerkiksi antaa toisen ihmisen tulla sisälleen fyysisesti, emootionaalisesti, mentaalisesti ja henkisesti. Tai vaikkapa asettuu toisen ihmisen johdatukseen. Tähän liittyy minulle muistiin vahvasti piirtynyt lause:

”vasta kun voin sanoa aidosti ei, voin sanoa aidosti kyllä.”

Uhri ei ole antautuja. Se on tämän aseman vääristymä. Se on voiman käyttämättä jättämistä ja sen käyttöä tavalla, joka on haitallista niin itselle kuin toiselle.

Joillekin antautujan asema on luontainen tai se antoisin. Kuten muidenkin asemien kanssa, on tärkeää, että voimme liikkua eri asemien välillä sillä jokainen niistä tarjoaa meille erilaisen antoisan ja tärkeän inhimillisen kokemuksen. Sekä voimaannuttaa meitä eri tavalla.

Ottajan ja antautujan kanssakäyminen

Ottajan tehtävä on olla selkeä ja suora aloitteessaan. Antautujan tehtävä on olla selkeä ja suora siinä haluaako hän antautua. Yhteisymmärryksen syntyminen edellyttää keskustelua, molemmille sopivan toteutuksen hahmoittamista ja toisinaan sitä, että toteamme, etteivät intressit juuri nyt kohtaa. Neuvottelu on tärkeää ja tämä neuvottelu on meille voimankäytön harjoittelua.

Usein välttelemme suoruutta, autenttisuutta ja keskusteluun ryhtymistä koska pelkäämme näitä elementtejä. Intiimiyttä, jonka aito kontakti synnyttää. Kun aitous kuitenkin on osa kanssakäymistä, lopputulos on aina hyvä, riippumatta siitä mikä se on.

Mainitsen lyhyesti myös antamisesta ja vastaanottamisesta. Antaja, kuten antautujakin, ovat molemmat antavia osapuolia. Tämä edellyttää sitä, että joku muu on saamassa ja tämä saaja on aina se, joka tekee aloitteen. Vastaanottaja, kuten ottajakin, on se, jonka täytyy tehdä aloite. Molemmat ilmaisevat itseään, toinen ilmaistessaan halun tehdä toiselle jotain, toisen ilmaistessaan halun olla se, jolle tehdään jotain.

Antaminen on aitoa silloin kun on joku, joka haluaa ottaa vastaan. Se on pyyteetöntä juuri siksi, että jokin toinen pyytää sitä ja emme tee sitä itsemme vuoksi (jolloin asemoidumme ottajiksi) vaan toisen tarpeesta tai toiveesta. Antaminen, se aito pyyteetön antaminen, on aivan yhtä antoisaa kuin muissakin asemissa oleminen, jos ja kun se on todellista, eli herää meissä vastineena vastaanottajan pyyntöön. Olennainen kysymys meille jokaiselle on, uskallammeko pyytää ja antaa toiselle mahdollisuuden olla antaja?

Miksi tämä on tärkeää?

Kokematon ottaja saattaa yrittää näytellä antajaa. Otetaan stereotyyppinen esimerkki siitä, että tarjoat toiselle hierontaa auttaaksen häntä rentoutumaan. Näyttelet antautujaa vaikkakin kyseessä on sinun oma halusi ja nautintosi. Kokematon antautuja voi näytellä vastaanottajaa näytellessään nauttivansa siitä mihin on suostunut.

Ongelmana näissä vääristymissä on se, että koska asiat ovat vinossa, ne eivät koskaan voi tarjota kummallekaan osapuolelle sitä minkä kokemiseen meillä on oikeus. Meillä on oikeus kokea antamisen ilo, ottamisen täyttymys, antautumisen nautinto sekä vastaanottamisen lahja.

Sen lisäksi tämä toiminta auttaa meitä sivuuttamaan itsemme, välttämään voimaantumisen, haavoittaa molempia osapuolia sekä ylläpitää ihmissuhteissamme tapahtuvaa epäselkeyttä.

Epäsuora ja epätietoinen voimankäyttö johtaa aina ongelmiin. Oma mielipiteeni on, että suurin osa voiman ja siten vallankäytöstä on yhteiskunnassamme pielessä. Me emme ole voimaantuneita, emme selkeitä ja näiden ilmiöiden vuoksi myöskään aidosti ravittuja.

Epäkypsä ottaja on aina taistelemassa. Ottajaksi kypsynyt on rehellinen siitä mitä on ja antaa maailmalle oikeuden suhtautua siihen haluamallaan tavalla. On tärkeää tiedostaa, että jokaisessa meissä on ottaja. Ainoa valinta mikä meillä on asian suhteen on se, tutustummeko tähän ottajaan ja elämää sitä osaa itsessämme rehellisesti. Vai annammeko sen toteuttaa itseään tavalla, joka on tavalla tai toisella epäedullinen ja vahingollinen niin meille itsellemme kuin toisille.

Puhu tästä lähimmäisesi kanssa. Jaa kirjoitus tuttavillesi ja ota se puheeksi. Aihe on tärkeä ja sen tarkastelu konkreettisesti omassa elämässä on voimaannuttavaa. Kokeile tutustua ottamiseen ja antautumiseen.

Mikä on kaiken nyt tapahtuvan merkitys?

Ympärillä tapahtuu asioita. Tällä hetkellä tapahtumat korostavat sitä ilmiötä, että etsimme merkitystä näille asioille. Tällä webinaari -tallenteella puhun siitä, miten tuo merkitys voidaan ulkoa kuulemisen tai merkityksen keksimisen sijaan nähdä ja kokea suoraan. Tämä taito ja kapasiteetti auttaa meitä näkemään tapahtumien merkityksen myös ihmissuhteidemme tilanteissa sekä elämämme tarkoituksen osalta.

Kuuntele ja jaa nauhoite halutessasi.

 

Kirje heille, jotka ovat menettäneet voimansa.

Tämä kirjoitus voi triggeröidä. Suosittelen sen lukemista jos voimaantuminen jollain tapaa kiinnostaa sinua.

Kirjoitan lämmöllä ja sillä suoruudella, joka mielestäni uupuu isossa osin siitä maailmasta, jossa elämme. Maailmasta, jossa opettelemme hyvällä tavalla myötätuntoisuutta, huomaamatta, että ilman voimaa ei ole todellista myötätuntoakaan.

Ajassa, jossa valheellisuus ja mukavuus estävät meitä aidosti koskettumasta siitä keitä olemme. Ajassa, jossa emme edelleenkään ole löytäneet tasapainoista tapaa olla omassa voimassamme miehinä ja naisina. Pelkäämme voimaa, elämme uhreina, välttelemme todella kokemasta voimattomuuttamme ja yritämme moni samaan aikaan kokea olevamme voimakkaita.

Kaikki syntyvät samasta paikasta, puuttuvasta kontaktista aitoon voimaamme.

Kirjoittamani ei välttämättä koske sinua. Tai ilmene kohdallasi esittämässäni muodossa. Niin tai näin, voi silti olla olennaista kysyä tämän tekstin kautta; mikä on sinun suhteesi voimaan?

Kastroimisen kulttuuri

Olen vuosia seurannut sitä miten ihmiset reagoivat voimaan. Minä mukaan lukien. Kun joku ilmentää sitä, voi olla varma, että jokin reagoi siihen, sillä se on niin vierasta. Joissain se herättää voimattomuutta, kateutta, alemmuutta ja uhriutta. Samat asiat tuntuvat olevan taustalla silloinkin kun se herättää vihaa, halveksuntaa ja arvostelua. Joissain se herättää ihailua, joka kuitenkin perustuu siihen, ettei heissä (muka) itsessään ole voimaa. Eli voimattomuuteen. Muutamissa se herättää inspiraatiota, joka tarkoittaa sitä, että jokin todellinen heissä, voima, on tullut kosketetuksi.

Meissä voi herätä viha sellaista ihmistä kohtaan, joka uskaltaa olla olemassa ja ottaa maailmasta sen mitä hän haluaa. Etenkin jos se on rehellistä ja avointa. Aivan kuin salaa ja piilossa ottaminen olisi parempi asia. Jo pelkkä sana, ottaminen, herättää monessa halua kyseenalaistaa koko juttu. Ottaminen on paha. Se on kuitenkin vain yksi voimankäytön muoto.

Sen voi tehdä toisista piittaamatta ja varkain. Tai rehellisesti, kertoen maailmalle keitä olemme ja mitä haluamme. Jokainen voi sitten itse kertoa haluaako osallistua. Voimankäyttökin kuulostaa sanana joltain pelottavalta ja väkivaltaiselta.

Tosiasiassa jokainen meistä kuitenkin käyttää voimaansa, toiset tietoisesti ja toiset ilman tietoisuutta.

Saatamme halveksua tuota rehellistä voimaa toisessa. Jos kyseessä on mies, hän voi olla ************. Nainen leimataan helposti ************, jos hän uskaltaa olla aloitteellinen, voimakas ja rehellinen siitä, että hänkin haluaa olla rehellisesti olemassa, seksuaalisuuksineen päivineen. Päivän trendi tuntuu olevan, että kutsutaan kaikkia sellaisia narsisteiksi, jotka ovat joskus saaneet meidät tuntemaan jotain ikävää.

Miehuus ja naiseus

Paikka, josta reaktiot kumpuavat on jalkojemme välissä. Kun joku uskaltaa olla olemassa, se muistuttaa meitä siitä kuinka olemme kastroineet itsemme ja toisemme, pyrkien nyt kaikin keinoin välttelemään sitä, että joku muistuttaisi tästä kohdasta. Kyvytön, munaton, arvoton, ruma. ”En ole edes kunnon mies” tai ”en ole yhtä hyvä kuin muut naiset.” Nämä ovat muutamia niistä sanoista, jotka kuvaavat kokemusta siitä kun olemme vailla luontaista voimaamme, ilmentyneenä koko olemuksessamme, aina sinne jalkoväliin saakka. Voima on yhtä arvokkuuden kanssa.

Ymmärrän hyvin kuinka pahalta tuntuu kokea näin. Se on hemmetin herkkä kohta, ihmis olemuksemme haavoittuvin paikka. On kuin joku muistuttaisi jostain, jota haluamme vältellä enemmän kuin mitään muuta. Ei ihme, että reagoimme siihen joskus voimakkaasti. Sitä voimakkaammin mitä kipeämpää siellä on.

Osa meistä elää niin etäällä kontaktista kehoonsa, ettemme edes tiedä näistä tapahtumista. Tiedämme niistä usein vain sen kautta, että jokin ulkoinen tuo meidät kosketuksiin sen kanssa mitä meissä tapahtuu kehossa ja tunnetasolla. Ja silloin usein vihastuttaa. Valitettavan moni ei salli tätä vihaakaan, joka olisi aidosti koettuna ovi voiman luokse. Monille meistä se ainoa ovi.

Kuinka moni maskimme piilottaa sitä, että emme ole omassa voimassamme ja siten koemme arvottomuutta miehinä ja naisina?

Voima on aina olemassa

Voima ei koskaan katoa meistä vaikka menetämme tietoisen kosketuksen siihen. Siksi aihe on poikkeuksellisen tärkeä. Kun sitä ei eletä avoimesti ja suoraan, siitä puuttuu sen luontainen integriteetti, kauneus ja avoimuus. Myötätunto ja voima esimerkiksi ovat äärimmäisen lähellä toisiaan. Mutta ilman toista toinenkaan ei ole täysi. Myötätunnosta tulee sympatiaa ja voimasta kovuutta. Ne muuttuvat valheellisiksi versioiksi itsestään.

Kun voimaa ei eletä suoraan, se ilmenee voimattoman roolina, uhriutena, hallitsemattomina purkauksina, pyrkimyksenä haalia sitä, epärehellisenä vallankäyttönä, vailla yhteistä sopimusta olevana hallitsemisena, manipulaationa, selän takana panetteluna, kastroimisena, arvosteluna ja älyllisenä, emootionaalisena sekä fyysisenä alistamisena. Tai alistumisena.

Voimansa kadottaminen ja kieltäminen ovat suosiossa. Se vaikuttaa myös sellaisten ilmiöiden takana kuten masennus, merkityksettömyys, suunnan puute ja pinnallisuus. Selvää on myös se, että maailmassa pärjäävät tällä hetkellä hyvin ne, jotka käyttävät voimaa häikäilemättä. Kun me, valtaosa, annamme hallinnan omasta elämästämme toisille, he voivat käyttää sitä haluamallaan tavalla.

Antamalla vastuun ja voimamme jollekin taholle, on se sitten poliittinen järjestelmä, opettaja tai puoliso, me ihan konkreettisesti siirrämme tuolle taholle jotain, joka voimistaa sitä. Jos olisimme sen verran hereillä, että näkisimme miten tämä vaikuttaa tai uskoisimme energeettiseen ilmiöön edes älyllisesti, lakkaisimme antamasta voimamme. Silloin maailma muuttuisi.

Koemme toiset voimakkaina ja itsemme voimattomina kun oma voimamme jähmettyy

On totta, että moni meistä on kokenut, että meihin on käytetty voimaa tavalla, joka ei ole ollut ok. Ei ihme, että olemme oppineet vierastamaan koko asiaa. Väkivaltaa todella tapahtuu.

Usein kokemus toisen voimankäytöstä, ylemmyydestä ja omasta alemmuudesta syntyy siitä, etten ole kosketuksissa omaan voimaani. Tämä on uhriuden ydin. Toisen näkemykset tuntuvat aina puskevan omiemme yli, kun emme kuuntele omiamme yhtä tosissaan. Toisen ehdotukset tulevat yli rajojemme jos emme ilmaise sitä mitä itse haluamme tai emme halua. Jos suostumme järjestelyihin, jotka tuntuvat huonoilta ilman, että ilmaisemme edes itsellemme täysin rehellisesti kuinka se sapettaa, olo on vääjäämättä se, että ylitsemme kävellään.

Mitä pidempään ylläpidämme tällaista tilaa sisällämme, sitä rumemmaksi voima sisällä muuttuu. Ensin se patoutuu ja paineistuu, sitten se alkaa märkiä ja lopulta se jähmettyy metallin kaltaiseksi tunnottomuudeksi tai kumimaiseksi turtuudeksi. Harmitus, vitutus, viha, katkeruus ja lopulta vetäytyminen omasta kehostaan sekä tunnemaailmastaan.

Moni ihminen on tyytyväinen ja ihan hyvä ihminen ilman voimaansa. Koemme iloa, inspiraatiota, onnea ja vahvuuttakin. En kuitenkaan usko, että mikään näistä on täysin kokonaista ilman tätä kapasiteettia olla avoin ja suora siitä mitä olemme tässä ja nyt. Voimaa olla olemassa. Joillekin meistä voima on ominaisempi elementti olemuksessamme, luonteessamme, kuin toisille. Heille, joilla näin on, sen pois sulkeminen on kuin sulkisi pois suurimman osan itseään.

”Mrrrr.. mulle ei kettuilla!” on tärkeä vaihe monelle.

Voima ja viha

En ole tavannut toistaiseksi yhtään ihmistä, joka ei olisi joutunut kosketuksiin oman vihansa kanssa silloin kun halutaan voiman kanssa kosketuksiin. Vihan ympärillä taas on kokonainen joukko ilmiöitä, joihin se liittyy. Katkeruus, vallankäyttö, kylmyys, tuominta, manipuloiminen, alistaminen, kosto, väkivaltaiset impulssit, ylenkatsominen, arvostelu ja halveksunta, muutamia ilmiselviä mainitakseni.

Jos lähestymme voimaa tietoisesti, vihan salliminen ei tarkoita sitä, että alamme käyttäytyä vihaisesti toisia tai itseämme kohtaan. Se tarkoittaa sitä, että tutustumme siihen sallimalla itsemme tuntea sen. Hengittämme sitä, antaen yllä mainituille ilmiöille tai muulle meissä heräävälle tilaa. Olemme rehellisiä itsellemme siitä, pieni pala kerrallaan.

Jos emme ole aiemmin sallineet itsemme olla voimassa, saatamme hyvin joutua käymään läpi tyypillisen soturi/soturitar vaiheen, jossa puolustamme koko ajan omia rajojamme ja näkemyksiämme. Sallitaan se. Mutta muistetaan samalla, että yleisesti ottaen (lukien pois ne tilanteet, joissa voimamme oikeasti väkivalloin murretaan) kukaan muu kuin me itse ei ole vienyt tai vie voimaamme. Me olemme se, jota vastaan taistelemme. Tuo taistelu on usein aluksi tarpeen, jotta voimme astua niistä kiltin tytön tai pojan, miellyttäjän, asiallisen, toimeliaan ja kunnollisen rooleistamme ulos.

Jotta voimaan voi päästä käsiksi on oltava valmis sanomaan ”ketä kiinnostaa olla hyvä ihminen? Ole mieluummin totta!” Sen myötä pääsemme kosketuksiin sen kanssa, että tämä voima on hyvä. Se on se osa meissä, joka tekee meistä suoria, autenttisia, rehellisiä ja voimaantuneita olemaan sellaisia hyviä ihmisiä, joita oikeasti olemme, ilman hyväksi tekeviä rooleja, jotka pitävät meitä etäällä itsestämme.

Jos olemme joskus kokeneet, että meitä on alistettu tahtomattamme, oli syynä sitten ulkoinen voimankäyttö tai se tyypillisin, eli oman voimamme nielaisu, ainoa tapa saada voimaan kontakti on sallia se mikä silloin jäi sallimatta. Ne luontaiset reaktiot siihen, että koemme jonkun painavan meitä tahtoonsa. Saatamme parhaillaan muistuttaa raivokasta eläintä kun alamme sulattamaan vuosia syväjäädytyksessä olleita voimavarojamme. Säkkituolit ja kodin isot tyynyt on hyvä asettaa toiseen virkaan ja vedellä niitä rehellisesti turpaan. Silloin ymmärrämme myös sen, että jokaisessa meissä on väkivaltaa. Ne, jotka tiedostavat sen ovat niitä, jotka hallitsevat sen.

Voimaansa ei tarvi kasvaa ilman kasvamiseen liittyviä ilmiöitä. Moni meistä pelkää voimaansa ja harjoitellessa sen sallimista, voimme tippua monta kertaa voimattomuuden kuoppaan. Saatamme kuulla niiden samojen syyllistävien ja mitätöivien äänien vyöryvän ylitse, jotka ovat aiemminkin auttaneet painamaan voiman alas ja auttaneet meitä pysymään voimattomina.

Jos tarpeen, laita rappukäytävän seinään lappu, jossa kerrot kotoasi kuuluvan huudon olevan vain sitä, että opettelet olemaan voimakas sisäisen tuomarisi edessä.

On myös varsin todennäköistä, että ylilyöntejä syntyy ilmaisussa. Vinkkini on, että kun alat sallia voimaan liittyviä ilmiöitä itsessäsi, annat itsesi ensisijaisesti arjen keskellä tuntea sen mitä tunnet sen sijaan, että purkaisit jotain itsestäsi (muista; säkkituoli odottaa kotona), hengität pari kertaa ennen kuin sanot mitään ja kun puhut, puhu itsestäsi ja kokeile tarkistaa, oletko yhteydessä tunteisiisi kun puhut. Älä pidätä itseäsi kokemasta vaan hengitä sen kanssa. Mutta älä myöskään pura painetta elävään kohteeseen.

Maailma toden totta kaipaa pehmeyttä. Voima on mielestäni kuitenkin se elementti, joka on vääristynyt eniten. Ja koska se on voimaa, sen vääristyminen on vaarallista. Näemme sen kaikkialla maailmassa. Voima elää kaikkialla mutta vain harvassa paikassa sellaisena kauniina, elävöittävänä, yhteisestä hyvästä ja integriteetistämme huolenpitävänä elementtinä, jota se pohjimmiltaan on.

Maailma ei kaipaa enempää voimaansa pidätteleviä miehiä tai naisia, jotka pysyvät poikina ja tyttöinä sisällään sen vuoksi. Me tarvitsemme kypsyviä ja luontaisissa voimavaroissaan kasvavia yksilöitä, jotka kykenevät toimimaan itsenäisesti yhdessä. Älä siis anna voimaasi enää vahingossa pois tai osallistu varpaillaan elämisen ja toisten vastuuttamisen kulttuuriin. Ole sen sijaan riittävän voimakas ollaksesi olemassa ja hanki tukea itsellesi jos sinulla on voiman kanssa haasteita.

Laita jakoon jos joku postissa on sinulle totta. Mikäli aihe kiinnostaa sinua, suosittelen myös tämän tallenteen katsomista. Kiitos kun luit.