Voiko toinen ihminen todella nähdä sinut?

Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea asiaa: mitä nähdyksi tuleminen on, miten voit edesauttaa nähdyksi tulemistasi sekä sitä mikä tekee nähdyksi tulemisen toisinaan haastavaksi.

Tunnumme toisinaan käyttävän nähdyksi tulemista synonyyminä sellaisille asioille kuulluksi tuleminen ja ymmärretyksi tuleminen. Myös vastaanotetuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen voivat kuulua samaan pakettiin.

Erotan itse ihmisissä selkeästi kolme erilaista tasoa nähdyksi tulemisen sisällä. Kokemus nähdyksi tulemisesta voi syntyä siitä kun toinen ymmärtää minua älyllisesti, siitä kun toinen kykenee ottamaan vastaan tunteeni ja siitä kun toinen kykenee ottaa vastaan fyysisyyteni.

Kun haluamme tulla nähdyksi, mitä se tarkoittaa?

On tilanteita, joissa kerron omasta näkemyksestäni tai kokemuksestani ja pyrin välittämään sitä miten mielessäni näen tietyn asian. Se voi olla esimerkiksi näkemykseni siitä miten jokin asia kannattaa tehdä, analyysi omasta toiminnastani tai tulkintani joistain tapahtumista. Kun toinen ihminen ymmärtää joko kokonaisuudessaan sen rakennelman, jonka rakennan mielessäni ja yritän hänelle välittää, voin tulla älyllisesti nähdyksi. Toisinaan vastaanottaja saa osittain kiinni ja ymmärtääkseen kysyy lisätietoa tai selkeytystä, saatan myös kokea tulevani ymmärretyksi, eli älyllisesti nähdyksi ja kertoessani lisää kokemukseni vahvistuu ja älyllinen ilmaisuni selkeytyy.

On myös tilanteita, joissa en koe tulevani ymmärretyksi. Tähän on monia syitä. Usein en ensinnäkään tällaisessa vahvassa mentaalisessa  tilassa muista sitä, että, jotta toinen voisi ymmärtää tällaisen mentaalisen rakennelman, joka mielessäni on, minun täytyy osata välittää se hänelle niin, että hän näkee mistä se koostuu. Tämä on aika vaikeaa, etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa pohjatietoa, jolle rakentaa.

Toinen tyypillinen syy on se, etten itsekään ole selkeä siitä miten ajattelen. Kerron vain pääpiirteittäin jostain asiasta ja saatan tunnetasolla kokea asian tärkeäksi mutta en osaa perustella sitä tai esittää perusteluja kokemukselleni.

Kolmas on se, että usein kyse onkin tunnetason asiasta ja yritän tulla nähdyksi älyllisesti. Aina ei ole helppo tunnistaa, että kyse on tunnetason asiasta ja olla toiselle tunnetasolla avoin. Siksi voin joskus eksyä jopa väittelemään älyllisesti asiasta, jota ei voi ratkaista älyllisesti.

Palaan tähän myöhemmin mutta vaikuttamassa voi tietysti olla myös se helposti nimettävä syy: toinen ei kuuntele tai ole kiinnostunut siitä mitä kerron.

Tuletko nähdyksi tunnetasolla?

Tämä on useimmiten se isoin alue, jolla kaipaamme tulla nähdyksi. Kaipaamme tunnetason kokemusta ensinnäkin siitä, että se mitä koemme nähdään, mutta myös siitä, että se mitä koemme ja olemme on tervetullutta.

Kerron ystävälleni siitä mitä olen kokenut viime päivinä ja miten voin sen kanssa. Kerron haastavista kohdista ja annan sen kuulua äänessäni, että haasteet ovat koskettaneet. Yhtälailla jaan myös sen millä tavalla nämä haasteet ovat antaneet minulle jotain, jonka koen tärkeäksi. Haasteista huolimatta koen iloa. Puhuessani haasteista ystäväni kuuntelee hiljaa ja tunnen sen, että hän tuntee sydämessään sen mistä kerron. Ilon alkaessa kuulua äänestä, hän ottaa kantaa kevyesti ja selkeästi eläen mukana asiaa. Tultuani päätökseen kertomuksessani, hän päätyy jakamaan niistä kokemuksistaan, jotka muistuvat hänen mieleensä kertomani vaikutuksesta.

Koen tulevani kuulluksi tunnetasolla koska sille on tilaa mitä koen. Siihen ei puututa ja koen toisen kykenevän myötäelämään sitä mitä kerron omassa sydämessään. Hän kuuntelee, ei vain korvillaan vaan olemuksellaan. Optimaalinen tilanne.

Toisinaan on kuitenkin niin, että kaivatessani tulla kuulluksi, en osaakaan kertoa siitä mitä minussa tapahtuu. Joskus se on hieman piilossa itseltänikin. Saatan jopa sivuta asiaa mutta tuntuu silti siltä, että en tule kuulluksi. Turhauttavaa. Välillä käy myös niin, että avatessani itseäni tunnetasolla, toinen ei ole samalla tasolla avoin ja kuunteleekin kertomaani vain älyllään. Toisen tulkinnat ja tunnekokemusteni jäsentäminen älyllisesti saattavat tuntua jopa kipeältä tuossa kohtaa.

Nähdyksi tuleminen tunnetasolla edellyttää tärkeimpänä asiana sitä, että kykenen olemaan avoin tunnetasolla. Kaivatessani näkemistä ja kuulemista toiselta ihmiseltä, hänen täytyy paitsi avautua tunnetasolla, myös kyetä avautumaan sille mitä minä tunnen. Tämä on toisinaan paljon odotettu monestakin syystä. A. kaikki eivät ole aina täysin samassa tilassa kuin minä, B. yhteiskunta on aika mentaalinen ja toimimme siksi vahvasti sillä tasolla arki-elämässämme, C. jotta toinen voi vaikkapa sydämellään kokea suruni, hänen täytyisi olla avoin omalle surulleen tai ottaakseen vastaan inspiraationi, hänen täytyisi olla riittävän rohkea olemaan avoin tälle tunteelle, joka on välillä vähän vallatonkin. Sekä viimeisenä D. hänen täytyisi kyetä olemaan reagoimatta siihen mikä hänessä koskettuu jakamani seurauksena ja vain antaa sille sekä sen myötä minulle tilaa.

Aika paljon vaatimuksia toiselle ihmiselle? Ei kai kukaan voi olla näin läsnä toiselle ihmiselle ainakaan ilman, että se on hänen ammattinsa ja hän keskittyy paitsi olemaan toiselle läsnä, myös jatkuvasti laajentamaan omaa tunnetason repertuaariaan ja ihmistuntemustaan, jotta hänessä olisi tilaa toisen kokemukselle.

Kehollinen nähdyksi tuleminen? Mitä se tarkoittaa?

Aloitetaan siitä ihan ilmeisimmästä. Lapsena kaipaamme sitä, että vanhempamme paitsi näkevät kehomme, myös arvostavat sitä ja osoittavat sopivaa kiinnostusta sitä kohtaan. Moni meistä on varmasti törmännyt lapseen siinä iässä, jossa hän haluaa esitellä kehoaan, liikkeitään, kyvykkyttään ja tietysti sitä kaikista jännintä, eli fyysistä sukupuolta ja siihen liittyviä elimiä.

Kaipaamme paitsi huomiota kehollisuudellemme, myös fyysistä kontaktia sekä ympäristön kykyä tempaantua mukaan, vastata ja siten osoittaa osallistumista kehollisen elinvoimamme jakamiseen.

Puhuin lapsista mutta tarve tulla kehollisesti nähdyksi on merkittävä osa myös aikuista ihmistä. Ollessani innostunut ja dynaamisessa tilassa, haluan touhuta paljon ja toisinaan huomaan kaipaavani toista touhuamaan kanssani. Tai ainakin osallistumaan siihen huomaamalla touhuamiseni. Innostuessani ruanlaitoista, kaipaan sitä, että kumppanini on mukana prosessissa. Toisinaan teemme ruokaa yhdessä ja toisinaan vaan haluan näyttää hänelle tekemisieni jälkiä. Koen tulevani nähdyksi tässä kehollisessa toiminnassa kun hän joko osallistuu ja elää prosessia kanssani tai on paikalla kun haluan jakaa siitä mitä teen. Jakaa innostukseni.

Pelatessani koripalloa muiden miesten kanssa, jokainen ylä viitonen, ”syötä Aarolle” sekä kohtaaminen, jossa olen kahden kesken vastustajan kanssa ja hetken aikaa mittelemme pallosta, antaa minulle kokemuksen oman kehoni näkyväksi tulemisesta.

Kuten myös ne hetket peiton alla tai päällä, jossa uskaltaudun kokemaan tapahtumia fyysisesti, antaen kehollisuuteni näkyä niin ääninä, liikkeinä kuin luonnollisena hengityksenä. Eikä merkityksellistä ole vain se, että koemme tätä yhdessä vaan myös se, että toisinaan on niitäkin hetkiä, joissa toinen vain katsoo alastonta vartaloani siten, että annan itseni rentoutua tuon katseen edessä.

Kehollinen nähdyksi tuleminen voi olla haastavaa siksi, että emme ole kosketuksissa sen kanssa. Emme liiku luontaista elinvoimaamme ilmentäen, koe halujamme autenttisesti tai anna itsemme reagoida tapahtumiin kehollamme. Toisinaan huomaan olevani jäykkä kuin puutikku ja silloin on mahdotonta tulla kohdatuksi tällä tavalla edes fyysisessä kontaktissa toisen kanssa. Minun täytyy antaa kehoni tulla eläväksi jos haluan kokea kehollisen kohdatuksi tulemisen. Minun täytyy tutustua siihen ja siihen miten eri puoleni ilmenevät kehollisesti kun annan itseni reagoida kehollani.

Jotta voin tulla kehollisesti kohdatuksi, tarvitsen kontaktia. Niin läsnäolevaa fyysistä kontaktia kuin kehollisen energiani kohtaamista. Jälkimmäinen voi konkreettisesti tarkoittaa sitä, että kokiessani aggressiota tai voimakasta intohimoa puhuessani minulle tärkeästä aiheesta, vastapuoli kykenee ottamaan kokemukseni vastaan ja pysymään kanssani kontaktissa. Tämä edellyttää toiselta kosketusta omaan keholliseen elinvoimaansa.

Jotta voin tulla kehollisesti nähdyksi, toisen täytyy uskaltaa katsoa. Eikä vain katsoa vaan nähdä ja kokea se mitä kehoni katsominen saa aikaan hänen kehossaan. Hänen täytyy katsoa kehollaan. Voisi luulla, että katsominen on helpompaa kuin katsottuna oleminen mutta aito katsominen tekee yhtä alastomaksi kuin katsottuna oleminen.

Alatko saada kiinni siitä, että nähdyksi, arvostetuksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi tuleminen on aika moniulotteinen juttu? Yksi asia, jonka haluan sinulle välittää on se, että tämän tarpeen toteutuminen pääasiassa toisten kautta on vaikeaa. Toisilla on suuri merkitys mutta sitäkin suurempi on minulla itselläni.

Ihminen voi tulla nähdyksi vain kun hän päästää itsensä aidolla tavalla näkyviin. Kuva on järjestämältäni retriitilä.

Miksi sitten emme koe tulevamme nähdyksi?

Tälle on monia syitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että emme osaa kommunikoida toiselle tai edes itsellemme selkeästi siitä, että kaipaamme sitä. Yritämme tulla emootionaalisesti kuulluksi kertomalla nokkelia juttuja mutta emme paljasta sydäntämme. Haemme kehollista kontaktia mutta emme ole läsnä siinä mitä kehossamme tapahtuu tai uskalla päästää itseämme kokemaan kehollamme autenttisesti. Emme uskalla esiin älykkyytemme kanssa ja siksi koemme, ettei meitä ymmärretä. Tiedän, voi olla ihan yhtä epävarma olo kertoa omasta näkemyksestään kuin vaikkapa mennä tanssikurssille tai uskaltaa puhua kumppanille sisällään kokemasta yhteyden kaipuusta.

Luulemme, että toinen ymmärtää

Lapsuutemme peruja on myös se, että emme vielä oikein tunnista toista erilliseksi ihmiseksi, joka eläessään rinnallammekin, elää omassa maailmassaan. Hän kokee eri asioita, ajattelee eri asioita ja hänellä on kokonaan oma sisäinen maailmansa vaikka asutamme samaa tilaa. Hän jopa kokee tuon tilan eri tavalla kuin minä. Luulemme, että se mitä koemme on jotenkin myös toisissa ja toisten tiedossa. Osittain tämä tila, jossa omakin huomiomme on pääasiassa ulkopuolella, auttaa meitä sillä se pitää meitä etäällä itsestämme ja siitä mitä koemme.

Kun tuon huomioni siihen mitä minussa tapahtuu, minun on mahdollista tulla nähdyksi. Ennen kaikkea itseni toimesta mutta oppiessani kommunikoimaan siitä niille toisille, joiden nyt huomaankin olevan erillisiä ihmisiä, se käy mahdolliseksi myös toisen toimesta. Huom! sanon mahdolliseksi, en varmaksi.

Toinen ei välttämättä ymmärrä, kykene samaistumaan tai ole läsnä. Eikä hänellä ole siihen velvollisuutta.

Jos haluan, että toinen ihminen kuulee minua, minun on hyvä varmistua siitä, että meillä on hieman rauhallisempi tila, jossa meidän molempien on suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisempaa olla läsnä niin kehollisesti, tunnetasolla kuin älyllisestikin. Kun kumppani tulee töistä, hetki ei todennäköisesti ole samantien se otollisin emootionaaliselle yhteydelle. Eikä minun tarvitse vaatia kykyä siihen itseltänikään. On kohtuullista ensin laskeutua kotiin ja luoda yhteys kun olen itse laskeutunut.

Minulla on paljon sellaisia kokemuksia ja paljon sellaista informaatiota, joita läheisilläni ei ole. Kuten myös toisinpäin. Vaikka osaisin kertoa hyvin selkeästi sen mitä haluan sanoa toiselle, hän ei välttämättä ymmärrä koska nuo kokemukset tai se tieto josta puhun, ei välttämättä ole osa hänen kokemusmaailmaansa tai maailmankuvaansa. Jos olen itse kuulijan paikalla, koetan olla rehellinen ymmärtämättömyydestäni ja sanoa ”en rehellisesti pysty täysin ymmärtämään sitä mitä kerrot tai haluat sanoa mutta kuuntelen.”

Halutessani yksitoikkoisen työpäivän jälkeen ilmaista elinvoimaisuuttani ja hakea kontaktia toiseen, toinen voi olla ihan erilaisessa tilassa, vaikkapa fyysisesti väsynyt.

Kertoessani vaikeudesta, joka minulla on, kertomukseni saattaa koskettaa toisessa vaikeutta, jonka kanssa hän ei halua olla juuri nyt tekemisissä. Tähän hänellä on oikeus ja se tarkoittaa sitä, että minä en voi juuri nyt tulla hänen kuulemakseen tämän asian kanssa. Yhtälailla syynä sille, että en voi tulla kuulluksi on se, että saatan vaikkapa jakaa asiaani sellaisella intiimiydellä, joka ei ole toiselle tuttua. Tai kenties rohkeuteni kyseenalaistaa oman elämäni valintoja on jotain, joka pelottaa toista koska se kutsuu esiin rohkeutta hänessä ja tämä voi olla pelottavaa.

Yleisesti ottaen on hyvä tiedostaa se, että toinen ihminen ei voi toimia positiivisella tavalla peilinä minulle niissä asioissa, joihin hänellä ei ole pääsyä itsessään. Mikäli hän torjuu jonkin itsessään, hänen on vaikea kohdata sitä minussa. Mikäli kokemus, josta hänelle puhun ei ole hänelle millään tapaa tuttu, keskustelutoverini saattaa alkaa puhua ihan eri asiasta koska hänen mielensä yritti napata jostain sellaisesta kiinni puheessani, mikä oli hänelle samaistuttavaa.

Mitä tapahtuu kun en tule nähdyksi?

Kun joko tiedostamattamme tai tietoisesti kaipaamme tulla nähdyksi, yritämme saada vahvistusta jollekin sellaisella itsessämme, joka kaipaa tulla vahvistetuksi. Kun emme saa vahvistusta, koemme kipua, joka liittyy sisällämme olevaan syvimpään haavaan. Narsistiseen haavaan, joka on syntynyt siitä, että olemme menettäneet kosketuksen moniin osiin itsessämme sen seurauksena, että niitä ei kohdattu tarvitsemallamme tavalla.

Emme ainoastaan koe tätä haavaa vaan kokemus nostaa pintaan myös ne tunteet, joita koimme kun emme aiemmin kokeneet tulevamme nähdyksi. Tähän tietysti reagoimme omalla tavallamme jokainen. Joku kääntyy uhriuteen, toinen muuttuu kiukkuiseksi, joku sivuuttaa koko asian ja tunteensa ja yksi älyllistää tilanteen. Pyrimme välttämään tuon kokemuksen koska olemme oppineet tekemään niin suojataksemme itseämme. Palaamme tuttuihin rooleihimme ja etsimään muilla tavoin täytettä siihen tyhjyyteen, joka nyt taas hieman selkeämmin tuntuu sisällä koska nähdyksi tulemattomuuden kokemus nosti sitä hieman lähemmäs pintaa.

Jossain syvällä sisällä osa minussa sanoo jälleen: miksipä yrittää kuin ei se koskaan kuitenkaan toteudu.

Niin, miksipä tulla esiin kun ympäristö yhä edelleen tuntuu antavan sen saman palautteen, että se mitä olen sisälläni ei edelleenkään ole kiinnostavaa, oikein, rakastettavaa, järkevää, kaunista, inspiroivaa tai huomion arvoista.

Tarvitsevuus tekee nähdyksi tulemisesta vaikeaa

Me kaipaamme nähdyksi tulemista eri määrissä ja eri tavoin. Yksi asia, joka vaikeuttaa sitä on tarvitsevuutemme sille. Tarpeet ovat ok, se on tärkeää todeta heti alkuun. Tarvitsevuus on kuitenkin jotain muuta. Se se ihminen, joka ei kerro sinulle mitä hän tarvitsee mutta jonka tunnet toimivan itseäsi kohtaan tarvitsevasti ja ikäänkuin hän yrittäisi vaikuttaa sinuun ja odottaisi sinulta jotain.

Syy sille miksi tarvitsevuus on hankala juttu on se, että se vaikuttaa toiseen ihmiseen automaattisesti tavalla, joka saa hänet sulkeutumaan. Etenkin jos olet aikuinen ihminen puhumassa aikuiselle ihmiselle. Kun tunnet toisen tarvitsevuuden, tunnet hänen käyttäytyvän jotenkin lapsenomaisesti ja muuttavan sinut tarpeensa kohteeksi sen sijaan, että hän kohtaisi sinut.

Tarvitsevuus on hankalaa myös siksi, että kun käyttäydymme tarvitsevasti, emme kommunikoi tarvettamme suoraan ja siksi se ei voi täyttyä. Emme edes itse tunne tarvitsevuutta aidosti vaan käyttäydymme vain epäsuoraan tuon sisällä olevan tyhjiön ohjaamana, oppimallamme tavalla.

Mitä tarvitsevampi ihminen on, sitä vaikeampi hänen kanssaan on olla läsnä. Kun koen tarvitsevuutta ja ihmettelen miksi ihmiset lähelläni etääntyvät, minun on hyvä tiedostaa tämä ja ymmärtää samalla, että juuri nyt en voi sille mitään eikä siinä ole mitään vikaa.

Tarvitsevuus pitää sisällään myös aina sen, että kaipaamme jotain jostain muualta. Taustalla vaikuttavat lapsuudessa täyttymättä jääneet tarpeet ja lapsen maailmankuva, jossa se mitä kaipaamme on todella ulkopuolella. Huomiomme on silloin ulkona ja olemme etäällä itsestämme. Voimme saada apua tilanteeseen ja löytää lähemmäs sitä mitä kaipaamme kun alamme tulla lähemmäksi itseämme.

Miten minä voin tulla nähdyksi?

Ensimmäinen auttava tekijä on se, että tulen lähemmäksi itseäni. Sitä mitä minussa tapahtuu kehollisesti, emootionaalisesti ja fyysisesti. Tämä ei ole asia, joka tapahtuu kerran ja on sitten hoidettu vaan tapahtuu harjoituksen kautta. Mitä enemmän opin olemaan läsnä omalle kokemukselleni, sitä lähempänä olen itseäni.

Mitä lähemmäs tulen itseäni, sitä selkeämmin erotan itseni myös toisista. Alan ymmärtää, että minussa tapahtuvat asiat todella tapahtuvat minussa. Toiset eivät tiedä niistä samalla tavalla kuin minä vaikkakin vaistoavat, aistivat ja näkevät myös käytöksestäni välillä jotain siitä mitä minussa tapahtuu.

Tämä erillisyys tuo minut sen äärelle, että ymmärrän kommunikaation tärkeyden ja usein myös heikon osaamiseni sen saralla. Olen paitsi huonosti kosketuksissa se kanssa mitä minussa tapahtuu, myös huono kommunikoimaan siitä itselleni ja muille. Voin kuitenkin oppia kommunikoimaan.

Halutessani älyllistä ymmärrystä, voin opetella ilmaisemaan mieleni maiseman toiselle selkeästi. Kaivatessani tunnetason kuulluksi tulemista, voin opetella sallimaan itseni tuntea sen mitä tunnen ja kertoa siitä. Kaivatessani kehollista kontaktia, voin antaa itseni kokea kehollani, ilmentää sitä ja kysyä toiselta josko hän haluaa tavalla x tai y osallistua tähän.

Mitä lähempänä olen itseäni ja mitä selkeämmin osaan sanoittaa omaa kokemustani, sitä paremmin minulle avartuu se, että toinen ihminen ei itseasiassa ole se merkityksellisin elementti siinä, että tulen nähdyksi. Kun sanoitan ajatuksiani, alan tulla selkeämmäksi ajatuksistani. Kun suostun tuntemaan ja sanoittamaan, sitä näkyvämmäksi ja vastaanotetummaksi tunteeni tulevat. Mitä enemmän annan itseni kokea kehollani, kunnioittaa kehollisia tarpeitani ja ilmentää kehollista elinvoimaani, sitä enemmän koen tulevani kehollisesti näkyväksi.

Toisilla on roolinsa

Olen itse merkittävin henkilö näkyväksi tulemisen kannalta. Kun annan itsestäni, tulen itselleni näkyväksi. Kun odotan sitä toiselta, en anna itsestäni ja huomioni on väärässä paikassa.

Toisilla on kuitenkin roolinsa. Se ihminen, joka ei tunnu kuulevan tai näkevän, auttaa minua lähemmäs narsistista haavaani. Se, joka menee etäämmälle kun odotukseni kohdistuu yhä voimakkaammin häneen, näyttää tarvitsevuuteni ja läheisriippuvuuteni, joka on jossain määrin osa jokaista tavallista ihmistä.

On myös niitä, jotka oikealla hetkellä osaavat ja sattuvat olemaan läsnä. Hän, joka sanoo, että ymmärtää vaikeuteni hetkellä, jossa en ihan vielä itsekään osaa tuntea tuota vaikeutta. Se, joka palauttaa huomion iloon, jota hetki sitten koin mutta jolle en uskaltanut antaa niin paljon tilaa kuin se olisi ansainnut. Hän peilaa minulle tämän ilon kutsumalla sen esiin, jotta se saa tulla ravituksi. On myös niitä, jotka oikella hetkellä kyseenalaistavat minua jumissa pitävän uskomuksen tai käytösmallin, johon olen samaistunut. Tällöin minulle tulee näkyväksi jotain, joka oli minulle vielä sokeaa ja se voi toisinaan tuntua ikävältäkin.

Pohjimmiltaan koko maailmankaikkeus voi auttaa minua kokoajan siinä, että tulisin näkyväksi. Kun tuon huomioni siitä asetelmasta, jossa 90% huomiostani on ulkopuolella ja 10% käy itsessäni niissä hetkissä, joissa reagoin niin voimallisesti, etten voi sitä välttää, siihen, että 80% huomiostani on lähellä omaa kokemustani, alan huomata, että minussa tapahtuu kokoajan jotain. Näin tutustun itseeni ilman, että joku toinen ensisijaisesti kuuntelee minua. Sen sijaan toiset auttavat minua katsomaan itse itseeni.

Tämän seurauksena voin paitsi tuntea itseni, löytää myös uusia voimavaroja, tunnistaa minussa olevia hidasteita ja väärinkäsityksiä sekä olla paremmin kosketuksissa toisiin tunnistaessani erillisen itseni ja siten myös tosiasian siitä, etten tunne toista ilman kommunikaatiota.

Mikäli aihe puhuttelee sinua, suosittelen vahvasti tutustumaan narsistinen haava -retriittiini, jossa voimme yhdessä työskennellä asian parissa. Mikäli sinun ei ole mahdollista osallistua, suosittelen etänä käytävää Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssiani, jossa opit tämän tekstin taustalla olevan taidon.

Voiko toinen todella nähdä minut?

Kyllä ja ei. Toinen ihminen voi hetkittäin kohdata minut tavalla, jossa meillä on riittävä yhteinen kokemuspinta ja olemme riittävän avoimesti läsnä. Tämä on tärkeää ja antoisaa. On myös olemassa ihmisiä, jotka voivat auttaa minua näkemään itseni koska heidän kokemusmaailmansa on riittävän laaja ja samankaltainen kanssani. Kukaan ei silti voi tuntea itseäni puolestani.

Mitä enemmän olen tehnyt työtä oman itsetuntemuksen parissa ja sallinut itseni kokea elämää sellaisena kuin se on, sitä avarampi kokemusmaailmani on. Tunnen itseni paremmin sen johdosta, vaikkakaan en tietysti täydellisesti. Matkan edetessä ymmärrän yhä paremmin sen, että minä olen itse se, joka kuulee minua. Keskustellessani itseni kanssa niillä taidoilla, jotka olen hankkinut tai ilmentäessäni itseäni autenttisesti maailmassa ja ihmissuhteissani, tulen itselleni näkyväksi. Riittävän avaran peilipinnan omaavia ihmisiä on yhä vähemmän ja samalla jokaisen sellaisen arvo nousee yhä korkeammaksi.

Tosiasia siitä, että olen yksin on yhä konkreettisempaa. Ja juuri tälle yksinololle antautuminen on se mistä käsin voin autenttisesti vuorovaikuttaa toisten kanssa, odottamatta heiltä täytettä sisälleni. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän opin itsestäni. Mitä vähemmän odotan ulkopuolelta, sitä enemmän vastaanotan.

Olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa, riippumatta siitä tunnistammeko tätä. Inhimillisellä tasolla olemme kuitenkin erillisiä ja tulemme olemaan tällä tasolla erillisiä loppuun saakka. Kommunikaatio, vastuu itsestäni ja autenttinen oleminen siellä missä olen, ovat inhimillisellä tasolla edellytyksiä sille, että minä voin tulla ennen kaikkea itseni ja sopivissa määrin toisten näkemäksi.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee sinua kääntymään itsesi pariin.

***

Laita kirjoitus myös jakoon mikäli se puhutteli sinua.

Tietoisuustaidot, toinen askel aikuiseen rakkauteen

Juoksen luoksenne ja näen, että olette kaatuneet rappusissa. Olette molemmat itkuisia ja hädissään. Et pysty juuri liikkumaan koska johonkin sattuu. Samalla pidät huolta tytöstäsi joka on pahasti säikähtänyt ja hädissään tilanteesta.

Katson silmiisi ja tunnun jäätyvän paikalleen. Viha, katkeruus ja toive siitä, että en olisi olemassa, niitä näen silmissäsi. Tunnut ajattelevan, että viimeistään nyt sinulle on selvää, ettet halua minua osaksi perhettänne. Pidät minua säälittävänä koska en osaa edes auttaa. Toivot, että en olisi siellä. Näen mielessäni sen mielikuvan kuinka aamulla hyvin kohteliaasti sanomme hyvästit. ”Olihan tämä tiedossa”, mieleni sanoo ja alkaa jo kovettua jotta isku ei tuntuisi niin pahalta.

”Herätys Aaro. Jumankauta, herätys! Kato mitä tässä oikeasti tapahtuu.” Suljen silmäni,  ja hengitän pari kertaa syvään. Rentoudun ja annan tietoisuuteni laajentua. Onneksi jokin sisälläni tiesi, että se mitä näen, tunnen ja koen ei aina ole totta.

Kokemani on aina totta minulle. Se ei silti aina perustu todenmukaisiin havaintoihin tai tulkintaan.

Toinen askel rakkauteen ovat tietoisuustaidot. Ellen olisi harjoittanut taitojani, olisin ehkä ollut sokea sille mitä näin kun avasin silmäni. Tämän ihmisen silmät katsoivat minua rakastavasti. Niissä näkyi hätä ja epävarmuus koska hän oli kaatunut tyttärensä kanssa rappusissa eikä hän tiennyt miksi hänen oli vaikea liikkua. Hänellä oli huoli tyttärestä ja hän tunsi kipua. Häntä myös pelotti se, että katosin omaan painajaiseeni ja sulkeuduin täysin koko tilanteelta. Näin silmissä sanat ”auta minua, jooko, mulla pelottaa”.

Muistan ajatelleeni sitä kuinka monissa elämän tilanteissa en ole ollut läsnä itselleni tai muille koska olen hukkunut omaan kokemukseeni. Omiin tulkintoihini, reaktioihini, tarinaan ja pelkoihin. Kuinka olen epäonnistunut antamaan rakkauden viittä osaa; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta.

Tietoisuustaidot ovat edellytys rakkaudelle. Ilman kykyä itsereflektioon, olemme reaktioidemme ohjaamia. Emme pysty ottamaan vastaan tai antamaan. Meidän täytyy osata rentoutua tietoisuuden neutraaliuteen ja sydämen hiljaisen äänen ääreen sekä katsoa mitä oikeasti tapahtuu. Usein myös päästää irti toiveesta ymmärtää ja kysyä. Joskus vain katsoa ja odottaa, että todellisuus paljastuu.

Tietoisuustaitoihin kuuluvat muunmuassa:

  • kyky aistia kehonsa tuntemukset
  • kyky tuntea tunteensa
  • kyky havaita mielensä toiminta ja ymmärtää ajatusten olevan ajatuksia

Niin keho, tunteet kuin mielikin elävät tahdostamme riippumatonta elämää. Ne toimivat pääosin automaatiolla ja luovat elämäämme toisinaan esteitä rakkaudelle ja tietoiselle toiminnalle. Mitä hyväksyvämmin ja neutraalimmin pystymme tarkastelemaan itseä ja ulkomaailmaa, sitä rakastavampia voimme olla. Tiellä aikuiseen rakkauteen joudut lupaamaan itsellesi seuraavat asiat:

– Tiedostan, että ajatukset eivät ole totta ja pyrin katsomaan ja kysymään mitä oikeasti tapahtuu. Lupaan myös tarkastella mitä ajatukset kertovat persoonastani. Sisällytän elämääni jonkinlaista meditaatio ja/tai mindfulness harjoitusta.

  • Tiedostan, että tunteet syntyvät sisäisen tulkinnan kautta ja otan vastuun tunteistani ja kysyn miksi tunnen näin.
  • Ymmärrän, että tunteet kertovat minusta, eivät ulkomaailmasta. (huomaa ero aistikokemuksen ja tunteen välillä).
  • Otan aikaa avoimelle tuntemiselle ja tunteiden jakamiselle. Hengitän tunteitani.
  • Lupaan kuunnella kehoa ja sen viisautta. Tiedostan myös sen kyvyn jännittyä suojaamaan minua ja pyrin rentoutumaan kun en ole oikeasti vaarassa.
  • Kehoni reagoi ajatuksiin sekä tunteisiin ja kokiessani vaaraa palaan kohtiin 1 ja 2.
  • Harjoitan kehotietoisuutta lisäävää liikuntaa, esimerkiksi joogaa.

Kun rentoudun syvälle tietoisuuden ja hiljaisuuden syleilyyn, avaudun elämälle ja sen rakastavalle luonteelle. Mitä laajemmin avaudun ja päästän irti, sitä kaukaisemmalta tuntuu kokemus erillisen minuuden olemassaolosta. Sitä syvemmin olen yhtä elämän kanssa. Tällöin tiedän mitä rakkaus on. Sen muotoja ihmisen elämässä ovat huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus.

”Oletko valmis siihen, että sinut pyyhitään, poistetaan peruutetaan ja tehdään tyhjäksi? Jos et ole, et koskaan muutu oikeasti.” – D. H Lawrence

(kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa, Basam Books 2012)
Lyhyesti:

Jos haluat rakastaa, kehitä tietoisuustaitojasi. Hiljenny tarkkailemaan mielen ja kehon toimintaa. Vietä aikaa tunteidesi kanssa ja opi ymmärtämään niitä – ystävysty niiden kanssa. Kuuntele kehosi viestejä ja kommunikoi sen kanssa.

Syvennä yhteyttäsi tietoisuuteen ja anna sen synnyttää sinussa luottamusta elämän kantavuuteen.

Älä ota sitä vakavasti! Hyväksy oma kokemuksesi mutta ota siihen pilke silmäkulmassa etäisyyttä. Anna asioiden olla ja katso mitä tapahtuu.

***

Tutustu tästä myös pitämiini parisuhde -viikonloppuihin.

Ensimmäinen askel aikuiseen rakkauteen: ”Minä en tarvi sua mihinkään… mutta haluan olla sun kanssa”

”Kulta. Mä haluan sanoa sulle yhen jutun. Mä en tarvi sua mihinkään… en ihan oikeasti tarvi sua yhtään mihinkään. Mutta mä rakastan sua ihan joka solulla ja haluan olla sun kanssa”

Vain muutama päivä sitten avasin suuni ja sanat tuntuivat ja tuntuvat edelleen hyvältä. Minä riitän minulle. Minulla on mukavaa itseni kanssa. Luotan niin itseeni kuin elämään. En tarvitse sinua kannattelemaan tai antamaan mutta olen sinulle ja sinuun kohdistuville tunteilleni täysin auki.

Mikäli haluat lukea juttusarjan aloittaneen kirjoituksen, löydät sen tästä.

Olen yllättynyt jos et arvaa mikä on ensimmäinen askel kohti aikuista rakkautta. Aikuinen rakkaus, joka on juttusarjaan inspiroineen kirjan mukaan viiden asian antamista. Huomion, hyväksynnän, arvostuksen, hellyyden ja vapauden. Ensimmäinen askel on itsensä rakastaminen. Konkreettisia rakkauden tekoja itseään kohtaan. Sitä, että päätät ottaa ensisijaiseksi asiaksi antaa itsellesi rakkauden viittä ainesosaa.

”Ei kannata etsiä ulkoisista muodoista sitä intohimoa ja elämää, jonka lähteet ovat syvällä sisimmässä.” – Samuel Taylor Coleridge

Huomioi itsesi

”Lapsi tulee hylätyksi aina, kun vanhempi huomaa lapsen olevan etääntynyt ja antaa sen jatkua sanomatta mitään tai korjaamatta tilannetta” – D. Richo

Ensisijainen asia itsesi huomioimisessa on aika ja sen ottaminen itsellesi. On tärkeää ymmärtää, että voit pyytää muilta apua ajan löytämisessä jos se on muutoin haasteellista. Mikäli ajan ottaminen on haastavaa, kuule oma tarpeesi ja laita kalenteriin aikaa itsesi kanssa. Mutta älä huijaa itseäsi, sillä sisimmässäsi hylkäät silloin itsesi.

Sinun huomioimisesi on  myös tarpeidesi jakamista. Me olemme sosiaalisia olentoja ja aivan kuten tuntuu tärkeältä saada huomiota muilta sosiaalisessa tilanteessa, on myös tärkeää antaa itselleen huomiota muiden läsnäollessa. Minulle on tuntunut tärkeältä voida sanoa muille, että on ollut antoisaa olla kanssanne mutta haluan nyt viettää aikaa itseni kanssa.

Jotta voit kokea saavasi huomiota, sinun täytyy kuunnella ja kuulla itseäsi. Jos sisimmässäsi kaipaat rauhallista iltaa jäätelöpaketin kanssa, on turha osoittaa huomiota kuntosalilla vaikka se saattaisi ajatuksena tuntua hyvältä. Väkisin kotona meditoiminen ei myöskään auta jos todellisuudessa haluat olla ystäviesi seurassa.

Huomion antaminen on sitä, että laitat siinä hetkessä sinut ja omat tarpeesi etusijalle.

Hyväksyntä

”Hyväksyminen tarkoittaa, että meidät hyväksytään tunteinemme, valintoinemme ja henkilökohtaisine piirteinemme, ja niitä kunnioitetaan ja tuetaan.” – D. Richo

Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että todella annat tilaa kaikelle sinussa. Annat luvan itsellesi olla se mitä olet. Kokeilet ja toteutat. Annat tilaa ja hyväksyt, että koet näin tai ajattelet noin. Älä arvostele itseäsi vaan kuuntele ja hyväksy se mitä on.

Kokemus hyväksynnästä edellyttää usein sen mukaista toimintaa. Koet hyväksyntää ystäväsi suunnalta kun hän ei tuomitse toimintaasi, ajatuksiasi tai tunteitasi ja osoitat hyväksyntää läheisillesi samalla tavalla. Samat edellytykset koskevat itsesi hyväksymistä. Jos kiellät jotain itsessäsi, tiedät, ettet hyväksy itseäsi vaikka hokisit mielessäsi mantraa ”hyväksyn itseni, hyväksyn itseni”.

Arvostus

”Ihailen sinua, iloitsen olemassaolostasi, arvostan sinua, kunnioitan sinua, huomaan sinut ja sinun voimavarasi. Arvostan sinua ainutlaatuisena olentona” – D. Richo

Itseni arvostaminen liittyy paljon jo aiemmin kirjoittamiini huomioon ja hyväksyntään. Hyväksyminen on kuitenkin eri asia kuin se, että arvostan niitä erityispiirteitä joita juuri minulla on. Arvostan taitoja ja kokemuksia joita minulla on. Haasteita, eli opettajia, joita juuri minun persoonassani on. Niitä puoliani jotka tuottavat iloa mutta tuntuvat joskus liian hassuilta paljastettavaksi muille.

Arvostaminen on myös tukemista. Omien luonteenpiirteiden, toiveiden, tarpeiden ja taitojen kirkastamista ja vahvistamista. Omien haasteiden omistamista, hyväksyntää ja niihin syventymistä. Oman kehonsa kunnioittamista ja sen terveyden vaalimista.

Hellyys

 ”Hellyys viittaa sekä ruumiilliseen että henkiseen läheisyyteen” – D. Richo

Hellyys minua kohtaan on rakastumista minuun. Jos haluat tietää mitä hellyys sinua kohtaan on, voit kysyä minkälaista hellyyttä kaipaat toisilta/toiselta ja antaa saman asian itsellesi.

Minulle hellyys itseä kohtaan on ollut itseni kanssa nauramista ja jopa itselle nauramista. Se on ollut minun hyväilemistäni, niin joogaten, tanssien kuin konkreettisesti hellyyttä, rakkautta ja intohimoa osoittaen. Se on ollut itkuni kuuntelemista ja voimastani nauttimista.

Hellyyden osoittaminen on myös sitä, että pyydän itselleni hellyyttä. Kun osoitan itselleni hellyyttä pyytämällä sitä toiselta, toimin hyvin eri ”energiassa” kuin silloin kun vaadin tai otan sen toiselta sitä tarvitessani. Voin antaa hellyyttä itselleni myös antamalla sitä toiselle.

Hellyyden kokeminen perustuu vahvasti siihen miten olet oppinut sen kokemaan varhaisina vuosinasi. On tärkeää tiedostaa miten voit osoittaa hellyyttä itseäsi kohtaan. Ja yhtä tärkeää laajentaa tapaasi vastaanottaa hellyyttä sinulta ja muilta.

Vapaus

”Vapaus tarkoittaa, että annamme toisille sekä itsellemme oikeuden elää vapaasti ja ilman ulkoista hallintaa” – D. Richo

Vapauden antaminen minulle tarkoittaa sitä, että en rajoita säännöillä omaa toimintaani. On hyvä huomata, ett aikuisen ihmisen tapauksessa säännöt ja rajat tulevat aina sisältä. Silloinkin kun ne tarjotaan meille ulkopuolelta, me allekirjoitamme ne itse.

Vain sinä voit itsesi vapauttaa.

”Voinko minä tehdä näin?”. Käyn jokaisen uuden tilanteen kohdalla sisäistä keskustelua siitä voinko tehdä näin. Viimeisimpänä kysyin voinko olla hetken pitämättä yhteyttä ihmisiin, jotta saisin rauhan olla itseni kanssa. Luvan antaminen ei tapahtunut hetkessä mutta sen saaminen vapautti syvästi. Muistan nauraneeni pitkään ja ääneen kun lopulta totesin, että tottakai voin.

Usein päädyn luvan annettuani kysymään itseltäni haluanko todella tehdä näin. Uskon vaiheen olevan tärkeä, sillä aina en halua toimia impulssin, ajatusten tai haluni mukaan vaikka olen antanut siihen itselleni luvan. Koen tärkeäksi vapauttaa itseni säännöistä ja haluan tehdä valintani ja päätökseni joka päivä vapaasti ja sydäntä kuunnellen. Luoda ja rikkoa omat rajani. Elää tässä hetkessä.

Tämän kirjoituksen antia lyhyesti:

Aivan kuin emme usko toisen rakastavan jos emme näe ja koe sitä todeksi, emme usko sitä itseltämmekään jos emme todella osoita sitä. Toimi itsesi suhteen, sillä kukaan muu ei voi antaa sinulle sitä rakkautta minkä vain sinä voit antaa.

Rakkaasi ei ole ajatustenlukija eikä hän voi tietää mitä sinä tarvitset. Sinulla taas on mahdollisuus kuunnella ja tiedostaa mitä tarvitset. Kysy, kuuntele ja kerro mitä tarvitset. Ja jälleen kerran, toimi.

Niin sinun kuin toisen toisen rakastaminen on jokapäivä uusiutuva tapahtuma. Se on sinun katkeamatonta huomiointia ja täyttä hyväksymistä. Sinun arvostamista, tukemista ja hellyyttä itseäsi kohtaan. Itsesi vapaaksi päästämistä.

Keskustellessani ystäväni kanssa näistä teemoista hän sanoi; ”itsensä rakastaminen kuulostaa pelottavalta. Jotenkin tosi voimakkaalta ja vapaaksi tekevältä. Kestäiskö muut jos mun olis niin hyvä olla vain itseni kanssa?” Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Toisen ihmisen rakastaminen on sitä, että saa hänet rakastamaan itseään yhä syvemmin. Jos et aidosti rakasta ja toimi sen mukaisesti itseäsi kohtaan, viestität monin tavoin ympärillesi, että aito rakastaminen ei ole okei. Tässä asiassa ei voi fuskata, rakkaudesta voi jakaa vasta kun on mistä jakaa.

Suosittelen tutustumaan pidettyihin parisuhde -viikonloppuihin, joita järjestän säännöllisesti.

Aikuinen rakkaus on avain kumppanuuteen, ystävyyteen ja vuosisadan rakkaustarinaan

Tiedät varmasti, että rakkaus ei ole pelkkä tunne. Samalla olet ehkä miettinyt, mitä se sitten on. Se jokin, jota kaipaamme joskus niin paljon, että se repii sydäntämme. Se sama jota haluamme myös palavasti antaa itsestämme. Jotain joka voi saada meidät tuntemaan äärimmäistä onnellisuutta tai jopa tuntemaan yhteyttä koko maailmankaikkeuden kanssa.

Muutama vuosi sitten törmäsin David Richo:n kirjoittamaan teokseen Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books, 2012) ja sen maalaisjärkevä ja samalla syvä sanoma tuntui joltain, jonka halusin jakaa kanssasi.

Niin kauan kuin haluat jotain ulkopuolista, olet tyytymätön, sillä sinussa on osa, jota et ole vielä täysin tunnustanut omaksesi” – A.H.Almaas

Yksi kirjan keskeisistä teemoista on, että opimme kääntämään rakkaudessa huomiomme sisäänpäin sen sijaan, että etsisimme vastauksia ulkopuolelta. Tämä on hyvin tuttu teema ja sitä toistaa lähes jokainen ihmissuhteita, läsnäoloa, rakkautta tai onnellisuutta käsittelevä opus. Saman asian puolesta puhun itsekin, olemme itse vastuussa omien tarpeidemme täyttämisestä, rakkaudestakin.

Silti jo ensimmäisiltä sivuilta käy selväksi, että Richo ymmärtää ihmisyyteen kuuluvan myös vuorovaikutteisuuden. Sen vuoksi muun muassa ympärillämme olevilla ihmisillä on tärkeä rooli tarpeidemme ja toiveidemme täyttämisesessä.

Tämä kirjan osuus puhuttelee minussa helposti sitä osaa, joka löytää itsensä toisinaan kokemassa suuttumusta, kaipausta ja surua, koska toinen ihminen ei anna sitä mitä tarvitsen. Se jopa lohduttaa kaikkien niiden sanojen keskellä, jotka kehottavat kantamaan itse vastuun omasta onnestaan.

Vaikeuksissa ei ole kyse kahden aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta vaan siitä, että se ei koskaan pääse edes alkamaan” – D. Richo

Se, mitä vaille jäimme lapsuudessa ja myöhemmin, nousee vahvasti esille niissä ihmissuhteissa, joissa toinen ihminen tulee tarpeeksi lähelle. Läheinen ihminen on se, jolle haluamme antaa itsestämme parasta mutta myös se joka auttaa meitä löytämään menneisyytemme. Sen menneisyyden jonka löytämiseen tarvitsemme Richon mukaan toista ihmistä.

Katso mitä minulle tapahtui, kun olin lapsi. Pane se loppumaan, tee lapsuudestani parempi” – D. Richo

Parhaimmillaan läheinen ihminen antaa mahdollisuuden nähdä, mistä kohdin olemme rikki. Jos olemme erittäin onnekkaita, hän pystyy antamaan myös tarpeellisen määrän rakkautta, jotta löydämme rohkeutta menneisyyden kohtaamiseen. Tämän tuen määräksi Richo määritteli 25%. Loput 75% menevät omavastuun piikkiin.

Keneltäkään ei tule silti odottaa 25%. Mutta sille kannattaa jättää tilaa.

Kaipaamamme rakkaus

Kaipaamamme rakkaus on kirjassa jaettu viiteen eri osaan jotka ovat nimeltään huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus. Niin lapsi kuin aikuinen tarvitsee toisen ihmisen katkeamatonta huomiota, kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta, arvostuksen niin hyviä kuin haastavia ominaisuuksiamme kohtaan, läheisyyttä ja hellyyttä sekä osoituksen siitä, että olemme vapaita liikkumaan ja ilmentymään.

Richo sanoo, että ihannekumppanin löytäminen ei ole rakastamaan oppimisen merkittävin päämäärä, vaan tärkeämpää on muuttua kokonaisvaltaisesti rakastavammaksi ihmiseksi. Allekirjoitan päämäärän ja samanaikaisesti uskon, että tämä aikuinen rakkaus on myös avain johonkin sellaiseen joka on yhtäaikaa kumppanuutta, ystävyyttä ja vuosisadan rakkaustarina.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä viisiosaisen blogisarjan jossa pohdin sitä mitä aikuisen rakkauden ainesosat käytännössä tarkoittavat. Toiseksi aiheeksi nostan ne käytännön toimenpiteet ja asiat jotka kasvattavat kykyämme antaa ja vastaanottaa rakkautta niin maailmalta, itseltä kuin toiselta ihmiseltä. Odotan kirjoituksiani innolla!

Tämän kirjoituksen anti lyhyesti:

Rakkaus on huomion antamista, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta. Miten osoitat ja annat näitä rakkauden toiselle? Entä itsellesi?
Vaikeudet eivät ole aina sinun ja hänen välisiä asioita. Oletko antanut itsellesi ja toiselle mahdollisuuden tutkia omia haavoja ilman, että olet reagoinut ja estänyt turvallisen tutkimisen? Voisitko kysyä nyt neutraalisti mistä siinä silloin oikein olikaan kyse?

Kysy itseltäsi vaaditko toiselta liikaa? Pidätkö huolen omavastuustasi ja jätätkö toiselle tilaa antaa, silti sitä vaatimatta?

Suosittelen tutustumaan pitämiini parisuhde -viikonloppuihin, joista on pidetty paljon.