Sitoutuminen, ei sitominen, on neljäs askel aikuiseen rakkauteen

Kun puhun sitoutumisesta, en tarkoita sitä, että solmimme paperilla tai sormuksin välillemme sidoksia joilla kuvitteellisesti turvaamme selustamme. Enkä sanoja joita hullaantuneina päästämme suustamme. Sitoutuminen sanana muuntuu sanasta sitominen ja usein se kuvaakin tapaamme sitoutua.

Se sitoutuminen joka on neljäs askeleeni aikuiseen rakkauteen, on kuitenkin jotain muuta. Huvittavasti se tuntuu enemmänkin siltä, että päästän hänestä irti joka hetki nähdäkseni yhä uudelleen mitä hän on minulle.

Sitoutuminen on myös valmiutta etsiä sisältään sitä
minkä vuoksi alunperin valitsimme.

”Kerro terkkuja vaimollekin. Tai en mä tiedä oletteko te naimisissa” tuttavani sanoi. Vastasin hymyillen ”minä kerron. Tavallaan me kai ollaan vaikka en tiedä tietääkö hän sitä.”

Sitoutuminen on tärkeää mutta tärkeämpää on tiedostaa mihin todella sitoutun. Sitoudunko pitämään yllä instituutiota vai kuuntelemaan sydäntäni. Sitoudunko antamaan ja ottamaan vastaan rakkauden viittä perustekijää (huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus), olemaan itseni rehellisesti ja kasvamaan elämän edellyttämään suuntaan.

Rakkauteen sitoutuminen voi tarkoittaa sitä, että olemme yhdessä aina. Se voi myös tarkoittaa sitä, että kuljemme eri suuntiin. Seuraavat lauseet kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012) herättivät huomioni pohtiessani tätä kirjoitusta.

”Rajat suojelevat sitoumustamme ja itseämme. Ihminen, jolla ei ole rajoja, sitoutuu ylläpitämään kumppanuutta, ei sen toimivuutta”

”Päätös pysyä jonkun kanssa, joka ei tyydytä tarpeitamme on epäkypsä. Tilanteen väliaikainen sietäminen on kypsää”

Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa oman sydämen (kaikki mitä minussa on) kuunteluun ja rakkauteen (elämän lempeään kulkuun ja muutokseen), se huolehtii minusta, hänestä ja siitä jonka vuoksi alunperin valitsimme olla yhdessä. Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa instituutioon, pelkoon tai muuhun kuin yhteiseen hyvään, olen sitoutunut epäterveellä tavalla. Niin myötä kuin vastamäessä viittaa rakkauden ylläpitämiseen, ei sopimukseen jonka kaksi ihmistä solmivat valitessaan toisensa.

Sanoin rakkaalleni joskus, että hän on tärkein mittarini siinä olenko totta itselleni. Tiedän, että rakastan häntä ja tämä rakkaus ei ole ohimenevää sorttia, vaikka kaikki sen ympärillä muuttuu joka päivä. Silloin kun löydän yhteyden rakkauteen minussa ja välillämme, tiedän olevani yhteydessä minuun (sen kaikissa merkityksissään). Kun en löydä yhteyttä ja näe häntä ihmisenä ja olentona jonka sydämeni tunnistaa, tiedän, etten ole rehellinen.

Sitoudun rakastamaan ja olemaan totta. Sitoudun vaalimaan sopimusta joka on ensisijaisesti minun ja luojani välinen.

Tarkistuslista

  • oletko sitoutunut antamaan itsellesi ja toiselle rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta?
  • ovatko motiivisi olla toisen kanssa terveet ja yhteiseen hyvinvointiin perustuvat?
  • haluatko ja valitsetko tänäänkin olla hänen kanssaan? Entä oletko rehellinen vastauksessasi ja valmis selvittämään syntyykö tunteesi rakkaudesta (avoimesta sydämestä) vai rakkaudettomuudesta (sulkeutuneesta sydämestä)?

***

Suosittelen tutustumista suosittuihin parisuhde -viikonloppuihin, jossa voit kumppanisi kanssa harjoitella tämänkin kirjoituksen aiheita konkreettisesti.

Jos haluat tuntea itsesi, tarvitset avuksesi toisia

Istuimme jälleen eilen ihmisryhmän kanssa kotonani. Siitä on noin kaksi vuotta kun viimeksi olen kutsunut vieraita ihmisiä kokoontumaan läsnäolon merkeissä kotiini. Kotiin kutsuminen on erilainen kokemus kuin se, että tapaamme vaikkapa retriitillä.

Kutsun ihmisiä tällaisessa hengessä luokseni tietysti siksi, että olen valinnut toimia ammatikseni tällaisen kutsujan roolissa. Minulla on kuitenkin myös henkilökohtaiset syyni. Yksi niistä on se, että se on minulle hyödyllistä.

Kotiin kutsuminen on henkilökohtaisempaa. Se tulee lähemmäs minua monella tapaa. Ja juuri tämä on se tärkeä asia. Kun ihminen, asia tai tapahtuma tulee minua lähelle, se näyttää minulle jotain itsestäni.

Ryhmä ihmisiä on kuin maailma pienoiskoossa

Kun istun alas ihmisryhmän kanssa, voin huomata kuinka yksi ihminen tuo minussa esiin tietynlaisia asioita ja toinen toisenlaisia. Kun maltan kuulostella reagoimisen sijaan, saatan huomata kuinka yhden ihmisen jakaminen herättää minussa myötätuntoa ja toisen ihmisen kriittinen olemus herättää minussa kritiikkiä häntä kohtaan. Jonkun näkemykset ärsyttävät ja toisia haluaisin tukea. Näin näen sen millaisiin uskomuksiin itse identifioidun.

Asiat, joita minussa tapahtuu ovat niitä samoja, joita minussa tapahtuu kun kuljen maailmassa. Toisinaan ne menevät minulta ohi koska en aina ole arjessani yhtä läsnä kuin tällaisessa läsnäolon syventämiseen tarkoitetussa illassa.

Päästämällä toiset lähelle, minun on mahdollisuus oppia enemmän

Kun käyn kertaluontoisessa itsetuntemus työpajassa, voin oppia itsestäni jotain. Koska luottamus syntyy ja tutut roolini rakoilevat vasta ajan kanssa, kertaluontoinen tapahtuma voi tarjota minulle rajallisesti mahdollisuuksia nähdä itseni.

Kun tapaan samojen ihmisten kanssa useita kertoja, kenties jopa hieman pidempiä aikoja, alan rentoutua ja paljastaa itsestäni asioita. Niin kauniita asioita kuin niitä vähemmän kauniita, jotka on usein varattu vain läheisille ihmisille, jos heillekään. Silloin kanssakäyminen alkaa palvella minua uudella syvyydellä. Tämän vuoksi pyrin itse tarjoamaan sellaista työskentelyä itsetuntemuksen parissa, jossa on jatkumoa.

Mitä enemmän ja toistuvasti altistun toisille ihmisille, sitä lähemmäksi he voivat tulla. Kun vaikkapa jaan itsestäni näille ihmisille, sitä lähemmäksi he voivat tulla. Mitä enemmän toiset jakavat itsestään, sitä lähemmäksi he voivat tulla.

Kun ihmiset ympärilläni ovat kiinnostuneita tuntemaan itsensä, edes jossain määrin, muodostamme yhdessä ympäristön, jossa voimme oppia. Mitä aidompaa ja läheisempää kanssakäymisemme on, sitä enemmän voin oppia halutessani.

Kanssakäymisessä voin oppia omista rooleistani

Vaikka intentiomme olisi ryhmässä se, että oppisimme tuntemaan itsemme, voin huomata pian, että tällaisessakin ryhmässä minä olen taipuvainen ottamaan jonkin niistä tutuista rooleista, joita minulla on. Huomaan tämän myös muissa. Se, joka on tottunut kertomaan näkemyksistään, on kertomassa niitä. Yhden tapa vältellä epämukavuutta on esittää sarkastisia kommentteja puhutusta sisällöstä. Yksi vetäytyy ja katselee kriittisesti toisia. Joku alkaa neuvomaan. Yksi on aina auttamassa kun joku paljastaa jotain surullista sydämeltään. Yksi on se, joka alkaa itkeä.

Ne samat roolit, joita elämme jokapäiväisessä elämässämme tulevat mukaan myös sinne, missä haluaisimme oppia erottamaan ne itsestämme. Juuri tämä tekee itsetuntemuksesta vaikean lajin. Minun pitäisi oppia näkemään itseni.

Jokainen ihminen elämässäni palvelee minua jos todella haluan nähdä itseni

Siihen tarkoitettu ryhmä on hyvä paikka itseni tuntemiseen. Samat periaatteet toimivat kuitenkin kaikkialla. Jos maltan harjoittaa läsnäoloa, jokainen elämäni hetki palvelee minua. Läsnäololla tarkoitan sitä, että maltan aistia, tuntea ja havaita mitä omassa kokemuksessani tapahtuu sen sijaan, että huomioni on lähestulkoon täysin ulkoisissa tapahtumissa.

Puolisoni, esimieheni, ystäväni ja kaupan kassa. Jos maltan olla läsnä, jokainen noista ihmisistä koskettaa minua jollain tapaa olemuksellaan ja mahdollistaa sen, että voin nähdä jotain itsessäni. Yhden reaktio paljastaa minun tapani reagoida tuollaiseen reaktioon. Jonkun suru palajastaa kyvyttömyyteni olla avoin tuntemaan sydämelläni. Yhden innostus näyttää sen kuinka jäykistyn ja tuomitsen. Ystävän instapostaus paljastaa minussa olevan kateuden.

Pienet lapset ovat erityisessä asemassa, sillä he eivät vielä osaa kovin hyvin pidätellä reaktioitaan. Siksi he vastaavat luontaisesti sinun olemiseesi kokoajan. He reagoivat jatkuvasti. Jos maltat noissakin hetkissä olla kiinnostunut siitä mitä koet itsessäsi, huomaat, että lapsen oleminen liittyy sinuun. Hän päästää sinut lähelleen koska ei vielä osaa kovin hyvin pitää sinua etäällä. Siksi hän toimii sinulle hyvin myös peilinä.

Lapsenomaiset opettajat

Erinäisissä ryhmissä on erilaisia opettajia. Vuosien varrella olen itse tavannut monenlaisia ja saanut myös kokea sen kuinka käsitykseni siitä mitä tällainen opettaja on, on muuttunut.

Opettaja voi tarkoittaa ihmistä, joka antaa minulle informaatiota tai työkaluja. Omalla kohdallani opettaja on ollut toisinaan myös ihminen, jonka kanssa olen tehnyt terapeuttista työtä. Kun oppimiskohteenani on kuitenkin läsnäolo, olen huomannut, että tärkein opettaja minulle on ihminen, joka jos osaa olla läsnä, olla avoin ja päästää inhimillisesti lähelleen.

Tällainen ihminen ei niinkään ole minulle niitä asioita, joita kaipaan. Hän on. Kuten lapsi, hän näyttää minulle sen miten se vaikuttaa häneen kun olen torjuva. Jos olen mielessäni levoton puhuessani hänelle, näen hänestä sen, että hän ei ymmärrä mitä puhun, koska en ole läsnä vaan mieleni maisemissa ja siksi sekava. Kun yritän saada hänestä jotain, tunnen kuinka etäännyn itsestäni ja siten hänestäkin. Hän antaa tämän kaiken tapahtua, usein ottamatta kantaa siihen.

Opettajan ja oppilaan suhde voi muistuttaa monella tapaa lapsen ja vanhemman suhdetta toisinaan. Oppilaana yritän toteuttaa omia roolejani suhteessa opettajaani, huomaten jokaisen niistä vievän minua etäämmälle. Opettaja antaa sen tapahtua. Hän ei opeta tai korjaa vaan antaa minun halutessani oppia, olemalla paikalla ja osa tätä välillemme muodostuvaa ainutlaatuista suhdetta.

Käsitykseni siitä, että on olemassa ihminen, joka voi auttaa minua matkallani on rikkoontunut monia kertoja. Palaan aina siihen, että minun on tehtävä työni ja ainoastaan itse voin nähdä itseni. Samaan aikaan arvostus ja ymmärrys sitä kohtaan kuinka arvokasta on löytää ihminen/ihmisiä, joka on käytettävissä sitä varten, että minä saan oppia, on kasvanut päivä päivältä.

Sitä, että joku ihminen suostuu olemaan kanssani ihmissuhteessa, suostuu päästämään minut lähelleen ja suostuu siihen, että minä askel kerrallaan näen sen mitä kaikkea tuon välillemme. Olemaan todellinen ystävä.

Itsetuntemus leikki on antamis- ja läheisyys leikki

Itseni tuntemisessa on kyse siitä, että tulen lähemmäs itseäni. Yhä intiimmin ja intiimimmin. Vuosia takaperin minulla oli monenlaisia ajatuksia siitä mitä itsetuntemus tai henkisyys on. Nuo ajatukset ja uudet uskomukset ovat hyvin eri asia kuin se aito kosketus itseeni ja todellisuuteen, johon olen sittemmin tutustunut paremmin.

Kun huomaan tuomitsevani, voin antaa itseni tuntea kuinka se työntää kaikkea kauemmas ja siten astua hieman lähemmäs itseäni. Kun huomaan kaipaavani, voin nähdä sen kuinka huomioni on kaipuun kohteessa sen sijaan, että tuntisin sisälläni olevan vajavuuden. Kun annan itseni tuntea sen, tulen lähemmäs itseäni.

Kun syytän toista, olen etäällä itsestäni ja siitä mitä koen. Kun maltan rehellisesti nähdä ja kokea sen mitä minussa tapahtuu, sen mistä syytän toista, tulen lähemmäksi itseäni. Kun arvostelen tapahtumia ja kerron näkemyksiäni siitä, voin huomata kuinka mentaaliseksi olen muuttunut ja kuin etäiseksi tunnen itseni tunne- ja kehon tasolla. Näin tulen lähemmäs.

Itseni antaminen on aktiivinen tapa mennä lähemmäksi elämää. Kertomalla läheiselleni rehellisesti siitä mitä koen sisälläni. Antamalla omaa energiaa ystäväni muuton auttamiseksi, pyrkien sielläkin olemaan läsnä. Ojentamalla auttavan käden kun ihminen pudottaa kaupassa ostoksen maahan. Hymyilemällä kun ystäväni kuulostaa vakavalta. Haukottelemalla silloin kun kanssani keskusteleva ihminen on levoton. Antamalla siis rehellisesti sen kuka olen siinä hetkessä.

Ihmiset ovat poikkeuksellinen apu matkallani sillä vuorovaikutuksessa on aina mahdollisuus olla läsnä ja antaa toisen koskettaa minua tavalla tai toisella. Toiselle antaminen on aina mahdollisuus aktiivisesti astua lähemmäs. Sitoutuminen on aina mahdollisuus päästää yhä lähemmäksi.

Ilman toisia minun on helppo jäädä piiloon itseltäni. Ilman peiliä on paljon vaikeampi nähdä itseäni. Ilman toisia on helppo uskoa siihen, että minä olen erillinen, itsenäinen ja irrallaan kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu.

Mitä se tarkoittaa, että toinen ihminen on peilini?

Asiassa on monia tasoja. Käytännöllisin tapa lähestyä tätä on mielestäni se, että kun olen tekemisissä peilin kanssa, se pyrkii aina osoittamaan itseeni. Peilin hyödyntäminen on siis kiinni siitä, kuinka halukas olen katsomaan itseeni kanssakäydessäni sen kanssa. Mitä minä koen, eli aistin tunnen ja havaitsen.

On helppo erehtyä katsomaan peiliä sen sijaan, että katsoisin sitä mitä se näyttää, eli itseeni. Kysymys siitä mitä tämä ulkoinen kertoo minusta ei avaudu jos katson yhä sinne ulos sen sijaan, että katson itseeni.

Jokaisella peilillä on oma juttunsa käynnissä. Hän on oma pelaaja tässä ihmeellisessä elämän pelissä. Hän kuitenkin palvelee minua siten, että hän tulee elämääni ja jos olen halukas, voin katsoa hänen sijaan hänen kautta itseeni.

Kun istun ryhmässä, koetan antaa itseni aistia, tuntea ja havaita mitä minussa tapahtuu. Näin katson peilin avustamana itseeni. Jokainen ihminen koskettaa minua jollain tapaa ja sillä syvyydellä millä olen valmis antamaan sen koskettaa. On oma valintani kuinka kiinnostunut olen sitä hyödyntämään.

Kiitän jokaista ihmistä siitä, että hän suostuu näyttelemään elämässäni sitä roolia, jossa hän auttaa minua tuntemaan itseni. Että autat minua näkemään sen mitä en rakasta vaan pidän etäällä.

***

Jaa kirjoitus ja anna toisillekin mahdollisuus tunnustella sen sisältöä.

Onko rakkaus taito? Vai jotain muuta.

Me puhumme paljon rakkaudesta. Kaikki eivät uskoakseni kuitenkaan pysähdy tunnustelemaan kysymystä siitä, mitä rakkaus oikeastaan on. Sitäkin harvemmin törmään keskusteluissa siihen, että keskustelukumppanini toteaisi ääneen ne tärkeät sanat, jotka voisivat johdattaa lähemmäs asiaa; minä en oikeastaan tiedä mitä rakkaus on. Mutta haluaisin oppia siitä lisää.

Yleisimmin rakkaus samaistetaan johonkin niistä kokemuksista, joita koemme kun ihastumme ja tunnemme läheisyyttä jonkun toisen kanssa. Tapaamme ihmisen, jonka myötä koemme enemmän avoimuutta, iloa, läheisyyttä ja sydämellisyyttä. Usein myös seksuaalinen veto ja kokemus siitä, että haluamme toista niin lähelle kuin mahdollista, mielellään kokonaan yhdeksi toisen kanssa, mielletään rakkaudeksi. Tämän vuoksi pidämme rakkautena myös niitä hetkiä, joissa yritämme pitää kiinni rakkauden kohteesta, kaipaamme rakkautemme kohdetta ja koemme vaikkapa mustasukkaisuutta rakkauden kohteestamme.

Jotkut näkemykset sanovat, etteihän tämä ole rakkautta vaan enemmänkin jonkinlainen riippuvuussuhde. Minusta se on ymmärtämätön, vaikkakin hassu lähestymistapa asiaa kohtaan. Niin moni rakkauslaulu kertoo hetkin riipaisevasta ja toisessa hetkessä kaiken kauneudella täyttävästä rakkaudesta, että täytyyhän sen olla totta monelle meistä.

Seksuaalisuuden sanotaan olevan rakkauden alhaisin muoto. Se on haluavaa, joskus pakottavaa ja usein myös eläimellistä ja takertuvaa. Etenkin jos rakkaus toista ihmistä kohtaan ei pidä sisällään mitään muuta. Minulle se ei silti tee siitä huonompaa tai vähemmän tärkeää kuin muunlainen rakkaus. Se on rakkautta sen kehollisimmassa muodossaan.

Seksuaalisen rakkauden lisäksi moni tuntee emootionaalisen rakkauden. Tunteen siitä, että on viimein löytänyt ihmisen, joka näkee minut, rakastaa minua ja mahdollistaa sen, että saan kokea niitä emootionaalisia tunteita, joita olen kaivannut kokea. Emootionaalisen rakkauden kaunis puoli on se, että se avaa meitä emootionaalisesti. Niin toinen kuin me itse pääsemme lähemmäs itseämme.

Rakkaus näistä näkökulmista on sitä, että se saa ilmentyä kehollisesti ja emootionaalisesti. Saamme kokea sitä mitä kaipaamme kokea näillä tasoilla. Mutta onko rakkaus myös jotain muuta kuin saamista?

Antaminen

Rakkaus virtaa kahteen suuntaan. Niin minuun kuin minusta toisille. Antaminen voi tarkoittaa monia asioita. Se on sen ihmisen, asian tai yhteisön huomioimista, johon rakkauden kohdistamme. Pelkkä fyysisten asioiden antaminen ei kuitenkaan ole ainoa muoto. Kun haluamme ravita vaikkapa toista ihmistä, voimme antaa hänelle itsestämme. Muistatko edellisen kerran kun sinulle läheinen ihminen kertoi sinulle jotain, joka oli hänelle hyvin henkilökohtaista ja intiimiä? Tuossa hetkessä saatoit tunnistaa sen, että tämä itsensä sinulle antaminen tuntui rakkaudelliselta ja ravitsevalta sinullekin.

Antaminen voi olla sitä, että annat itsestäsi jotain hyvin henkilökohtaista tai kutsut toisen tekemään niin ja tarjoat siihen turvallisen tilan. Tilan, joka on vastaanottava ja avoin.

Avoimuus

Itsensä hyväksyminen on viime vuodet ollut pinnalla olut termi. Käytännössä tämä hyväksyminen on sitä, että annamme tilaa sille mitä koemme ja millaisia olemme. Olemme avoimia olemassa olevalle todellisuudelle sen sijaan, että pyrkisimme jatkuvasti muokkaamaan sitä vaikkapa itsemme muokkaamisen muodossa. Tai toisen ihmisen muokkaamisen muodossa.

Olen kohdannut elämässäni monta sellaista ihmistä, joka toivotti ajatukseni, tunteeni, toiveeni ja toimintani tervetulleeksi sellaisena kuin se on, hetkessä, jossa itse suhtauduin näihin asioihin tuomitsevasti tai arvostellen. Noissa hetkissä olen kokemuksellisesti ymmärtänyt paitsi sen kuinka haastavaa minun on ollut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, myös sen miltä hyväksynnän muodossa ilmenevä rakkaus maistuu, tuntuu ja näyttää. Se on avoimuutta ja tuosta avoimuudesta kumpuavaa sydämellistä ymmärrystä sitä kohtaan mitä on.

Myötätunto

Sydämellinen ymmärrys tarkoittaa myötätuntoa. Se on avoimuutta omaa tai toisessa syntyvää kokemusta kohtaan ja sen tuntemista omassa sydämessä. Se on sitä kun annan omaan sydämeeni sattua silloin kun toinen kertoo minulle kuinka häneen on sattunut. Se on sitä kun ilahdun sydämessäni ja annan silmäkulmieni kostua kun toinen ihminen kertoo häntä koskettaneesta asiasta. Vailla tarvetta tehdä sille mitään.

Myötätunnosta on toisinaan puhuttua rakkauden korkeimpana muotona. Kuulin kerran myös sanat; ymmärrä myötätunnollasi, tai ymmärrät aikojemme tapahtumat väärin.

Mieleni ei koskaan voi rakastaa tai ymmärtää tavalla, joka tavoittaisi toisen tai oman inhimillisyyteni. Kun haluan rakastaa, minun täytyy voida olla paitsi avoin, antaa kokemusteni myös koskettaa sydäntäni syvästi ilman, että reagoin muuttaakseni asioita.

Onko rakkaus myös toimintaa?

Iso osa toiminnastani perustuu reaktiivisuuteen. Siihen, että reagoin tapahtumiin muuttaakseni joko sitä mitä koen tai sitä mitä ulkopuolellani tapahtuu. Reaktio on aina avoimuuden vastakohta.

Rakkaudellinen toiminta tarkoittaa minulle sitä, että kykenen ensin olemaan avoin sille mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Kun en reagoi, löydän usein erilaisen ja uuden tavan toimia tilanteessa. Tavan, joka on rakkauden informoima. Ollessani tilanteessa, joka herättää minussa epävarmuudeksi kutsutun emootionaalisen reaktion, taipumukseni olisi joko muuttua tuoksi epävarmuudeksi, kompensoida sitä pullistamalla rinnuksia tai yrittämällä muuttaa sitä asiaa ulkopuolellani, joka triggeröi tämän reaktion. Kaikkia värittää se, etten kykene olemaan avoin sille mitä tapahtuu.

Olen varma, että olet joskus huomannut toiselle ihmiselle itsestäsi kertoessa, että hän ei kykene olemaan läsnä tässä tilanteessa vaan reagoi siihen, pitääkö paikkansa? Tuntuiko sinusta tuolla hetkellä siltä, että sinut kohdattiin rakastavasti? Veikkaan, että ei. Olen myös varma, että tunnistat yhtälailla sen, että toimit usein myös itse näin. Se on inhimillistä ja tuttua meille jokaiselle.

Kun maltan olla toimimatta reaktioni ohjaamana ja sen sijaan kykenen olemaan avoin ja hengittämään, huomaan, että löydän itsestäni uudenlaisen tavan toimia. Tavan, joka tuntuu uudelta ja siksi usein hieman epämiellyttävältä. Samalla olen kuitenkin avoimemmassa tilassa ja voin kokea jonkinlaisen rakkauden olomuodon heräävän itsessäni sen sijaan, että sulkisin sen pois toimiessani reaktioni pohjalta.

Rakkaudella on monia muotoja ja värejä. Parhaiten tämän huomaa ihmisryhmässä.

Rakkauden harjoittelu ihmisten välisessä kanssakäymisessä

Vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran sanat siitä, että ihmiselle tekee hyvää kerääntyä saman ihmisryhmän kanssa yhteen läsnäolon hengessä säännöllisesti. Tämä perusteltiin sillä, että tullessaan läheiseksi näiden ihmisten kanssa, alamme huomata, että he edustavat kaikkia maailman ihmisiä, tai omaa maailmaamme pienoiskoossa.

Kun lähelläni on ihmisiä, jotka eivät ole minulle etäisiä ja joiden seurassa minulla on intentio siihen, että olen läsnä sille mitä minussa tapahtuu, huomaan helposti sen kuinka vaikea minun on rakastaa.

Yhtä ihmistä on vaikea kuunnella ja huomaan arvostelevani häntä. Toisen jutut ärsyttävät ja kolmannen jutut herättävät minussa kiinnostusta, huomaan haluavani hänestä jotain. On vaikeaa vain olla avoin. Nämä samat asiat kohdistuvat minuun itseeni, toisiin ihmisiin ja asioihin elämässäni myös arjessa.

Kun olen hereillä reaktioistani, huomaan tulevani tietoisemmaksi siitä itsessäni, mikä estää minua rakastamasta. voin ryhmässä harjoittaa kärsivällisyyttä kun koen tylsyyttä. Voin kohdella ystävällisesti ja avoimesti niitäkin, jotka ärsyttävät ja voin pidättäytyä hamuamasta niitä asioita niiden ihmisten kanssa, jotka herättävät minussa kiinnostusta. Tai voin lähestyä tällaista ihmistä ja kertoa siitä mitä koen hänen suhteensa, joka voi olla monelle meistä se tarpeellinen rohkea ja kasvattava askel.

Rakkauden olomuodot?

Aloitin kirjoitukseni siitä, että rakkaus on monelle meistä fyysistä ja emootionaalista. Haluavaa, kaipaavaa, tarvitsevaa ja täyttävää niin fyysisesti kuin emootionaalisesti.

Avoimuutta, läsnäoloa ja hyväksyntää harjoitellessa on mahdollista tutustua myös toisenlaiseen rakkauteen. Sen muotoja ovat mm. myötätunto, ilo, rohkeus, voima, luottamus ja välittäminen.

Nämä ovat asioita, joita voimme harjoitella. Ennen kaikkea ne kuitenkin ovat sellaisia ilmiöitä, jotka heräävät meissä kun olemme läsnä ja avoimia elämälle sellaisena kuin se on. Ajan kanssa alamme huomata, että rakkaus on meissä oleva substanssi, aine ja elävä energia, joka vastaa elämämme tilanteisiin oikealla tavalla kun annamme sille tilaa reaktioidemme ohjaamana toimimisen sijaan.

Mitä rakkaus siis on?

Rakkaus ilmenee fyysisesti haluna ja intohimona. Se antautumista fyysisesti ja se on maailman tai toisen ihmisen ottamista fyysisesti.

Rakkaus on käytännön tekoja, jotka kertovat toiselle tämän merkityksellisyydestä.

Rakkaus on läheisyyttä ja täyttävä emootionaalinen kokemus.

Rakkaus on hyväksyntää ja avoimuutta. Sydämellä ymmärtämistä.

Rakkaus on meissä asuva ja erilaisia muotoja ottava elävä energia.

Rakkaus on jotain, johon voimme kasvaa harjoittamalla rakkautta elämämme konkreettisten tapahtumien keskellä, hetki hetkeltä.

Mitä sinä ajattelet tai koet rakkauden olevan? Koetko rakkautta ja jos, mitä se tarkoittaa konkreettisesti? Osaatko mielestäsi toimia rakkaudesta? Miten voisit oppia rakkaudesta tai rakastavasta toiminnasta?

Jaa kirjoitus myös tuttavillesi.

Rehellisyys on taito käyttää totuutta

Rehellisyys on taito käyttää totuutta. Löydät alta 5.6 järjestetyn webinaarin tallenteen. Antoisaa kuuntelua ja laita video jakoon jos sen käsitelty aihe puhuttelee.