Tuntuuko sinusta siltä, ettei sinua kuulla, nähdä tai ymmärretä?

Terve. Kysyn sinulta aluksi, voitko allekirjoittaa toisinaan kokevasi jotain seuraavista?

  • ettet tule kuulluksi
  • kaipaat tulla rakastetuksi
  • sinua ei ymmärretä tai sinut ymmärretään väärin
  • kaipaat tulla arvostetuksi
  • sinua ei nähdä sellaisena kuin olet

Jos voit, kannattaa lukea eteenpäin. Voin itse allekirjoittaa jokaisen noista kokemuksista. Minussa on tuollaisia tyhjiöitä, jotka kaipaavat erinäisiä asioita täyttyäkseen.

Nämä tyhjiöt ovat hankaloittaneet toisinaan elämääni. Kaipuuni on voinut olla raskasta läheisilleni kun olen kohdistanut toiveeni siihen vastaamisesta heihin. Toisinaan hankaluutta on tuottanut oma kiukkuni siitä, etten saa sitä mitä kaipaan. Kuten myös se sulkeutunut tila jossa murjotan odottaen, että joku korjaa tilanteen.

Hämmentäviä tilanteita on luonut myös se, että olen joskus yrittänyt saada näitä asioita itselleni epäsuorasti. Vaikkapa miellyttämällä, yrittämällä saada huomiota ja niin edelleen. Jälkimmäisessä turhauttavaa on se, että vaikka joskus saisin sen avulla sen mitä kaipaan, en oikeastaan koe täyttymystä koska olin sen hankkimisessa niin epäsuora, etten oikeastaan ollut itseni ja siten myöskään vastaanottamassa avoimesti saamaani.

Ehkä tiedät tästä jotain sillä jokaisella meillä on käytössä useita epäsuoria strategioita saada se mitä kaipaamme. Omaksuimme niitä ollessamme pieniä ja olemme jalostaneet niitä iän myötä. Vaikka tiedämme, että strategiat eivät tuo parhaita mahdollisia tuloksia, moni meistä on keinoton sen edessä miten toimia toisin. Strategioista on tullut keskeinen osa identiteettiämme.

Asiaa ei helpota se, että suoruus omista tarpeista on hankalampaa kuin epäsuoruus. Se edellyttää vastuunkantoa, avoimmuutta ja itsetuntemusta.

Kaipuu tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi on olemassa meissä jokaisessa. Osalle se on isompi teema koska vajetta sille on kertynyt isommin. Toisille ne ovat luontaisia inhimillisiä tarpeita, joiden täyttämiseen emme kuitenkaan ole saaneet koulussa pelivälineitä. Tämä kirjoitus tarjoaa sinulle yhden työkalun, joka on ollut minulle se merkittävin. Rakennetaan alle kuitenkin hieman ymmärrystä.

Miksi kaipaamme sitä, että toinen ihminen kuulee, näkee ja ymmärtää?

Ihmisen psykologiseen kehitykseen kuuluu merkittävänä asiana se, että minuutemme kehittyy vuorovaikutuksessa toisiin. Jotta jokin asia tulee meille todeksi tai näemme itsemme, meidän täytyy saada sille ulkoinen todistaja, tuki ja hyväksyntä. Kehityksemme alkuhetkillä olemme vailla käsityksiä siitä keitä olemme, eli toisin sanottuna myös vailla minuutta. Se miten meidät nähdään, mitä meissä nähdään, mitä ei nähdä ja millaista palautetta saamme, muodostaa pääasiassa minuutemme.

Jos asiat menisivät optimaalisesti, meille alettaisiin opettaa jo varhaisessa vaiheessa kyky sanoittaa tunteitamme ja kysyä kysymyksiä itseltämme. Meille rakentuisi kapasiteetti kohdistaa huomio itseemme. Siihen mitä aistimme, tunnemme ja havaitsemme tapahtuvan itsessämme. Kun persoona alkaa kypsyä ja psyykkinen kapasiteettimme sen sallii, olisi hienoa jos meidät opetettaisiin kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään itseämme.

Näin ei monissa tapauksissa kuitenkaan tapahdu ja varmuudella jokainen meistä hyötyisi siitä, että meillä olisi käytössä kapasiteetti ja työkalut itsemme kuulemiseen.

Syy siihen, että kaipaamme tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi on:

  • näihin tarpeisiin ei ole vastattu riittävissä määrin elämämme aikana
  • emme ole oppineet kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään itseämme vaan katsomme edelleen ulkopuolelle toivoen tulevamme kuulluksi.

Tässä ei ole mitään väärää. On kuitenkin erittäin hyödyllistä ymmärtää, että toiveen kohdistuminen ulkopuolellemme on vielä itsenäistymättömän minuutemme tapa toimia. Jos haluamme todella tulla kuulluksi, voimme opetella olemaan kuulijana itsellemme. Tämä tuo mukanaan myös sen, että toiset alkavat kuulla meitä paremmin ja alamme itse kuulemaan toiset itsestämme erillisinä olentoina. Tällä on radikaalisti elämänlaatua parantavia vaikutuksia.

Ihmissuhteet voivat olla tilaisuus tulla kuulluksi

On neljä erilaista tapaa pyrkiä tulemaan kuulluksi. Ensimmäinen on se, että kohdistamme toiseen (usein tietämättämme) toiveen siitä, että toinen kuulee ja ymmärtää.

Toinen on se, että kerromme toiselle, että toivoisimme hänen kuuntelevan ja alamme kertoa siitä asiasta tai kokemuksesta, jonka toivomme selkeävän itsellemmekin sen tuloksena, että saamme tulle myös toisen kuulemaksi.

Kolmas on se, että kerromme toiselle sen mitä meissä tapahtuu, koska olemme jo perillä siitä. Tässä tapauksessa kuulluksi tulemisen paine ei enää kohdistu toiseen.

Neljäs tapa on tulla itsemme kuulemaksi, joka usein poistaa paineen tulla kuulluksi.

Oma kokemukseni on, että toisen kuulemaksi tuleminen tapahtuu parhaiten sen kautta, että osaan soveltaa neljättä tapaa, eli ensisijasesti tulla itsensä kuulemaksi. Silloin toiselle kertominenkin muuttuu itseni jakamiseksi sen sijaan, että kaipaan häneltä apua.

Jotta sinulle ei synny väärää kuvaa, haluan painottaa sitä, että siinä ei ole mitään väärää, että haluamme tulla myös toisten kuulemaksi. Harva asia on niin antoisaa ihmissuhteita ajatellen kuin se, että voimme jakaa itsemme sellaisena kuin olemme ja tulemme todella kohdatuksi. Ihmissuhteita ajatellen haluan kuitenkin sanoa kirjoituksellani sen, että tulemme paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuulluksi ja myös toisten kuulemaksi kun otamme ensisijaisesti siitä vastuun itse. Mutta kuinka?

Miten kuulla itseään?

Seuraava harjoitus on nimeltään itsekeskustelu. Pienenä pohjustuksena sille haluan sanoa, että itsemme kanssa keskustelu edellyttää meiltä läsnäoloa. Läsnäololla tarkoitan, että avaudumme aistimaan, tuntemaan ja havaitsemaan sen mitä koemme juuri nyt. Eli mitä mielessämme, tunnetasolla ja kehossamme tapahtuu.

Jotta voimme keskustella itsemme kanssa, meidän täytyy myös olla avoimia itsellemme, eli toisinsanottuna vailla päämäärää sen suhteen mitä meissä tapahtuu. Tämä sama asia pätee vyorovaikutukseen toisten kanssa. Et sinä voi tutustua toiseen, jos et avaa sinua toisella sellaisena kuin olet. Eikä sinua kiinnosta tutustua sinuun, jos toinen ei kuuntele sinua ilma agendaa vaan pyrkii jollain tavalla ohjaamaan sinua jonnekin. Sama pätee keskusteluun ja ystävystymiseen itsemme kanssa.

Kun teet alla olevan harjoituksen, muista, että kapasiteetti olla läsnä ja kuulla itseään on asia, joka kehittyy harjoittaessa. Ihan kuin mikä tahansa muukin kapasiteetti.

Itsekeskustelu -harjoitus

Varaa itsellesi rauhallinen tila, jossa sinua ei häiritä seuraavaan n. 15 minuuttiin. Istu sitten alas tuolille ja aseta ajastin soimaan 10 minuutin kuluttua. Hengitä vähintään kaksi kertaa rauhassa syvään sisään ja syvään ulos. Anna sitten oman huomiosi levätä siinä mitä aistit, tunnet ja havaitset. Millekään ei tarvitse tehdä mitään, riittää, että huomaat.

Kysy sitten itseltäsi ääneen kysymys: mitä minussa tapahtuu juuri nyt? Vastaa sen jälkeen kysymykseen ääneen. Huomaa, että tarkoitus ei ole analysoida, löytää selityksiä tai ratkaista mitään. Vaan kuvailla tekemiäsi havaintoja. Ehkä tunnet levottomuutta. Hyvä, sanoita se ääneen itsellesi. Ehkä koet, ettet osaa tai ymmärrä mikä tämän harjoituksen idea on. Hyvä, sanoita se ääneen itsellesi. Ehkä sinua alkaa naurattaa. Hyvä, sanoita se ääneen itsellesi. Kun olet sanoittanut ääneen sen mitä juuri nyt huomaat, kysy kysymys uudelleen ääneen ja vastaa siihen ääneen. Jatka tätä kysymisen ja tunnustelevan vastaamisen ketjua kunnes kello soi. Kysy sen jälkeen vielä itseltäsi miten huomaat harjoituksen vaikuttavan itseesi.

Mitä hyötyjä siitä on, että opimme kuulemaan, näkemään ja ymmärtämään itseämme?

Ihminen voi kieltämättä elää normaalin elämän myös ilman taitoa tulla kuulluksi. Soisin kuitenkin jokaisen oppivan kyseisen taidon koska silloin voimme todella kokea monien tarpeidemme täyttyvän. Toinen syy on se, että kun tässäkin asiassa osaamme ottaa konkreettisesti vastuun itsestämme, annamme pääasiassa ihmisuhteisiin kohdistuvalle odotukselle mahdollisuuden raueta ja voimme alkaa nähdä toiset erillisinä ihmisinä sen sijaan, että he olisivat välineitä tarpeidemme täyttymiselle.

Ihmissuhteet ovat mielestäni yksi parhaita asioita elämässä. Ja toisen ihmisen kohtaaminen edellyttää kokemukseni mukaan sitä, että pystyn todella jakamaan itseni toiselle. Tämä mahdollistuu kun osaan kuulla ensin itseäni.

Kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi tulemisen taito auttaa meitä myös työpaikalla. Saamme paljon parempi tuloksia palavereissa kun menemme sinne selkeinä itsestämme ja osaamme kommunikoida toisille selkeämmin omat näkemyksemme. Yhtälailla taito auttaa siinä, että opimme ottamaan kontaktin suurimpaan voimavaraamme, eli itseemme. Jokaisella meistä on ideoita, näkemyksiä, pontentiaaleja sekä resursseja, joiden jakaminen on helpompaa kun osaamme ottaa niihin yhteyden keskustelemalla itsemme kanssa läsnäolevasti.

Koska taidot, joista puhun ovat parantaneet elämääni radikaalisti, olen rakentanut näistä mielestäni jo peruskoulu opetukseen kuuluvista työkaluista ja taidoista verkkokurssin, jolle voit osallistua kotoasi. Kurssin nimi on Kuulluksi tulemisen taito ja löydät sen täältä. Olet erittäin tervetullut mukaan ammentamaan samoja tuloksia, joista minä ja jo useampia sata osallistujaa on saanut ammentaa.

Jos et jostain syystä pääse tällä kertaa mukaan, suosittelen sinulle jakamani harjoituksen hyödyntämistä säännöllisesti.

Lue lisää:

Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssi

Tuntuuko joskus siltä, ettet saa toiselta sitä, mitä kaipaat? – Tästä voi olla apua

Luulisin, että jokainen meistä on tuttu sen kokemuksen kanssa, että emme saa toiselta sitä mitä kaipaamme. Usein tuo toinen on ihminen mutta toisinaan voi tuntua siltä, että se on elämä, joka ei anna sitä mikä meille kuuluu.

Minulle tämä kokemus on varsin tuttu. Siksi olen etsinyt selkeyttä siihen miksi olen kokenut näin ja mitä asialle voi tehdä. Selkeyden löytäminen on ollut tärkeää sillä tuossa tilassa eläminen voi rasittaa yllättävän paljon niin omaa kuin myös lähimmäisten elämää, kuten saatat tietää. Ymmärryksen lisäksi olen löytänyt työkaluja siihen, miten voin paremmin tarjota itselleni niitä asioita, joita kaipaan.

Otetaan pari esimerkkiä alkuun niin saadaan kiinni siitä millaisiin kokemuksiin viittaan.

  1. Minusta tuntuu palaverissa siltä, että minulle ei osoiteta arvostusta minulle kuuluvalla tavalla
  2. Koen, että kumppanini ei kuuntele minua
  3. Ystäväni ei ole yhtä kiinnostunut viettämään aikaa kanssani kuin minä hänen

Haluamista ja kaipaamista on monenlaista. Luettelen tähän muutamia asioita, joita huomaan meidän usein kaipaavan: huomio, ymmärrys, rakkaus, arvostus, kuunteleminen, kunnioitus, kiinnostus, seksi, tuki, että meitä lähestyttäisiin sekä läheisyys.

Pysähdy ihan hetkeksi ja mieti hetki sitä, missä tilanteissa sinä huomaat, ettet saat joltain toiselta kaipaamaasi.

Halut ja kaipuut ovat täysin luonnollinen asia. Jokaisella on niitä. Jos meillä ei ole sellaisia, voi olla hyvä hieman huolestua sillä silloin olemme kovettaneet osan inhimillisyyttämme. Ei siis pohdita sitä, ovatko kaipuumme hyvä vai huono asia. Olennaisempaa on se, mitä teemme niiden kanssa.

Yksi luonnollinen tapa reagoida tarpeisiin ja haluihin on se, että jos ne eivät täyty, vaihdamme sen toisen. Työpaikan, kumppanin tai ystävän. Tai ehkä pyrimme sivuuttamaan kaipuun. Osa meistä saattaa eksyä sellaisen kirjallisuuden pariin, joka kertoo meille miten saamme paremmin sen mitä haluamme. Kaikki edellä mainitut ovat itselleni tuttuja lähestymistapoja. Ratkaisu, joka on tuottanut minulle eniten tuloksia löytyi kuitenkin muualta, hieman yllättävästäkin paikasta.

Siitä ymmärryksestä, että kukaan ei ole velvoitettu antamaan minulle yhtään mitään.

Sanat voivat aluksi kuulostaa karulta tai inhorealismilta. Lue kuitenkin eteenpäin sillä tarkoitukseni ei ole millään tapaa olla karu vaan valottaa ymmärrystä asiaan, joka voi muuttaa elämää perustavanlaatuisesti.

Miksi alitajuisesti odotamme, että toinen antaa meille sen mitä kaipaamme?

Selitys löytyy ihmisen kehityksestä. Tiedät varmasti, että ollessamme lapsia olemme täysin riippuvaisia ympäristöstämme, pääasiassa vanhemmistamme. Kenties tiedät myös sen, että kehitykseemme kuuluu luontaisesti vaihe, jossa koemme olevamme oikeutettuja siihen, että maailma ja sitä edustavat vanhempamme antavat meille kaiken mitä tarvitsemme. Olemme maailman napa.

Se mitä et kenties tiennyt on olennaisinta: me elämme edelleen vahvasti maailmassa tämän varsin nuoren minuutemme osan kautta ja suhtaudumme maailmaan yhä samalla tavalla kuin vanhempiimme. Kuin olisimme maailman napaa ja maailma olisi meitä varten.

Mitä läheisempi suhde meillä on toiseen, sitä enemmän kallistumme kanssakäymään tämän varhaisen minuutemme sävyttäminä. Niin kauan kuin kanssakäymme toisen kanssa tästä lapsenomaisesta paikasta, odotamme aina alitajuisesti tuon toisen antavan meille sen mitä kaipaamme. Uskon, että sinun on helppo tunnistaa tämä asia käytännössä kun vain muistelet tilannetta, jossa haluat tai kaipaat toiselta jotain. Koetko käyttäytyväsi tuossa hetkessä aikuisen vai lapsen tavoin?

Syvennetään ymmärrystä asiasta vielä hieman. Kun minuutemme kehittyy, se kehittyy aina vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Tämä vuorovaikutteisuus on siis keskeinen tekijä psykologisen minuutemme, persoonamme, toiminnalle. Se on aina jotain suhteessa johonkin toiseen. Koska kehitymme niin vahvasti elämään tämän psykologisen minuutemme kautta sen sijaan, että kehittäisimme sen rinnalla läsnäolotaitoja ja kykyä tiedostaa itsemme vailla toista, halumme ja toiveemme kohdistuvat aina ulkopuolelle. Se mitä kaipaamme, haluamme tai tarvitsemme on aina jossain toisessa.

Aluksi on tärkeä ymmärtää, että toiselta haluaminen ja kokemus siitä, että toinen on velvoitettu antamaan meille sen mitä kaipaamme, on varhaiseen kehitysvaiheeseemme liittyvä asia. Sen jälkeen voimme alkaa avautua sille, että aikuistumiseen ja itsenäistymiseen kuuluu sen asian sisäistäminen, ettei yksikään toinen olento ole vastuussa meistä tai velvoitettu mihinkään.

Se ei silti tarkoita sitä, että emme voi saada toisilta sitä mitä kaipaamme. Se tarkoittaa vain sitä, että kukaan ei ole velvoitettu antamaan meille sitä mitä kaipaamme. Kun olemme valmiit aloittamaan tämän asian sisäistämisen, suhteemme kaikkiin ja kaikkeen ympärillämme voi muuttua runsain mitoin kypsemmäksi, mahdollistaen kunnioittavamman, avoimemman ja tuloksiltaan toimivamman kanssakäymisen.

Lopulta kyse on vastuullisuudesta

Kypsyys on kykyä tunnistaa vastuu omasta olemassaolostaan. Mitä syvemmin pystymme tiedostamaan vastuumme, sitä paremmin voimme soveltaa sitä käytännössä. Käytännössä soveltaminen tarkoittaa:

  • kukaan ei ole syyllinen siihen mitä koen
  • kukaan ei ole syyllinen siihen mitä en koe
  • kukaan ei ole vastuussa elämäni liikuttamisesta johonkin suuntaan
  • kukaan muu ei ole vastuussa siitä mihin elämäni on liikkunut

Tämän seuraamuksena alamme terveellä tavalla eriytyä ja itsenäistyä aikuiseksi itseksemme. Tunnistamme toiset ihmiset erillisiksi ihmisiksi ja sen sijaan, että käyttäytyisimme heitä kohtaan kuin he olisivat meille jotain velkaa tai lähteitä täyttymykselle, voimme alkaa lähestyä heitä ja heidän tilaansa kunnioittavammin.

Aihe on laaja ja lisätiedon sijaan haluan antaa sinulle konkreettisen tavan lähestyä asiaa ja lisätä tietoisuuttasi vastuullisuudesta. Jos haluat perehtyä aiheeseen paremmin kanssani, voit tehdä sen rakentamallani Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssilla. 

Toistuvan kysymyksen harjoitus

Istu alas rauhallisessa tilassa, jossa sinua ei häiritä. Aseta kello soimaan kymmenen minuutin kuluttua. Hengitä rauhassa pari kertaa syvään sisään ja ulos, aistien hengityksen. Anna sitten itsellesi lupa rentoutua ja hetken ajan anna huomiosi levätä kehosi aistimuksissa, siinä mitä tunnet ja mitä mielessäsi tapahtuu.

Esitä sitten ääneen itsellesi kysymys: missä minä huomaan asettavani vastuun toiselle? Vastaa kysymykseen ääneen. Huomaa, että tarkoitus ei ole löytää oikeaa ratkaisua tai vastausta vaan olla utelias siitä, missä huomaat vastuuttavasi toista/toisia. Ei ole kiirettä mihinkään. Kun vastauksesi luontaisesti päättyy, esitä kysymys itsellesi ääneen uudelleen. Vastaa ääneen tuoreesti, uteliaana ja vailla tuomintaa sitä kohtaan missä vastuuttaminen tapahtuu. Jatka tätä tunnustelevaa kysymisen ja vastaamisen ketjua kunnes kello soi. Kysy sitten itseltäsi miten harjoitus vaikuttaa sinuun.

Miten halut ja tarpeet sitten täytetään?

Kirjoitan aiheesta tulevaisuudessa lisää sillä se ansaitsee oman kokonaisuutensa. Useat tarpeemme ovat luonteeltaan sellaisia, että ne pohjautuvat menneissä vuorovaikutussuhteissa täyttymättä jääneisiin tarpeisiin. Niiden kohtaaminen oikealla tavalla on edellytys menneisyydestä kumpuavien tarpeiden riittävään täyttymiseen ja raukeamiseen.

Haluan kuitenkin tähän hetkeen jättää sinulle käytännöllisen vinkin siihen, miten voit alkaa huolehtimaan tarpeistasi. Kyse on erittäin yksinkertaisesta jutusta.

Sen sijaan, että esimerkiksi:

  • sanot toiselle; sinä et ole antanut minulle
  • sanot toiselle; anna minulle
  • kiellät tarpeesi
  • mökötät tai kiukuttelet toiselle
  • yrität epäsuorasti saada toisen ymmärtämään tarpeesi ja vastaamaan siihen

kerrotkin toiselle avoimesti:

  • huomaan kaipaavani sitä, että joku koskettaisi minua
  • huomaan olevani epävarma ja kaipaavani tukea
  • huomaan, että tarvitsisin toisen kommunikoivan, että paljastamani asia on tervetullut.

Olennaista on ottaa vastuu omasta tarpeesta ja puhua itsestään avoimen haavoittuvasti vailla odotusta sille, että toinen antaa sinulle sen mitä kaipaat. Jos huomaat, että sinussa on odotus, älä sulje sitäkään pois. Voit ottaa siitä vastuun ja olla rehellinen siitä toiselle tai ainakin itsellesi, että odotat toisen antavan sinulle jotain. Tällä tavalla kommunikoituna jopa sinun vaatimuksestasi tulee antamista, annathan itsesi toiselle paljaasti sellaisena kuin olet.

Toivon, että kirjoituksesta on sinulle hyötyä. Jos koit, että tämä aihe, joka mielestäni olisi syytä sisällyttää jo peruskouluopetukseen, olisi hyödyksi, laitathan se jakoon ja ota kantaa asiaan Facebookissa.

Lue lisää:

Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssi

Voiko toinen ihminen todella nähdä sinut?

Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea asiaa: mitä nähdyksi tuleminen on, miten voit edesauttaa nähdyksi tulemistasi sekä sitä mikä tekee nähdyksi tulemisen toisinaan haastavaksi.

Tunnumme toisinaan käyttävän nähdyksi tulemista synonyyminä sellaisille asioille kuulluksi tuleminen ja ymmärretyksi tuleminen. Myös vastaanotetuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen voivat kuulua samaan pakettiin.

Erotan itse ihmisissä selkeästi kolme erilaista tasoa nähdyksi tulemisen sisällä. Kokemus nähdyksi tulemisesta voi syntyä siitä kun toinen ymmärtää minua älyllisesti, siitä kun toinen kykenee ottamaan vastaan tunteeni ja siitä kun toinen kykenee ottaa vastaan fyysisyyteni.

Kun haluamme tulla nähdyksi, mitä se tarkoittaa?

On tilanteita, joissa kerron omasta näkemyksestäni tai kokemuksestani ja pyrin välittämään sitä miten mielessäni näen tietyn asian. Se voi olla esimerkiksi näkemykseni siitä miten jokin asia kannattaa tehdä, analyysi omasta toiminnastani tai tulkintani joistain tapahtumista. Kun toinen ihminen ymmärtää joko kokonaisuudessaan sen rakennelman, jonka rakennan mielessäni ja yritän hänelle välittää, voin tulla älyllisesti nähdyksi. Toisinaan vastaanottaja saa osittain kiinni ja ymmärtääkseen kysyy lisätietoa tai selkeytystä, saatan myös kokea tulevani ymmärretyksi, eli älyllisesti nähdyksi ja kertoessani lisää kokemukseni vahvistuu ja älyllinen ilmaisuni selkeytyy.

On myös tilanteita, joissa en koe tulevani ymmärretyksi. Tähän on monia syitä. Usein en ensinnäkään tällaisessa vahvassa mentaalisessa  tilassa muista sitä, että, jotta toinen voisi ymmärtää tällaisen mentaalisen rakennelman, joka mielessäni on, minun täytyy osata välittää se hänelle niin, että hän näkee mistä se koostuu. Tämä on aika vaikeaa, etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa pohjatietoa, jolle rakentaa.

Toinen tyypillinen syy on se, etten itsekään ole selkeä siitä miten ajattelen. Kerron vain pääpiirteittäin jostain asiasta ja saatan tunnetasolla kokea asian tärkeäksi mutta en osaa perustella sitä tai esittää perusteluja kokemukselleni.

Kolmas on se, että usein kyse onkin tunnetason asiasta ja yritän tulla nähdyksi älyllisesti. Aina ei ole helppo tunnistaa, että kyse on tunnetason asiasta ja olla toiselle tunnetasolla avoin. Siksi voin joskus eksyä jopa väittelemään älyllisesti asiasta, jota ei voi ratkaista älyllisesti.

Palaan tähän myöhemmin mutta vaikuttamassa voi tietysti olla myös se helposti nimettävä syy: toinen ei kuuntele tai ole kiinnostunut siitä mitä kerron.

Tuletko nähdyksi tunnetasolla?

Tämä on useimmiten se isoin alue, jolla kaipaamme tulla nähdyksi. Kaipaamme tunnetason kokemusta ensinnäkin siitä, että se mitä koemme nähdään, mutta myös siitä, että se mitä koemme ja olemme on tervetullutta.

Kerron ystävälleni siitä mitä olen kokenut viime päivinä ja miten voin sen kanssa. Kerron haastavista kohdista ja annan sen kuulua äänessäni, että haasteet ovat koskettaneet. Yhtälailla jaan myös sen millä tavalla nämä haasteet ovat antaneet minulle jotain, jonka koen tärkeäksi. Haasteista huolimatta koen iloa. Puhuessani haasteista ystäväni kuuntelee hiljaa ja tunnen sen, että hän tuntee sydämessään sen mistä kerron. Ilon alkaessa kuulua äänestä, hän ottaa kantaa kevyesti ja selkeästi eläen mukana asiaa. Tultuani päätökseen kertomuksessani, hän päätyy jakamaan niistä kokemuksistaan, jotka muistuvat hänen mieleensä kertomani vaikutuksesta.

Koen tulevani kuulluksi tunnetasolla koska sille on tilaa mitä koen. Siihen ei puututa ja koen toisen kykenevän myötäelämään sitä mitä kerron omassa sydämessään. Hän kuuntelee, ei vain korvillaan vaan olemuksellaan. Optimaalinen tilanne.

Toisinaan on kuitenkin niin, että kaivatessani tulla kuulluksi, en osaakaan kertoa siitä mitä minussa tapahtuu. Joskus se on hieman piilossa itseltänikin. Saatan jopa sivuta asiaa mutta tuntuu silti siltä, että en tule kuulluksi. Turhauttavaa. Välillä käy myös niin, että avatessani itseäni tunnetasolla, toinen ei ole samalla tasolla avoin ja kuunteleekin kertomaani vain älyllään. Toisen tulkinnat ja tunnekokemusteni jäsentäminen älyllisesti saattavat tuntua jopa kipeältä tuossa kohtaa.

Nähdyksi tuleminen tunnetasolla edellyttää tärkeimpänä asiana sitä, että kykenen olemaan avoin tunnetasolla. Kaivatessani näkemistä ja kuulemista toiselta ihmiseltä, hänen täytyy paitsi avautua tunnetasolla, myös kyetä avautumaan sille mitä minä tunnen. Tämä on toisinaan paljon odotettu monestakin syystä. A. kaikki eivät ole aina täysin samassa tilassa kuin minä, B. yhteiskunta on aika mentaalinen ja toimimme siksi vahvasti sillä tasolla arki-elämässämme, C. jotta toinen voi vaikkapa sydämellään kokea suruni, hänen täytyisi olla avoin omalle surulleen tai ottaakseen vastaan inspiraationi, hänen täytyisi olla riittävän rohkea olemaan avoin tälle tunteelle, joka on välillä vähän vallatonkin. Sekä viimeisenä D. hänen täytyisi kyetä olemaan reagoimatta siihen mikä hänessä koskettuu jakamani seurauksena ja vain antaa sille sekä sen myötä minulle tilaa.

Aika paljon vaatimuksia toiselle ihmiselle? Ei kai kukaan voi olla näin läsnä toiselle ihmiselle ainakaan ilman, että se on hänen ammattinsa ja hän keskittyy paitsi olemaan toiselle läsnä, myös jatkuvasti laajentamaan omaa tunnetason repertuaariaan ja ihmistuntemustaan, jotta hänessä olisi tilaa toisen kokemukselle.

Kehollinen nähdyksi tuleminen? Mitä se tarkoittaa?

Aloitetaan siitä ihan ilmeisimmästä. Lapsena kaipaamme sitä, että vanhempamme paitsi näkevät kehomme, myös arvostavat sitä ja osoittavat sopivaa kiinnostusta sitä kohtaan. Moni meistä on varmasti törmännyt lapseen siinä iässä, jossa hän haluaa esitellä kehoaan, liikkeitään, kyvykkyttään ja tietysti sitä kaikista jännintä, eli fyysistä sukupuolta ja siihen liittyviä elimiä.

Kaipaamme paitsi huomiota kehollisuudellemme, myös fyysistä kontaktia sekä ympäristön kykyä tempaantua mukaan, vastata ja siten osoittaa osallistumista kehollisen elinvoimamme jakamiseen.

Puhuin lapsista mutta tarve tulla kehollisesti nähdyksi on merkittävä osa myös aikuista ihmistä. Ollessani innostunut ja dynaamisessa tilassa, haluan touhuta paljon ja toisinaan huomaan kaipaavani toista touhuamaan kanssani. Tai ainakin osallistumaan siihen huomaamalla touhuamiseni. Innostuessani ruanlaitoista, kaipaan sitä, että kumppanini on mukana prosessissa. Toisinaan teemme ruokaa yhdessä ja toisinaan vaan haluan näyttää hänelle tekemisieni jälkiä. Koen tulevani nähdyksi tässä kehollisessa toiminnassa kun hän joko osallistuu ja elää prosessia kanssani tai on paikalla kun haluan jakaa siitä mitä teen. Jakaa innostukseni.

Pelatessani koripalloa muiden miesten kanssa, jokainen ylä viitonen, ”syötä Aarolle” sekä kohtaaminen, jossa olen kahden kesken vastustajan kanssa ja hetken aikaa mittelemme pallosta, antaa minulle kokemuksen oman kehoni näkyväksi tulemisesta.

Kuten myös ne hetket peiton alla tai päällä, jossa uskaltaudun kokemaan tapahtumia fyysisesti, antaen kehollisuuteni näkyä niin ääninä, liikkeinä kuin luonnollisena hengityksenä. Eikä merkityksellistä ole vain se, että koemme tätä yhdessä vaan myös se, että toisinaan on niitäkin hetkiä, joissa toinen vain katsoo alastonta vartaloani siten, että annan itseni rentoutua tuon katseen edessä.

Kehollinen nähdyksi tuleminen voi olla haastavaa siksi, että emme ole kosketuksissa sen kanssa. Emme liiku luontaista elinvoimaamme ilmentäen, koe halujamme autenttisesti tai anna itsemme reagoida tapahtumiin kehollamme. Toisinaan huomaan olevani jäykkä kuin puutikku ja silloin on mahdotonta tulla kohdatuksi tällä tavalla edes fyysisessä kontaktissa toisen kanssa. Minun täytyy antaa kehoni tulla eläväksi jos haluan kokea kehollisen kohdatuksi tulemisen. Minun täytyy tutustua siihen ja siihen miten eri puoleni ilmenevät kehollisesti kun annan itseni reagoida kehollani.

Jotta voin tulla kehollisesti kohdatuksi, tarvitsen kontaktia. Niin läsnäolevaa fyysistä kontaktia kuin kehollisen energiani kohtaamista. Jälkimmäinen voi konkreettisesti tarkoittaa sitä, että kokiessani aggressiota tai voimakasta intohimoa puhuessani minulle tärkeästä aiheesta, vastapuoli kykenee ottamaan kokemukseni vastaan ja pysymään kanssani kontaktissa. Tämä edellyttää toiselta kosketusta omaan keholliseen elinvoimaansa.

Jotta voin tulla kehollisesti nähdyksi, toisen täytyy uskaltaa katsoa. Eikä vain katsoa vaan nähdä ja kokea se mitä kehoni katsominen saa aikaan hänen kehossaan. Hänen täytyy katsoa kehollaan. Voisi luulla, että katsominen on helpompaa kuin katsottuna oleminen mutta aito katsominen tekee yhtä alastomaksi kuin katsottuna oleminen.

Alatko saada kiinni siitä, että nähdyksi, arvostetuksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi tuleminen on aika moniulotteinen juttu? Yksi asia, jonka haluan sinulle välittää on se, että tämän tarpeen toteutuminen pääasiassa toisten kautta on vaikeaa. Toisilla on suuri merkitys mutta sitäkin suurempi on minulla itselläni.

Ihminen voi tulla nähdyksi vain kun hän päästää itsensä aidolla tavalla näkyviin. Kuva on järjestämältäni retriitilä.

Miksi sitten emme koe tulevamme nähdyksi?

Tälle on monia syitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että emme osaa kommunikoida toiselle tai edes itsellemme selkeästi siitä, että kaipaamme sitä. Yritämme tulla emootionaalisesti kuulluksi kertomalla nokkelia juttuja mutta emme paljasta sydäntämme. Haemme kehollista kontaktia mutta emme ole läsnä siinä mitä kehossamme tapahtuu tai uskalla päästää itseämme kokemaan kehollamme autenttisesti. Emme uskalla esiin älykkyytemme kanssa ja siksi koemme, ettei meitä ymmärretä. Tiedän, voi olla ihan yhtä epävarma olo kertoa omasta näkemyksestään kuin vaikkapa mennä tanssikurssille tai uskaltaa puhua kumppanille sisällään kokemasta yhteyden kaipuusta.

Luulemme, että toinen ymmärtää

Lapsuutemme peruja on myös se, että emme vielä oikein tunnista toista erilliseksi ihmiseksi, joka eläessään rinnallammekin, elää omassa maailmassaan. Hän kokee eri asioita, ajattelee eri asioita ja hänellä on kokonaan oma sisäinen maailmansa vaikka asutamme samaa tilaa. Hän jopa kokee tuon tilan eri tavalla kuin minä. Luulemme, että se mitä koemme on jotenkin myös toisissa ja toisten tiedossa. Osittain tämä tila, jossa omakin huomiomme on pääasiassa ulkopuolella, auttaa meitä sillä se pitää meitä etäällä itsestämme ja siitä mitä koemme.

Kun tuon huomioni siihen mitä minussa tapahtuu, minun on mahdollista tulla nähdyksi. Ennen kaikkea itseni toimesta mutta oppiessani kommunikoimaan siitä niille toisille, joiden nyt huomaankin olevan erillisiä ihmisiä, se käy mahdolliseksi myös toisen toimesta. Huom! sanon mahdolliseksi, en varmaksi.

Toinen ei välttämättä ymmärrä, kykene samaistumaan tai ole läsnä. Eikä hänellä ole siihen velvollisuutta.

Jos haluan, että toinen ihminen kuulee minua, minun on hyvä varmistua siitä, että meillä on hieman rauhallisempi tila, jossa meidän molempien on suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisempaa olla läsnä niin kehollisesti, tunnetasolla kuin älyllisestikin. Kun kumppani tulee töistä, hetki ei todennäköisesti ole samantien se otollisin emootionaaliselle yhteydelle. Eikä minun tarvitse vaatia kykyä siihen itseltänikään. On kohtuullista ensin laskeutua kotiin ja luoda yhteys kun olen itse laskeutunut.

Minulla on paljon sellaisia kokemuksia ja paljon sellaista informaatiota, joita läheisilläni ei ole. Kuten myös toisinpäin. Vaikka osaisin kertoa hyvin selkeästi sen mitä haluan sanoa toiselle, hän ei välttämättä ymmärrä koska nuo kokemukset tai se tieto josta puhun, ei välttämättä ole osa hänen kokemusmaailmaansa tai maailmankuvaansa. Jos olen itse kuulijan paikalla, koetan olla rehellinen ymmärtämättömyydestäni ja sanoa ”en rehellisesti pysty täysin ymmärtämään sitä mitä kerrot tai haluat sanoa mutta kuuntelen.”

Halutessani yksitoikkoisen työpäivän jälkeen ilmaista elinvoimaisuuttani ja hakea kontaktia toiseen, toinen voi olla ihan erilaisessa tilassa, vaikkapa fyysisesti väsynyt.

Kertoessani vaikeudesta, joka minulla on, kertomukseni saattaa koskettaa toisessa vaikeutta, jonka kanssa hän ei halua olla juuri nyt tekemisissä. Tähän hänellä on oikeus ja se tarkoittaa sitä, että minä en voi juuri nyt tulla hänen kuulemakseen tämän asian kanssa. Yhtälailla syynä sille, että en voi tulla kuulluksi on se, että saatan vaikkapa jakaa asiaani sellaisella intiimiydellä, joka ei ole toiselle tuttua. Tai kenties rohkeuteni kyseenalaistaa oman elämäni valintoja on jotain, joka pelottaa toista koska se kutsuu esiin rohkeutta hänessä ja tämä voi olla pelottavaa.

Yleisesti ottaen on hyvä tiedostaa se, että toinen ihminen ei voi toimia positiivisella tavalla peilinä minulle niissä asioissa, joihin hänellä ei ole pääsyä itsessään. Mikäli hän torjuu jonkin itsessään, hänen on vaikea kohdata sitä minussa. Mikäli kokemus, josta hänelle puhun ei ole hänelle millään tapaa tuttu, keskustelutoverini saattaa alkaa puhua ihan eri asiasta koska hänen mielensä yritti napata jostain sellaisesta kiinni puheessani, mikä oli hänelle samaistuttavaa.

Mitä tapahtuu kun en tule nähdyksi?

Kun joko tiedostamattamme tai tietoisesti kaipaamme tulla nähdyksi, yritämme saada vahvistusta jollekin sellaisella itsessämme, joka kaipaa tulla vahvistetuksi. Kun emme saa vahvistusta, koemme kipua, joka liittyy sisällämme olevaan syvimpään haavaan. Narsistiseen haavaan, joka on syntynyt siitä, että olemme menettäneet kosketuksen moniin osiin itsessämme sen seurauksena, että niitä ei kohdattu tarvitsemallamme tavalla.

Emme ainoastaan koe tätä haavaa vaan kokemus nostaa pintaan myös ne tunteet, joita koimme kun emme aiemmin kokeneet tulevamme nähdyksi. Tähän tietysti reagoimme omalla tavallamme jokainen. Joku kääntyy uhriuteen, toinen muuttuu kiukkuiseksi, joku sivuuttaa koko asian ja tunteensa ja yksi älyllistää tilanteen. Pyrimme välttämään tuon kokemuksen koska olemme oppineet tekemään niin suojataksemme itseämme. Palaamme tuttuihin rooleihimme ja etsimään muilla tavoin täytettä siihen tyhjyyteen, joka nyt taas hieman selkeämmin tuntuu sisällä koska nähdyksi tulemattomuuden kokemus nosti sitä hieman lähemmäs pintaa.

Jossain syvällä sisällä osa minussa sanoo jälleen: miksipä yrittää kuin ei se koskaan kuitenkaan toteudu.

Niin, miksipä tulla esiin kun ympäristö yhä edelleen tuntuu antavan sen saman palautteen, että se mitä olen sisälläni ei edelleenkään ole kiinnostavaa, oikein, rakastettavaa, järkevää, kaunista, inspiroivaa tai huomion arvoista.

Tarvitsevuus tekee nähdyksi tulemisesta vaikeaa

Me kaipaamme nähdyksi tulemista eri määrissä ja eri tavoin. Yksi asia, joka vaikeuttaa sitä on tarvitsevuutemme sille. Tarpeet ovat ok, se on tärkeää todeta heti alkuun. Tarvitsevuus on kuitenkin jotain muuta. Se se ihminen, joka ei kerro sinulle mitä hän tarvitsee mutta jonka tunnet toimivan itseäsi kohtaan tarvitsevasti ja ikäänkuin hän yrittäisi vaikuttaa sinuun ja odottaisi sinulta jotain.

Syy sille miksi tarvitsevuus on hankala juttu on se, että se vaikuttaa toiseen ihmiseen automaattisesti tavalla, joka saa hänet sulkeutumaan. Etenkin jos olet aikuinen ihminen puhumassa aikuiselle ihmiselle. Kun tunnet toisen tarvitsevuuden, tunnet hänen käyttäytyvän jotenkin lapsenomaisesti ja muuttavan sinut tarpeensa kohteeksi sen sijaan, että hän kohtaisi sinut.

Tarvitsevuus on hankalaa myös siksi, että kun käyttäydymme tarvitsevasti, emme kommunikoi tarvettamme suoraan ja siksi se ei voi täyttyä. Emme edes itse tunne tarvitsevuutta aidosti vaan käyttäydymme vain epäsuoraan tuon sisällä olevan tyhjiön ohjaamana, oppimallamme tavalla.

Mitä tarvitsevampi ihminen on, sitä vaikeampi hänen kanssaan on olla läsnä. Kun koen tarvitsevuutta ja ihmettelen miksi ihmiset lähelläni etääntyvät, minun on hyvä tiedostaa tämä ja ymmärtää samalla, että juuri nyt en voi sille mitään eikä siinä ole mitään vikaa.

Tarvitsevuus pitää sisällään myös aina sen, että kaipaamme jotain jostain muualta. Taustalla vaikuttavat lapsuudessa täyttymättä jääneet tarpeet ja lapsen maailmankuva, jossa se mitä kaipaamme on todella ulkopuolella. Huomiomme on silloin ulkona ja olemme etäällä itsestämme. Voimme saada apua tilanteeseen ja löytää lähemmäs sitä mitä kaipaamme kun alamme tulla lähemmäksi itseämme.

Miten minä voin tulla nähdyksi?

Ensimmäinen auttava tekijä on se, että tulen lähemmäksi itseäni. Sitä mitä minussa tapahtuu kehollisesti, emootionaalisesti ja fyysisesti. Tämä ei ole asia, joka tapahtuu kerran ja on sitten hoidettu vaan tapahtuu harjoituksen kautta. Mitä enemmän opin olemaan läsnä omalle kokemukselleni, sitä lähempänä olen itseäni.

Mitä lähemmäs tulen itseäni, sitä selkeämmin erotan itseni myös toisista. Alan ymmärtää, että minussa tapahtuvat asiat todella tapahtuvat minussa. Toiset eivät tiedä niistä samalla tavalla kuin minä vaikkakin vaistoavat, aistivat ja näkevät myös käytöksestäni välillä jotain siitä mitä minussa tapahtuu.

Tämä erillisyys tuo minut sen äärelle, että ymmärrän kommunikaation tärkeyden ja usein myös heikon osaamiseni sen saralla. Olen paitsi huonosti kosketuksissa se kanssa mitä minussa tapahtuu, myös huono kommunikoimaan siitä itselleni ja muille. Voin kuitenkin oppia kommunikoimaan.

Halutessani älyllistä ymmärrystä, voin opetella ilmaisemaan mieleni maiseman toiselle selkeästi. Kaivatessani tunnetason kuulluksi tulemista, voin opetella sallimaan itseni tuntea sen mitä tunnen ja kertoa siitä. Kaivatessani kehollista kontaktia, voin antaa itseni kokea kehollani, ilmentää sitä ja kysyä toiselta josko hän haluaa tavalla x tai y osallistua tähän.

Mitä lähempänä olen itseäni ja mitä selkeämmin osaan sanoittaa omaa kokemustani, sitä paremmin minulle avartuu se, että toinen ihminen ei itseasiassa ole se merkityksellisin elementti siinä, että tulen nähdyksi. Kun sanoitan ajatuksiani, alan tulla selkeämmäksi ajatuksistani. Kun suostun tuntemaan ja sanoittamaan, sitä näkyvämmäksi ja vastaanotetummaksi tunteeni tulevat. Mitä enemmän annan itseni kokea kehollani, kunnioittaa kehollisia tarpeitani ja ilmentää kehollista elinvoimaani, sitä enemmän koen tulevani kehollisesti näkyväksi.

Toisilla on roolinsa

Olen itse merkittävin henkilö näkyväksi tulemisen kannalta. Kun annan itsestäni, tulen itselleni näkyväksi. Kun odotan sitä toiselta, en anna itsestäni ja huomioni on väärässä paikassa.

Toisilla on kuitenkin roolinsa. Se ihminen, joka ei tunnu kuulevan tai näkevän, auttaa minua lähemmäs narsistista haavaani. Se, joka menee etäämmälle kun odotukseni kohdistuu yhä voimakkaammin häneen, näyttää tarvitsevuuteni ja läheisriippuvuuteni, joka on jossain määrin osa jokaista tavallista ihmistä.

On myös niitä, jotka oikealla hetkellä osaavat ja sattuvat olemaan läsnä. Hän, joka sanoo, että ymmärtää vaikeuteni hetkellä, jossa en ihan vielä itsekään osaa tuntea tuota vaikeutta. Se, joka palauttaa huomion iloon, jota hetki sitten koin mutta jolle en uskaltanut antaa niin paljon tilaa kuin se olisi ansainnut. Hän peilaa minulle tämän ilon kutsumalla sen esiin, jotta se saa tulla ravituksi. On myös niitä, jotka oikella hetkellä kyseenalaistavat minua jumissa pitävän uskomuksen tai käytösmallin, johon olen samaistunut. Tällöin minulle tulee näkyväksi jotain, joka oli minulle vielä sokeaa ja se voi toisinaan tuntua ikävältäkin.

Pohjimmiltaan koko maailmankaikkeus voi auttaa minua kokoajan siinä, että tulisin näkyväksi. Kun tuon huomioni siitä asetelmasta, jossa 90% huomiostani on ulkopuolella ja 10% käy itsessäni niissä hetkissä, joissa reagoin niin voimallisesti, etten voi sitä välttää, siihen, että 80% huomiostani on lähellä omaa kokemustani, alan huomata, että minussa tapahtuu kokoajan jotain. Näin tutustun itseeni ilman, että joku toinen ensisijaisesti kuuntelee minua. Sen sijaan toiset auttavat minua katsomaan itse itseeni.

Tämän seurauksena voin paitsi tuntea itseni, löytää myös uusia voimavaroja, tunnistaa minussa olevia hidasteita ja väärinkäsityksiä sekä olla paremmin kosketuksissa toisiin tunnistaessani erillisen itseni ja siten myös tosiasian siitä, etten tunne toista ilman kommunikaatiota.

Mikäli aihe puhuttelee sinua, suosittelen vahvasti tutustumaan narsistinen haava -retriittiini, jossa voimme yhdessä työskennellä asian parissa. Mikäli sinun ei ole mahdollista osallistua, suosittelen etänä käytävää Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssiani, jossa opit tämän tekstin taustalla olevan taidon.

Voiko toinen todella nähdä minut?

Kyllä ja ei. Toinen ihminen voi hetkittäin kohdata minut tavalla, jossa meillä on riittävä yhteinen kokemuspinta ja olemme riittävän avoimesti läsnä. Tämä on tärkeää ja antoisaa. On myös olemassa ihmisiä, jotka voivat auttaa minua näkemään itseni koska heidän kokemusmaailmansa on riittävän laaja ja samankaltainen kanssani. Kukaan ei silti voi tuntea itseäni puolestani.

Mitä enemmän olen tehnyt työtä oman itsetuntemuksen parissa ja sallinut itseni kokea elämää sellaisena kuin se on, sitä avarampi kokemusmaailmani on. Tunnen itseni paremmin sen johdosta, vaikkakaan en tietysti täydellisesti. Matkan edetessä ymmärrän yhä paremmin sen, että minä olen itse se, joka kuulee minua. Keskustellessani itseni kanssa niillä taidoilla, jotka olen hankkinut tai ilmentäessäni itseäni autenttisesti maailmassa ja ihmissuhteissani, tulen itselleni näkyväksi. Riittävän avaran peilipinnan omaavia ihmisiä on yhä vähemmän ja samalla jokaisen sellaisen arvo nousee yhä korkeammaksi.

Tosiasia siitä, että olen yksin on yhä konkreettisempaa. Ja juuri tälle yksinololle antautuminen on se mistä käsin voin autenttisesti vuorovaikuttaa toisten kanssa, odottamatta heiltä täytettä sisälleni. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän opin itsestäni. Mitä vähemmän odotan ulkopuolelta, sitä enemmän vastaanotan.

Olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa, riippumatta siitä tunnistammeko tätä. Inhimillisellä tasolla olemme kuitenkin erillisiä ja tulemme olemaan tällä tasolla erillisiä loppuun saakka. Kommunikaatio, vastuu itsestäni ja autenttinen oleminen siellä missä olen, ovat inhimillisellä tasolla edellytyksiä sille, että minä voin tulla ennen kaikkea itseni ja sopivissa määrin toisten näkemäksi.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee sinua kääntymään itsesi pariin.

***

Laita kirjoitus myös jakoon mikäli se puhutteli sinua.