Tietoisuustaidot, toinen askel aikuiseen rakkauteen

Juoksen luoksenne ja näen, että olette kaatuneet rappusissa. Olette molemmat itkuisia ja hädissään. Et pysty juuri liikkumaan koska johonkin sattuu. Samalla pidät huolta tytöstäsi joka on pahasti säikähtänyt ja hädissään tilanteesta.

Katson silmiisi ja tunnun jäätyvän paikalleen. Viha, katkeruus ja toive siitä, että en olisi olemassa, niitä näen silmissäsi. Tunnut ajattelevan, että viimeistään nyt sinulle on selvää, ettet halua minua osaksi perhettänne. Pidät minua säälittävänä koska en osaa edes auttaa. Toivot, että en olisi siellä. Näen mielessäni sen mielikuvan kuinka aamulla hyvin kohteliaasti sanomme hyvästit. ”Olihan tämä tiedossa”, mieleni sanoo ja alkaa jo kovettua jotta isku ei tuntuisi niin pahalta.

”Herätys Aaro. Jumankauta, herätys! Kato mitä tässä oikeasti tapahtuu.” Suljen silmäni,  ja hengitän pari kertaa syvään. Rentoudun ja annan tietoisuuteni laajentua. Onneksi jokin sisälläni tiesi, että se mitä näen, tunnen ja koen ei aina ole totta.

Kokemani on aina totta minulle. Se ei silti aina perustu todenmukaisiin havaintoihin tai tulkintaan.

Toinen askel rakkauteen ovat tietoisuustaidot. Ellen olisi harjoittanut taitojani, olisin ehkä ollut sokea sille mitä näin kun avasin silmäni. Tämän ihmisen silmät katsoivat minua rakastavasti. Niissä näkyi hätä ja epävarmuus koska hän oli kaatunut tyttärensä kanssa rappusissa eikä hän tiennyt miksi hänen oli vaikea liikkua. Hänellä oli huoli tyttärestä ja hän tunsi kipua. Häntä myös pelotti se, että katosin omaan painajaiseeni ja sulkeuduin täysin koko tilanteelta. Näin silmissä sanat ”auta minua, jooko, mulla pelottaa”.

Muistan ajatelleeni sitä kuinka monissa elämän tilanteissa en ole ollut läsnä itselleni tai muille koska olen hukkunut omaan kokemukseeni. Omiin tulkintoihini, reaktioihini, tarinaan ja pelkoihin. Kuinka olen epäonnistunut antamaan rakkauden viittä osaa; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta.

Tietoisuustaidot ovat edellytys rakkaudelle. Ilman kykyä itsereflektioon, olemme reaktioidemme ohjaamia. Emme pysty ottamaan vastaan tai antamaan. Meidän täytyy osata rentoutua tietoisuuden neutraaliuteen ja sydämen hiljaisen äänen ääreen sekä katsoa mitä oikeasti tapahtuu. Usein myös päästää irti toiveesta ymmärtää ja kysyä. Joskus vain katsoa ja odottaa, että todellisuus paljastuu.

Tietoisuustaitoihin kuuluvat muunmuassa:

  • kyky aistia kehonsa tuntemukset
  • kyky tuntea tunteensa
  • kyky havaita mielensä toiminta ja ymmärtää ajatusten olevan ajatuksia

Niin keho, tunteet kuin mielikin elävät tahdostamme riippumatonta elämää. Ne toimivat pääosin automaatiolla ja luovat elämäämme toisinaan esteitä rakkaudelle ja tietoiselle toiminnalle. Mitä hyväksyvämmin ja neutraalimmin pystymme tarkastelemaan itseä ja ulkomaailmaa, sitä rakastavampia voimme olla. Tiellä aikuiseen rakkauteen joudut lupaamaan itsellesi seuraavat asiat:

– Tiedostan, että ajatukset eivät ole totta ja pyrin katsomaan ja kysymään mitä oikeasti tapahtuu. Lupaan myös tarkastella mitä ajatukset kertovat persoonastani. Sisällytän elämääni jonkinlaista meditaatio ja/tai mindfulness harjoitusta.

  • Tiedostan, että tunteet syntyvät sisäisen tulkinnan kautta ja otan vastuun tunteistani ja kysyn miksi tunnen näin.
  • Ymmärrän, että tunteet kertovat minusta, eivät ulkomaailmasta. (huomaa ero aistikokemuksen ja tunteen välillä).
  • Otan aikaa avoimelle tuntemiselle ja tunteiden jakamiselle. Hengitän tunteitani.
  • Lupaan kuunnella kehoa ja sen viisautta. Tiedostan myös sen kyvyn jännittyä suojaamaan minua ja pyrin rentoutumaan kun en ole oikeasti vaarassa.
  • Kehoni reagoi ajatuksiin sekä tunteisiin ja kokiessani vaaraa palaan kohtiin 1 ja 2.
  • Harjoitan kehotietoisuutta lisäävää liikuntaa, esimerkiksi joogaa.

Kun rentoudun syvälle tietoisuuden ja hiljaisuuden syleilyyn, avaudun elämälle ja sen rakastavalle luonteelle. Mitä laajemmin avaudun ja päästän irti, sitä kaukaisemmalta tuntuu kokemus erillisen minuuden olemassaolosta. Sitä syvemmin olen yhtä elämän kanssa. Tällöin tiedän mitä rakkaus on. Sen muotoja ihmisen elämässä ovat huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus.

”Oletko valmis siihen, että sinut pyyhitään, poistetaan peruutetaan ja tehdään tyhjäksi? Jos et ole, et koskaan muutu oikeasti.” – D. H Lawrence

(kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa, Basam Books 2012)
Lyhyesti:

Jos haluat rakastaa, kehitä tietoisuustaitojasi. Hiljenny tarkkailemaan mielen ja kehon toimintaa. Vietä aikaa tunteidesi kanssa ja opi ymmärtämään niitä – ystävysty niiden kanssa. Kuuntele kehosi viestejä ja kommunikoi sen kanssa.

Syvennä yhteyttäsi tietoisuuteen ja anna sen synnyttää sinussa luottamusta elämän kantavuuteen.

Älä ota sitä vakavasti! Hyväksy oma kokemuksesi mutta ota siihen pilke silmäkulmassa etäisyyttä. Anna asioiden olla ja katso mitä tapahtuu.

***

Tutustu tästä myös pitämiini parisuhde -viikonloppuihin.

Ensimmäinen askel aikuiseen rakkauteen: ”Minä en tarvi sua mihinkään… mutta haluan olla sun kanssa”

”Kulta. Mä haluan sanoa sulle yhen jutun. Mä en tarvi sua mihinkään… en ihan oikeasti tarvi sua yhtään mihinkään. Mutta mä rakastan sua ihan joka solulla ja haluan olla sun kanssa”

Vain muutama päivä sitten avasin suuni ja sanat tuntuivat ja tuntuvat edelleen hyvältä. Minä riitän minulle. Minulla on mukavaa itseni kanssa. Luotan niin itseeni kuin elämään. En tarvitse sinua kannattelemaan tai antamaan mutta olen sinulle ja sinuun kohdistuville tunteilleni täysin auki.

Mikäli haluat lukea juttusarjan aloittaneen kirjoituksen, löydät sen tästä.

Olen yllättynyt jos et arvaa mikä on ensimmäinen askel kohti aikuista rakkautta. Aikuinen rakkaus, joka on juttusarjaan inspiroineen kirjan mukaan viiden asian antamista. Huomion, hyväksynnän, arvostuksen, hellyyden ja vapauden. Ensimmäinen askel on itsensä rakastaminen. Konkreettisia rakkauden tekoja itseään kohtaan. Sitä, että päätät ottaa ensisijaiseksi asiaksi antaa itsellesi rakkauden viittä ainesosaa.

”Ei kannata etsiä ulkoisista muodoista sitä intohimoa ja elämää, jonka lähteet ovat syvällä sisimmässä.” – Samuel Taylor Coleridge

Huomioi itsesi

”Lapsi tulee hylätyksi aina, kun vanhempi huomaa lapsen olevan etääntynyt ja antaa sen jatkua sanomatta mitään tai korjaamatta tilannetta” – D. Richo

Ensisijainen asia itsesi huomioimisessa on aika ja sen ottaminen itsellesi. On tärkeää ymmärtää, että voit pyytää muilta apua ajan löytämisessä jos se on muutoin haasteellista. Mikäli ajan ottaminen on haastavaa, kuule oma tarpeesi ja laita kalenteriin aikaa itsesi kanssa. Mutta älä huijaa itseäsi, sillä sisimmässäsi hylkäät silloin itsesi.

Sinun huomioimisesi on  myös tarpeidesi jakamista. Me olemme sosiaalisia olentoja ja aivan kuten tuntuu tärkeältä saada huomiota muilta sosiaalisessa tilanteessa, on myös tärkeää antaa itselleen huomiota muiden läsnäollessa. Minulle on tuntunut tärkeältä voida sanoa muille, että on ollut antoisaa olla kanssanne mutta haluan nyt viettää aikaa itseni kanssa.

Jotta voit kokea saavasi huomiota, sinun täytyy kuunnella ja kuulla itseäsi. Jos sisimmässäsi kaipaat rauhallista iltaa jäätelöpaketin kanssa, on turha osoittaa huomiota kuntosalilla vaikka se saattaisi ajatuksena tuntua hyvältä. Väkisin kotona meditoiminen ei myöskään auta jos todellisuudessa haluat olla ystäviesi seurassa.

Huomion antaminen on sitä, että laitat siinä hetkessä sinut ja omat tarpeesi etusijalle.

Hyväksyntä

”Hyväksyminen tarkoittaa, että meidät hyväksytään tunteinemme, valintoinemme ja henkilökohtaisine piirteinemme, ja niitä kunnioitetaan ja tuetaan.” – D. Richo

Hyväksyminen tarkoittaa sitä, että todella annat tilaa kaikelle sinussa. Annat luvan itsellesi olla se mitä olet. Kokeilet ja toteutat. Annat tilaa ja hyväksyt, että koet näin tai ajattelet noin. Älä arvostele itseäsi vaan kuuntele ja hyväksy se mitä on.

Kokemus hyväksynnästä edellyttää usein sen mukaista toimintaa. Koet hyväksyntää ystäväsi suunnalta kun hän ei tuomitse toimintaasi, ajatuksiasi tai tunteitasi ja osoitat hyväksyntää läheisillesi samalla tavalla. Samat edellytykset koskevat itsesi hyväksymistä. Jos kiellät jotain itsessäsi, tiedät, ettet hyväksy itseäsi vaikka hokisit mielessäsi mantraa ”hyväksyn itseni, hyväksyn itseni”.

Arvostus

”Ihailen sinua, iloitsen olemassaolostasi, arvostan sinua, kunnioitan sinua, huomaan sinut ja sinun voimavarasi. Arvostan sinua ainutlaatuisena olentona” – D. Richo

Itseni arvostaminen liittyy paljon jo aiemmin kirjoittamiini huomioon ja hyväksyntään. Hyväksyminen on kuitenkin eri asia kuin se, että arvostan niitä erityispiirteitä joita juuri minulla on. Arvostan taitoja ja kokemuksia joita minulla on. Haasteita, eli opettajia, joita juuri minun persoonassani on. Niitä puoliani jotka tuottavat iloa mutta tuntuvat joskus liian hassuilta paljastettavaksi muille.

Arvostaminen on myös tukemista. Omien luonteenpiirteiden, toiveiden, tarpeiden ja taitojen kirkastamista ja vahvistamista. Omien haasteiden omistamista, hyväksyntää ja niihin syventymistä. Oman kehonsa kunnioittamista ja sen terveyden vaalimista.

Hellyys

 ”Hellyys viittaa sekä ruumiilliseen että henkiseen läheisyyteen” – D. Richo

Hellyys minua kohtaan on rakastumista minuun. Jos haluat tietää mitä hellyys sinua kohtaan on, voit kysyä minkälaista hellyyttä kaipaat toisilta/toiselta ja antaa saman asian itsellesi.

Minulle hellyys itseä kohtaan on ollut itseni kanssa nauramista ja jopa itselle nauramista. Se on ollut minun hyväilemistäni, niin joogaten, tanssien kuin konkreettisesti hellyyttä, rakkautta ja intohimoa osoittaen. Se on ollut itkuni kuuntelemista ja voimastani nauttimista.

Hellyyden osoittaminen on myös sitä, että pyydän itselleni hellyyttä. Kun osoitan itselleni hellyyttä pyytämällä sitä toiselta, toimin hyvin eri ”energiassa” kuin silloin kun vaadin tai otan sen toiselta sitä tarvitessani. Voin antaa hellyyttä itselleni myös antamalla sitä toiselle.

Hellyyden kokeminen perustuu vahvasti siihen miten olet oppinut sen kokemaan varhaisina vuosinasi. On tärkeää tiedostaa miten voit osoittaa hellyyttä itseäsi kohtaan. Ja yhtä tärkeää laajentaa tapaasi vastaanottaa hellyyttä sinulta ja muilta.

Vapaus

”Vapaus tarkoittaa, että annamme toisille sekä itsellemme oikeuden elää vapaasti ja ilman ulkoista hallintaa” – D. Richo

Vapauden antaminen minulle tarkoittaa sitä, että en rajoita säännöillä omaa toimintaani. On hyvä huomata, ett aikuisen ihmisen tapauksessa säännöt ja rajat tulevat aina sisältä. Silloinkin kun ne tarjotaan meille ulkopuolelta, me allekirjoitamme ne itse.

Vain sinä voit itsesi vapauttaa.

”Voinko minä tehdä näin?”. Käyn jokaisen uuden tilanteen kohdalla sisäistä keskustelua siitä voinko tehdä näin. Viimeisimpänä kysyin voinko olla hetken pitämättä yhteyttä ihmisiin, jotta saisin rauhan olla itseni kanssa. Luvan antaminen ei tapahtunut hetkessä mutta sen saaminen vapautti syvästi. Muistan nauraneeni pitkään ja ääneen kun lopulta totesin, että tottakai voin.

Usein päädyn luvan annettuani kysymään itseltäni haluanko todella tehdä näin. Uskon vaiheen olevan tärkeä, sillä aina en halua toimia impulssin, ajatusten tai haluni mukaan vaikka olen antanut siihen itselleni luvan. Koen tärkeäksi vapauttaa itseni säännöistä ja haluan tehdä valintani ja päätökseni joka päivä vapaasti ja sydäntä kuunnellen. Luoda ja rikkoa omat rajani. Elää tässä hetkessä.

Tämän kirjoituksen antia lyhyesti:

Aivan kuin emme usko toisen rakastavan jos emme näe ja koe sitä todeksi, emme usko sitä itseltämmekään jos emme todella osoita sitä. Toimi itsesi suhteen, sillä kukaan muu ei voi antaa sinulle sitä rakkautta minkä vain sinä voit antaa.

Rakkaasi ei ole ajatustenlukija eikä hän voi tietää mitä sinä tarvitset. Sinulla taas on mahdollisuus kuunnella ja tiedostaa mitä tarvitset. Kysy, kuuntele ja kerro mitä tarvitset. Ja jälleen kerran, toimi.

Niin sinun kuin toisen toisen rakastaminen on jokapäivä uusiutuva tapahtuma. Se on sinun katkeamatonta huomiointia ja täyttä hyväksymistä. Sinun arvostamista, tukemista ja hellyyttä itseäsi kohtaan. Itsesi vapaaksi päästämistä.

Keskustellessani ystäväni kanssa näistä teemoista hän sanoi; ”itsensä rakastaminen kuulostaa pelottavalta. Jotenkin tosi voimakkaalta ja vapaaksi tekevältä. Kestäiskö muut jos mun olis niin hyvä olla vain itseni kanssa?” Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Toisen ihmisen rakastaminen on sitä, että saa hänet rakastamaan itseään yhä syvemmin. Jos et aidosti rakasta ja toimi sen mukaisesti itseäsi kohtaan, viestität monin tavoin ympärillesi, että aito rakastaminen ei ole okei. Tässä asiassa ei voi fuskata, rakkaudesta voi jakaa vasta kun on mistä jakaa.

Suosittelen tutustumaan pidettyihin parisuhde -viikonloppuihin, joita järjestän säännöllisesti.

Aikuinen rakkaus on avain kumppanuuteen, ystävyyteen ja vuosisadan rakkaustarinaan

Tiedät varmasti, että rakkaus ei ole pelkkä tunne. Samalla olet ehkä miettinyt, mitä se sitten on. Se jokin, jota kaipaamme joskus niin paljon, että se repii sydäntämme. Se sama jota haluamme myös palavasti antaa itsestämme. Jotain joka voi saada meidät tuntemaan äärimmäistä onnellisuutta tai jopa tuntemaan yhteyttä koko maailmankaikkeuden kanssa.

Muutama vuosi sitten törmäsin David Richo:n kirjoittamaan teokseen Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books, 2012) ja sen maalaisjärkevä ja samalla syvä sanoma tuntui joltain, jonka halusin jakaa kanssasi.

Niin kauan kuin haluat jotain ulkopuolista, olet tyytymätön, sillä sinussa on osa, jota et ole vielä täysin tunnustanut omaksesi” – A.H.Almaas

Yksi kirjan keskeisistä teemoista on, että opimme kääntämään rakkaudessa huomiomme sisäänpäin sen sijaan, että etsisimme vastauksia ulkopuolelta. Tämä on hyvin tuttu teema ja sitä toistaa lähes jokainen ihmissuhteita, läsnäoloa, rakkautta tai onnellisuutta käsittelevä opus. Saman asian puolesta puhun itsekin, olemme itse vastuussa omien tarpeidemme täyttämisestä, rakkaudestakin.

Silti jo ensimmäisiltä sivuilta käy selväksi, että Richo ymmärtää ihmisyyteen kuuluvan myös vuorovaikutteisuuden. Sen vuoksi muun muassa ympärillämme olevilla ihmisillä on tärkeä rooli tarpeidemme ja toiveidemme täyttämisesessä.

Tämä kirjan osuus puhuttelee minussa helposti sitä osaa, joka löytää itsensä toisinaan kokemassa suuttumusta, kaipausta ja surua, koska toinen ihminen ei anna sitä mitä tarvitsen. Se jopa lohduttaa kaikkien niiden sanojen keskellä, jotka kehottavat kantamaan itse vastuun omasta onnestaan.

Vaikeuksissa ei ole kyse kahden aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta vaan siitä, että se ei koskaan pääse edes alkamaan” – D. Richo

Se, mitä vaille jäimme lapsuudessa ja myöhemmin, nousee vahvasti esille niissä ihmissuhteissa, joissa toinen ihminen tulee tarpeeksi lähelle. Läheinen ihminen on se, jolle haluamme antaa itsestämme parasta mutta myös se joka auttaa meitä löytämään menneisyytemme. Sen menneisyyden jonka löytämiseen tarvitsemme Richon mukaan toista ihmistä.

Katso mitä minulle tapahtui, kun olin lapsi. Pane se loppumaan, tee lapsuudestani parempi” – D. Richo

Parhaimmillaan läheinen ihminen antaa mahdollisuuden nähdä, mistä kohdin olemme rikki. Jos olemme erittäin onnekkaita, hän pystyy antamaan myös tarpeellisen määrän rakkautta, jotta löydämme rohkeutta menneisyyden kohtaamiseen. Tämän tuen määräksi Richo määritteli 25%. Loput 75% menevät omavastuun piikkiin.

Keneltäkään ei tule silti odottaa 25%. Mutta sille kannattaa jättää tilaa.

Kaipaamamme rakkaus

Kaipaamamme rakkaus on kirjassa jaettu viiteen eri osaan jotka ovat nimeltään huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus. Niin lapsi kuin aikuinen tarvitsee toisen ihmisen katkeamatonta huomiota, kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta, arvostuksen niin hyviä kuin haastavia ominaisuuksiamme kohtaan, läheisyyttä ja hellyyttä sekä osoituksen siitä, että olemme vapaita liikkumaan ja ilmentymään.

Richo sanoo, että ihannekumppanin löytäminen ei ole rakastamaan oppimisen merkittävin päämäärä, vaan tärkeämpää on muuttua kokonaisvaltaisesti rakastavammaksi ihmiseksi. Allekirjoitan päämäärän ja samanaikaisesti uskon, että tämä aikuinen rakkaus on myös avain johonkin sellaiseen joka on yhtäaikaa kumppanuutta, ystävyyttä ja vuosisadan rakkaustarina.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä viisiosaisen blogisarjan jossa pohdin sitä mitä aikuisen rakkauden ainesosat käytännössä tarkoittavat. Toiseksi aiheeksi nostan ne käytännön toimenpiteet ja asiat jotka kasvattavat kykyämme antaa ja vastaanottaa rakkautta niin maailmalta, itseltä kuin toiselta ihmiseltä. Odotan kirjoituksiani innolla!

Tämän kirjoituksen anti lyhyesti:

Rakkaus on huomion antamista, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta. Miten osoitat ja annat näitä rakkauden toiselle? Entä itsellesi?
Vaikeudet eivät ole aina sinun ja hänen välisiä asioita. Oletko antanut itsellesi ja toiselle mahdollisuuden tutkia omia haavoja ilman, että olet reagoinut ja estänyt turvallisen tutkimisen? Voisitko kysyä nyt neutraalisti mistä siinä silloin oikein olikaan kyse?

Kysy itseltäsi vaaditko toiselta liikaa? Pidätkö huolen omavastuustasi ja jätätkö toiselle tilaa antaa, silti sitä vaatimatta?

Suosittelen tutustumaan pitämiini parisuhde -viikonloppuihin, joista on pidetty paljon.

5 keinoa välttää ihmissuhteelle tuhoisat kompromissit – Älä hylkää sinua

Olin hetki sitten aloittanut uuden ihmissuhteen. Se tuntui valtavan hyvältä. Tämän ihmisen kanssa halusin viettää paljon aikaa. Mutta hetki pieni, mikä oli tämä ”pöydän alla” tuntemani aistimus? Tämä jokin hienovarainen, möyrivä olo?

Olin palannut hetki sitten matkoilta ja odottanut jälleennäkemistämme kovasti. Oli ihana nähdä ja ottaa toinen syliin. Siksi olinkin ihmeissäni, kun tunnistin tapaamisemme jälkeisenä päivänä, että kaipaan omaa aikaa ja tilaa. Muutkin minulle tärkeät asiat pyysivät huomiotani. Pysähtyminen, keskustelu itseni kanssa sekä työt, joita haluan edistää.

Tunnistaessani kaipaukseni, mielessäni alkoi pyöriä näytelmä erään aiemman parisuhteeni tilanteista. Näin sellaisia hetkiä ja päiviä, joissa sivuutin minulle tärkeät asiat ollakseni käytettävissä toiselle.

Näen myös seurauksia tälle toiminnalle. Aloin pitää itseäni arvottomana, koska itseäni arvostavan toiminnan sijaan laitoin itseni sivuun. Olin kuin koiranpentu. Toiminta vaikutti työhöni ja tavoitteisiini. Tästä kaikesta muodostui itseään toistava ja vahvistava luuppi.

Mitä enemmän huonommuutta koen, sitä enemmän pelkään toisen kokevan minut ikävänä. Sitä enemmän laitan itseni sivuun ja keskityn siihen, mitä meidän välillämme (kuvitelmissani) tapahtuu. Jossain kohtaa toiminta alkaa muistuttaa hädissään olevan lapsen toimintaa. Kaiken tuon seurauksena näen toiminnassani myös aggressiivisia, pelokkaita ja syyttäviä piirteitä.

Olen edelleen koiranpentu, tarvitseva sellainen, mutta takana on selvästi myös vihainen ja jännittynyt rotikka, valmiina hyökkäämään. Nämähän ovat selkeitä merkkejä läheisriippuvuudesta ja kiintymiseen liittyvistä haasteista.

Muistojen filminauhaa katsoessani esitin itselleni kysymyksen; mitähän tuollaisessa tilanteessa voisi tehdä toisin? Pohjalla tuntuu olevan pelko siitä, että toinen hylkää ja tästä seuraa moninainen tapahtumaketju aina itsensä sivuuttamisesta pahanolon toisen päälle kaatamiseen.

1. En hylkää minua

Pelon, jännityksen ja huolen tunnistaminen sekä salliminen on jo paljon. Kun tiedän, että minua pelottaa, voin pysähtyä tuon asian äärelle ja olla vanhempana sille pienelle minussa, joka pelkää. Voin käydä keskustelua itseni kanssa kirjoittamalla tai puhumalla. Mikäli olen tarpeeksi kypsä siihen, voin käydä asiasta keskustelua myös ystävän tai kumppanini kanssa. Tämä edellyttää kykyä tunnistaa ja kannatella myös itse omaa kokemustaan.

2. En etsi kaipaamaani tukea ulkopuolelta

Vaikka tietoiseen kanssakäymiseen perustuva ihmissuhde voi olla erinomainen paikka hoitaa omia haavojaan, on tärkeää oppia ymmärtämään, että minä itse ja elämä olemme se, joka kantaa meitä – silloinkin kun tuo elämä on läsnä toisena ihmisenä.

Voimme paljastaa haavamme ja tulla itsemme sekä sen läsnäolevan tilan näkemäksi, jossa kaikki tapahtuu. Kun opimme kannattelemaan itseämme paremmin, toiselle kertominen ja itselle kertominen muuttuvat samaksi asiaksi. Emme enää toista lapsi-vanhempi -asetelmaa niissä, vaan keskustelemassa on kaksi itsenäistä ja avointa ihmistä.

3. En syöksy oman arvoni romuttavaan kierteeseen

Ihmisen arvo ei pohjimmiltaan ole kiinni siitä, mitä teemme tai mitä saamme aikaiseksi. Kuitenkin, jos tiedämme sisällämme, että jokin inspiroi meitä ja on meille tärkeää, sen sivuuttaminen toistumiseen vaikuttaa vahvasti siihen, miten koemme itsemme. Jos tiedän, etten anna sitä mitä minulla on annettavana, en ole se mies tai nainen, joka tiedän kykeneväni olemaan. Jos teen kompromisseja omia arvojani vastaan, rikon itseäni vastaan BIG TIME.

4. Laitan itseni terveellä tavalla muun edelle

Omat harrastuksemme, yhteys itseen sekä meille tärkeät arvot ja päämäärät (tai mitä itse sisällyttäisitkään tähän listaan). Kaikille näille on tärkeää antaa tilaa. Osa meistä joutuu aktiivisesti pitämään huolta siitä, että pysymme kosketuksissa itsemme kanssa ja meillä on aikaa tärkeille asioille. Voi olla tarpeen käyttää omaa tahdonvoimaa ja raivata kalenterista jokaiselle päivälle omaa aikaa.

Minun kohdallani tahdonvoiman käyttö on toisinaan herättänyt pelkoa siitä, että toinen lähtee pois, jos en ole paikalla, tai toimin itseäni kuunnellen. Tällaisessa tilanteessa on hyvä osata olla kuulevana korvana sisäiselle lapselleen. Samalla on tärkeää oppia toimimaan lasta kuunnellen, mutta kuitenkin aikuisen viisaudella toimien. Aikuinen sisällämme tietää, että ihminen, joka ei halua parastamme, ei ole oikea kumppanimme.

Minulle on ollut hyödyllistä olla hereillä siitä, etten suojatakseni omaa aikaani ja itsenäisyyttäni seulkeudu toiselta. Jos tahdonvoimani on jäykkää, sulkeutunutta ja kykenemätön huomioimaan sen kummemmin omiani kuin toistenkaan tunteita, on hyvä pysähtyä hengittämään. Tällainen tahdonvoiman käyttö on puskemista, jonka tulokset ovat usein huonoja. Taustalla on omalla kohdallani ollut se, että tahtoni on läheisessä ihmissuhteessa taipuvainen romahtamaan ja tuolta heikkoudelta suojautuakseni psyykeni puskee pelot ja heikkouden syrjään kovan ja puristuneen kuoren taakse. Luon siis itselleni tahdon, korvatakseni heikkouden omassa tahdossa ja sisäisessä tuessa.

5. Kun etäännyn itsestäni, etäännyn myös kumppanistani

Omassa filminauhassani näen selvästi sen, kuinka minusta katoaa kaikki sisältö sen myötä, kun alan laittamaan kiinnostukseni, haluni ja toiveeni syrjään. Ajan myötä tämä kerryttää sisälleni turhautumista, joka täytyy myös piilottaa, koska se pilaisi sen turvallisen asetelman, jota alitajuntani yrittää toteuttaa.

Kaiken tämän seurauksena en enää ole kontaktissa siihen, mitä kaikkea minussa tapahtuu. Näen ja tunnen itseni hyvin tyhjänä kaikessa vuorovaikutuksessa noissa hetkissä. Paluu läheisyyteen toisen kanssa käy sen kautta, että saan kontaktin siihen, mitä minussa tapahtuu ja jaan sen toiselle ihmiselle. Hups, olemme jälleen yhteydessä, kun taas hetki sitten, yrittäessäni vaalia yhteyttä, ajauduimme etäämmälle toisistamme.

Päätän kirjoitukseni siihen, että tärkein asia, jonka olen itselleni antanut niin ihmissuhteita, työmenestystä, onnellisuutta kuin ihmisenä kasvamista ajatellen, on se, että pyrin pitämään huolen siitä, että pysähdyn joka päivä useita kertoja sen äärelle mitä minussa tapahtuu. Saatan puhua itsekseni, kirjoittaa minulle, laulaa ja soittaa, mennä rauhalliselle kävelylle, pysähtyä hengittämään tai katsella maisemaa. Kun huomaan tekeväni asiassa kompromisseja, pyrin kertomaan sen rehellisesti itselleni, sillä sen kautta astun jälleen lähemmäksi minua.

***

Suosittelen tutustumaan pidettyihin parisuhde -viikonloppuihin, joita järjestän säännöllisesti.