Parisuhde on kuin puutarha – Miten sinä hoidat omaasi?

Tämä kirjoitus saattaa auttaa sinua muistamaan tai jopa tunnistamaan jotain uutta siihen liittyen, mistä parisuhteessa on kysymys, miksi olla parisuhteessa ja miten olla parisuhteessa siten, että se toimii.

Se ei liene kaikkien kohdalla totta mutta joiltain osin näyttää siltä, että tässä näennäisen valinnan vapauden maailmassa parisuhteestakin on tullut kulutustavaraa. Katsotaan kuka miellyttää, nautitaan siitä niin kauan kuin se maistuu ja kun se ei enää inspiroi, haetaan kaupasta uusi. Sanoisin, että tämä on kuluttamista, ei parisuhteessa olemista. Puhun myös omasta kokemuksesta.

Se on vähän kuin juoksisi villinä metsässä, nauttien metsän antimista fiiliksen mukaan. Kieltämättä se on myös mukavaa. Kuka nyt ei haluaisi kokeilla vähän kaikenlaista. Varmasti monelle on myös tarpeellista vapautua hieman nauttimaankin.

Uskon silti, että jokainen tunnistaa sen, että vapaana metsässä juokseminen tai itsenäisesti maailman mannuilla vaeltaminen eivät voi tarjota niitä asioita, joita pitkäkestoinen parisuhde tarjoaa. Joita ovat… niin mitä ne oikeastaan ovatkaan?

Mikä on parisuhde?

Se on kahden ihmisen välinen suhde. Mutta ei mikä tahansa suhde vaan suhde, jonka tarkoitus on mahdollistaa monia asioita. Esimerkiksi lähentyminen ja intiimiys. Lähentyminen itsensä kanssa ja siten lähentyminen toisen kanssa. Se on suhde, jossa intiimiyden syventymiselle voi ja mielestäni kuuluu olla tilaa. Jos sille ei ole, en kutsuisi sitä parisuhteeksi. Sen lisäksi se on ainutlaatuinen paikka harjoitella ystävällisyyttä itseä ja toista ihmistä kohtaan.

Kun me aluksi tavataan siellä metsässä joku miellyttävän oloinen tyyppi, mitä se sitten meille tarkoittaakin, meillä ei ole vielä parisuhdetta. Voi olla ihastusta, vetovoimaa tai kaveruutta. Olemme kohdanneet mukiinmenevän metsän olennon. Saatamme avautua toiselle ihmiselle mutta mainitsemani syvempi intiimiys on asia, joka rakentuu ajan kanssa pikku hiljaa.

Aito intiimiys edellyttää ennen kaikkea luottamusta. Luottamuksen rakentumista olemme tyypillisesti edesauttaneet sopimuksella siitä, että tulemme viettämään enemmän aikaa yhdessä ja sitoudumme siihen, että tähän suhteeseen voi alkaa avata itseään turvallisesti. Tällä sopimuksen tekemisen hetkellä sovimme yhdessä siitä, että alamme kasvattamaan metsän keskelle yhteistä puutarhaa.

Mikä ihmeen puutarha?

Metsä kasvaa luonnollisella tavallaan. Sen villeys ja vapaus ovat sen kauneutta. Puutarha taas toimii eri tavalla ja edellyttää monia asioita. Se edellyttää puutarhureilta sitoumusta, riittävää huomiota sekä ymmärrystä siitä miten puutarhaa hoidetaan. Mitä mikäkin siellä oleva kasvi tarvitsee, mitkä ovat ei -toivottuja kasveja ja millaista ravintoa antaa puutarhalle milloinkin.

Parisuhde alkaa siitä kun kaksi ihmistä valitsee yhdessä alkaa jalostamaan yhteisellä vaivalla ja energialla metsän keskelle puutarhaa. Alamme luoda yhdessä jotain jotain, joka ei synny vahingossa vaan vaatii tietoisen valintamme, huomiota ja vaivannäköä. Kun emme huolehdi puutarhasta, se alkaa hakeutua luonnolliseen villiin ja vapaaseen tilaansa.

Puutarha edellyttää sekä luonnon kunnioittamista, että suunnan, johon sitä ohjaamme

Kun näemme vaivaa ja tuemme puutarhamme kasvua, emme kiellä luonnon villeyttä. Sen sijaan ohjaamme sen voimia sopivassa määrin suuntaan, jossa puutarhamme kehittyy ja tuottaa vuosi vuodelta kauniimman, runsaamman ja monivivahteisemman tilan meille olla.

Tämä tarkoittaa sitä, että parisuhteessa ihmisinä me kunnioitamme sitä millainen elämä on haasteineen ja lahjoineen. Koska me kaksi olemme tämä puutarha, meidän on myös opittava kunnioittamaan itseämme ja toisiamme. Lahjoja ja haasteitamme. Meitä kunnioittaen pyrimme viemään suhdetta ja elämäämme yhdessä suuntaan, johon haluamme kasvaa.

Kukapa jaksaisi puurtaa sellaisen parissa, jota ei oikeasti halua

Sellaista puutarhaa ei jaksa kukaan hoitaa, jota ei oikeasti halua valita. Ja jotta voimme tehdä tämän valinnan, meidän on hyödyllistä päästää irti muutamista mahdollisista ajatuksistamme puutarhan suhteen:

  • puutarha ei anna minulle kaikkea mitä tarvitsen. Se antaa minulle mahdollisuuden luoda jotain hetkittäin kaunista kun olen valmis antamaan sille itsestäni. Säännöllisesti minua myös saattaa turhauttaa koko puutarha
  • jos haluan vain nauttia puutarhasta ilman vaivannäköä, se alkaa homehtua
  • jos yritän vain tehdä puutarhasta sellaisen minkä haluan, enkä salli luonnon voimia sen sisällä, siellä ei kasva lopulta muita kuin tylsiä perunoita. Niillä kyllä pärjää mutta ne eivät ole kovin maukkaita
  • kun löydän oikeanlaisen puutarhurikumppanin, hän hoitaa puutarhaa tai kenties puutarha kasvaa itsestään oikean kumppanin kanssa
  • kumppanin tehtävä ei ole toimia äitinä tai isinä, joka huolehtii puutarhasta kun me jatkamme vapaina ja villeinä elämän tutkimista, vanhemman hoitaessa vastuullisemmat osuudet

Uskon, että moni meistä kantaa tällaisia alitajuisia oletuksia mukanaan vaikka järjellä ymmärrämmekin niiden mahdottomuuden. Tässä meitä varmasti ovat auttaneet Hollywoodin puutarhuri elokuvat ja monet laulut ihmeellisistä puutarhoista.

Aluksi voi näyttää siltä, että alitajuiset toiveemme täyttyvät mutta kun kuherruskausi on ohi, illuusiot alkavat karista. Tästä aito tutustuminen ja intiimiys voi alkaa rakentua koska alamme nähdä itsemme ja toisen selkeämmin. Silloin tulemme sen valinnan eteen, jossa joudumme kysymään itseltämme; haluanko aidosti antaa itsestäni tälle suhteelle ja lähteä rakentamaan sitä, siitä huolimatta, että se ei ole vastaus kaikkiin kysymyksiini.

Miksi sitten haluta tätä?

Yhdessä voi rakentaa isomman ja kauniimman puutarhan kuin yksin

Jos ajattelet omaa huomiotamme, vaivannäköämme, energiaamme ja aikaamme ravintona puutarhalle, ymmärrät helposti, että sinulla ei ole yksin mahdollisuuksia samaan kuin toisen kanssa yhdessä. Kun huomioit vielä sen, että usein parisuhteen vuorovaikutus tapahtuu maskuliinisen ja feminiinisen energian välillä, ymmärrät helposti, että tämä energian vaihto plus ja miinus napojen välillä synnyttää ja liikuttaa energiaa tavalla, joka toteutuu vain tällaisessa kanssakäymisessä.

Kun kaksi puutarhuri kokelasta osaa lähestyä toisiaan oikein, heistä tulee enemmän kuin osiensa summa. Tämä on minkä tahansa ihmissuhteen taika. Me olemme yhdessä enemmän.

Jos olet joskus kokeillut hoitaa puutarhaa toisen ihmisen kanssa, tiedät myös sen, että toinen kokelas toisinaan inspiroi sinua löytämään uusia asioita itsestäsi. Yhdessä puuhaaminen, etenkin ihmisen kanssa, joka on tullut läheiseksi, tulee iholle hyvässä ja huonossa. Myös tämä on yksi niistä hyödyistä, joita yhteisellä puutarhalla on. Se auttaa meitä näkemään itsemme ja vapautumaan meitä rajoittavista tekijöistä.

Siinä meitä auttavat myös puutarhan erilaiset vaiheet.

Puutarhan elinkaaressa on eri vaiheita

Puutarhan hoidossa tulee kausia, jolloin siellä ei todentotta kasva oikein mitään eikä se tunnu inspiroivalta. Tilastot kertovat, että kahden ja kolmen vuoden välillä suurin osa kokelaista luovuttaa koska alkuperäinen inspiraatio katoaa. He eivät ole lukeneet puutarhanhoidon perus teosta, joka kertoisi, että tämä kuuluu asiaan ja voimme saavuttaa inspiraation uudelleen kun alamme nyt tietoisesti antamaan itsestämme puutarhalle ja toiselle kokelaalle. Alussa meillä on luontaisen inspiraation tuoma tuki mutta juuri tässä kohtaa meidän tarvitsee kypsyä puutarhureina. Tässä kohtaa saamme tehdä aiemmin mainitsemani valinnan siitä, alammeko hoitaa puutarhaa.

Jos olemme lähteneet luomaan puutarhaa riittävän kypsistä ja moniulotteisista syistä, löydämme varmasti kyvyn jatkaa ja alamme nauttia uudella tavalla. Puutarhanhoidon perus teos valmistaa meitä myös siihen, että noin seitsemän vuoden kohdalla on puutarhan uudelleen synnyttämisen vaihe. Tämä on hankala vaihe kenelle tahansa sillä puutarhassa ei kasva oikein mitään vaan tuntuu siltä, että kaikki tuhoutuu luonnonvoimien aiheuttamana ja samaan aikaan kokelaatkin ovat pulassa omien haasteidensa kanssa.

Jos tietäisimme, että tämä on välttämätön vaihe kokea, jotta puutarha voi nousta uudelle tasolle, osaisimme huolehtia itsestämme, antaa tilaa tapahtumille ja kypsästi pitäisimme puutarhuri kaverimme kanssa siellä täällä palavereita siitä miten prosessi etenee. Ymmärtäisimme antaa molemmille tilaa kypsyä. Sanoisin, että tämä on se kohta, jossa kokeilaista voi valmistua puutarhureita.

Jos pystymme huolehtimaan kokeilaide välisestä ystävällisyydestä ja tuemme itseämme sekä toista olemaan rohkeita omassa muutoksessa, tulemme ennen pitkää siihen vaiheeseen, jossa alamme löytää uutta inspiraatioita, ideoita ja suunnitelmia. Tämä on hetki, jossa puutarha nousee uudelle tasolle. Kaikki pohjatyö on yhä olemassa ja koska maata on vahvistettu ja nyt myös lannoitettu kaikella aiemmin kasvaneella, kaikki kaunis lähtee kasvamaan poikkeuksellisella nopeudella ja voimalla. Suhteemme voi silloin nousta täysin uudelle tasolle. Palaamme alun vetovoimaan, ihastukseen ja siihen, että olemme tuettuja.

Kunnes tietysti jälleen tulemme siihen kohtaan, jossa tämä tuki loppuu ja meidän on muistettava ottaa vastuu siitä, että annamme itsestämme suhteelle tietoisesti.

Kolme vaihetta lyhyesti:

  • alun kasvupyrähdys, jossa puutarha tuntuu syntyvän kuin itsestään. Nauti tästä ja muista, että inspiroiva alkuvaihe kuuluu asiaan. Koska fiilis ei kuitenkaan kanna itsestään tätä vaihetta pidemmällä, kannattaa katsella yhteistä hanketta myös sillä silmin, onko sillä mahdollisuuksia pidemmälle ja koetko hankkeen sellaisena, että haluat antaa sille vielä vuosien jälkeenkin, myös aikoina, jolloin on haastavaa
  • vaihe, jossa puutarha tarvitsee kukoistaakseen omaa panostamme –> kypsy kokelaana. Huomaa se, että voit oppia siitä millainen tekeminen on sinulle antoisaa ja mikä saa kasvit puutarhassa voimaan hyvin. Kun näet vaivaa, näet, että puutarha kehittyy. Voitte toimia entistä paremmin parivaljakkona koska tutustutte sekä puutarhanhoitoon että toisiinne. Näin puutarha alkaa kypsyä.
  • vaihe, jossa puutarhan täytyy käydä läpi kivulias uudelleen syntyminen –> anna aikaa itsellesi muuttua mutta älä luovuta. Muista, että vaikka jokin uusi maaperä voi tuntua houkuttelevammalta, joudut aloittamaan siellä alusta ja tämä sama vaihe on edessä myöhemmin. Olet investoinut tähän maaperään ja tämän vaiheen mahdollistamiseen niin paljon, että sitä kannattaa arvostaa.
  • Vaihe, jossa kierros alkaa alusta mutta kypsempänä. Olette menneet muutoksen läpi ja saatte ihastua uudelleen.
On hyvä ymmärtää, että parisuhteessa on kausia, jolloin tuntuu kuin puutarha oli muuttunut pottupelloksi.

Puutarhassa täytyy olla kaksi kokelasta, jotka haluavat puutarhan. Tietysti on kausia, jolloin toinen osapuoli kärsii motivaatio vaikeuksista tai jokin muu puutarhan ulkopuolella rasittaa häntä. Silloin olisi hienoa, jos puutarhaan voisi tulla lepäämään ja siellä saisi olla sellainen kuin on. Eikö meistä jokainen kaipaa tällaista paikkaa? Nämä murroskohdat ylitetään helpommin jos muistamme;

  • että puutarha on jotain, jonka itse valitsemme
  • että puutarhan hoidon ei ole tarkoitus olla vain helppoa. Se on 50% hyvää ja 50% haastavaa
  • että meidän täytyy antaa itsemme puutarhalle sellaisena kuin olemme, se on ravintoa sille. Keinotekoisilla lannotteilla voi saada nopeita tuloksia mutta aito ravinto ravitsee syvältä ja varmasti
  • kun meillä itsellä on hankalaa, ei kannata alkaa toimia puutarhalle tai toiselle kokelaalle ikävällä tavalla

Mistä tietää kenen kanssa puutarha voi kukoistaa?

Varmuutta siitä tuskin voi olla koskaan. Mutta muutamat asiat tuntuvat minusta järkeviltä.

A. se on aina ensisijaisesti itsestä kiinni

B. ajoitus. Jos henkilöllä on muita puutarhan alkuja tai edellisen puutarhan jälkityöt kesken, ajoitus ei ole hyvä.

C. ymmärtävätkö molemmat mistä puutarhanhoidossa on kyse? Jos toisen oletukset ovat keskenkasvuisempia kuin toisen, tästä asiasta on hyvä keskustella. Et halua satsata projektiin sellaisen ihmisen kanssa, joka yhä haluaa juoksennella villinä metsässä. Jos taas olette molemmat siinä vaiheessa, nauttikaa siitä yhdessä. Kunhan olet selkeä siitä mitä oikeastaan haluat. Rakentaa jotain vai kokea jotain muuta?

C. vaikuttaako siltä, että toinen kokelas on saanut perustaidot puutarhanhoitoon? Puutarhan hoito edellyttää tiettyjä perustaitoja. Esimerkiksi kykyä vastuunkantoon, itsenäisyyteen, kommunikaatioon ja tunteiden käsittelyyn. Jos nämä perustaidot ovat hakusessa itsellä, keskittyisin niiden kehittämiseen. Jos ne ovat toisella hakusessa, olisin realisti sen suhteen, että puutarhuriksi tästä toisesta ei ole kanssani vaikka hauskaa voi yhdessä ollakin.

D. Onko välillänne vetoa? Tämä magneettisuus tuo tarvittavaa energiaa projektiin.

E. Onko puutarhan kasvattaminen käytännöllisesti riittävän helppoa? Jos asutte eri kaupungeissa, se on vaikeaa. Jos toisella on varaa hankkia tarvittavia välineitä mutta toisella ei, se voi olla ongelma. Oletteko iältänne sellaisessa paikassa, että todennäköisesti kasvuprosessinne kokelaina sopivat yhteen?

F. Onko välillänne ystävällinen ilmapiiri ja onko kemianne hyvä myös tavallisten askareiden ja arjen keskellä? Toimiiko huumorinne yhteen? Suuri osa puutarhanhoidosta muuttuu ajan myötä arkiseksi. On tärkeää, että tämä arkisuuskin voidaan jakaa mukavalla tavalla, mielellään kevyen hymyn kera.

G. Onhan teillä myös halu ja kyky säännöllisesti tulla toistenne kohtaamiksi? Elämää täytyy olla myös puutarhan askareiden ulkopuolella ja molempien on hyvä kyetä olemaan itselleen läsnä. Puutarha ja puutarhurit tarvitsevat kuitenkin myös sitä, että he voivat tulla riittävän säännöllisesti emootionaalisesti kohdatuksi.

Puutarha ei kasva pelkällä sopimuksella yhdessä olosta

Joitain meistä vaivaa myös sellainen pinttynyt sisäinen käsitys, että kun kaksi kokelasta sitoutuu toisiinsa, kihlautuu tai sopii avioliitosta, puutarha voisi automaattisesti hyvin. Tällöin sopimus on tehty väärinymmärryksestä käsin.

Sopimus on tärkeä elementti jos ja kun se on aito. Sehän on kuin ostaisimme yhdessä palan maata. Sitten meillä on se maa ja olemme sitoutuneet siihen. On kuitenkin täysin toinen asia miten tuo hankittu maa palanen saadaan kukoistamaan.

Siksi sopimuksessa on hyvä eritellä muutamia hyödyllisiä asioita:

  • sitoudumme ensisijaisesti itseemme. Pidämme itsestämme huolta, pysymme itsemme lähellä ja rehellisinä siitä keitä olemme
  • sitoudumme jakamaan yhteiseen hankkeeseen ryhtyneelle ihmiselle siitä missä menemme. Tämä on tärkeää paitsi suhteen kannalta, myös puutarhan
  • sitoudumme näkemään yhdessä vaivaa puutarhan eteen
  • ymmärrämme, että näin läheisessä yhteisessä hankkeessa meidän on hyödyllistä myös ottaa toinen huomioon ja välittää hänenkin hyvinvoinnistaan. Siitäkin huolimatta, että jokainen ihminen on aina vastuussa itsestään
  • kun kohtaamme vaikeuksia, sitoudumme ylittämään ne sen sijaan, että päätämme hankkeen sellaiseen törmätessä. Mikäli haasteen ylittämisen ja käsittelyn jälkeen emme halua jatkaa hanketta, se kannattaa harkinnan jälkeen päättää. Ei kuitenkaan ennen haasteen käsittelyä sillä se odottaa meitä tulevissa hankkeissa joka tapauksessa
  • sitoudumme kunnioittamaan toisen erilaisuutta. Olemme ystävällisiä rehellisinäkin
  • luotamme luontoon. Emme yritä pakolla ohjata puutarhaa tiettyyn suuntaan vaan olemme rehellisiä siitä mitä kulloinkin olemme ja jaamme sen toisen kanssa. Näin luonto näyttää meille oikean suunnan
  • sopimuksen ehtoja tarkistellaan säännöllisesti ja niihin tehdään muutoksia tarpeiden mukaan yhdessä. Mikään sopimus ei kestä ajan saatossa sillä olosuhteet ja osalliset muuttuvat

Myös etäisyys on tärkeää

”Onpa ihana nähdä sinua” sanoo kokelas oltuaan viikon poissa puutarhasta. Hän on antanut itselleen aikaa ja tilaa olla etäällä yhteisestä hankkeesta. Näin se näyttäytyy hänelle uusin silmin ja viimeisenä loma päivänään hän huomasi jo kaipaavansa puutarhaan.

Aina ei ole tarpeen nukkua samassa pedissä. Kaikkea ei kannata tehdä yhdessä. Toisinaan on hyvä olla etäällä toisesta. Kun päädymme liian lähelle, emme enää näe itseämme tai toista välttämättä selkeästi. Yhtälailla päätyessämme liian lähelle alamme helposti asettamaan toisen vastuulla sen mitä itse koemme tai emme koe.

Jos ymmärtäisimme puutarhurin perus teoksessa kerrotut sanat; kun toinen kokelas on vastuullinen siitä mitä koemme, emme kykene enää käyttäytymään ystävällisesti häntä kohtaan, säästyisimme monelta vaivalta. Erillisyys ja terve etäisyys pitävät tätä suhdetta hyvinvoivana monella tapaa. Siihen kannattaa siis satsata sekä tutustumalla itseensä paremmin, koska tämä auttaa ymmärtämään, että se mitä koemme tapahtuu meissä itsessämme, sekä huolehtimalla riittävästä tilasta olla vain itsemme kanssa.

Mikäli koet, että tämä kirjoitus oli huumorinsa lisäksi hyödyllinen, haluan kutsua sinut mukaan Toimiva Parisuhde – Verkkokurssille. Kurssi antaa sinulle ne perus työkalut, taidot ja ymmärryksen, jota toimivaan parisuhteeseen tarvitaan. Saimme kouluissa monenlaista tietoa mutta emme koskaan saaneet peruskoulutusta parisuhteessa toimimiseen ja sen toimivana pitämiseen. Tämä kurssi antaa sinulle paremmat eväät. Löydät kurssin tiedot täältä.

Parisuhde voi antaa paljon. Se myös pyytää meiltä tiettyjä asioita toimiakseen. Toivon, että tämä humoristinenkin kirjoitus innoittaa sinua katsomaan niitä asioita, joihin voisit(te) satsata, jotta saisitte ammentaa niistä lahjoista, joita sille on annettavana.

Elämää voi ajatella valtakuntana, jossa on erilaisia alueita. Yksi niistä on parisuhteemme puutarha. Ihminen on rajallinen, joten valtakuntaansa kannattaa valita vain sopiva määrä erilaisia alueita, jotta niille on mahdollisuus antaa aikaa ja huomiota. Aika ja huomio on se, jonka myötä ne kasvavat. Kun ymmärrämme tämän ja alamme satsata valitsemiimme asioihin, elämämme alkaa kukoistaa. Toivon tätä jokaiselle lukijalle.

Kiitos, että annoit minulle hetken aikaa ja huomiota.

 

Oli aika jolloin olit viaton – mutta miten palata tähän viattomuuteen?

Olet varmasti kuullut tarinan Aatamista ja Eevasta. En tiedä ovatko tarinan henkilöt todellisia tai onko tähän kysymykseen tarpeen vastata. Tarinalla on jotain opetettavaa meille joka tapauksessa.

Aatamin ja Eevan tarina kertoo viattomuudesta, jossa jokainen meistä on elänyt kerran. Tilasta, johon voimme myös halutessamme palata.

Muistanet, että paratiisissa, joka kuvaa sitä luonnollista tilaa, jossa olimme kehityksemme varhaisissa vaiheissa, oli kaksi puuta. Hyvän ja pahan tiedon puu.

Hyvän tiedon puu on se elämä, josta ammennamme ollessamme kosketuksisssa itseemme. Jokainen meistä on kuitenkin tietämättään valinnut syödä myös ja ennen kaikkea pahan tiedon puusta.

Ymmärrämme mitä pahan tiedon puulla tarkoitetaan kun katsomme mitä Aatamille ja Eevalle tapahtui kun he söivät tästä puusta. Yhtäkkiä maailma ei enää ollut paratiisimainen, luotettava ja kaunis paikka. Asiat saivat toisenlaisia merkityksiä pahan tiedon myötä.

Jokin asia oli hyvä, toinen oli paha. Jokin asia itsessä oli hyvä ja toinen oli paha. Syntyi käsitys siitä, että toiset olivat jotakin muuta kuin me itse. Itseään oli suojeltava ja luontokin muuttui joksikin, jota pelätä sen sijaan, että kaikki olisi osa yhtä ja samaa elämää.

Tämä sama asia tapahtuu jokaiselle meistä varhaisina kehitysvuosinamme. Siirrymme viattomasta olemisesta tilaan, jossa hahmoitamme maailmaa ja itsemme  ympäristöstä omaksuttujen käsitysten perusteella. Näin menetämme elämän ja itsemme sellaisena kuin se aidosti on.

Oli aika, jolloin sinä luotit itseesi vailla kysymyksiä siitä mikä sinussa on hyvää tai pahaa. Aika, jolloin rakkaus ei ollut valinta tai seuraus siitä, että jokin tuntuu hyvältä tai koit toimivasi rakastettavalla tavalla. Rakastit kaikkea ja ilmensit kaikkea itsessäsi luonnollisesti. Oli myös aika, jolloin kaikki sinussa ja ympärilläsi oli arvokasta.

Näin ei kuitenkaan enää ole. Sen sijaan, että luottaisit kaikkeen sinussa ja elämässäsi, suojaudut ja säätelet sitä mitä olet. Sen sijaan, että rakastaisit ja nauttisit itsestäsi, yrität olla jotain ja arvostelet asioita niin itsessäsi kuin ulkopuolellasi. Sen sijaan, että kokisit arvostusta sinun ainutlaatuista olemassaoloasi ja elossa eloa kohtaan, arvotat asioita oppimasi mukaan.

Kun seuraat omaa käytöstäsi, tunteitasi ja ajatuksiasi, on ilmiselvää, että se mitä Aatamin ja Eevan tarinassa kutsutaan pahan tiedon puuksi, on ottanut vallan sinusta. Pahan tiedon puussa asui myös olento nimeltä valheiden prinssi. Tämä valheiden prinssi ei ole mikään muu kuin mielessäsi asuva ääni, joka kertoo sinulle siitä mikä sinussa on huonoa, tuomittavaa ja väärin. Yhtälailla se kertoo sinulle mikä on parempaa ja tavoiteltavaa.

Tämä ääni estää sinua nauttimasta sinusta ja elämästäsi. Löytämästä itseäsi ja ainutlaatuista mahdollisuuttasi kokea elämä sellaisena kuin se on. Se pitää sinua etäällä elämän puusta, eli itsestäsi.

Paluu viattomuuteen voi tapahtua sen kautta, että ryhdyt katsomaan itseäsi ja heräät siihen tosiasiaan, että yrität, puutut siihen mitä koet, arvostelet, häpeät ja syyllistät itseäsi. Jos olet rehellinen, huomaat, ettei sinulle ole tilaa kaiken tämän toiminnan keskellä.

Kun tunnistat nämä tapahtumat, jotka ovat oppimiesi käsitysten ja sinussa asuvan valheiden prinssin toimintaa, voit valita toisin. Voit valita antaa sinulle tilan olla. Voit valita luottaa siihen mitä on, rakastaa sitä mitä on ja arvostaa sitä mitä on. Itsestäsi, kokemaasi ja elämääsi. Näin vapaudut tiedon ja valheiden prinssin otteesta.

Sinulla on oikeus kokea elämä ja itsesi jälleen sen viattomuuden silmin, josta käsin kerran katsoit maailmaa. Maailma itsessään hyötyisi tällaisista ihmisistä.

Mikäli haluat palata viattomuuteen, rakastamalla, arvostamalla ja luottamalla itseesi, kutsun sinut mukaan Paluu viattomuuteen -retriitille.

Aikuinen rakkaus rakentuu vain luottamukselle

En tiedä tuleeko hän koskaan haluamaan lisää lapsia. Tai haluaako hän muuttaa kanssani ulkomaille. Ja entä hänen exänsä, suostuuko hän tyttären ulkomaille lähtöön kun ehkä sitä haluamme? Miten hän sopii kaikkiin tulevaisuuden unelmiini? Entä jos hän muuttaa mielensä asioista joissa kuvittelen meidän ajattelevan samoin? Tai entä jos minä muutun?

Tämä kirjoitus päättää kuusiosaisen kirjoitussarjan johdantoineen. Aiemmat askeleet aikuiseen rakkauteen ovat olleet itsensä rakastaminen, tietoisuustaitojen kehittäminen, rehellisyys ja sitoutuminen. Näiden askeleiden jälkeen on otettava vielä yksi luottamuksen täyteinen harppaus kohti tuntematonta.

Ajattelinpa rakkautta ihmissuhteiden kantavana voimana tai universaalina elämänvoimana, on selvää, että kukaan meistä ei ymmärrä sen perimmäistä luonnetta tai tarkoitusta. Sillä on aina oma suuntansa ja se ammentaa (on) viisautta joka on yksilöä suurempaa. Rakkaus ja rakastaminen vaativat minulta aina uskallusta. Se kysyy haluanko rakastaa, tarjoaa kätensä ja kuiskaa ”luota”.

Kaikilla tasoillaan ja kaikissa merkityksissään,
rakkaus on ja edellyttää osakseen luottamusta.

Luota elämään

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että luotan elämään. Avaudun sille ja katson elämäni asioita jatapahtumia siitä näkökulmasta, miten ne voivat tukea rakkautta minussa.

Mitä ikinä elämä tuokaan eteeni, tapahtuu syystä. Jos en aina usko tähän, uskon siihen, että voin antaa asialle merkityksen ja käyttää jokaista tapahtumaa kasvaakseni, avautuakseni ja rakastaakseni – ketä tai mitä sitten valitsenkaan rakastavani.

Kun luotan elämään, otan sen lahjat vastaan kuin aikidon harjoittaja. Pehmeästi ja sen voimaan ja liikkeeseen mukautuen. Sen jälkeen kysyn sydämeltäni mitä nyt? Mihin ohjaan tämän kokemuksen voiman? Miten muutan sen rakkaudeksi?

Miten sitten myönnymme elämän tosiseikoille? Osoittamalla rakkauden viittä perustekijää tietoisesti. Kun vain todistamme sitä, mitä on, annamme huomiota muutoksille ja loppumiselle, toteutumattomille suunnitelmille, epäoikeudenmukaisuudelle, kärsimyksille, satunnaiselle petollisuudelle. Hyväksymmekaiken sen osana ihmiselämän kirjoa. Arvostamme kaikkea uskomalla, että tapahtuneesta on hyötyä kehityksemme kannalta. Katsomme hellästi sitä, mitä on ja on ollut. Annamme tapahtumille ja ihmisille vapauden olla sellaisia kuin ne ovat. – D. Richo

Luota tähän hetkeen

En voi tietää huomisesta ja yrittäessäni kurkoittaa tästä hetkestä sinne, menetän yhteyden siihen viisauteen mikä on tässä hetkessä. Se mikä tapahtuu nyt on olennaista ja oikein. Ollessani rehellinen tälle hetkelle, kuljen kohti parasta huomista.

Rakastan myös tässä hetkessä, tietäen, että joskus rakkauden liitto päättyy. Se on vain ajan kysymys. Luotan siihen, että se on oikein koska se on totta tässä hetkessä. Katson häntä silmiin ja näen pelkojeni, odotusteni ja ajatusteni sijaan sen kauniin ihmisen joka on edessäni juuri nyt.

Kyvyttömyys nähdä kuinka elämämme sopivat yhteen pelottaa minua hetkittäin. Mutta päätän suhtautua haasteisiin asioina jotka ratkaistaan kun ne ovat tässä.

Luottamus on pelotonta rakkauden päästämistä sisään ja puutteiden käsittelyä. Se on aikuisen ihmisen jännittävä tehtävä – D. Richo

Luota toiseen ihmiseen ja ihmisyyteen

Sanotaan, että elämä on meissä jokaisessa ja me olemme osa sitä. Se, että luotan elämään, tarkoittaa myös luottamista sinuun ja minuun.

En tiedä miksi asiat tapahtuvat. Miksi sinä tai minä elämme, muutumme ja toimimme kuten toimimme. En ymmärrä ihmisyyden monimutkaisuutta, sen loputonta muutosta, palkintoja tai haasteita. Luotan kuitenkin siihen, että kaiken meissä ja kauttamme tapahtuvan on tarkoitus kasvattaa, auttaa meitä selviämään ja hoitamaan oman tehtävämme täällä.

Hetkin on vaikea nähdä toisen ihmisen toimintojen taakse ja ymmärtää niiden taustalla oleva hyvyys ja ihmisyys. On vaikeaa olla ottamatta henkilökohtaisesti ja luottaa, että asiat menevät oikein ja meissä tapahtuva palvelee lopulta meitä molempia.

Luottamus on keskeinen peruspilari siinä aikuisessa rakkaudessa josta David Richo puhuu kirjassaan Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012).

Kaikenlaisia tunteita suvaitseva rakkaus on ihmissuhteen kantava ja liikkeelle paneva voima. Sellaisessa suhteessa viha on normaali ja satunnainen reaktio, joka ei syrjäytä rakkautta. Siihen ei pysty mikään. – D. Richo

Ihmiset eivät ole rakastavia ja uskollisia koko ajan, mutta meidän ei tarvitse kostaa vaan voimme toimia rakastavasti ja uskollisesti ja olla menettämättä uskoamme toisiin. – D. Richo

Luota itseen

Itseeni luottaminen tarkoittaa sitä, että luotan omiin arvioihini tilanteista. Luotan sydämen ääneen ja siihen, että kuuntelemalla itseäni toimin oikein ja rakkauden tukemana.

Sisältäni, keskeltä hiljaisuutta, löydän syvimmän Itseni. Sen joka ohjaa minut toimimaan tavalla jota Buddhalaiset kutsuvat Right Action. Luotan minussa olevan elämän kuunteluun.

Itseensä luottaminen on vaikeaa silloin kun kehoni ja mieleni ovat väsyneitä, aliravittuja sekä vailla tukea. Kun pidän huolta kehostani ja annan itselleni rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta, alan vahvistua ja minusta tulee itselleni jälleen ihminen johon voin luottaa.

Lyhyesti:

  • luottamus on edellytys rakkaudelle
  • on tärkeää luottaa elämään, tähän hetkeen, toisiin ihmisiin/ihmisyyteen sekä itseen
  • luottamus on yksi rakkauden peruspilareista ja sen puute johtaa rakkaudettomuuteen
  • aikuinen rakkaus on arkinen nimitys todelliselle rakkaudelle. Todellinen rakkaus on elämän tahto tai elämä itsessään ja rakastaminen on elämän kanssa linjassa olemista. Rakastaminen on elämistä.

Päätän sarjan seuraaviin kirjan sanoihin.

Elämän tosiseikkoja ovat nämä: kaikki muuttuu ja päättyy; elämä ei aina ole oikeudenmukaista; kasvun hinta on kärsimys; asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaisesti; ihmiset eivät aina ole uskollisia ja rakastavia. Olemassaolon ehtojen hyväksyminen tarkoittaa ennen kaikkea oman haavoittuvuutensa myöntämistä. Kun lakkaa odottamasta erivapautta näistä ehdoista, on valmis rakastamaan. – D. Richt

***

Tule kumppanisi kanssa harjoittelemaan askeleita aikuiseen rakkauteen järjestämälleni parisuhde -viikonlopulle. Olisi mukava jakaa teille suhdetta ja teitä tukevia työkaluja.

Sitoutuminen, ei sitominen, on neljäs askel aikuiseen rakkauteen

Kun puhun sitoutumisesta, en tarkoita sitä, että solmimme paperilla tai sormuksin välillemme sidoksia joilla kuvitteellisesti turvaamme selustamme. Enkä sanoja joita hullaantuneina päästämme suustamme. Sitoutuminen sanana muuntuu sanasta sitominen ja usein se kuvaakin tapaamme sitoutua.

Se sitoutuminen joka on neljäs askeleeni aikuiseen rakkauteen, on kuitenkin jotain muuta. Huvittavasti se tuntuu enemmänkin siltä, että päästän hänestä irti joka hetki nähdäkseni yhä uudelleen mitä hän on minulle.

Sitoutuminen on myös valmiutta etsiä sisältään sitä
minkä vuoksi alunperin valitsimme.

”Kerro terkkuja vaimollekin. Tai en mä tiedä oletteko te naimisissa” tuttavani sanoi. Vastasin hymyillen ”minä kerron. Tavallaan me kai ollaan vaikka en tiedä tietääkö hän sitä.”

Sitoutuminen on tärkeää mutta tärkeämpää on tiedostaa mihin todella sitoutun. Sitoudunko pitämään yllä instituutiota vai kuuntelemaan sydäntäni. Sitoudunko antamaan ja ottamaan vastaan rakkauden viittä perustekijää (huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus), olemaan itseni rehellisesti ja kasvamaan elämän edellyttämään suuntaan.

Rakkauteen sitoutuminen voi tarkoittaa sitä, että olemme yhdessä aina. Se voi myös tarkoittaa sitä, että kuljemme eri suuntiin. Seuraavat lauseet kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012) herättivät huomioni pohtiessani tätä kirjoitusta.

”Rajat suojelevat sitoumustamme ja itseämme. Ihminen, jolla ei ole rajoja, sitoutuu ylläpitämään kumppanuutta, ei sen toimivuutta”

”Päätös pysyä jonkun kanssa, joka ei tyydytä tarpeitamme on epäkypsä. Tilanteen väliaikainen sietäminen on kypsää”

Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa oman sydämen (kaikki mitä minussa on) kuunteluun ja rakkauteen (elämän lempeään kulkuun ja muutokseen), se huolehtii minusta, hänestä ja siitä jonka vuoksi alunperin valitsimme olla yhdessä. Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa instituutioon, pelkoon tai muuhun kuin yhteiseen hyvään, olen sitoutunut epäterveellä tavalla. Niin myötä kuin vastamäessä viittaa rakkauden ylläpitämiseen, ei sopimukseen jonka kaksi ihmistä solmivat valitessaan toisensa.

Sanoin rakkaalleni joskus, että hän on tärkein mittarini siinä olenko totta itselleni. Tiedän, että rakastan häntä ja tämä rakkaus ei ole ohimenevää sorttia, vaikka kaikki sen ympärillä muuttuu joka päivä. Silloin kun löydän yhteyden rakkauteen minussa ja välillämme, tiedän olevani yhteydessä minuun (sen kaikissa merkityksissään). Kun en löydä yhteyttä ja näe häntä ihmisenä ja olentona jonka sydämeni tunnistaa, tiedän, etten ole rehellinen.

Sitoudun rakastamaan ja olemaan totta. Sitoudun vaalimaan sopimusta joka on ensisijaisesti minun ja luojani välinen.

Tarkistuslista

  • oletko sitoutunut antamaan itsellesi ja toiselle rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta?
  • ovatko motiivisi olla toisen kanssa terveet ja yhteiseen hyvinvointiin perustuvat?
  • haluatko ja valitsetko tänäänkin olla hänen kanssaan? Entä oletko rehellinen vastauksessasi ja valmis selvittämään syntyykö tunteesi rakkaudesta (avoimesta sydämestä) vai rakkaudettomuudesta (sulkeutuneesta sydämestä)?

***

Suosittelen tutustumista suosittuihin parisuhde -viikonloppuihin, jossa voit kumppanisi kanssa harjoitella tämänkin kirjoituksen aiheita konkreettisesti.

Elä niin kuin kaikki olisi peukaloitu sinun eduksesi

Life your life as if everything is rigged in your favor – Rumi

Jos olet yksi niistä ihmisistä, jotka ovat tarkkoja epäkohdissa, näissä sanoissa voi olla sinulle paljon ammennetavaa. Jos huomiosi kohdistuu luonnostaan siihen mikä kussakin tilanteessa on negatiivista, sama pätee sinuun.

Jos olet menettänyt uskosi elämään niin syvästi, ettet enää edes huomaa sitä, että suhtaudut elämään negatiivisesti, sanat ovat sinulle välttämätön lääke. Jos olet jumissa, etsit merkitystä tai toivot, että elämä olisi jotenkin antoisampaa, voit löytää näistä sanoista paljon. Ei pelkkinä sanoina tietenkään, sellaisena ne ovat merkityksettömiä. Sen sijaan kutsun sinua kokeilemaan niitä käytännössä.

Kerron sinulla alla kolme asiaa, joita voit kokeilla.

Ensimmäinen asia, johon kutsun sinua on aktiivisuus elämäsi suhteen. Aseta se toissijaiseksi, ovatko toimesi oikeita tai niitä merkityksellisimpiä. Riittää, että aktivoidut. Keskity konkreettisiin asioihin elämässäsi. Tee niitä rennosti mutta annan niihin itsestäsi. Ole paikalla toimissasi. Aisti, tunne ja havaitse samalla kun toimit.

Toisekseen kutsun sinua antamaan itsestäsi. En tarkoita sitä, että annat kaikki rahasi pois tai väsytät itsesi auttamalla toisia. Koeta sen sijaan olla hereillä elämäsi hetkissä ja katso mitä sinä voit tuoda tähän tilanteeseen. Opettele olemaan pitämättä kiinni juuri siitä mistä olet taipuvainen pitämään kiinni. Omasta ajasta, tilasta, rahasta tai turvasta – on sinun tehtäväsi tunnistaa kulloinkin mitä se on mistä pidät kiinni. Kenties jonkinlaisesta kuvasta, jonka haluat toisen näkevän sinusta? Koeta päästää siitä hieman irti ja voit alkaa huomata, että voimavarasi eivät lopu. Et ole vajaa eikä sinun tarvitse kynsin ja hampain pitää kiinni. Kun annat, elämä antaa sinulle.

Kolmanneksi haluaisin kehoittaa sinua kokeilemaan. Kokeile elämää. Harrastuksia, uudenlaisia lähestymistapoja, jakaa läheisillesi. Opit kun kokeilet. Ole avoin sille, että elämä on leikki, jossa voit kokoajan oppia ja kasvaa. Laita itsesi likoon ja huomaat sen, että me kaikki olemme keskeneräisiä ja juuri se elämässä on hienoa. Se avautuu kokoajan kun olemme valmiita kohtaamaan sen aktiivisina oppilaina.

Neljäs ja viimeinen kohta, jonka haluan mainita on se yksi asia, jolle kehoitan sinua sanomaan ei. Se on mielessäsi tapahtuva etsiminen, ratkominen ja pähkäily. Se mihinkään viemätön automaattinen ajatustoiminta, joka varastaa elämän sinulta jos annat sen tehdä niin.

Elämä ei tapahdu ajatuksissasi. Vastaukset eivät paljastu mielessäsi. Oppiminen ei ole tietoa eikä fantasiointi anna sinulle sitä mitä kaipaat. Oikea ja väärä ovat vain kaksi mielessäsi asuvaa käsitettä, elämän ollessa niiden tuolla puolen.

Anna elämälle mahdollisuus. Tule mukaan elämään. Laita itsesi likoon. <3

***

Jaa teksti inspiroimaan läheisiäsi

Voiko toinen ihminen todella nähdä sinut?

Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea asiaa: mitä nähdyksi tuleminen on, miten voit edesauttaa nähdyksi tulemistasi sekä sitä mikä tekee nähdyksi tulemisen toisinaan haastavaksi.

Tunnumme toisinaan käyttävän nähdyksi tulemista synonyyminä sellaisille asioille kuulluksi tuleminen ja ymmärretyksi tuleminen. Myös vastaanotetuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen voivat kuulua samaan pakettiin.

Erotan itse ihmisissä selkeästi kolme erilaista tasoa nähdyksi tulemisen sisällä. Kokemus nähdyksi tulemisesta voi syntyä siitä kun toinen ymmärtää minua älyllisesti, siitä kun toinen kykenee ottamaan vastaan tunteeni ja siitä kun toinen kykenee ottaa vastaan fyysisyyteni.

Kun haluamme tulla nähdyksi, mitä se tarkoittaa?

On tilanteita, joissa kerron omasta näkemyksestäni tai kokemuksestani ja pyrin välittämään sitä miten mielessäni näen tietyn asian. Se voi olla esimerkiksi näkemykseni siitä miten jokin asia kannattaa tehdä, analyysi omasta toiminnastani tai tulkintani joistain tapahtumista. Kun toinen ihminen ymmärtää joko kokonaisuudessaan sen rakennelman, jonka rakennan mielessäni ja yritän hänelle välittää, voin tulla älyllisesti nähdyksi. Toisinaan vastaanottaja saa osittain kiinni ja ymmärtääkseen kysyy lisätietoa tai selkeytystä, saatan myös kokea tulevani ymmärretyksi, eli älyllisesti nähdyksi ja kertoessani lisää kokemukseni vahvistuu ja älyllinen ilmaisuni selkeytyy.

On myös tilanteita, joissa en koe tulevani ymmärretyksi. Tähän on monia syitä. Usein en ensinnäkään tällaisessa vahvassa mentaalisessa  tilassa muista sitä, että, jotta toinen voisi ymmärtää tällaisen mentaalisen rakennelman, joka mielessäni on, minun täytyy osata välittää se hänelle niin, että hän näkee mistä se koostuu. Tämä on aika vaikeaa, etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa pohjatietoa, jolle rakentaa.

Toinen tyypillinen syy on se, etten itsekään ole selkeä siitä miten ajattelen. Kerron vain pääpiirteittäin jostain asiasta ja saatan tunnetasolla kokea asian tärkeäksi mutta en osaa perustella sitä tai esittää perusteluja kokemukselleni.

Kolmas on se, että usein kyse onkin tunnetason asiasta ja yritän tulla nähdyksi älyllisesti. Aina ei ole helppo tunnistaa, että kyse on tunnetason asiasta ja olla toiselle tunnetasolla avoin. Siksi voin joskus eksyä jopa väittelemään älyllisesti asiasta, jota ei voi ratkaista älyllisesti.

Palaan tähän myöhemmin mutta vaikuttamassa voi tietysti olla myös se helposti nimettävä syy: toinen ei kuuntele tai ole kiinnostunut siitä mitä kerron.

Tuletko nähdyksi tunnetasolla?

Tämä on useimmiten se isoin alue, jolla kaipaamme tulla nähdyksi. Kaipaamme tunnetason kokemusta ensinnäkin siitä, että se mitä koemme nähdään, mutta myös siitä, että se mitä koemme ja olemme on tervetullutta.

Kerron ystävälleni siitä mitä olen kokenut viime päivinä ja miten voin sen kanssa. Kerron haastavista kohdista ja annan sen kuulua äänessäni, että haasteet ovat koskettaneet. Yhtälailla jaan myös sen millä tavalla nämä haasteet ovat antaneet minulle jotain, jonka koen tärkeäksi. Haasteista huolimatta koen iloa. Puhuessani haasteista ystäväni kuuntelee hiljaa ja tunnen sen, että hän tuntee sydämessään sen mistä kerron. Ilon alkaessa kuulua äänestä, hän ottaa kantaa kevyesti ja selkeästi eläen mukana asiaa. Tultuani päätökseen kertomuksessani, hän päätyy jakamaan niistä kokemuksistaan, jotka muistuvat hänen mieleensä kertomani vaikutuksesta.

Koen tulevani kuulluksi tunnetasolla koska sille on tilaa mitä koen. Siihen ei puututa ja koen toisen kykenevän myötäelämään sitä mitä kerron omassa sydämessään. Hän kuuntelee, ei vain korvillaan vaan olemuksellaan. Optimaalinen tilanne.

Toisinaan on kuitenkin niin, että kaivatessani tulla kuulluksi, en osaakaan kertoa siitä mitä minussa tapahtuu. Joskus se on hieman piilossa itseltänikin. Saatan jopa sivuta asiaa mutta tuntuu silti siltä, että en tule kuulluksi. Turhauttavaa. Välillä käy myös niin, että avatessani itseäni tunnetasolla, toinen ei ole samalla tasolla avoin ja kuunteleekin kertomaani vain älyllään. Toisen tulkinnat ja tunnekokemusteni jäsentäminen älyllisesti saattavat tuntua jopa kipeältä tuossa kohtaa.

Nähdyksi tuleminen tunnetasolla edellyttää tärkeimpänä asiana sitä, että kykenen olemaan avoin tunnetasolla. Kaivatessani näkemistä ja kuulemista toiselta ihmiseltä, hänen täytyy paitsi avautua tunnetasolla, myös kyetä avautumaan sille mitä minä tunnen. Tämä on toisinaan paljon odotettu monestakin syystä. A. kaikki eivät ole aina täysin samassa tilassa kuin minä, B. yhteiskunta on aika mentaalinen ja toimimme siksi vahvasti sillä tasolla arki-elämässämme, C. jotta toinen voi vaikkapa sydämellään kokea suruni, hänen täytyisi olla avoin omalle surulleen tai ottaakseen vastaan inspiraationi, hänen täytyisi olla riittävän rohkea olemaan avoin tälle tunteelle, joka on välillä vähän vallatonkin. Sekä viimeisenä D. hänen täytyisi kyetä olemaan reagoimatta siihen mikä hänessä koskettuu jakamani seurauksena ja vain antaa sille sekä sen myötä minulle tilaa.

Aika paljon vaatimuksia toiselle ihmiselle? Ei kai kukaan voi olla näin läsnä toiselle ihmiselle ainakaan ilman, että se on hänen ammattinsa ja hän keskittyy paitsi olemaan toiselle läsnä, myös jatkuvasti laajentamaan omaa tunnetason repertuaariaan ja ihmistuntemustaan, jotta hänessä olisi tilaa toisen kokemukselle.

Kehollinen nähdyksi tuleminen? Mitä se tarkoittaa?

Aloitetaan siitä ihan ilmeisimmästä. Lapsena kaipaamme sitä, että vanhempamme paitsi näkevät kehomme, myös arvostavat sitä ja osoittavat sopivaa kiinnostusta sitä kohtaan. Moni meistä on varmasti törmännyt lapseen siinä iässä, jossa hän haluaa esitellä kehoaan, liikkeitään, kyvykkyttään ja tietysti sitä kaikista jännintä, eli fyysistä sukupuolta ja siihen liittyviä elimiä.

Kaipaamme paitsi huomiota kehollisuudellemme, myös fyysistä kontaktia sekä ympäristön kykyä tempaantua mukaan, vastata ja siten osoittaa osallistumista kehollisen elinvoimamme jakamiseen.

Puhuin lapsista mutta tarve tulla kehollisesti nähdyksi on merkittävä osa myös aikuista ihmistä. Ollessani innostunut ja dynaamisessa tilassa, haluan touhuta paljon ja toisinaan huomaan kaipaavani toista touhuamaan kanssani. Tai ainakin osallistumaan siihen huomaamalla touhuamiseni. Innostuessani ruanlaitoista, kaipaan sitä, että kumppanini on mukana prosessissa. Toisinaan teemme ruokaa yhdessä ja toisinaan vaan haluan näyttää hänelle tekemisieni jälkiä. Koen tulevani nähdyksi tässä kehollisessa toiminnassa kun hän joko osallistuu ja elää prosessia kanssani tai on paikalla kun haluan jakaa siitä mitä teen. Jakaa innostukseni.

Pelatessani koripalloa muiden miesten kanssa, jokainen ylä viitonen, ”syötä Aarolle” sekä kohtaaminen, jossa olen kahden kesken vastustajan kanssa ja hetken aikaa mittelemme pallosta, antaa minulle kokemuksen oman kehoni näkyväksi tulemisesta.

Kuten myös ne hetket peiton alla tai päällä, jossa uskaltaudun kokemaan tapahtumia fyysisesti, antaen kehollisuuteni näkyä niin ääninä, liikkeinä kuin luonnollisena hengityksenä. Eikä merkityksellistä ole vain se, että koemme tätä yhdessä vaan myös se, että toisinaan on niitäkin hetkiä, joissa toinen vain katsoo alastonta vartaloani siten, että annan itseni rentoutua tuon katseen edessä.

Kehollinen nähdyksi tuleminen voi olla haastavaa siksi, että emme ole kosketuksissa sen kanssa. Emme liiku luontaista elinvoimaamme ilmentäen, koe halujamme autenttisesti tai anna itsemme reagoida tapahtumiin kehollamme. Toisinaan huomaan olevani jäykkä kuin puutikku ja silloin on mahdotonta tulla kohdatuksi tällä tavalla edes fyysisessä kontaktissa toisen kanssa. Minun täytyy antaa kehoni tulla eläväksi jos haluan kokea kehollisen kohdatuksi tulemisen. Minun täytyy tutustua siihen ja siihen miten eri puoleni ilmenevät kehollisesti kun annan itseni reagoida kehollani.

Jotta voin tulla kehollisesti kohdatuksi, tarvitsen kontaktia. Niin läsnäolevaa fyysistä kontaktia kuin kehollisen energiani kohtaamista. Jälkimmäinen voi konkreettisesti tarkoittaa sitä, että kokiessani aggressiota tai voimakasta intohimoa puhuessani minulle tärkeästä aiheesta, vastapuoli kykenee ottamaan kokemukseni vastaan ja pysymään kanssani kontaktissa. Tämä edellyttää toiselta kosketusta omaan keholliseen elinvoimaansa.

Jotta voin tulla kehollisesti nähdyksi, toisen täytyy uskaltaa katsoa. Eikä vain katsoa vaan nähdä ja kokea se mitä kehoni katsominen saa aikaan hänen kehossaan. Hänen täytyy katsoa kehollaan. Voisi luulla, että katsominen on helpompaa kuin katsottuna oleminen mutta aito katsominen tekee yhtä alastomaksi kuin katsottuna oleminen.

Alatko saada kiinni siitä, että nähdyksi, arvostetuksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi tuleminen on aika moniulotteinen juttu? Yksi asia, jonka haluan sinulle välittää on se, että tämän tarpeen toteutuminen pääasiassa toisten kautta on vaikeaa. Toisilla on suuri merkitys mutta sitäkin suurempi on minulla itselläni.

Ihminen voi tulla nähdyksi vain kun hän päästää itsensä aidolla tavalla näkyviin. Kuva on järjestämältäni retriitilä.

Miksi sitten emme koe tulevamme nähdyksi?

Tälle on monia syitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että emme osaa kommunikoida toiselle tai edes itsellemme selkeästi siitä, että kaipaamme sitä. Yritämme tulla emootionaalisesti kuulluksi kertomalla nokkelia juttuja mutta emme paljasta sydäntämme. Haemme kehollista kontaktia mutta emme ole läsnä siinä mitä kehossamme tapahtuu tai uskalla päästää itseämme kokemaan kehollamme autenttisesti. Emme uskalla esiin älykkyytemme kanssa ja siksi koemme, ettei meitä ymmärretä. Tiedän, voi olla ihan yhtä epävarma olo kertoa omasta näkemyksestään kuin vaikkapa mennä tanssikurssille tai uskaltaa puhua kumppanille sisällään kokemasta yhteyden kaipuusta.

Luulemme, että toinen ymmärtää

Lapsuutemme peruja on myös se, että emme vielä oikein tunnista toista erilliseksi ihmiseksi, joka eläessään rinnallammekin, elää omassa maailmassaan. Hän kokee eri asioita, ajattelee eri asioita ja hänellä on kokonaan oma sisäinen maailmansa vaikka asutamme samaa tilaa. Hän jopa kokee tuon tilan eri tavalla kuin minä. Luulemme, että se mitä koemme on jotenkin myös toisissa ja toisten tiedossa. Osittain tämä tila, jossa omakin huomiomme on pääasiassa ulkopuolella, auttaa meitä sillä se pitää meitä etäällä itsestämme ja siitä mitä koemme.

Kun tuon huomioni siihen mitä minussa tapahtuu, minun on mahdollista tulla nähdyksi. Ennen kaikkea itseni toimesta mutta oppiessani kommunikoimaan siitä niille toisille, joiden nyt huomaankin olevan erillisiä ihmisiä, se käy mahdolliseksi myös toisen toimesta. Huom! sanon mahdolliseksi, en varmaksi.

Toinen ei välttämättä ymmärrä, kykene samaistumaan tai ole läsnä. Eikä hänellä ole siihen velvollisuutta.

Jos haluan, että toinen ihminen kuulee minua, minun on hyvä varmistua siitä, että meillä on hieman rauhallisempi tila, jossa meidän molempien on suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisempaa olla läsnä niin kehollisesti, tunnetasolla kuin älyllisestikin. Kun kumppani tulee töistä, hetki ei todennäköisesti ole samantien se otollisin emootionaaliselle yhteydelle. Eikä minun tarvitse vaatia kykyä siihen itseltänikään. On kohtuullista ensin laskeutua kotiin ja luoda yhteys kun olen itse laskeutunut.

Minulla on paljon sellaisia kokemuksia ja paljon sellaista informaatiota, joita läheisilläni ei ole. Kuten myös toisinpäin. Vaikka osaisin kertoa hyvin selkeästi sen mitä haluan sanoa toiselle, hän ei välttämättä ymmärrä koska nuo kokemukset tai se tieto josta puhun, ei välttämättä ole osa hänen kokemusmaailmaansa tai maailmankuvaansa. Jos olen itse kuulijan paikalla, koetan olla rehellinen ymmärtämättömyydestäni ja sanoa ”en rehellisesti pysty täysin ymmärtämään sitä mitä kerrot tai haluat sanoa mutta kuuntelen.”

Halutessani yksitoikkoisen työpäivän jälkeen ilmaista elinvoimaisuuttani ja hakea kontaktia toiseen, toinen voi olla ihan erilaisessa tilassa, vaikkapa fyysisesti väsynyt.

Kertoessani vaikeudesta, joka minulla on, kertomukseni saattaa koskettaa toisessa vaikeutta, jonka kanssa hän ei halua olla juuri nyt tekemisissä. Tähän hänellä on oikeus ja se tarkoittaa sitä, että minä en voi juuri nyt tulla hänen kuulemakseen tämän asian kanssa. Yhtälailla syynä sille, että en voi tulla kuulluksi on se, että saatan vaikkapa jakaa asiaani sellaisella intiimiydellä, joka ei ole toiselle tuttua. Tai kenties rohkeuteni kyseenalaistaa oman elämäni valintoja on jotain, joka pelottaa toista koska se kutsuu esiin rohkeutta hänessä ja tämä voi olla pelottavaa.

Yleisesti ottaen on hyvä tiedostaa se, että toinen ihminen ei voi toimia positiivisella tavalla peilinä minulle niissä asioissa, joihin hänellä ei ole pääsyä itsessään. Mikäli hän torjuu jonkin itsessään, hänen on vaikea kohdata sitä minussa. Mikäli kokemus, josta hänelle puhun ei ole hänelle millään tapaa tuttu, keskustelutoverini saattaa alkaa puhua ihan eri asiasta koska hänen mielensä yritti napata jostain sellaisesta kiinni puheessani, mikä oli hänelle samaistuttavaa.

Mitä tapahtuu kun en tule nähdyksi?

Kun joko tiedostamattamme tai tietoisesti kaipaamme tulla nähdyksi, yritämme saada vahvistusta jollekin sellaisella itsessämme, joka kaipaa tulla vahvistetuksi. Kun emme saa vahvistusta, koemme kipua, joka liittyy sisällämme olevaan syvimpään haavaan. Narsistiseen haavaan, joka on syntynyt siitä, että olemme menettäneet kosketuksen moniin osiin itsessämme sen seurauksena, että niitä ei kohdattu tarvitsemallamme tavalla.

Emme ainoastaan koe tätä haavaa vaan kokemus nostaa pintaan myös ne tunteet, joita koimme kun emme aiemmin kokeneet tulevamme nähdyksi. Tähän tietysti reagoimme omalla tavallamme jokainen. Joku kääntyy uhriuteen, toinen muuttuu kiukkuiseksi, joku sivuuttaa koko asian ja tunteensa ja yksi älyllistää tilanteen. Pyrimme välttämään tuon kokemuksen koska olemme oppineet tekemään niin suojataksemme itseämme. Palaamme tuttuihin rooleihimme ja etsimään muilla tavoin täytettä siihen tyhjyyteen, joka nyt taas hieman selkeämmin tuntuu sisällä koska nähdyksi tulemattomuuden kokemus nosti sitä hieman lähemmäs pintaa.

Jossain syvällä sisällä osa minussa sanoo jälleen: miksipä yrittää kuin ei se koskaan kuitenkaan toteudu.

Niin, miksipä tulla esiin kun ympäristö yhä edelleen tuntuu antavan sen saman palautteen, että se mitä olen sisälläni ei edelleenkään ole kiinnostavaa, oikein, rakastettavaa, järkevää, kaunista, inspiroivaa tai huomion arvoista.

Tarvitsevuus tekee nähdyksi tulemisesta vaikeaa

Me kaipaamme nähdyksi tulemista eri määrissä ja eri tavoin. Yksi asia, joka vaikeuttaa sitä on tarvitsevuutemme sille. Tarpeet ovat ok, se on tärkeää todeta heti alkuun. Tarvitsevuus on kuitenkin jotain muuta. Se se ihminen, joka ei kerro sinulle mitä hän tarvitsee mutta jonka tunnet toimivan itseäsi kohtaan tarvitsevasti ja ikäänkuin hän yrittäisi vaikuttaa sinuun ja odottaisi sinulta jotain.

Syy sille miksi tarvitsevuus on hankala juttu on se, että se vaikuttaa toiseen ihmiseen automaattisesti tavalla, joka saa hänet sulkeutumaan. Etenkin jos olet aikuinen ihminen puhumassa aikuiselle ihmiselle. Kun tunnet toisen tarvitsevuuden, tunnet hänen käyttäytyvän jotenkin lapsenomaisesti ja muuttavan sinut tarpeensa kohteeksi sen sijaan, että hän kohtaisi sinut.

Tarvitsevuus on hankalaa myös siksi, että kun käyttäydymme tarvitsevasti, emme kommunikoi tarvettamme suoraan ja siksi se ei voi täyttyä. Emme edes itse tunne tarvitsevuutta aidosti vaan käyttäydymme vain epäsuoraan tuon sisällä olevan tyhjiön ohjaamana, oppimallamme tavalla.

Mitä tarvitsevampi ihminen on, sitä vaikeampi hänen kanssaan on olla läsnä. Kun koen tarvitsevuutta ja ihmettelen miksi ihmiset lähelläni etääntyvät, minun on hyvä tiedostaa tämä ja ymmärtää samalla, että juuri nyt en voi sille mitään eikä siinä ole mitään vikaa.

Tarvitsevuus pitää sisällään myös aina sen, että kaipaamme jotain jostain muualta. Taustalla vaikuttavat lapsuudessa täyttymättä jääneet tarpeet ja lapsen maailmankuva, jossa se mitä kaipaamme on todella ulkopuolella. Huomiomme on silloin ulkona ja olemme etäällä itsestämme. Voimme saada apua tilanteeseen ja löytää lähemmäs sitä mitä kaipaamme kun alamme tulla lähemmäksi itseämme.

Miten minä voin tulla nähdyksi?

Ensimmäinen auttava tekijä on se, että tulen lähemmäksi itseäni. Sitä mitä minussa tapahtuu kehollisesti, emootionaalisesti ja fyysisesti. Tämä ei ole asia, joka tapahtuu kerran ja on sitten hoidettu vaan tapahtuu harjoituksen kautta. Mitä enemmän opin olemaan läsnä omalle kokemukselleni, sitä lähempänä olen itseäni.

Mitä lähemmäs tulen itseäni, sitä selkeämmin erotan itseni myös toisista. Alan ymmärtää, että minussa tapahtuvat asiat todella tapahtuvat minussa. Toiset eivät tiedä niistä samalla tavalla kuin minä vaikkakin vaistoavat, aistivat ja näkevät myös käytöksestäni välillä jotain siitä mitä minussa tapahtuu.

Tämä erillisyys tuo minut sen äärelle, että ymmärrän kommunikaation tärkeyden ja usein myös heikon osaamiseni sen saralla. Olen paitsi huonosti kosketuksissa se kanssa mitä minussa tapahtuu, myös huono kommunikoimaan siitä itselleni ja muille. Voin kuitenkin oppia kommunikoimaan.

Halutessani älyllistä ymmärrystä, voin opetella ilmaisemaan mieleni maiseman toiselle selkeästi. Kaivatessani tunnetason kuulluksi tulemista, voin opetella sallimaan itseni tuntea sen mitä tunnen ja kertoa siitä. Kaivatessani kehollista kontaktia, voin antaa itseni kokea kehollani, ilmentää sitä ja kysyä toiselta josko hän haluaa tavalla x tai y osallistua tähän.

Mitä lähempänä olen itseäni ja mitä selkeämmin osaan sanoittaa omaa kokemustani, sitä paremmin minulle avartuu se, että toinen ihminen ei itseasiassa ole se merkityksellisin elementti siinä, että tulen nähdyksi. Kun sanoitan ajatuksiani, alan tulla selkeämmäksi ajatuksistani. Kun suostun tuntemaan ja sanoittamaan, sitä näkyvämmäksi ja vastaanotetummaksi tunteeni tulevat. Mitä enemmän annan itseni kokea kehollani, kunnioittaa kehollisia tarpeitani ja ilmentää kehollista elinvoimaani, sitä enemmän koen tulevani kehollisesti näkyväksi.

Toisilla on roolinsa

Olen itse merkittävin henkilö näkyväksi tulemisen kannalta. Kun annan itsestäni, tulen itselleni näkyväksi. Kun odotan sitä toiselta, en anna itsestäni ja huomioni on väärässä paikassa.

Toisilla on kuitenkin roolinsa. Se ihminen, joka ei tunnu kuulevan tai näkevän, auttaa minua lähemmäs narsistista haavaani. Se, joka menee etäämmälle kun odotukseni kohdistuu yhä voimakkaammin häneen, näyttää tarvitsevuuteni ja läheisriippuvuuteni, joka on jossain määrin osa jokaista tavallista ihmistä.

On myös niitä, jotka oikealla hetkellä osaavat ja sattuvat olemaan läsnä. Hän, joka sanoo, että ymmärtää vaikeuteni hetkellä, jossa en ihan vielä itsekään osaa tuntea tuota vaikeutta. Se, joka palauttaa huomion iloon, jota hetki sitten koin mutta jolle en uskaltanut antaa niin paljon tilaa kuin se olisi ansainnut. Hän peilaa minulle tämän ilon kutsumalla sen esiin, jotta se saa tulla ravituksi. On myös niitä, jotka oikella hetkellä kyseenalaistavat minua jumissa pitävän uskomuksen tai käytösmallin, johon olen samaistunut. Tällöin minulle tulee näkyväksi jotain, joka oli minulle vielä sokeaa ja se voi toisinaan tuntua ikävältäkin.

Pohjimmiltaan koko maailmankaikkeus voi auttaa minua kokoajan siinä, että tulisin näkyväksi. Kun tuon huomioni siitä asetelmasta, jossa 90% huomiostani on ulkopuolella ja 10% käy itsessäni niissä hetkissä, joissa reagoin niin voimallisesti, etten voi sitä välttää, siihen, että 80% huomiostani on lähellä omaa kokemustani, alan huomata, että minussa tapahtuu kokoajan jotain. Näin tutustun itseeni ilman, että joku toinen ensisijaisesti kuuntelee minua. Sen sijaan toiset auttavat minua katsomaan itse itseeni.

Tämän seurauksena voin paitsi tuntea itseni, löytää myös uusia voimavaroja, tunnistaa minussa olevia hidasteita ja väärinkäsityksiä sekä olla paremmin kosketuksissa toisiin tunnistaessani erillisen itseni ja siten myös tosiasian siitä, etten tunne toista ilman kommunikaatiota.

Mikäli aihe puhuttelee sinua, suosittelen vahvasti tutustumaan narsistinen haava -retriittiini, jossa voimme yhdessä työskennellä asian parissa. Mikäli sinun ei ole mahdollista osallistua, suosittelen etänä käytävää Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssiani, jossa opit tämän tekstin taustalla olevan taidon.

Voiko toinen todella nähdä minut?

Kyllä ja ei. Toinen ihminen voi hetkittäin kohdata minut tavalla, jossa meillä on riittävä yhteinen kokemuspinta ja olemme riittävän avoimesti läsnä. Tämä on tärkeää ja antoisaa. On myös olemassa ihmisiä, jotka voivat auttaa minua näkemään itseni koska heidän kokemusmaailmansa on riittävän laaja ja samankaltainen kanssani. Kukaan ei silti voi tuntea itseäni puolestani.

Mitä enemmän olen tehnyt työtä oman itsetuntemuksen parissa ja sallinut itseni kokea elämää sellaisena kuin se on, sitä avarampi kokemusmaailmani on. Tunnen itseni paremmin sen johdosta, vaikkakaan en tietysti täydellisesti. Matkan edetessä ymmärrän yhä paremmin sen, että minä olen itse se, joka kuulee minua. Keskustellessani itseni kanssa niillä taidoilla, jotka olen hankkinut tai ilmentäessäni itseäni autenttisesti maailmassa ja ihmissuhteissani, tulen itselleni näkyväksi. Riittävän avaran peilipinnan omaavia ihmisiä on yhä vähemmän ja samalla jokaisen sellaisen arvo nousee yhä korkeammaksi.

Tosiasia siitä, että olen yksin on yhä konkreettisempaa. Ja juuri tälle yksinololle antautuminen on se mistä käsin voin autenttisesti vuorovaikuttaa toisten kanssa, odottamatta heiltä täytettä sisälleni. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän opin itsestäni. Mitä vähemmän odotan ulkopuolelta, sitä enemmän vastaanotan.

Olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa, riippumatta siitä tunnistammeko tätä. Inhimillisellä tasolla olemme kuitenkin erillisiä ja tulemme olemaan tällä tasolla erillisiä loppuun saakka. Kommunikaatio, vastuu itsestäni ja autenttinen oleminen siellä missä olen, ovat inhimillisellä tasolla edellytyksiä sille, että minä voin tulla ennen kaikkea itseni ja sopivissa määrin toisten näkemäksi.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee sinua kääntymään itsesi pariin.

***

Laita kirjoitus myös jakoon mikäli se puhutteli sinua.

Keskustelua läsnäolosta

Lapsuuden tuttavani Juha-Matti Heiskanen ehdotti taannoin minulle videoitavaa keskustelua läsnäolosta. Juha-Matti on tutkinut ravintoa, meditaatiota ja läsnäoloa viime vuosina ja jälleennäkemisen myötä näistä asioista on käyty hyviä keskusteluja. Myös Rohkea elämä -kirjani on inspiroinut Juha-Mattia ja tuonut konkretiaa siihen mitä läsnäolo on.

Videolta löydät meidät puhumassa mm. seuraavista asioista:

  • epävarmuus ja miten olla sen kanssa
  • mitä läsnäolo on?
  • miten menetän energiaa sen myötä, että huomioni on kokoajan ulkopuolella?
  • mitä on itsekkyys ja miten se eroaa itselle läsnäolemisesta?
  • miten olla sen kanssa kun tiedä mitä sanoa?
  • miksi inhimilliset emootiot ovat suora tie voimavaraantumiseen?

Suositus: koska ääni on hetkittäin matala, kuuntele joko kuulokkeilla tai tilassa, jossa ei ole melua.

Ota kantaa asiaan ja jaa halutessasi toisillekin somessa pohdittavaksi.

Jos haluat tuntea itsesi, tarvitset avuksesi toisia

Istuimme jälleen eilen ihmisryhmän kanssa kotonani. Siitä on noin kaksi vuotta kun viimeksi olen kutsunut vieraita ihmisiä kokoontumaan läsnäolon merkeissä kotiini. Kotiin kutsuminen on erilainen kokemus kuin se, että tapaamme vaikkapa retriitillä.

Kutsun ihmisiä tällaisessa hengessä luokseni tietysti siksi, että olen valinnut toimia ammatikseni tällaisen kutsujan roolissa. Minulla on kuitenkin myös henkilökohtaiset syyni. Yksi niistä on se, että se on minulle hyödyllistä.

Kotiin kutsuminen on henkilökohtaisempaa. Se tulee lähemmäs minua monella tapaa. Ja juuri tämä on se tärkeä asia. Kun ihminen, asia tai tapahtuma tulee minua lähelle, se näyttää minulle jotain itsestäni.

Ryhmä ihmisiä on kuin maailma pienoiskoossa

Kun istun alas ihmisryhmän kanssa, voin huomata kuinka yksi ihminen tuo minussa esiin tietynlaisia asioita ja toinen toisenlaisia. Kun maltan kuulostella reagoimisen sijaan, saatan huomata kuinka yhden ihmisen jakaminen herättää minussa myötätuntoa ja toisen ihmisen kriittinen olemus herättää minussa kritiikkiä häntä kohtaan. Jonkun näkemykset ärsyttävät ja toisia haluaisin tukea. Näin näen sen millaisiin uskomuksiin itse identifioidun.

Asiat, joita minussa tapahtuu ovat niitä samoja, joita minussa tapahtuu kun kuljen maailmassa. Toisinaan ne menevät minulta ohi koska en aina ole arjessani yhtä läsnä kuin tällaisessa läsnäolon syventämiseen tarkoitetussa illassa.

Päästämällä toiset lähelle, minun on mahdollisuus oppia enemmän

Kun käyn kertaluontoisessa itsetuntemus työpajassa, voin oppia itsestäni jotain. Koska luottamus syntyy ja tutut roolini rakoilevat vasta ajan kanssa, kertaluontoinen tapahtuma voi tarjota minulle rajallisesti mahdollisuuksia nähdä itseni.

Kun tapaan samojen ihmisten kanssa useita kertoja, kenties jopa hieman pidempiä aikoja, alan rentoutua ja paljastaa itsestäni asioita. Niin kauniita asioita kuin niitä vähemmän kauniita, jotka on usein varattu vain läheisille ihmisille, jos heillekään. Silloin kanssakäyminen alkaa palvella minua uudella syvyydellä. Tämän vuoksi pyrin itse tarjoamaan sellaista työskentelyä itsetuntemuksen parissa, jossa on jatkumoa.

Mitä enemmän ja toistuvasti altistun toisille ihmisille, sitä lähemmäksi he voivat tulla. Kun vaikkapa jaan itsestäni näille ihmisille, sitä lähemmäksi he voivat tulla. Mitä enemmän toiset jakavat itsestään, sitä lähemmäksi he voivat tulla.

Kun ihmiset ympärilläni ovat kiinnostuneita tuntemaan itsensä, edes jossain määrin, muodostamme yhdessä ympäristön, jossa voimme oppia. Mitä aidompaa ja läheisempää kanssakäymisemme on, sitä enemmän voin oppia halutessani.

Kanssakäymisessä voin oppia omista rooleistani

Vaikka intentiomme olisi ryhmässä se, että oppisimme tuntemaan itsemme, voin huomata pian, että tällaisessakin ryhmässä minä olen taipuvainen ottamaan jonkin niistä tutuista rooleista, joita minulla on. Huomaan tämän myös muissa. Se, joka on tottunut kertomaan näkemyksistään, on kertomassa niitä. Yhden tapa vältellä epämukavuutta on esittää sarkastisia kommentteja puhutusta sisällöstä. Yksi vetäytyy ja katselee kriittisesti toisia. Joku alkaa neuvomaan. Yksi on aina auttamassa kun joku paljastaa jotain surullista sydämeltään. Yksi on se, joka alkaa itkeä.

Ne samat roolit, joita elämme jokapäiväisessä elämässämme tulevat mukaan myös sinne, missä haluaisimme oppia erottamaan ne itsestämme. Juuri tämä tekee itsetuntemuksesta vaikean lajin. Minun pitäisi oppia näkemään itseni.

Jokainen ihminen elämässäni palvelee minua jos todella haluan nähdä itseni

Siihen tarkoitettu ryhmä on hyvä paikka itseni tuntemiseen. Samat periaatteet toimivat kuitenkin kaikkialla. Jos maltan harjoittaa läsnäoloa, jokainen elämäni hetki palvelee minua. Läsnäololla tarkoitan sitä, että maltan aistia, tuntea ja havaita mitä omassa kokemuksessani tapahtuu sen sijaan, että huomioni on lähestulkoon täysin ulkoisissa tapahtumissa.

Puolisoni, esimieheni, ystäväni ja kaupan kassa. Jos maltan olla läsnä, jokainen noista ihmisistä koskettaa minua jollain tapaa olemuksellaan ja mahdollistaa sen, että voin nähdä jotain itsessäni. Yhden reaktio paljastaa minun tapani reagoida tuollaiseen reaktioon. Jonkun suru palajastaa kyvyttömyyteni olla avoin tuntemaan sydämelläni. Yhden innostus näyttää sen kuinka jäykistyn ja tuomitsen. Ystävän instapostaus paljastaa minussa olevan kateuden.

Pienet lapset ovat erityisessä asemassa, sillä he eivät vielä osaa kovin hyvin pidätellä reaktioitaan. Siksi he vastaavat luontaisesti sinun olemiseesi kokoajan. He reagoivat jatkuvasti. Jos maltat noissakin hetkissä olla kiinnostunut siitä mitä koet itsessäsi, huomaat, että lapsen oleminen liittyy sinuun. Hän päästää sinut lähelleen koska ei vielä osaa kovin hyvin pitää sinua etäällä. Siksi hän toimii sinulle hyvin myös peilinä.

Lapsenomaiset opettajat

Erinäisissä ryhmissä on erilaisia opettajia. Vuosien varrella olen itse tavannut monenlaisia ja saanut myös kokea sen kuinka käsitykseni siitä mitä tällainen opettaja on, on muuttunut.

Opettaja voi tarkoittaa ihmistä, joka antaa minulle informaatiota tai työkaluja. Omalla kohdallani opettaja on ollut toisinaan myös ihminen, jonka kanssa olen tehnyt terapeuttista työtä. Kun oppimiskohteenani on kuitenkin läsnäolo, olen huomannut, että tärkein opettaja minulle on ihminen, joka jos osaa olla läsnä, olla avoin ja päästää inhimillisesti lähelleen.

Tällainen ihminen ei niinkään ole minulle niitä asioita, joita kaipaan. Hän on. Kuten lapsi, hän näyttää minulle sen miten se vaikuttaa häneen kun olen torjuva. Jos olen mielessäni levoton puhuessani hänelle, näen hänestä sen, että hän ei ymmärrä mitä puhun, koska en ole läsnä vaan mieleni maisemissa ja siksi sekava. Kun yritän saada hänestä jotain, tunnen kuinka etäännyn itsestäni ja siten hänestäkin. Hän antaa tämän kaiken tapahtua, usein ottamatta kantaa siihen.

Opettajan ja oppilaan suhde voi muistuttaa monella tapaa lapsen ja vanhemman suhdetta toisinaan. Oppilaana yritän toteuttaa omia roolejani suhteessa opettajaani, huomaten jokaisen niistä vievän minua etäämmälle. Opettaja antaa sen tapahtua. Hän ei opeta tai korjaa vaan antaa minun halutessani oppia, olemalla paikalla ja osa tätä välillemme muodostuvaa ainutlaatuista suhdetta.

Käsitykseni siitä, että on olemassa ihminen, joka voi auttaa minua matkallani on rikkoontunut monia kertoja. Palaan aina siihen, että minun on tehtävä työni ja ainoastaan itse voin nähdä itseni. Samaan aikaan arvostus ja ymmärrys sitä kohtaan kuinka arvokasta on löytää ihminen/ihmisiä, joka on käytettävissä sitä varten, että minä saan oppia, on kasvanut päivä päivältä.

Sitä, että joku ihminen suostuu olemaan kanssani ihmissuhteessa, suostuu päästämään minut lähelleen ja suostuu siihen, että minä askel kerrallaan näen sen mitä kaikkea tuon välillemme. Olemaan todellinen ystävä.

Itsetuntemus leikki on antamis- ja läheisyys leikki

Itseni tuntemisessa on kyse siitä, että tulen lähemmäs itseäni. Yhä intiimmin ja intiimimmin. Vuosia takaperin minulla oli monenlaisia ajatuksia siitä mitä itsetuntemus tai henkisyys on. Nuo ajatukset ja uudet uskomukset ovat hyvin eri asia kuin se aito kosketus itseeni ja todellisuuteen, johon olen sittemmin tutustunut paremmin.

Kun huomaan tuomitsevani, voin antaa itseni tuntea kuinka se työntää kaikkea kauemmas ja siten astua hieman lähemmäs itseäni. Kun huomaan kaipaavani, voin nähdä sen kuinka huomioni on kaipuun kohteessa sen sijaan, että tuntisin sisälläni olevan vajavuuden. Kun annan itseni tuntea sen, tulen lähemmäs itseäni.

Kun syytän toista, olen etäällä itsestäni ja siitä mitä koen. Kun maltan rehellisesti nähdä ja kokea sen mitä minussa tapahtuu, sen mistä syytän toista, tulen lähemmäksi itseäni. Kun arvostelen tapahtumia ja kerron näkemyksiäni siitä, voin huomata kuinka mentaaliseksi olen muuttunut ja kuin etäiseksi tunnen itseni tunne- ja kehon tasolla. Näin tulen lähemmäs.

Itseni antaminen on aktiivinen tapa mennä lähemmäksi elämää. Kertomalla läheiselleni rehellisesti siitä mitä koen sisälläni. Antamalla omaa energiaa ystäväni muuton auttamiseksi, pyrkien sielläkin olemaan läsnä. Ojentamalla auttavan käden kun ihminen pudottaa kaupassa ostoksen maahan. Hymyilemällä kun ystäväni kuulostaa vakavalta. Haukottelemalla silloin kun kanssani keskusteleva ihminen on levoton. Antamalla siis rehellisesti sen kuka olen siinä hetkessä.

Ihmiset ovat poikkeuksellinen apu matkallani sillä vuorovaikutuksessa on aina mahdollisuus olla läsnä ja antaa toisen koskettaa minua tavalla tai toisella. Toiselle antaminen on aina mahdollisuus aktiivisesti astua lähemmäs. Sitoutuminen on aina mahdollisuus päästää yhä lähemmäksi.

Ilman toisia minun on helppo jäädä piiloon itseltäni. Ilman peiliä on paljon vaikeampi nähdä itseäni. Ilman toisia on helppo uskoa siihen, että minä olen erillinen, itsenäinen ja irrallaan kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu.

Mitä se tarkoittaa, että toinen ihminen on peilini?

Asiassa on monia tasoja. Käytännöllisin tapa lähestyä tätä on mielestäni se, että kun olen tekemisissä peilin kanssa, se pyrkii aina osoittamaan itseeni. Peilin hyödyntäminen on siis kiinni siitä, kuinka halukas olen katsomaan itseeni kanssakäydessäni sen kanssa. Mitä minä koen, eli aistin tunnen ja havaitsen.

On helppo erehtyä katsomaan peiliä sen sijaan, että katsoisin sitä mitä se näyttää, eli itseeni. Kysymys siitä mitä tämä ulkoinen kertoo minusta ei avaudu jos katson yhä sinne ulos sen sijaan, että katson itseeni.

Jokaisella peilillä on oma juttunsa käynnissä. Hän on oma pelaaja tässä ihmeellisessä elämän pelissä. Hän kuitenkin palvelee minua siten, että hän tulee elämääni ja jos olen halukas, voin katsoa hänen sijaan hänen kautta itseeni.

Kun istun ryhmässä, koetan antaa itseni aistia, tuntea ja havaita mitä minussa tapahtuu. Näin katson peilin avustamana itseeni. Jokainen ihminen koskettaa minua jollain tapaa ja sillä syvyydellä millä olen valmis antamaan sen koskettaa. On oma valintani kuinka kiinnostunut olen sitä hyödyntämään.

Kiitän jokaista ihmistä siitä, että hän suostuu näyttelemään elämässäni sitä roolia, jossa hän auttaa minua tuntemaan itseni. Että autat minua näkemään sen mitä en rakasta vaan pidän etäällä.

***

Jaa kirjoitus ja anna toisillekin mahdollisuus tunnustella sen sisältöä.

Onko rakkaus taito? Vai jotain muuta.

Me puhumme paljon rakkaudesta. Kaikki eivät uskoakseni kuitenkaan pysähdy tunnustelemaan kysymystä siitä, mitä rakkaus oikeastaan on. Sitäkin harvemmin törmään keskusteluissa siihen, että keskustelukumppanini toteaisi ääneen ne tärkeät sanat, jotka voisivat johdattaa lähemmäs asiaa; minä en oikeastaan tiedä mitä rakkaus on. Mutta haluaisin oppia siitä lisää.

Yleisimmin rakkaus samaistetaan johonkin niistä kokemuksista, joita koemme kun ihastumme ja tunnemme läheisyyttä jonkun toisen kanssa. Tapaamme ihmisen, jonka myötä koemme enemmän avoimuutta, iloa, läheisyyttä ja sydämellisyyttä. Usein myös seksuaalinen veto ja kokemus siitä, että haluamme toista niin lähelle kuin mahdollista, mielellään kokonaan yhdeksi toisen kanssa, mielletään rakkaudeksi. Tämän vuoksi pidämme rakkautena myös niitä hetkiä, joissa yritämme pitää kiinni rakkauden kohteesta, kaipaamme rakkautemme kohdetta ja koemme vaikkapa mustasukkaisuutta rakkauden kohteestamme.

Jotkut näkemykset sanovat, etteihän tämä ole rakkautta vaan enemmänkin jonkinlainen riippuvuussuhde. Minusta se on ymmärtämätön, vaikkakin hassu lähestymistapa asiaa kohtaan. Niin moni rakkauslaulu kertoo hetkin riipaisevasta ja toisessa hetkessä kaiken kauneudella täyttävästä rakkaudesta, että täytyyhän sen olla totta monelle meistä.

Seksuaalisuuden sanotaan olevan rakkauden alhaisin muoto. Se on haluavaa, joskus pakottavaa ja usein myös eläimellistä ja takertuvaa. Etenkin jos rakkaus toista ihmistä kohtaan ei pidä sisällään mitään muuta. Minulle se ei silti tee siitä huonompaa tai vähemmän tärkeää kuin muunlainen rakkaus. Se on rakkautta sen kehollisimmassa muodossaan.

Seksuaalisen rakkauden lisäksi moni tuntee emootionaalisen rakkauden. Tunteen siitä, että on viimein löytänyt ihmisen, joka näkee minut, rakastaa minua ja mahdollistaa sen, että saan kokea niitä emootionaalisia tunteita, joita olen kaivannut kokea. Emootionaalisen rakkauden kaunis puoli on se, että se avaa meitä emootionaalisesti. Niin toinen kuin me itse pääsemme lähemmäs itseämme.

Rakkaus näistä näkökulmista on sitä, että se saa ilmentyä kehollisesti ja emootionaalisesti. Saamme kokea sitä mitä kaipaamme kokea näillä tasoilla. Mutta onko rakkaus myös jotain muuta kuin saamista?

Antaminen

Rakkaus virtaa kahteen suuntaan. Niin minuun kuin minusta toisille. Antaminen voi tarkoittaa monia asioita. Se on sen ihmisen, asian tai yhteisön huomioimista, johon rakkauden kohdistamme. Pelkkä fyysisten asioiden antaminen ei kuitenkaan ole ainoa muoto. Kun haluamme ravita vaikkapa toista ihmistä, voimme antaa hänelle itsestämme. Muistatko edellisen kerran kun sinulle läheinen ihminen kertoi sinulle jotain, joka oli hänelle hyvin henkilökohtaista ja intiimiä? Tuossa hetkessä saatoit tunnistaa sen, että tämä itsensä sinulle antaminen tuntui rakkaudelliselta ja ravitsevalta sinullekin.

Antaminen voi olla sitä, että annat itsestäsi jotain hyvin henkilökohtaista tai kutsut toisen tekemään niin ja tarjoat siihen turvallisen tilan. Tilan, joka on vastaanottava ja avoin.

Avoimuus

Itsensä hyväksyminen on viime vuodet ollut pinnalla olut termi. Käytännössä tämä hyväksyminen on sitä, että annamme tilaa sille mitä koemme ja millaisia olemme. Olemme avoimia olemassa olevalle todellisuudelle sen sijaan, että pyrkisimme jatkuvasti muokkaamaan sitä vaikkapa itsemme muokkaamisen muodossa. Tai toisen ihmisen muokkaamisen muodossa.

Olen kohdannut elämässäni monta sellaista ihmistä, joka toivotti ajatukseni, tunteeni, toiveeni ja toimintani tervetulleeksi sellaisena kuin se on, hetkessä, jossa itse suhtauduin näihin asioihin tuomitsevasti tai arvostellen. Noissa hetkissä olen kokemuksellisesti ymmärtänyt paitsi sen kuinka haastavaa minun on ollut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, myös sen miltä hyväksynnän muodossa ilmenevä rakkaus maistuu, tuntuu ja näyttää. Se on avoimuutta ja tuosta avoimuudesta kumpuavaa sydämellistä ymmärrystä sitä kohtaan mitä on.

Myötätunto

Sydämellinen ymmärrys tarkoittaa myötätuntoa. Se on avoimuutta omaa tai toisessa syntyvää kokemusta kohtaan ja sen tuntemista omassa sydämessä. Se on sitä kun annan omaan sydämeeni sattua silloin kun toinen kertoo minulle kuinka häneen on sattunut. Se on sitä kun ilahdun sydämessäni ja annan silmäkulmieni kostua kun toinen ihminen kertoo häntä koskettaneesta asiasta. Vailla tarvetta tehdä sille mitään.

Myötätunnosta on toisinaan puhuttua rakkauden korkeimpana muotona. Kuulin kerran myös sanat; ymmärrä myötätunnollasi, tai ymmärrät aikojemme tapahtumat väärin.

Mieleni ei koskaan voi rakastaa tai ymmärtää tavalla, joka tavoittaisi toisen tai oman inhimillisyyteni. Kun haluan rakastaa, minun täytyy voida olla paitsi avoin, antaa kokemusteni myös koskettaa sydäntäni syvästi ilman, että reagoin muuttaakseni asioita.

Onko rakkaus myös toimintaa?

Iso osa toiminnastani perustuu reaktiivisuuteen. Siihen, että reagoin tapahtumiin muuttaakseni joko sitä mitä koen tai sitä mitä ulkopuolellani tapahtuu. Reaktio on aina avoimuuden vastakohta.

Rakkaudellinen toiminta tarkoittaa minulle sitä, että kykenen ensin olemaan avoin sille mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Kun en reagoi, löydän usein erilaisen ja uuden tavan toimia tilanteessa. Tavan, joka on rakkauden informoima. Ollessani tilanteessa, joka herättää minussa epävarmuudeksi kutsutun emootionaalisen reaktion, taipumukseni olisi joko muuttua tuoksi epävarmuudeksi, kompensoida sitä pullistamalla rinnuksia tai yrittämällä muuttaa sitä asiaa ulkopuolellani, joka triggeröi tämän reaktion. Kaikkia värittää se, etten kykene olemaan avoin sille mitä tapahtuu.

Olen varma, että olet joskus huomannut toiselle ihmiselle itsestäsi kertoessa, että hän ei kykene olemaan läsnä tässä tilanteessa vaan reagoi siihen, pitääkö paikkansa? Tuntuiko sinusta tuolla hetkellä siltä, että sinut kohdattiin rakastavasti? Veikkaan, että ei. Olen myös varma, että tunnistat yhtälailla sen, että toimit usein myös itse näin. Se on inhimillistä ja tuttua meille jokaiselle.

Kun maltan olla toimimatta reaktioni ohjaamana ja sen sijaan kykenen olemaan avoin ja hengittämään, huomaan, että löydän itsestäni uudenlaisen tavan toimia. Tavan, joka tuntuu uudelta ja siksi usein hieman epämiellyttävältä. Samalla olen kuitenkin avoimemmassa tilassa ja voin kokea jonkinlaisen rakkauden olomuodon heräävän itsessäni sen sijaan, että sulkisin sen pois toimiessani reaktioni pohjalta.

Rakkaudella on monia muotoja ja värejä. Parhaiten tämän huomaa ihmisryhmässä.

Rakkauden harjoittelu ihmisten välisessä kanssakäymisessä

Vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran sanat siitä, että ihmiselle tekee hyvää kerääntyä saman ihmisryhmän kanssa yhteen läsnäolon hengessä säännöllisesti. Tämä perusteltiin sillä, että tullessaan läheiseksi näiden ihmisten kanssa, alamme huomata, että he edustavat kaikkia maailman ihmisiä, tai omaa maailmaamme pienoiskoossa.

Kun lähelläni on ihmisiä, jotka eivät ole minulle etäisiä ja joiden seurassa minulla on intentio siihen, että olen läsnä sille mitä minussa tapahtuu, huomaan helposti sen kuinka vaikea minun on rakastaa.

Yhtä ihmistä on vaikea kuunnella ja huomaan arvostelevani häntä. Toisen jutut ärsyttävät ja kolmannen jutut herättävät minussa kiinnostusta, huomaan haluavani hänestä jotain. On vaikeaa vain olla avoin. Nämä samat asiat kohdistuvat minuun itseeni, toisiin ihmisiin ja asioihin elämässäni myös arjessa.

Kun olen hereillä reaktioistani, huomaan tulevani tietoisemmaksi siitä itsessäni, mikä estää minua rakastamasta. voin ryhmässä harjoittaa kärsivällisyyttä kun koen tylsyyttä. Voin kohdella ystävällisesti ja avoimesti niitäkin, jotka ärsyttävät ja voin pidättäytyä hamuamasta niitä asioita niiden ihmisten kanssa, jotka herättävät minussa kiinnostusta. Tai voin lähestyä tällaista ihmistä ja kertoa siitä mitä koen hänen suhteensa, joka voi olla monelle meistä se tarpeellinen rohkea ja kasvattava askel.

Rakkauden olomuodot?

Aloitin kirjoitukseni siitä, että rakkaus on monelle meistä fyysistä ja emootionaalista. Haluavaa, kaipaavaa, tarvitsevaa ja täyttävää niin fyysisesti kuin emootionaalisesti.

Avoimuutta, läsnäoloa ja hyväksyntää harjoitellessa on mahdollista tutustua myös toisenlaiseen rakkauteen. Sen muotoja ovat mm. myötätunto, ilo, rohkeus, voima, luottamus ja välittäminen.

Nämä ovat asioita, joita voimme harjoitella. Ennen kaikkea ne kuitenkin ovat sellaisia ilmiöitä, jotka heräävät meissä kun olemme läsnä ja avoimia elämälle sellaisena kuin se on. Ajan kanssa alamme huomata, että rakkaus on meissä oleva substanssi, aine ja elävä energia, joka vastaa elämämme tilanteisiin oikealla tavalla kun annamme sille tilaa reaktioidemme ohjaamana toimimisen sijaan.

Mitä rakkaus siis on?

Rakkaus ilmenee fyysisesti haluna ja intohimona. Se antautumista fyysisesti ja se on maailman tai toisen ihmisen ottamista fyysisesti.

Rakkaus on käytännön tekoja, jotka kertovat toiselle tämän merkityksellisyydestä.

Rakkaus on läheisyyttä ja täyttävä emootionaalinen kokemus.

Rakkaus on hyväksyntää ja avoimuutta. Sydämellä ymmärtämistä.

Rakkaus on meissä asuva ja erilaisia muotoja ottava elävä energia.

Rakkaus on jotain, johon voimme kasvaa harjoittamalla rakkautta elämämme konkreettisten tapahtumien keskellä, hetki hetkeltä.

Mitä sinä ajattelet tai koet rakkauden olevan? Koetko rakkautta ja jos, mitä se tarkoittaa konkreettisesti? Osaatko mielestäsi toimia rakkaudesta? Miten voisit oppia rakkaudesta tai rakastavasta toiminnasta?

Jaa kirjoitus myös tuttavillesi.

Mitä se tarkoittaa kun sanon; minä rakastan sinua?

Toivon sinulle hyvää.

Että saat kokea kaiken sen mikä on sinulle merkityksellistä.

Että saat kasvaa, puhjeta kukkaan ja antaa vain sinulle luovutetun tuoksun levitä maailmaan.

 

Sitä, että olen sinulle rehellinen, jotta ravitsen samaa sinussa.

Että sitoudun siihen mikä syntyy välillemme, mitä valitsemme yhdessä rakentaa ja minkä mahdollisesti myös saatamme lepoon.

 

Halua osallistua siihen ja todistaa sitä muutosta, jonka kipinöistä rakkaus syttyy ja saa voimansa yhä uudelleen ja uudelleen.

Sitä, että myönnän kun sydämeni kivettyy, jotta se voi pehmentyä. Että näen jäykistymiseni, jotta voin elävöityä. Että myönnän kun olen unohtanut itseni, jotta voin jälleen saapua luoksesi.

 

Se on uteliaisuutta sinusta. Ei vain tietystä sinusta vaan siitä sinusta, joka paljastuu meille yhä selkeämmin kun vaihdat kasvoja vuosien varrella. Lupaan, etten koskaan usko, että olet vain se mitä näen juuri nyt.

Sitä, että uskaltaudun lähestymään sinua toiveitteni kanssa. Pyydän, ilmaisen haluavani, uskaltaudun antautumaan ja pyrin antamaan sen mitä olen. Että uskallan tulla yhä lähemmäksi.

 

Se on myös käytännöllistä. Olisi hienoa puhua rakkaudesta loputtomiin. Arjen keskellä näen kuinka todella osaan rakastaa. Hymyilemällä kun laskeudun viereesi pitkän päivän jälkeen. Tarttumalla kantamuksiisi silloinkin kun hyvin jaksat ne itsekin kantaa. Myötätunnolla sitä kohtaan kun tunnen sinun olevan liian väsynyt tuntemaan omaa sydäntäsi.

 

Se on sitä, että valitsen nähdä itseni kauniina, jotta voisin nähdä sinutkin kauniina. Että olen lempeä myös minussa kasvavia rikkaruohoja kohtaan, jotta en niin innokkaasti pyrkisi kitkemään niitä sinusta. Emmehän kumpikaan tiedä miksi nekin lopulta voivat kasvaa.

 

Minulle sinä olet ikuisesti mysteeri. Vuosienkin jälkeen kuin siemen, josta voi versoa mitä vain.

Sitä se on, rakastaminen. Että annan itseni ravita sinua ja suostun siihen, että sinäkin toisinaan ravitset minua, jos niin haluat.

***

Kokeile: valitse henkilö, jolla sanot tai haluaisit sanoa nämä sanat. Kirjoita itsellesi mitä oikeastaan tarkoitat. Haluatko ilmaista sanoilla jotain? Mitä se on? Haluatko saada sanoilla jotain? Mitä oikeastaan tunnet? Ole utelias ja opi rakkaudestasi.