Hei olen Aaro Löf - kirjailija, Hidasta elämää -kirjoittaja, retriittien ja verkkokurssien ohjaaja sekä henkisen valmentamisen pioneeri Suomessa.

Ehkä olen jo sinulle tuttu esimerkiksi kirjani tai Hidasta elämää-kirjoituksieni kautta. Jos en ole, voit kutsua minua henkiseksi valmentajaksi.

Matkani nykyiseen ammattiin vuodesta 2008 alkoi eri auttamistapoja opiskellen. Kehollisista hoitomenetelmistä ravintoon, mielen ja menestymisen valmentamisesta tantraan, terapeuttisesta tunnetyöskentelystä meditaatioon ja ihmissuhde -valmennuksesta hengellisten perinteiden menetelmiin.

Olen valmentanut vuosien aikana tuhansia ihmisiä niin puhelimessa, netissä kuin henkilökohtaisesti koulutuksissani. Yksittäisten tapaamisten ja vuosia kestävien asiakassuhteiden muodossa.

Vuodet ovat hioneet kirkkaaksi yhden asian: työkalut, tieto ja tuki auttavat kestävällä tavalla aina ja vain silloin kun valinta muutoksesta tulee meistä itsestä. Taikatemppuja ei ole eikä kukaan ulkopuolellamme voi tuoda meille mitään pysyvää.

Valinta olla läsnä elämässämme ja ottaa vastuu sisäisestä sekä ulkoisesta elämästä avaa oven sille mikä on mahdollista. Itsetuntemukselle ja menestyvälle sekä kokemuksiltaan runsaalle ihmiselämälle. Kun valinta muutoksesta tulee meistä itsestämme.

Työni on kutsua tämän valinnan tekemiseen sekä tarjota tietoa, työkaluja ja tukea itsensä valinneille.

Koulutuksia, joita olen käynyt vuosien varrella

    • Ratkaisukeskeinen -valmentaja (Robbins-Madanes)
    • LCF -lifecoach (Valmentamo)
    • Miesryhmäohjaaja (Miessakit ry)
    • Tantric Lifecoach (Shanti Limnell, Awareness therapy)
    • Kundaliinijooga -opettaja (KRI)
    • Vapaa tie -valmentaja (Kehto -koulu)
    • Working with people -training (www.workingwithpeopletrainings.com)
    • Diamond approach -oppilas (www.diamondapproach.org)
    • Kristillisen mystiikan sekä suufilaisuuden oppilas

Työhistoriani

    • Telemarkkinointiyhtiön toimitusjohtaja 2006-2008 sekä toinen omistaja vuoteen 2011 saakka
    • Kiinalaisen lääketieteen harjoittaja 2009-2011
    • Hyvinvointi ja itsetuntemus bloggaaja 2009 -->
    • Luennoitsija alkaen vuodesta 2009 -->
    • Raakaravintokouluttaja 2010-2012
    • Hidasta elämää -sivuston ensimmäisiä kirjoittajia 2011 -->
    • Ratkaisukeskeinen valmennus sekä kurssit vuosina 2011-2013
    • Suomen ensimmäisen hyvinvointia käsittelevän verkkokurssin (Täyttä elämää Nyt) järjestäjä vuonna 2013
    • Henkinen valmentaja vuodesta 2013 alkaen.
    • Kaksivuotisen Inhimillinen tie -koulutusohjelman ohjaaja vuosina 2013-2019.
    • Itsetuntemusta lisäävien retriittien ohjaaja alkaen vuodesta 2015.
    • Rohkea elämä -7 askelta todelliseen muutoksen kirjan julkaisu joulukuussa 2018.
    • Aarolof.fi -verkkokurssien ohjaaja keväästä 2019 alkaen.