Tämä kirjoitus on luonteeltaan psykologis-henkinen. Sen aiheena on kypsyminen ja se sivuaa sekä ihmisen psykologista että sielun kehitystä.

Alustan kirjoitusta muutamilla sanoilla, jotta tiedät paremmin mihin niillä viittaan. 

Egolla viittaan kirjoituksessa siihen osaan meitä, joka kehittyy psykologisen kehityksemme myötä. Se kokonaisuus, joka muodostaa kokemuksemme erillisestä itsestä. Minuus, joka on syntynyt vuorovaikutuksessa kasvuympäristömme kanssa. Ideat, uskomukset ja minäkuvat.

Sielulla viittaan siihen osaan meissä, joka on yksilöllinen tietoisuutemme. Helpoimmin sen voi tavoittaa pysähtymällä harjoittamaan läsnäoloa. Kun aistimme, tunnemme ja havaitsemme, havainnoimme sisältöä, joka tapahtuu sielussa, tietoisuudessa, eli kokemuskentässämme. Kuten egommekin, myös sielu on asia, joka kehittyy ja muuttuu kokemusten myötä. Sillä on erilaisia kehitysvaiheita ja voimme aktiivisesti osallistua sen kehitykseen, siinä missä psykologisen minuutemmekin, eli egomme kehitykseen.

Todellinen luontomme, esenssi, henki, taas on se, josta kaikki on tehty. Olemassaolon perusta. Se jokin, jonka sielu, eli tämä tässä sijaitseva tietoisuus, voi harjoituksen myötä tunnistaa omaksi luonnokseen. Tätä kutsutaan itsemme tunnistamiseksi, joka on kaikkien henkisten perinteiden keskeisin päämäärä.

Todellinen kypsyminen tarkoittaa sekä psykologisten kehitysvaiheiden loppuunsaattamista että sielumme kehitystä. Sitä, että sielumme alkaa tunnistaa itsensä ja myös ilmentää luontonsa ominaisuuksia osana jokapäiväistä elämäämme. 

Kypsyvä ihminen on siis ihminen, joka kykenee yhä suurenevissa määrin ilmentämään todellista luontoaan osana jokapäiväistä elämäänsä. Tämä edellyttää kesken jääneiden psykologisten kehitysvaiheiden, jotka usein ilmenevät solmuina elämässämme ja olemisessa, loppuun saattamista, sekä myös eriytymistä siitä mitä kutsumme egoksi. Itseämme koskevista kuvista, niin ihanteista kuin ei toivotuista varhaisista käsityksistä itseämme koskien. Eriytymistä kuluneen kasetin tavoin soivista emootioista sekä ajatuksista. Sekä tietysti tietoista olemista ja toimintaa, jonka opimme vain harjoittelun kautta.

Mitä kesken jääneen psykologisen kehitysvaiheen loppuunsaattaminen tarkoittaa?

Yksi esimerkki kesken jääneestä kehitysvaiheesta on 3 ikävuoteen mennessä toteutuva eriytymisen vaihe. Lapsi on ensimmäiset kuukautensa hyvin sulautuneessa tilassa äidin kanssa. Samalla kun lapsen kyky liikkua kehittyy, myös hänen eriytymisensä äidistä käynnistyy. Jotta vaihe voisi toteutua ihanteellisesti, lapsen täytyisi voida yhtaikaa kokea äidin sylin olevan hänelle tarjolla ja samalla hän voisi turvallisesti tutkia maailmaa. Eriytyminen ja äidin menettäminen on pelottavaa, mutta sisäinen draivi ajaa lasta toteuttamaan kasvavaa elinvoimaa ja uteliaisuutta.

Usein tämä vaihe ei toteudu ihanteellisesti. Kenties äiti henkilö on kiinnipitävä, tai hän ei ole tavoittavissa kun lapsi kaipaa takaisin turvaan. Näin prosessi, jossa meidän on tarkoitus alkaa eriytyä, häiriintyy tavalla tai toisella. Näemme sen seuraukset kaikissa läheisissä ihmissuhteissamme aikuisina, usein ristiriitaisena suhteena kiintymykseen ja läheisyyteen. Emme oikein osaa päästää lähelle, mutta emme oikein voi eriytyäkään. Tämän vuoksi meidän on saatettava prosessi aikuisena loppuun. Uskallettava olla erillinen itsemme, omine mielipiteineen ja haluinemme, sen sijaan, että esimerkiksi mukaudumme toiseen, jotta emme menetä yhteyttä. Tai osan meistä on opeteltava päästämään toinen lähelle, sen sijaan, että yritämme pitää yllä valheellista erillisyyttämme pitämällä toista etäällä.

Miksi yhteys todelliseen itseemme katkeaa kehityksemme aikana?

Todellisella itsellämme, hengellä, on monia erilaisia laatuja ja ominaisuuksia. Helpoimmin tunnistettavia niistä ovat ilo, uteliaisuus, herkkyys ja myötätunto, hiljaisuus ja rauha, stabiilius ja neutraalius sekä eläväisyys ja rohkeus. Nämä eivät siis ole vain tunnetiloja, vaan erilaisia tietoisuuden tiloja.

Kun lapsi kehittyy, nämä eri laadut ja ominaisuudet pyrkivät tulemaan osaksi kasvavaa ihmistä ja sielua. Esimerkiksi yllä mainitsemani eriytymis vaiheen aikana juuri elinvoimaisuus, rohkeus ja vahvuus ovat ne todellisen itsemme ominaisuudet, jotka käynnistävät tämän prosessin.

Kun itsemme ominaisuuksia ei osata tai kyetä tukemaan ihanteellisella tavalla kasvuympäristömme toimesta, tämä ei vaikuta vain psykologisen minuutemme, egon, kehitykseen. Vaan se vaikuttaa ennenkaikkea yhteyteen todellisen itsemme suhteen. Kun eläväisyyttämme ei rohkaista ja kutsuta esiin, me alamme supistua ja sulkea yhteyttä siihen. Tai jos lapsi tulkitsee, että tämä ominaisuus hänessä johtaa siihen, että hän menettää äidin ja tarvitsemansa turvan, rakkauden ja ravinnon, hän alkaa supistua ja sulkea yhteyttä itseensä.

Herkkyys, sensitiivisyys ja kyky tuntea sydämellään myötätuntoisesti sen, mitä ympäristössä tapahtuu, on yksi itsemme ominaisuus. Jotta se voisi jäsentyä osaksi kehittyvää ihmistä, ympäristön täytyisi nähdä se. Ei vain silmin, vaan sillä samalla herkkyydellä. Ympäristön tulisi kyetä tuntemaan herkästi sydämessään se mitä lapsi kokee. Ymmärtää häntä sydämellään tuon saman herkkyyden kautta. On sanomattakin selvää, että näin ei ihanteellisessa määrin monenkaan kohdalla tapahdu. Näin tuo herkkyys ei tule vastaanotetuksi, tuetuksi ja arvostetuksi. Joissain tapauksissa lapsi voi jopa kokea, että se on erittäin epätoivottavaa. Näin jälleen yksi itsemme ominaisuus sulkeutuu.

Ego ei ole ongelma. Ego irrallaan itsestämme, on ongelmallinen.

Jokaiselle ihmiselle kehittyy ego, eli psykologinen minuus. Se on yksi edellytys sille, että meille rakentuu kokemus minästä ja jostain muusta, eli erillisyydestä.

Ongelmallista on, että nykymaailmassa, jossa henki on vain vähän läsnä, jäämme kehittyessämme isossa määrin ilman peiliä sille, mikä on meissä todellisinta. Kun ympärillämme on ihmisiä, jotka ovat menettäneet spontaatiutensa, eläväisyytensä, luottamuksensa, todellisen tahtonsa ja herkkyytensä, nämä asiat eivät tule ravituksi meissä. Samaan aikaan, kun muodostamme psykologisesti käsitystä minuudestamme, menetämme kosketusta itseemme. Omaksumme käsityksen itsestämme ulkopuolelta (minäkuvat) ja itsemme ilmentämisen sijaan hahmotamme miten meidät nähdään ja miten voimme löytää paikan perheessämme ja maailmassa (roolit). Irtaantuessamme itsestä, nämä kuvat ja roolit muodostuvat minuudeksemme. Minuudeksi, joka ei nojaa todelliselle perustalle, eli itseemme.

Mitä sielu ja sen todellinen luonto ovat?

Sielu on yksittäinen tietoisuus. Se on havainto ja aistimus kenttä, jossa kokemuksesi tapahtuu. Keho, emootiot, ajatteleva mieli ja energeettiset kokemukset ovat kaikki sisältöä, joka tapahtuu tietoisuudessa, eli sielussa.

Sielun todellinen luonto on tyhjyys. Jotta et ymmärrä asiaa väärin, tämä ei tarkoita, että se olisi tyhjä, vailla jotain tai ei mitään. Se on tyhjyys, joka on tietoinen itsestään, täynnä elävyyttä (erilaisia laatuja ja ominaisuuksia, joista olen maininnut).

Jo hyvin kypsynyt ihminen on ihminen, joka tunnistaa tämän tyhjyyden, joka on täynnä elämää, joka havaitsee ja kokee ja on täysin järkähtämättömästi hereillä, omaksi luonnokseen.

Matka kypsyyteen.

Mainitsin yllä siitä, että kypsyminen edellyttää meiltä kesken jääneiden psykologisten kehitysvaiheiden loppuunsaattamista. Usein niihin liittyy tietty määrä haavoittumista ja nämä haavat on voitava parantaa, tarjoamalla itsellemme ne asiat, jotka meiltä puuttuivat kehityksemme aikana. Tässä terapeuttinen työ voi olla merkittävästi avuksi. Suosittelen itse kokemuksellisempia terapia vaihtoehtoja, joka ei keskity ensisijaisesti ratkaisuihin tai mentaaliseen analyysiin. Tunteet on tarpeen tuntea ja kokea tietoisesti.

Terapeuttinen työskentely on tärkeää siksi, että ilman sitä emme voi aidosti tuoda henkistä pääomaamme osaksi elämäämme, vaan käyttäydymme samoihin lapsuudessa opittuihin alitajuisiin strategioihin nojaten arjen tilanteissa, ihmissuhteissa ja varsinkin paineen alla.

Samalla kun psykologinen työskentely on tärkeää, meidän on kuitenkin myös alettava tunnistaa mikä se itsemme on, jolle haluamme antaa tilaa elämässämme. Annettava tilaa ilolle, uteliaisuudelle, eläväisyydelle, rennolle päättäväisyydelle, voimalle ja rauhalle, sekä herkkyydellemme. Toimia tietoisesti, sen sijaan, että annamme automaatilla pyörivien kasettien hallita elämäämme.

Kypsyys voi johtaa aitoon itsenäistymiseen.

Työmme voi saavuttaa sen pisteen, että tunnemme psykologisen minuutemme piirteet riittävän hyvin ja olemme avanneet suurimmat solmukohtamme (haavojen ympärillä). Kun sen lisäksi olemme viettäneet riittävän määrän aikaa läsnäolon tilassa, jossa voimme koskettaa todellista itseämme ja sen laatuja, meidän on mahdollista saapua tilaan, jossa emme enää samaistu kehityksemme myötä syntyneisiin käsityksiin ja rooleihin. Sen sijaan tunnistamme itsemme elävänä, hereillä olevana ja älykkäänä tyhjyytenä, joka ilmenee fyysisen kehon kautta, ainutlaatuisena ihmisenä.

Tätä kutsumme työskentelyssämme itsenäisyydeksi. Sitä, että olemme aidosti se, mikä pohjimmiltamme olemme ja elämämme on tuon itsemme jatkuvaa ilmentymää, jatkuvana virtauksena, ilman jähmeitä käsityksiä itseämme tai maailmaa kohtaan.

Koska etäännymme itsestämme yleisesti ottaen aika vahvasti, matka tähän tilaan vaatii vaivannäköä ja tietoisen valinnan. Siksi henkistä työtä kutsutaan kaikissa perinteissä työksi.

Samanaikaisesti se on myös jotain, joka tapahtuu meille varsin luonnollisesti ja joka olisi voinut tapahtua meille varsin luonnollisesti, jos ympäristömme tukisi tätä luonnollista kehitystä.

Läsnäolon taika.

Jos kuvaamani kypsyminen on jotain, joka sinua kiinnostaa, voit tehdä paljon sen edistämiseksi. Kaiken edistämisen ydin on kuitenkin läsnäolo. Kun sinun halusi kypsyä ja syventää yhteyttä itseesi on vilpitön ja se näkyy toimissasi, kaikkien toimiesi ytimessä on läsnäolo.

Läsnäolo, yksi hengitys kerrallaan, aistien, tuntien ja havaiten sen mitä koet kussakin hetkessä, on kaiken ydin. Harjoittelemalla läsnäoloa altistat itseäsi todelliselle itsellesi. Samanaikaisesti, kun harjoitat läsnäoloa, psykologiset kehityskohdat, haavat ja solmut tulevat näkyviin. Egomme, joka rakentuu monin tavoin suojamekanismeille, ilmenee kaikissa niissä asioissa, jotka pyrkivät pois läsnäolosta. Muuttamaan, muovaamaan, korjaamaan, välttämään ja kieltämään sen mitä on ja mitä koet tässä ja nyt.

Suosittelen läsnäolon harjoitteluun kaveriksi englanninkielistä kirjaa The Presence Process, jonka on kirjoittanut Michael Brown.

Koskettakoon kirjoitus sinussa sitä, mikä juuri nyt on merkityksellistä. Kirjoituksen aiheet ovat osa seuraavan järjestämämme kasvuretriitin opetusta. Mikäli olet kiinnostunut yhdessä kypsymisestä, voit lukea retriitistä lisää tämän linkin takaa.

Lämmöllä,

Harun

***

Harun Löf on KASVUALUSTAN pääopettaja. 39 -vuotias, pohjoisessa syntynyt ja sieltä Helsinkiin siirtynyt mies ja ystävä monen henkisellä matkalla. Lisätietoja löydät täältä.