Sinä ja minä menemme molemmat illalla nukkumaan, emmekä kyseenalaista sitä, heräämmekö aamulla. Pidämme sitä itsestäänselvänä ja laitamme pään tyynyyn luottaen siihen, että heräämme.
Elämän itsestäänselvänä pitämisessä on omat huonot puolensa. Samaan aikaan se, että laitamme nukkumaan kyseenalaistamatta heräämistämme, ilmentää kauniisti luottamusta. Antaudumme joka ilta elämälle, luottaen siihen, että se pitää meistä huolta. Aika rohkeaa, kun sitä tarkemmin ajattelee. Suljemme silmämme ja astumme tuntemattomaan. Joka ilta.
Kutsun tämän kaltaista luottamusta perusluottamukseksi ja kerron tässä kirjoituksessa hieman siitä, millainen merkitys sillä ja sen rikkoontumisella on meille jokaiselle.
Mitä perusluottamus on?
Kun olemme vielä ihan pieniä, perusluottamus on osa meitä. Se sama, minkä näemme aikuisessa ihmisessä nukkumaanmenon yhteydessä, on tila, jossa lapsi elää.
Kyllä kaikki on hyvin. Minä olen hyvä. Kaikesta pidetään huolta. Kaikella on tarkoitus, suunta ja viisaus. Minä olen tärkeä ja rakastettu. Voin levätä, olla itseni, oppia ja kasvaa. Minulla on paikka tässä maailmassa, juuri sellaisena kuin olen.
Nämä ovat muutamia niistä sanoista, jotka kuvaavat tilaa, jossa pieni lapsi on. On tärkeää ymmärtää, että lapsessa nämä eivät ole ajatuksia tai uskomuksia. Kun uskomukset maailmasta alkavat muodostua, perusluottamuksemme on jo heikkenemässä. Ennen sitä, me elämme tuossa luottamuksen tilassa, välittömässä ja intiimissä kontaktissa elämän kanssa.
Perusluottamus on jotain, jota ei voi aktivoida sanomalla ”minä luotan elämään.” Se on perustavalaatuisempaa, sanojen tai valintojen tuolla puolen. Aivan kuten nukkumaan laittaminen, emme me joka ilta totea ääneen itsellemme, että minä luotan nyt siihen, että herään aamulla ja valitsen käydä nukkumaan. Me vain luotamme siihen, että meistä pidetään huolta, kun suljemme silmämme.
Millainen elämä on, kun perusluottamus on läsnä?
Kuvittele, miten se vaikuttaisi elämääsi, jos heräisit jokaiseen päivään, kokien syvällä todeksi sen, että tämä elämä on sinua varten. Että sinulla on ainutlaatuinen paikka tässä maailmassa, jota sinun ei tarvitse saavuttaa, vaan joka sinun täytyy vain ottaa vastaan olemalla itsesi. Että olet tervetullut ja sinusta pidetään huolta. Että olet rakastettu.
Kuvittele miltä se tuntuisi, että kokisit kaiken rakastavana. Näkisit pimeinä ja kylminäkin hetkinä kaikessa valon kajon ja lämmön, joka kokoajan kertoo sinulle, että elämän hyväntahtoisuus on läsnä.
Että kun sinulle tapahtuu vahinko, voisit antaa sen sattua ja luottaisit täysin kaikkiin niihin tunteisiin, joita sinussa on, osana parantumista. Että kun jokin ei tunnu sinulle hyvältä, voisit olla siitä rehellinen ja ilmaista sen, luottaen omaan kokemukseesi. Että kun kohtaat työssäsi haasteen, johon et tiedä juuri nyt ratkaisua, luottaisit siihen, että asia kyllä etenee ja ratkaisu löytyy.
Nämä kuvaukset antavat hieman osviittaa siitä, miten perusluottamus vaikuttaa ihmisen elämässä. Se vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme maailmaan, toisiin ja itseemme. Sen lisäksi se vaikuttaa siihen, mitä koemme. Kun luottamus on aidosti läsnä, meille avautuu se valoisuus ja hyväntahtoisuus, joka on kaikessa ja kaikkialla. On kuin aurinko paistaisi meille kevyen lempeästi kokoajan, ilmasta riippumatta. Kun koemme tämän valoisuuden, perusluottamuksemme syvenee.
Perusluottamuksen puuttuminen
Perusluottamusta voi luonnehtia myös kokemuksena siitä, että elämä pitää huolen, vastaa tarpeisiimme ja ohjaa johdonmukaisesti. Ulkoamme ja sisältämme käsin.
Sen puuttuminen näkyy siinä, että kun koemme epävarmuutta, puskemme eteenpäin välttääksemme sen? Kun meistä tuntuu epämiellyttävältä, emme anna sille tilaa, vaan työnnämme kokemuksen pois. Mitä enemmän ohjailemme sitä, mitä ulkona ja ennen kaikkea meissä itsessämme tapahtuu, sitä selkeämmin osoitan luottamukseni puutetta. Mitä vähemmän luotan, sitä vahvemmin välttelen kontaktia siihen mitä on.
Kun meissä herää inspiraatio, päästämmekö sen liikkumaan? Usein epäluottamus näkyy myös siinä, ettemme luota meissä tapahtuviin miellyttäviinkään asioihin.
Millä tavoin minä suhtaudumme elämään? Siis oikeasti, kun katsomme omaa toimintaamme, mitä se kertoo? Kuinka rennosti ja luottavaisesti seilaan elämän vesillä?
Moni ihminen sanoo luottavansa elämään. Samalla on ilmeistä, että he kuitenkin ovat kokoajan puikoissa, jotta asiat menisivät kuten he haluavat. Jotta elämää ei tarvisi kohdata. Osa taas sanoo, että kyllä elämä kantaa, mutta he sulkevat itsensä ulos prosessista. He eivät sisällytä mukaan sitä, että myös heissä olevat prosessit, resurssit ja ilmiöt ovat osa tuota elämää.
Mitä heikompi luottamus, sitä vahvempi minä.
Perusluottamuksen rikkoontuminen
Ajattele lasta, joka ei vielä ajattele. Ei ole ajatuksia siitä, että elämä on luotettava tai epäluotettava. Hän elää perusluottamuksen tilassa, jossa hän vain on. Oleminen ja perusluottamus ovat niin lähellä toisiaan, että ne ovat melkein sama asia.
Lapsi elää ja ilmentää itseään, kuin kaikki olisi automaattisesti hyvin. Kuin elämä olisi hyvä, hän on hyvä, muut ovat hyviä ja kaikki on luontaista elämän ilmentymää, tarkoituksenmukaista. Luotto on rikkoutumaton. Kaikki on välitöntä. Hän on välitön ja välittömässä, intiimissä yhteydessä kaiken kanssa.
Kunnes särähtää. Jokin saa lapsen olemuksen jännittymään. Syntyy ensin yksi ja sitten useampia kokemuksia siitä, että hetki pieni, voikohan tähän luottaa? Pidetäänkö minusta huolta? Voinko luottaa itseeni? Entä näihin toisiin? Saanko minä sen mitä tarvitsen?
Näiden kokemusten myötä, me ei voida enää olla varmoja siitä, että meitä kannatellaan. Alamme alitajuisesti jännittämään, puuttumaan asioihin, varomaan ja ohjailemaan, niin omaa käytöstämme kuin ulkomaailmaa.
Tapahtuu siis esimerkiksi niin, että:
– emme saa sitä mitä kaipaamme
– meihin syntyy epäluottamus
– meihin syntyy kipeys siitä, että tulkitsemme sen johtuvan meistä, ettemme saa sitä mitä kaipaamme
– reagoimme tuohon kipeyteen ja puutteeseen, jota koemme. Tämä tarkoittaa sitä, että alamme toimia korjataksemme tilanteen.
Näin perusluottamuksen menettäminen johtaa egon toiminnan käynnistymiseen. Me astumme ohjaksiin.
Meidän on ryhdyttävä itse toimeen, koska elämä tai välitön itsemme eivät ole luotettavia. Koska emme voi luottaa siihen, että ympäristö olisi riittävän virittynyt tarpeillemme, että se vastaisi niihin riittävän oikealla tavalla. Koska emme voi luottaa ympäristön hyväntahtoisuuteen.
Meidän on alettava puuttumaan elämän kulkuun, jotta saamme edes riittävissä määrin sen mitä kaipaamme. Jotta olemme riittävän turvassa. Jotta asiat menevät riittävän oikein.
Näin egon elämä ja kehitys saa kunnon tuulen taakseen. Ja elämän mittainen uuvuttava vaivannäkö alkaa. Alla on muutamia niistä egon mekanismeista, jotka käynnistyvät perusluottamuksen menettämisen yhteydessä:
– suunnittelu
– tekeminen
-manipulaatio
– pakottaminen
– ohjailu
– itsensä muokkaaminen, eli valheellisuus
– turtuminen
– luovuttaminen
– kosto
– eristäytyminen
– todistaminen
– miellyttäminen
Perusluottamuksen menetys ja pimeyden synty
Aihe, joka liittyy vahvasti perusluottamukseen, on tuon luottamuksen menetys. Syvä, syvin mahdollinen pettymys. Vanhempiimme, itseemme ja elämään.
Kun olemme täysin vilpittömästi ja välittömästi antaneet itsemme elämälle, mutta saamme vastapalkkioksi tavalla tai toisella sen tosiasian, että emme voi täysin luottaa, aiemmin kuvaamani valo sammuu meissä. Luotimme elämään, toisiin ja siihen, että meillä on paikka maailmassa. Että se valo, joka olemme, on tervetullutta. Olipa sinulla yhteys näihin varhaisiin kokemuksiin tai ei, kun kuvittelet miltä tämä tuntuu lapsessa, ymmärrät, että kokemus murtaa jonkin meissä.
Tämä kipeä pettymyksen kokemus herättää sen osan meissä, joka kertoo voivansa suojella meitä. Sen vihaan perustuvan osan psyykessämme, jota kutsun nimellä peto. Tunnistat tämän osan helposti niistä elämäsi hetkistä, joissa olet menossa suuntaan, joka olisi sinulle hyväksi ja kuulet sekä tunnet sisälläsi jonkin, joka sanoo; ”ei se kannata, muistat varmaan miten viimeksikin kävi.” Sama osa meissä on myös se, joka joskus kipuamme kokiessa toteaa, että millään ei ole mitään väliä. Silloin se tuhoaa niin meitä itseämme, kuin toisiakin kylmästi.
Miksi välittäisimme tai kokeilisimme paljastaa sen kaikkein puhtaimman ja vilpittömimmän itsemme, kun joka kerta meihin on vain sattunut? Tämä on syvällä oleva kysymys, johon monen meistä on jossain kohtaa vastattava, kun haluamme sydämemme jälleen avautuvan luottamaan.
Miten voimme palauttaa oman perusluottamuksemme?
Voimme yhtaikaa valita luottaa, eli harjoitella sitä, sekä avautua sen näkemiselle, että emme luota. Tämän lisäksi meidän on päästävä käsiksi niihin kokemuksiin, jotka ovat vaikuttaneet perusluottamuksen menettämiseen.
Molemmat ovat tärkeitä. Jos vain harjoittelemme sitä, että luotamme ja otamme sen intentioksi, jäämme helpommin sokeaksi sille, että egomme elämä, siis isossa määrin elämämme, ilmentää itseasiassa epäluottamusta.
Jos taas keskitymme vain sen katsomiseen, miten epäluottamus ilmenee elämässämme ja mitä sen taustalla on, emme aktiivisesti kutsu luottamusta heräämään meissä.
Perusluottamuksen jälleen herääminen
Kun alamme jälleen avautua ja luottaa, valo alkaa paistaa elämäämme. Avaudumme kokemaan, tuntemaan ja lopulta näkemään sen, että elämä on hyvä ja meistä on kokoajan pidetty huolta. Voimme levähtää ja antaa rauhallisen hymyn nousta kasvoillemme.
Saavumme sisäiseen tilaan, jota suufilaisessa henkisessä perinteessä kutsutaan varmuuden ihmisiksi. Tiedämme varmuudella, että on olemassa elämä, se elämä on hyväntahtoinen. Ja me jokainen olemme osa tuota elämää.
Terveisin
Mestari Harun
Mikäli haluat tutustua mestariin ja itseesi paremmin, sekä ammentaa lähteestä yhdessä hänen ja muiden kanssa, voit tulla mukaan KASVURETRIITILLE, jonka aiheena on perusluottamus. Retriitti järjestetään 26.-30.10.2022. Lue halutessasi lisää tästä linkistä.