Oli aika jolloin olit viaton – mutta miten palata tähän viattomuuteen?

Olet varmasti kuullut tarinan Aatamista ja Eevasta. En tiedä ovatko tarinan henkilöt todellisia tai onko tähän kysymykseen tarpeen vastata. Tarinalla on jotain opetettavaa meille joka tapauksessa.

Aatamin ja Eevan tarina kertoo viattomuudesta, jossa jokainen meistä on elänyt kerran. Tilasta, johon voimme myös halutessamme palata.

Muistanet, että paratiisissa, joka kuvaa sitä luonnollista tilaa, jossa olimme kehityksemme varhaisissa vaiheissa, oli kaksi puuta. Hyvän ja pahan tiedon puu.

Hyvän tiedon puu on se elämä, josta ammennamme ollessamme kosketuksisssa itseemme. Jokainen meistä on kuitenkin tietämättään valinnut syödä myös ja ennen kaikkea pahan tiedon puusta.

Ymmärrämme mitä pahan tiedon puulla tarkoitetaan kun katsomme mitä Aatamille ja Eevalle tapahtui kun he söivät tästä puusta. Yhtäkkiä maailma ei enää ollut paratiisimainen, luotettava ja kaunis paikka. Asiat saivat toisenlaisia merkityksiä pahan tiedon myötä.

Jokin asia oli hyvä, toinen oli paha. Jokin asia itsessä oli hyvä ja toinen oli paha. Syntyi käsitys siitä, että toiset olivat jotakin muuta kuin me itse. Itseään oli suojeltava ja luontokin muuttui joksikin, jota pelätä sen sijaan, että kaikki olisi osa yhtä ja samaa elämää.

Tämä sama asia tapahtuu jokaiselle meistä varhaisina kehitysvuosinamme. Siirrymme viattomasta olemisesta tilaan, jossa hahmoitamme maailmaa ja itsemme  ympäristöstä omaksuttujen käsitysten perusteella. Näin menetämme elämän ja itsemme sellaisena kuin se aidosti on.

Oli aika, jolloin sinä luotit itseesi vailla kysymyksiä siitä mikä sinussa on hyvää tai pahaa. Aika, jolloin rakkaus ei ollut valinta tai seuraus siitä, että jokin tuntuu hyvältä tai koit toimivasi rakastettavalla tavalla. Rakastit kaikkea ja ilmensit kaikkea itsessäsi luonnollisesti. Oli myös aika, jolloin kaikki sinussa ja ympärilläsi oli arvokasta.

Näin ei kuitenkaan enää ole. Sen sijaan, että luottaisit kaikkeen sinussa ja elämässäsi, suojaudut ja säätelet sitä mitä olet. Sen sijaan, että rakastaisit ja nauttisit itsestäsi, yrität olla jotain ja arvostelet asioita niin itsessäsi kuin ulkopuolellasi. Sen sijaan, että kokisit arvostusta sinun ainutlaatuista olemassaoloasi ja elossa eloa kohtaan, arvotat asioita oppimasi mukaan.

Kun seuraat omaa käytöstäsi, tunteitasi ja ajatuksiasi, on ilmiselvää, että se mitä Aatamin ja Eevan tarinassa kutsutaan pahan tiedon puuksi, on ottanut vallan sinusta. Pahan tiedon puussa asui myös olento nimeltä valheiden prinssi. Tämä valheiden prinssi ei ole mikään muu kuin mielessäsi asuva ääni, joka kertoo sinulle siitä mikä sinussa on huonoa, tuomittavaa ja väärin. Yhtälailla se kertoo sinulle mikä on parempaa ja tavoiteltavaa.

Tämä ääni estää sinua nauttimasta sinusta ja elämästäsi. Löytämästä itseäsi ja ainutlaatuista mahdollisuuttasi kokea elämä sellaisena kuin se on. Se pitää sinua etäällä elämän puusta, eli itsestäsi.

Paluu viattomuuteen voi tapahtua sen kautta, että ryhdyt katsomaan itseäsi ja heräät siihen tosiasiaan, että yrität, puutut siihen mitä koet, arvostelet, häpeät ja syyllistät itseäsi. Jos olet rehellinen, huomaat, ettei sinulle ole tilaa kaiken tämän toiminnan keskellä.

Kun tunnistat nämä tapahtumat, jotka ovat oppimiesi käsitysten ja sinussa asuvan valheiden prinssin toimintaa, voit valita toisin. Voit valita antaa sinulle tilan olla. Voit valita luottaa siihen mitä on, rakastaa sitä mitä on ja arvostaa sitä mitä on. Itsestäsi, kokemaasi ja elämääsi. Näin vapaudut tiedon ja valheiden prinssin otteesta.

Sinulla on oikeus kokea elämä ja itsesi jälleen sen viattomuuden silmin, josta käsin kerran katsoit maailmaa. Maailma itsessään hyötyisi tällaisista ihmisistä.

Mikäli haluat palata viattomuuteen, rakastamalla, arvostamalla ja luottamalla itseesi, kutsun sinut mukaan Paluu viattomuuteen -retriitille.

Pahoinvoinnin paras vastalääke on myötätunto – Entä jos antaisikin pehmeyden sanella tahdin?

”Vain myötätunto on terapeuttista – sillä kaikki pahoinvointi ihmisessä johtuu rakkauden puuttumisesta.” – Osho

Myötätunto, sydämen pehmeä voima, on tärkeä elementti matkalla omaa ihmisyyttämme ja henkisyyttämme kohti. Lue alta niistä seitsemästä eri tavasta, joilla se hoivaa meitä.

Myötätunto avaa tarvittavan lempeyden itseämme kohtaan

Jokaisessa meissä on sellaisia osia, jotka eivät halua tulla läheiseksi itsemme kanssa, hyvästä syystä. Olla rehellisiä ja katsoa tärkeitä asioita, silloinkin, kun se ei ole miellyttävää. Me pelkäämme muutosta. Luopumista ja sellaisten asioiden kohtaamista, jotka ovat pelottavia.

Asia, jonka tarvitsemme avuksi, on pehmeys, joka ymmärtää ja suhtautuu myötätuntoisesti itseämme kohtaan haasteidemme kanssa. Itseasiassa, ilman myötätuntoa, emme tule avautumaan näille asioille. Kaipaamme jonkun ymmärtävän ja hyväksyvän vaikeutemme, jotta avaudumme. Sitä, että joku kuulee sen, että emme halua tätä. Kun tulemme kuulluksi, olemme jo avautuneet.

Se, mikä itseasiassa kuulee meitä, olemme me itse. Se, joka syleilee pelkojamme ja haluttomuuttamme, on oma sydämemme. Sen pehmeys, herkkyys ja myötätunto omaa kokemustamme kohtaan.

Myötätunto auttaa hoivaamaan henkisiä haavojamme

Kenties olet kuullut Rumi-nimisen tunnetun mystikon ja runoilijan lauseen siitä, että haava on paikka, josta valo loistaa sisään. Henkinen työskentely on muutakin, kuin omien haavojen katsomista, mutta haavat ovat tärkeitä ovia. Niiden kokemusten sisällä, joissa olemme kokeneet jotain kipeää, on jotain, jonka tarvitsemme. Olemme menettäneet osia itseämme, kun meidän on ollut tarpeen sulkea yhteys sellaisiin kokemuksiin, jotka olivat liian kivuliaita sen hetkiselle itsellemme. Tai olemme sulkeneet herkkyyttämme pois, jotta välttäisimme kokemusten toistumisen.

Sydämen pehmeä voima, on kuin pehmeä käsi, joka laskeutuu näiden kipeiden kohtien päälle. Syleilee niitä, antaen niiden olla ja hyväksyen kipeyden. Hoitaen ja parantaen, vailla tarvetta korjata, ollen vain läsnä niille, antaen pehmeydellään luvan avautua sellaisella tavalla ja tahdilla, jonka haava itse valitsee.

Tämä pehmeys on ainoa asia, joka auttaa haavojamme parantumaan. Se on se jokin, jonka sielumme ja psyykemme tarvitsee, voidakseen uskaltaa ja luottaa parantumiseen.

Henkinen soturi ei anna kenenkään viedä häneltä kykyä tuntea maailman kosketus sydämessään.

Myötätunto auttaa avautumaan ulospäin elämälle

Pehmeys josta puhun, on myös herkkyyttä. Se on herkkyyttä ja pehmeyttä omaa kokemustamme kohtaan, toisia kohtaan ja myös koko maailmaa kohtaan. Mitä enemmän sydämemme avautuu myötätunnon kosketuksesta omalle kokemuksellemme ja haavoille joiden vuoksi olemme sulkeutuneet, sitä enemmän avaudumme maailmalle ja sille, kuinka se koskettaa sydäntämme.

Yksi tapa katsoa henkistä kasvua, on se, kuinka avoimia olemme todellisuudelle. Jotta voimme olla avoimia sydämissämme, tarvitsemme avoimuutta ja herkkyyttä, jonka myötätunto tuo mukanaan. Myötätunto saa sydämemme herkistymään siten, että näemme elämän kiertokulun kauneuden ja kykenemme koskettumaan siitä. Elämän ihmeellisyys alkaa näyttäytyä taivaan kauneudessa, siitä kuinka lehdet putoavat puista ja siinä, kuinka arvokas ihmisen elämä on kaikkien niiden ponnistusten ja vaikeidenkin hetkien kanssa, jotka kuuluvat osaksi sitä.

Elämä näyttäytyy meille kauneudessaan ja hoitaa meitä kauneudellaan, kun herkistymme sen kosketukselle.

Myötätunto auttaa ymmärtämään muita

Yogi Bhajan nimisen henkisen opettajan opetuksiin nykyajan ihmiselle kuului lause; ”ymmärrä myötunnon kautta, tai ymmärrät väärin aikamme luonteen.”

Lausetta voi tutkia monin tavoin. Se kertoo vahvasti siitä, että voimme ymmärtää aikamme tapahtumia, itseämme tai toisia vain myötätunnon kautta. Maailmamme tapahtumat, kuten myös ratkaisut, joita nyt tarvitsemme, ovat ymmärrettävissä vain, kun pystymme näkemään ja tuntemaan sydämellämme sen pinnallisen tason tuolle puolelle, jossa suuri osa elämästämme tapahtuu, ja josta maailman tapahtumat kumpuavat.

Sydän, avoin ja myötätuntoinen sydän, näkee aina toisen sisälle saakka. Se ymmärtää miksi ja miten. Se antaa siunauksensa ja kutsuu tuolla siunauksellaan toistakin lähemmäs sydäntään. Tätä pehmeyttä tarvitsemme, paitsi ymmärtääksemme, myös kutsuaksemme toisiamme lähemmäs parantumista. Tiedät tämän varmasti, kun kuvittelet tai muistelet sellaista hetkeä, kun joku oli sinulle paikalla vailla halua vaikuttaa. Kuunteli herkästi ja ymmärtäen, kutsuen sinun sydämesi herkkyyttä luottamaan.

Myös anteeksianto edellyttää myötätuntoa. Myötätuntoa sitä kohtaan, miltä meistä tuntuu. Sydämen ymmärrystä sitä kohtaan, mistä toisen toiminta kumpuaa.

Miten myötätunto toimii?

Myötätuntoa voi harjoittaa monin tavoin. Jo se, että luo sisällään ajatuksen ja intention siitä, että on lämmin ja pehmeä toisia kohtaan, on merkityksellistä ja parantavaa. Pehmeä ja lämmin toiminta toisia kohtaan, silloinkin, kun tunnemme sydämessämme muuta kuin lämpöä toisia kohtaan, on merkityksellistä. Luomme sillä pehmeyttä ja lämpöä itsellemme ja välillemme.

Suorin ja lopulta todellisin tapa kutsua myötätunto esiin, on avautua sille, mitä sydämellämme on. Sydämemme voi olla juuri nyt kivun, vihan, surun tai sulkeutuneisuuden tilassa. Tai voimme olla tilassa, jossa välttelemme sitä, mitä sydämellämme on. Meidän ei tarvitse muuttaa sitä, miten asiat ovat, vaan riittää, että annamme huomiomme sille, mitä sydämellämme on. Kun olemme avoimia sille sellaisena kuin se on, myötätunto saapuu paikalle ja koskettaa kokemustamme. Se on kuin kuin tuki, joka saapuu antamaan lempeytensä sille kokemukselle, joka sydämessämme on.

Pohjimmiltaan emme voi pakottaa myötätuntoa, sillä myötätunto on jotain suurempaa kuin yrittämisemme. Voimme kuitenkin luoda sille tilan, jonne se voi saapua.

Mitä myötätunto on?

Myötätunto ei ole tunne, eikä se se ole toimintaa, vaikkakin myötätunto voi vaikuttaa molempiin. Se ei ole tapa kuunnella toista, tai toiselle tai itselle olemista, vaikkakin se tuo mukanaan kyvyn molempiin. Myötätunto on oman pohjimmaisen olemuksemme ominaisuus. Siinä ilmenevä maku ja tuoksu. Yksi sen ominaisuuksista. Myötätunnon harjoittaminen ja oman sydämensä lähestyminen tavalla, joka antaa myötätunnolle mahdollisuuden ilmentyä, on tärkeää siksi, että sen kautta olemme kosketuksissa sen kanssa, mitä pohjimmiltamme olemme.

On olemassa henkisiä perinteitä, jotka ovat valinneet harjoituksekseen myötätunnon ja sille avautumisen. Miksi? Varmasti siksikin, että tarvitsemme myötätuntoa maailmassa, mutta myös siksi, että kun lähestymme yhtä pohjimmaisen luontomme ominaisuutta tai makua, lähestymme sen kaikkia ominaisuuksia, itseämme. Vaikka aluksi koemme, että tämä energia on jotain, joka koskettaa meitä, ajan myötä alamme huomata, että tämä energia, kenttä tai tietoisuus, joka toisinaan maistuu pehmeältä ja myötätuntoiselta, on itseasiassa oma tietoisuuteni. Se, mitä olen.

Myötätunto on kuin ravintoa, jonka voimin sydän alkaa avata omia terälehtiään.

Kun pehmeys sanelee tahdin

Myötätunto muuttaa käsitystämme matkasta ja sisäisestä työskentelystä erilaiseksi. Alamme ymmärtää, että meidän ei tarvitse puskea itseämme minnekään.

Itseasiassa, huomaamme, että hyvästä syystä suojautunut sielumme avautuu itselleen luonnollisimmin sen kautta, että se tulee kohdatuksi lempeydellä ja pehmeydellä. Rakastettuna, kunnioitettuna ja täysin ymmärrettynä. Kun se kokee, että kukaan ei enää pakota sitä mihinkään, se alkaa luottaa. Myötätunnon mukanaan tuoman pehmeyden myötä se tulee kohdatuksi tavalla, jota se on kaivannut. Se alkaa avautua sille luonnollisella tavalla, kerros kerrokselta, omassa tahdissaan. Herkän kukan tavoin, se avaa teräkehden kerrallaan ja paljastaa meille ihmeellisyytensä.

Aikuinen rakkaus rakentuu vain luottamukselle

En tiedä tuleeko hän koskaan haluamaan lisää lapsia. Tai haluaako hän muuttaa kanssani ulkomaille. Ja entä hänen exänsä, suostuuko hän tyttären ulkomaille lähtöön kun ehkä sitä haluamme? Miten hän sopii kaikkiin tulevaisuuden unelmiini? Entä jos hän muuttaa mielensä asioista joissa kuvittelen meidän ajattelevan samoin? Tai entä jos minä muutun?

Tämä kirjoitus päättää kuusiosaisen kirjoitussarjan johdantoineen. Aiemmat askeleet aikuiseen rakkauteen ovat olleet itsensä rakastaminen, tietoisuustaitojen kehittäminen, rehellisyys ja sitoutuminen. Näiden askeleiden jälkeen on otettava vielä yksi luottamuksen täyteinen harppaus kohti tuntematonta.

Ajattelinpa rakkautta ihmissuhteiden kantavana voimana tai universaalina elämänvoimana, on selvää, että kukaan meistä ei ymmärrä sen perimmäistä luonnetta tai tarkoitusta. Sillä on aina oma suuntansa ja se ammentaa (on) viisautta joka on yksilöä suurempaa. Rakkaus ja rakastaminen vaativat minulta aina uskallusta. Se kysyy haluanko rakastaa, tarjoaa kätensä ja kuiskaa ”luota”.

Kaikilla tasoillaan ja kaikissa merkityksissään,
rakkaus on ja edellyttää osakseen luottamusta.

Luota elämään

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että luotan elämään. Avaudun sille ja katson elämäni asioita jatapahtumia siitä näkökulmasta, miten ne voivat tukea rakkautta minussa.

Mitä ikinä elämä tuokaan eteeni, tapahtuu syystä. Jos en aina usko tähän, uskon siihen, että voin antaa asialle merkityksen ja käyttää jokaista tapahtumaa kasvaakseni, avautuakseni ja rakastaakseni – ketä tai mitä sitten valitsenkaan rakastavani.

Kun luotan elämään, otan sen lahjat vastaan kuin aikidon harjoittaja. Pehmeästi ja sen voimaan ja liikkeeseen mukautuen. Sen jälkeen kysyn sydämeltäni mitä nyt? Mihin ohjaan tämän kokemuksen voiman? Miten muutan sen rakkaudeksi?

Miten sitten myönnymme elämän tosiseikoille? Osoittamalla rakkauden viittä perustekijää tietoisesti. Kun vain todistamme sitä, mitä on, annamme huomiota muutoksille ja loppumiselle, toteutumattomille suunnitelmille, epäoikeudenmukaisuudelle, kärsimyksille, satunnaiselle petollisuudelle. Hyväksymmekaiken sen osana ihmiselämän kirjoa. Arvostamme kaikkea uskomalla, että tapahtuneesta on hyötyä kehityksemme kannalta. Katsomme hellästi sitä, mitä on ja on ollut. Annamme tapahtumille ja ihmisille vapauden olla sellaisia kuin ne ovat. – D. Richo

Luota tähän hetkeen

En voi tietää huomisesta ja yrittäessäni kurkoittaa tästä hetkestä sinne, menetän yhteyden siihen viisauteen mikä on tässä hetkessä. Se mikä tapahtuu nyt on olennaista ja oikein. Ollessani rehellinen tälle hetkelle, kuljen kohti parasta huomista.

Rakastan myös tässä hetkessä, tietäen, että joskus rakkauden liitto päättyy. Se on vain ajan kysymys. Luotan siihen, että se on oikein koska se on totta tässä hetkessä. Katson häntä silmiin ja näen pelkojeni, odotusteni ja ajatusteni sijaan sen kauniin ihmisen joka on edessäni juuri nyt.

Kyvyttömyys nähdä kuinka elämämme sopivat yhteen pelottaa minua hetkittäin. Mutta päätän suhtautua haasteisiin asioina jotka ratkaistaan kun ne ovat tässä.

Luottamus on pelotonta rakkauden päästämistä sisään ja puutteiden käsittelyä. Se on aikuisen ihmisen jännittävä tehtävä – D. Richo

Luota toiseen ihmiseen ja ihmisyyteen

Sanotaan, että elämä on meissä jokaisessa ja me olemme osa sitä. Se, että luotan elämään, tarkoittaa myös luottamista sinuun ja minuun.

En tiedä miksi asiat tapahtuvat. Miksi sinä tai minä elämme, muutumme ja toimimme kuten toimimme. En ymmärrä ihmisyyden monimutkaisuutta, sen loputonta muutosta, palkintoja tai haasteita. Luotan kuitenkin siihen, että kaiken meissä ja kauttamme tapahtuvan on tarkoitus kasvattaa, auttaa meitä selviämään ja hoitamaan oman tehtävämme täällä.

Hetkin on vaikea nähdä toisen ihmisen toimintojen taakse ja ymmärtää niiden taustalla oleva hyvyys ja ihmisyys. On vaikeaa olla ottamatta henkilökohtaisesti ja luottaa, että asiat menevät oikein ja meissä tapahtuva palvelee lopulta meitä molempia.

Luottamus on keskeinen peruspilari siinä aikuisessa rakkaudessa josta David Richo puhuu kirjassaan Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012).

Kaikenlaisia tunteita suvaitseva rakkaus on ihmissuhteen kantava ja liikkeelle paneva voima. Sellaisessa suhteessa viha on normaali ja satunnainen reaktio, joka ei syrjäytä rakkautta. Siihen ei pysty mikään. – D. Richo

Ihmiset eivät ole rakastavia ja uskollisia koko ajan, mutta meidän ei tarvitse kostaa vaan voimme toimia rakastavasti ja uskollisesti ja olla menettämättä uskoamme toisiin. – D. Richo

Luota itseen

Itseeni luottaminen tarkoittaa sitä, että luotan omiin arvioihini tilanteista. Luotan sydämen ääneen ja siihen, että kuuntelemalla itseäni toimin oikein ja rakkauden tukemana.

Sisältäni, keskeltä hiljaisuutta, löydän syvimmän Itseni. Sen joka ohjaa minut toimimaan tavalla jota Buddhalaiset kutsuvat Right Action. Luotan minussa olevan elämän kuunteluun.

Itseensä luottaminen on vaikeaa silloin kun kehoni ja mieleni ovat väsyneitä, aliravittuja sekä vailla tukea. Kun pidän huolta kehostani ja annan itselleni rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta, alan vahvistua ja minusta tulee itselleni jälleen ihminen johon voin luottaa.

Lyhyesti:

  • luottamus on edellytys rakkaudelle
  • on tärkeää luottaa elämään, tähän hetkeen, toisiin ihmisiin/ihmisyyteen sekä itseen
  • luottamus on yksi rakkauden peruspilareista ja sen puute johtaa rakkaudettomuuteen
  • aikuinen rakkaus on arkinen nimitys todelliselle rakkaudelle. Todellinen rakkaus on elämän tahto tai elämä itsessään ja rakastaminen on elämän kanssa linjassa olemista. Rakastaminen on elämistä.

Päätän sarjan seuraaviin kirjan sanoihin.

Elämän tosiseikkoja ovat nämä: kaikki muuttuu ja päättyy; elämä ei aina ole oikeudenmukaista; kasvun hinta on kärsimys; asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaisesti; ihmiset eivät aina ole uskollisia ja rakastavia. Olemassaolon ehtojen hyväksyminen tarkoittaa ennen kaikkea oman haavoittuvuutensa myöntämistä. Kun lakkaa odottamasta erivapautta näistä ehdoista, on valmis rakastamaan. – D. Richt

***

Tule kumppanisi kanssa harjoittelemaan askeleita aikuiseen rakkauteen järjestämälleni parisuhde -viikonlopulle. Olisi mukava jakaa teille suhdetta ja teitä tukevia työkaluja.

Sitoutuminen, ei sitominen, on neljäs askel aikuiseen rakkauteen

Kun puhun sitoutumisesta, en tarkoita sitä, että solmimme paperilla tai sormuksin välillemme sidoksia joilla kuvitteellisesti turvaamme selustamme. Enkä sanoja joita hullaantuneina päästämme suustamme. Sitoutuminen sanana muuntuu sanasta sitominen ja usein se kuvaakin tapaamme sitoutua.

Se sitoutuminen joka on neljäs askeleeni aikuiseen rakkauteen, on kuitenkin jotain muuta. Huvittavasti se tuntuu enemmänkin siltä, että päästän hänestä irti joka hetki nähdäkseni yhä uudelleen mitä hän on minulle.

Sitoutuminen on myös valmiutta etsiä sisältään sitä
minkä vuoksi alunperin valitsimme.

”Kerro terkkuja vaimollekin. Tai en mä tiedä oletteko te naimisissa” tuttavani sanoi. Vastasin hymyillen ”minä kerron. Tavallaan me kai ollaan vaikka en tiedä tietääkö hän sitä.”

Sitoutuminen on tärkeää mutta tärkeämpää on tiedostaa mihin todella sitoutun. Sitoudunko pitämään yllä instituutiota vai kuuntelemaan sydäntäni. Sitoudunko antamaan ja ottamaan vastaan rakkauden viittä perustekijää (huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus), olemaan itseni rehellisesti ja kasvamaan elämän edellyttämään suuntaan.

Rakkauteen sitoutuminen voi tarkoittaa sitä, että olemme yhdessä aina. Se voi myös tarkoittaa sitä, että kuljemme eri suuntiin. Seuraavat lauseet kirjassa Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012) herättivät huomioni pohtiessani tätä kirjoitusta.

”Rajat suojelevat sitoumustamme ja itseämme. Ihminen, jolla ei ole rajoja, sitoutuu ylläpitämään kumppanuutta, ei sen toimivuutta”

”Päätös pysyä jonkun kanssa, joka ei tyydytä tarpeitamme on epäkypsä. Tilanteen väliaikainen sietäminen on kypsää”

Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa oman sydämen (kaikki mitä minussa on) kuunteluun ja rakkauteen (elämän lempeään kulkuun ja muutokseen), se huolehtii minusta, hänestä ja siitä jonka vuoksi alunperin valitsimme olla yhdessä. Kun sitoutuminen tapahtuu suhteessa instituutioon, pelkoon tai muuhun kuin yhteiseen hyvään, olen sitoutunut epäterveellä tavalla. Niin myötä kuin vastamäessä viittaa rakkauden ylläpitämiseen, ei sopimukseen jonka kaksi ihmistä solmivat valitessaan toisensa.

Sanoin rakkaalleni joskus, että hän on tärkein mittarini siinä olenko totta itselleni. Tiedän, että rakastan häntä ja tämä rakkaus ei ole ohimenevää sorttia, vaikka kaikki sen ympärillä muuttuu joka päivä. Silloin kun löydän yhteyden rakkauteen minussa ja välillämme, tiedän olevani yhteydessä minuun (sen kaikissa merkityksissään). Kun en löydä yhteyttä ja näe häntä ihmisenä ja olentona jonka sydämeni tunnistaa, tiedän, etten ole rehellinen.

Sitoudun rakastamaan ja olemaan totta. Sitoudun vaalimaan sopimusta joka on ensisijaisesti minun ja luojani välinen.

Tarkistuslista

  • oletko sitoutunut antamaan itsellesi ja toiselle rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta?
  • ovatko motiivisi olla toisen kanssa terveet ja yhteiseen hyvinvointiin perustuvat?
  • haluatko ja valitsetko tänäänkin olla hänen kanssaan? Entä oletko rehellinen vastauksessasi ja valmis selvittämään syntyykö tunteesi rakkaudesta (avoimesta sydämestä) vai rakkaudettomuudesta (sulkeutuneesta sydämestä)?

***

Suosittelen tutustumista suosittuihin parisuhde -viikonloppuihin, jossa voit kumppanisi kanssa harjoitella tämänkin kirjoituksen aiheita konkreettisesti.

Rehellisyys, kolmas askel aikuiseen rakkauteen

Kolmas askel aikuiseen rakkauteen on rehellisyys. Syvää alastomuutta sekä valmiutta haavoittua, haavoittaa ja seisoa vahvana läsnä todellisuudelle.

Täydellinen alastomuus on ehkä pelottavin ja
antoisin asia jonka kohtaamme rakkaudessa.

Rehellisyys, kuten rakkauskin, on monin tavoin synonyymi avoimuudelle. Se on avoimuutta itseä, sinua ja elämää kohtaan. Tila jossa kaikki sinussa, minussa ja meissä saa liikkua kaikkiin suuntiin. Liikun vahvasti ja voimalla mutta samaan aikaan haavoittuvaisena. Alastomuus toimii sanana hyvin hahmoittaessamme sitä fyysistä, psyykkistä, emotionaalista ja hengellistä avoimuuutta johon viittaan. Aikuiseen rakkauteen kuuluva rehellisyys voidaan jakaa kolmeen eri osaan:

  • rehellisyys itseä kohtaan
  • rehellisyys sinua kohtaan
  • rehellisyys meitä kohtaan
Rehellisyys itseä kohtaan

Olen avoin ja rehellinen siitä mitä olen ja tunnen. Siitä miten toimin ja miten vaikutan toimillani minuun ja toisiin. Olen rehellinen tarpeistani ja kyvystäni rakastaa itseäni aikuisesti. Olen totta itselleni kaikesta siitä mitä on.

Rehellisyys sinua kohtaan

Olen rehellinen minusta sinulle. Rehellinen omista toiveistani, tarpeistani ja haasteistani. Mielipiteistä ja tuntemuksista sinua kohtaan. Otan myös vastaan sinun rehellisyytesi. Sinut kaikkena mitä olet.

Rehellisyys meitä kohtaan

Olen rehellinen siitä mitä me olemme yhdessä. Miten ja miksi ihmissuhteemme on sellainen joka se on. Mitä kaunista meissä on ja mikä meissä on haastavaa. Mikä on minun tuomaani, mikä sinun tuomaasi ja mikä yhteistä. Siitä mitä me olemme juuri nyt.

Olen rehellinen siitä miten annamme aikuisen rakkauden viittä perustekijää; huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta.

Toimin totuudellisesti sinua, minua ja meitä kohtaan. Tiedostan, että valitsen ja olen valmis tekemään valintoja. Kannan vastuuni, kykenen luopumaan ja antaudun meissä tapahtuvalle muutokselle.

Alastomuus on haastavaa

Seuraavat katkelmat David Richo:n kirjasta Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books 2012) kertovat niistä totuuden ripauksista joita rehellisyydessä kohtaamme.

”Se, mitä tein sinulle, on sitä mitä itse tarvitsin ja halusin. Osoitin sinulle, miten halusin itseäni rakastettavan.”

”Totean syyttelemättä, mitä oikeasti tapahtui. (Sanon vain, että ”hän jätti minut”, enkä valita, että ”hän teki väärin ja epäreilusti jättäessään minut”.”

”Saatat esimerkiksi toivoa, että kumppanillesi sattuisi jotain ikävää. Jos huomaat haaveksivasi tällaisesta epäsuorasta kostosta, myönnä se, ja pyydä anteeksi. Kun nöyrryt näin sydämesi pohjasta, voit vapautua kostonhimoisista ajatuksistasi. Myöntäminen voi olla hämmentävää, mutta juuri itsensä paljastaminen saa ehdottoman rakkauden kukoistamaan.”

Esimerkkejä ja tilanteista on niin elämässä kuin kirjan sivuilla lukuisia. Valitsin nämä sanat koska minun on ollut vaikea olla rehellinen siitä, että antamisen sijaan olen yrittänyt saada. Samoin on ollut vaikea päästää irti syyllisyydestä sekä syytöksistä ja katsoa mitä todella tapahtui ja mikä on läsnä tässä hetkessä. Haastavaa on ollut myös hyväksyä kuinka vahvasti ja kostonhaluisesti haavani puhuvat sisälläni.

Rehellisyydellä luot ympärillesi maailman jossa sinun on hyvä olla.

.Rehellisyys ei ole helppoa silloin kun sitä tarvitaan ja alastomuus pelottaa aina kun olen suojautuneena. Valitsen kuitenkin kohdata todellisuuden alastomana koska se tuo  elämäni varjoihin valoa ja kuljettaa minua askel askeleelta lähemmäs sellaista todellisuutta jossa uskon meidän kaikkien voivan paremmin. Mikä tahansa muu ruokkii minussa ja ympärilläni rakkaudettomuutta ja pahoinvointia.

Lyhyesti:

  • Mitä et salli, suostu näkemään ja hyväksy itsessäsi?
  • Mitä sinussa et anna toiselle?
  • Mistä et ole toiselle rehellinen?
  • Mikä suhteessanne on sellaista miltä suljet silmät?

Aikuinen rakkaus edellyttää, että otat rehellisyyden yhdeksi elämäsi tärkeimmistä viitoista. Sen toimiva toteuttaminen vaatii rakkautta itseä kohtaan, sillä ilman sitä rehellisyys saattaa jäädä vain epätietoiseksi ja karkeaksi väkivallaksi itseä sekä muita kohtaan.

***

Tutustuthan myös järjestämiini parisuhde -viikonloppuihin, joissa voit kumppanisi kanssa ammentaa tämänkin kirjoituksen aiheista.

***

Jaa teksti myös muille pohdittavaksi:

Voiko toinen ihminen todella nähdä sinut?

Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea asiaa: mitä nähdyksi tuleminen on, miten voit edesauttaa nähdyksi tulemistasi sekä sitä mikä tekee nähdyksi tulemisen toisinaan haastavaksi.

Tunnumme toisinaan käyttävän nähdyksi tulemista synonyyminä sellaisille asioille kuulluksi tuleminen ja ymmärretyksi tuleminen. Myös vastaanotetuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen voivat kuulua samaan pakettiin.

Erotan itse ihmisissä selkeästi kolme erilaista tasoa nähdyksi tulemisen sisällä. Kokemus nähdyksi tulemisesta voi syntyä siitä kun toinen ymmärtää minua älyllisesti, siitä kun toinen kykenee ottamaan vastaan tunteeni ja siitä kun toinen kykenee ottaa vastaan fyysisyyteni.

Kun haluamme tulla nähdyksi, mitä se tarkoittaa?

On tilanteita, joissa kerron omasta näkemyksestäni tai kokemuksestani ja pyrin välittämään sitä miten mielessäni näen tietyn asian. Se voi olla esimerkiksi näkemykseni siitä miten jokin asia kannattaa tehdä, analyysi omasta toiminnastani tai tulkintani joistain tapahtumista. Kun toinen ihminen ymmärtää joko kokonaisuudessaan sen rakennelman, jonka rakennan mielessäni ja yritän hänelle välittää, voin tulla älyllisesti nähdyksi. Toisinaan vastaanottaja saa osittain kiinni ja ymmärtääkseen kysyy lisätietoa tai selkeytystä, saatan myös kokea tulevani ymmärretyksi, eli älyllisesti nähdyksi ja kertoessani lisää kokemukseni vahvistuu ja älyllinen ilmaisuni selkeytyy.

On myös tilanteita, joissa en koe tulevani ymmärretyksi. Tähän on monia syitä. Usein en ensinnäkään tällaisessa vahvassa mentaalisessa  tilassa muista sitä, että, jotta toinen voisi ymmärtää tällaisen mentaalisen rakennelman, joka mielessäni on, minun täytyy osata välittää se hänelle niin, että hän näkee mistä se koostuu. Tämä on aika vaikeaa, etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa pohjatietoa, jolle rakentaa.

Toinen tyypillinen syy on se, etten itsekään ole selkeä siitä miten ajattelen. Kerron vain pääpiirteittäin jostain asiasta ja saatan tunnetasolla kokea asian tärkeäksi mutta en osaa perustella sitä tai esittää perusteluja kokemukselleni.

Kolmas on se, että usein kyse onkin tunnetason asiasta ja yritän tulla nähdyksi älyllisesti. Aina ei ole helppo tunnistaa, että kyse on tunnetason asiasta ja olla toiselle tunnetasolla avoin. Siksi voin joskus eksyä jopa väittelemään älyllisesti asiasta, jota ei voi ratkaista älyllisesti.

Palaan tähän myöhemmin mutta vaikuttamassa voi tietysti olla myös se helposti nimettävä syy: toinen ei kuuntele tai ole kiinnostunut siitä mitä kerron.

Tuletko nähdyksi tunnetasolla?

Tämä on useimmiten se isoin alue, jolla kaipaamme tulla nähdyksi. Kaipaamme tunnetason kokemusta ensinnäkin siitä, että se mitä koemme nähdään, mutta myös siitä, että se mitä koemme ja olemme on tervetullutta.

Kerron ystävälleni siitä mitä olen kokenut viime päivinä ja miten voin sen kanssa. Kerron haastavista kohdista ja annan sen kuulua äänessäni, että haasteet ovat koskettaneet. Yhtälailla jaan myös sen millä tavalla nämä haasteet ovat antaneet minulle jotain, jonka koen tärkeäksi. Haasteista huolimatta koen iloa. Puhuessani haasteista ystäväni kuuntelee hiljaa ja tunnen sen, että hän tuntee sydämessään sen mistä kerron. Ilon alkaessa kuulua äänestä, hän ottaa kantaa kevyesti ja selkeästi eläen mukana asiaa. Tultuani päätökseen kertomuksessani, hän päätyy jakamaan niistä kokemuksistaan, jotka muistuvat hänen mieleensä kertomani vaikutuksesta.

Koen tulevani kuulluksi tunnetasolla koska sille on tilaa mitä koen. Siihen ei puututa ja koen toisen kykenevän myötäelämään sitä mitä kerron omassa sydämessään. Hän kuuntelee, ei vain korvillaan vaan olemuksellaan. Optimaalinen tilanne.

Toisinaan on kuitenkin niin, että kaivatessani tulla kuulluksi, en osaakaan kertoa siitä mitä minussa tapahtuu. Joskus se on hieman piilossa itseltänikin. Saatan jopa sivuta asiaa mutta tuntuu silti siltä, että en tule kuulluksi. Turhauttavaa. Välillä käy myös niin, että avatessani itseäni tunnetasolla, toinen ei ole samalla tasolla avoin ja kuunteleekin kertomaani vain älyllään. Toisen tulkinnat ja tunnekokemusteni jäsentäminen älyllisesti saattavat tuntua jopa kipeältä tuossa kohtaa.

Nähdyksi tuleminen tunnetasolla edellyttää tärkeimpänä asiana sitä, että kykenen olemaan avoin tunnetasolla. Kaivatessani näkemistä ja kuulemista toiselta ihmiseltä, hänen täytyy paitsi avautua tunnetasolla, myös kyetä avautumaan sille mitä minä tunnen. Tämä on toisinaan paljon odotettu monestakin syystä. A. kaikki eivät ole aina täysin samassa tilassa kuin minä, B. yhteiskunta on aika mentaalinen ja toimimme siksi vahvasti sillä tasolla arki-elämässämme, C. jotta toinen voi vaikkapa sydämellään kokea suruni, hänen täytyisi olla avoin omalle surulleen tai ottaakseen vastaan inspiraationi, hänen täytyisi olla riittävän rohkea olemaan avoin tälle tunteelle, joka on välillä vähän vallatonkin. Sekä viimeisenä D. hänen täytyisi kyetä olemaan reagoimatta siihen mikä hänessä koskettuu jakamani seurauksena ja vain antaa sille sekä sen myötä minulle tilaa.

Aika paljon vaatimuksia toiselle ihmiselle? Ei kai kukaan voi olla näin läsnä toiselle ihmiselle ainakaan ilman, että se on hänen ammattinsa ja hän keskittyy paitsi olemaan toiselle läsnä, myös jatkuvasti laajentamaan omaa tunnetason repertuaariaan ja ihmistuntemustaan, jotta hänessä olisi tilaa toisen kokemukselle.

Kehollinen nähdyksi tuleminen? Mitä se tarkoittaa?

Aloitetaan siitä ihan ilmeisimmästä. Lapsena kaipaamme sitä, että vanhempamme paitsi näkevät kehomme, myös arvostavat sitä ja osoittavat sopivaa kiinnostusta sitä kohtaan. Moni meistä on varmasti törmännyt lapseen siinä iässä, jossa hän haluaa esitellä kehoaan, liikkeitään, kyvykkyttään ja tietysti sitä kaikista jännintä, eli fyysistä sukupuolta ja siihen liittyviä elimiä.

Kaipaamme paitsi huomiota kehollisuudellemme, myös fyysistä kontaktia sekä ympäristön kykyä tempaantua mukaan, vastata ja siten osoittaa osallistumista kehollisen elinvoimamme jakamiseen.

Puhuin lapsista mutta tarve tulla kehollisesti nähdyksi on merkittävä osa myös aikuista ihmistä. Ollessani innostunut ja dynaamisessa tilassa, haluan touhuta paljon ja toisinaan huomaan kaipaavani toista touhuamaan kanssani. Tai ainakin osallistumaan siihen huomaamalla touhuamiseni. Innostuessani ruanlaitoista, kaipaan sitä, että kumppanini on mukana prosessissa. Toisinaan teemme ruokaa yhdessä ja toisinaan vaan haluan näyttää hänelle tekemisieni jälkiä. Koen tulevani nähdyksi tässä kehollisessa toiminnassa kun hän joko osallistuu ja elää prosessia kanssani tai on paikalla kun haluan jakaa siitä mitä teen. Jakaa innostukseni.

Pelatessani koripalloa muiden miesten kanssa, jokainen ylä viitonen, ”syötä Aarolle” sekä kohtaaminen, jossa olen kahden kesken vastustajan kanssa ja hetken aikaa mittelemme pallosta, antaa minulle kokemuksen oman kehoni näkyväksi tulemisesta.

Kuten myös ne hetket peiton alla tai päällä, jossa uskaltaudun kokemaan tapahtumia fyysisesti, antaen kehollisuuteni näkyä niin ääninä, liikkeinä kuin luonnollisena hengityksenä. Eikä merkityksellistä ole vain se, että koemme tätä yhdessä vaan myös se, että toisinaan on niitäkin hetkiä, joissa toinen vain katsoo alastonta vartaloani siten, että annan itseni rentoutua tuon katseen edessä.

Kehollinen nähdyksi tuleminen voi olla haastavaa siksi, että emme ole kosketuksissa sen kanssa. Emme liiku luontaista elinvoimaamme ilmentäen, koe halujamme autenttisesti tai anna itsemme reagoida tapahtumiin kehollamme. Toisinaan huomaan olevani jäykkä kuin puutikku ja silloin on mahdotonta tulla kohdatuksi tällä tavalla edes fyysisessä kontaktissa toisen kanssa. Minun täytyy antaa kehoni tulla eläväksi jos haluan kokea kehollisen kohdatuksi tulemisen. Minun täytyy tutustua siihen ja siihen miten eri puoleni ilmenevät kehollisesti kun annan itseni reagoida kehollani.

Jotta voin tulla kehollisesti kohdatuksi, tarvitsen kontaktia. Niin läsnäolevaa fyysistä kontaktia kuin kehollisen energiani kohtaamista. Jälkimmäinen voi konkreettisesti tarkoittaa sitä, että kokiessani aggressiota tai voimakasta intohimoa puhuessani minulle tärkeästä aiheesta, vastapuoli kykenee ottamaan kokemukseni vastaan ja pysymään kanssani kontaktissa. Tämä edellyttää toiselta kosketusta omaan keholliseen elinvoimaansa.

Jotta voin tulla kehollisesti nähdyksi, toisen täytyy uskaltaa katsoa. Eikä vain katsoa vaan nähdä ja kokea se mitä kehoni katsominen saa aikaan hänen kehossaan. Hänen täytyy katsoa kehollaan. Voisi luulla, että katsominen on helpompaa kuin katsottuna oleminen mutta aito katsominen tekee yhtä alastomaksi kuin katsottuna oleminen.

Alatko saada kiinni siitä, että nähdyksi, arvostetuksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi tuleminen on aika moniulotteinen juttu? Yksi asia, jonka haluan sinulle välittää on se, että tämän tarpeen toteutuminen pääasiassa toisten kautta on vaikeaa. Toisilla on suuri merkitys mutta sitäkin suurempi on minulla itselläni.

Ihminen voi tulla nähdyksi vain kun hän päästää itsensä aidolla tavalla näkyviin. Kuva on järjestämältäni retriitilä.

Miksi sitten emme koe tulevamme nähdyksi?

Tälle on monia syitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että emme osaa kommunikoida toiselle tai edes itsellemme selkeästi siitä, että kaipaamme sitä. Yritämme tulla emootionaalisesti kuulluksi kertomalla nokkelia juttuja mutta emme paljasta sydäntämme. Haemme kehollista kontaktia mutta emme ole läsnä siinä mitä kehossamme tapahtuu tai uskalla päästää itseämme kokemaan kehollamme autenttisesti. Emme uskalla esiin älykkyytemme kanssa ja siksi koemme, ettei meitä ymmärretä. Tiedän, voi olla ihan yhtä epävarma olo kertoa omasta näkemyksestään kuin vaikkapa mennä tanssikurssille tai uskaltaa puhua kumppanille sisällään kokemasta yhteyden kaipuusta.

Luulemme, että toinen ymmärtää

Lapsuutemme peruja on myös se, että emme vielä oikein tunnista toista erilliseksi ihmiseksi, joka eläessään rinnallammekin, elää omassa maailmassaan. Hän kokee eri asioita, ajattelee eri asioita ja hänellä on kokonaan oma sisäinen maailmansa vaikka asutamme samaa tilaa. Hän jopa kokee tuon tilan eri tavalla kuin minä. Luulemme, että se mitä koemme on jotenkin myös toisissa ja toisten tiedossa. Osittain tämä tila, jossa omakin huomiomme on pääasiassa ulkopuolella, auttaa meitä sillä se pitää meitä etäällä itsestämme ja siitä mitä koemme.

Kun tuon huomioni siihen mitä minussa tapahtuu, minun on mahdollista tulla nähdyksi. Ennen kaikkea itseni toimesta mutta oppiessani kommunikoimaan siitä niille toisille, joiden nyt huomaankin olevan erillisiä ihmisiä, se käy mahdolliseksi myös toisen toimesta. Huom! sanon mahdolliseksi, en varmaksi.

Toinen ei välttämättä ymmärrä, kykene samaistumaan tai ole läsnä. Eikä hänellä ole siihen velvollisuutta.

Jos haluan, että toinen ihminen kuulee minua, minun on hyvä varmistua siitä, että meillä on hieman rauhallisempi tila, jossa meidän molempien on suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisempaa olla läsnä niin kehollisesti, tunnetasolla kuin älyllisestikin. Kun kumppani tulee töistä, hetki ei todennäköisesti ole samantien se otollisin emootionaaliselle yhteydelle. Eikä minun tarvitse vaatia kykyä siihen itseltänikään. On kohtuullista ensin laskeutua kotiin ja luoda yhteys kun olen itse laskeutunut.

Minulla on paljon sellaisia kokemuksia ja paljon sellaista informaatiota, joita läheisilläni ei ole. Kuten myös toisinpäin. Vaikka osaisin kertoa hyvin selkeästi sen mitä haluan sanoa toiselle, hän ei välttämättä ymmärrä koska nuo kokemukset tai se tieto josta puhun, ei välttämättä ole osa hänen kokemusmaailmaansa tai maailmankuvaansa. Jos olen itse kuulijan paikalla, koetan olla rehellinen ymmärtämättömyydestäni ja sanoa ”en rehellisesti pysty täysin ymmärtämään sitä mitä kerrot tai haluat sanoa mutta kuuntelen.”

Halutessani yksitoikkoisen työpäivän jälkeen ilmaista elinvoimaisuuttani ja hakea kontaktia toiseen, toinen voi olla ihan erilaisessa tilassa, vaikkapa fyysisesti väsynyt.

Kertoessani vaikeudesta, joka minulla on, kertomukseni saattaa koskettaa toisessa vaikeutta, jonka kanssa hän ei halua olla juuri nyt tekemisissä. Tähän hänellä on oikeus ja se tarkoittaa sitä, että minä en voi juuri nyt tulla hänen kuulemakseen tämän asian kanssa. Yhtälailla syynä sille, että en voi tulla kuulluksi on se, että saatan vaikkapa jakaa asiaani sellaisella intiimiydellä, joka ei ole toiselle tuttua. Tai kenties rohkeuteni kyseenalaistaa oman elämäni valintoja on jotain, joka pelottaa toista koska se kutsuu esiin rohkeutta hänessä ja tämä voi olla pelottavaa.

Yleisesti ottaen on hyvä tiedostaa se, että toinen ihminen ei voi toimia positiivisella tavalla peilinä minulle niissä asioissa, joihin hänellä ei ole pääsyä itsessään. Mikäli hän torjuu jonkin itsessään, hänen on vaikea kohdata sitä minussa. Mikäli kokemus, josta hänelle puhun ei ole hänelle millään tapaa tuttu, keskustelutoverini saattaa alkaa puhua ihan eri asiasta koska hänen mielensä yritti napata jostain sellaisesta kiinni puheessani, mikä oli hänelle samaistuttavaa.

Mitä tapahtuu kun en tule nähdyksi?

Kun joko tiedostamattamme tai tietoisesti kaipaamme tulla nähdyksi, yritämme saada vahvistusta jollekin sellaisella itsessämme, joka kaipaa tulla vahvistetuksi. Kun emme saa vahvistusta, koemme kipua, joka liittyy sisällämme olevaan syvimpään haavaan. Narsistiseen haavaan, joka on syntynyt siitä, että olemme menettäneet kosketuksen moniin osiin itsessämme sen seurauksena, että niitä ei kohdattu tarvitsemallamme tavalla.

Emme ainoastaan koe tätä haavaa vaan kokemus nostaa pintaan myös ne tunteet, joita koimme kun emme aiemmin kokeneet tulevamme nähdyksi. Tähän tietysti reagoimme omalla tavallamme jokainen. Joku kääntyy uhriuteen, toinen muuttuu kiukkuiseksi, joku sivuuttaa koko asian ja tunteensa ja yksi älyllistää tilanteen. Pyrimme välttämään tuon kokemuksen koska olemme oppineet tekemään niin suojataksemme itseämme. Palaamme tuttuihin rooleihimme ja etsimään muilla tavoin täytettä siihen tyhjyyteen, joka nyt taas hieman selkeämmin tuntuu sisällä koska nähdyksi tulemattomuuden kokemus nosti sitä hieman lähemmäs pintaa.

Jossain syvällä sisällä osa minussa sanoo jälleen: miksipä yrittää kuin ei se koskaan kuitenkaan toteudu.

Niin, miksipä tulla esiin kun ympäristö yhä edelleen tuntuu antavan sen saman palautteen, että se mitä olen sisälläni ei edelleenkään ole kiinnostavaa, oikein, rakastettavaa, järkevää, kaunista, inspiroivaa tai huomion arvoista.

Tarvitsevuus tekee nähdyksi tulemisesta vaikeaa

Me kaipaamme nähdyksi tulemista eri määrissä ja eri tavoin. Yksi asia, joka vaikeuttaa sitä on tarvitsevuutemme sille. Tarpeet ovat ok, se on tärkeää todeta heti alkuun. Tarvitsevuus on kuitenkin jotain muuta. Se se ihminen, joka ei kerro sinulle mitä hän tarvitsee mutta jonka tunnet toimivan itseäsi kohtaan tarvitsevasti ja ikäänkuin hän yrittäisi vaikuttaa sinuun ja odottaisi sinulta jotain.

Syy sille miksi tarvitsevuus on hankala juttu on se, että se vaikuttaa toiseen ihmiseen automaattisesti tavalla, joka saa hänet sulkeutumaan. Etenkin jos olet aikuinen ihminen puhumassa aikuiselle ihmiselle. Kun tunnet toisen tarvitsevuuden, tunnet hänen käyttäytyvän jotenkin lapsenomaisesti ja muuttavan sinut tarpeensa kohteeksi sen sijaan, että hän kohtaisi sinut.

Tarvitsevuus on hankalaa myös siksi, että kun käyttäydymme tarvitsevasti, emme kommunikoi tarvettamme suoraan ja siksi se ei voi täyttyä. Emme edes itse tunne tarvitsevuutta aidosti vaan käyttäydymme vain epäsuoraan tuon sisällä olevan tyhjiön ohjaamana, oppimallamme tavalla.

Mitä tarvitsevampi ihminen on, sitä vaikeampi hänen kanssaan on olla läsnä. Kun koen tarvitsevuutta ja ihmettelen miksi ihmiset lähelläni etääntyvät, minun on hyvä tiedostaa tämä ja ymmärtää samalla, että juuri nyt en voi sille mitään eikä siinä ole mitään vikaa.

Tarvitsevuus pitää sisällään myös aina sen, että kaipaamme jotain jostain muualta. Taustalla vaikuttavat lapsuudessa täyttymättä jääneet tarpeet ja lapsen maailmankuva, jossa se mitä kaipaamme on todella ulkopuolella. Huomiomme on silloin ulkona ja olemme etäällä itsestämme. Voimme saada apua tilanteeseen ja löytää lähemmäs sitä mitä kaipaamme kun alamme tulla lähemmäksi itseämme.

Miten minä voin tulla nähdyksi?

Ensimmäinen auttava tekijä on se, että tulen lähemmäksi itseäni. Sitä mitä minussa tapahtuu kehollisesti, emootionaalisesti ja fyysisesti. Tämä ei ole asia, joka tapahtuu kerran ja on sitten hoidettu vaan tapahtuu harjoituksen kautta. Mitä enemmän opin olemaan läsnä omalle kokemukselleni, sitä lähempänä olen itseäni.

Mitä lähemmäs tulen itseäni, sitä selkeämmin erotan itseni myös toisista. Alan ymmärtää, että minussa tapahtuvat asiat todella tapahtuvat minussa. Toiset eivät tiedä niistä samalla tavalla kuin minä vaikkakin vaistoavat, aistivat ja näkevät myös käytöksestäni välillä jotain siitä mitä minussa tapahtuu.

Tämä erillisyys tuo minut sen äärelle, että ymmärrän kommunikaation tärkeyden ja usein myös heikon osaamiseni sen saralla. Olen paitsi huonosti kosketuksissa se kanssa mitä minussa tapahtuu, myös huono kommunikoimaan siitä itselleni ja muille. Voin kuitenkin oppia kommunikoimaan.

Halutessani älyllistä ymmärrystä, voin opetella ilmaisemaan mieleni maiseman toiselle selkeästi. Kaivatessani tunnetason kuulluksi tulemista, voin opetella sallimaan itseni tuntea sen mitä tunnen ja kertoa siitä. Kaivatessani kehollista kontaktia, voin antaa itseni kokea kehollani, ilmentää sitä ja kysyä toiselta josko hän haluaa tavalla x tai y osallistua tähän.

Mitä lähempänä olen itseäni ja mitä selkeämmin osaan sanoittaa omaa kokemustani, sitä paremmin minulle avartuu se, että toinen ihminen ei itseasiassa ole se merkityksellisin elementti siinä, että tulen nähdyksi. Kun sanoitan ajatuksiani, alan tulla selkeämmäksi ajatuksistani. Kun suostun tuntemaan ja sanoittamaan, sitä näkyvämmäksi ja vastaanotetummaksi tunteeni tulevat. Mitä enemmän annan itseni kokea kehollani, kunnioittaa kehollisia tarpeitani ja ilmentää kehollista elinvoimaani, sitä enemmän koen tulevani kehollisesti näkyväksi.

Toisilla on roolinsa

Olen itse merkittävin henkilö näkyväksi tulemisen kannalta. Kun annan itsestäni, tulen itselleni näkyväksi. Kun odotan sitä toiselta, en anna itsestäni ja huomioni on väärässä paikassa.

Toisilla on kuitenkin roolinsa. Se ihminen, joka ei tunnu kuulevan tai näkevän, auttaa minua lähemmäs narsistista haavaani. Se, joka menee etäämmälle kun odotukseni kohdistuu yhä voimakkaammin häneen, näyttää tarvitsevuuteni ja läheisriippuvuuteni, joka on jossain määrin osa jokaista tavallista ihmistä.

On myös niitä, jotka oikealla hetkellä osaavat ja sattuvat olemaan läsnä. Hän, joka sanoo, että ymmärtää vaikeuteni hetkellä, jossa en ihan vielä itsekään osaa tuntea tuota vaikeutta. Se, joka palauttaa huomion iloon, jota hetki sitten koin mutta jolle en uskaltanut antaa niin paljon tilaa kuin se olisi ansainnut. Hän peilaa minulle tämän ilon kutsumalla sen esiin, jotta se saa tulla ravituksi. On myös niitä, jotka oikella hetkellä kyseenalaistavat minua jumissa pitävän uskomuksen tai käytösmallin, johon olen samaistunut. Tällöin minulle tulee näkyväksi jotain, joka oli minulle vielä sokeaa ja se voi toisinaan tuntua ikävältäkin.

Pohjimmiltaan koko maailmankaikkeus voi auttaa minua kokoajan siinä, että tulisin näkyväksi. Kun tuon huomioni siitä asetelmasta, jossa 90% huomiostani on ulkopuolella ja 10% käy itsessäni niissä hetkissä, joissa reagoin niin voimallisesti, etten voi sitä välttää, siihen, että 80% huomiostani on lähellä omaa kokemustani, alan huomata, että minussa tapahtuu kokoajan jotain. Näin tutustun itseeni ilman, että joku toinen ensisijaisesti kuuntelee minua. Sen sijaan toiset auttavat minua katsomaan itse itseeni.

Tämän seurauksena voin paitsi tuntea itseni, löytää myös uusia voimavaroja, tunnistaa minussa olevia hidasteita ja väärinkäsityksiä sekä olla paremmin kosketuksissa toisiin tunnistaessani erillisen itseni ja siten myös tosiasian siitä, etten tunne toista ilman kommunikaatiota.

Mikäli aihe puhuttelee sinua, suosittelen vahvasti tutustumaan narsistinen haava -retriittiini, jossa voimme yhdessä työskennellä asian parissa. Mikäli sinun ei ole mahdollista osallistua, suosittelen etänä käytävää Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssiani, jossa opit tämän tekstin taustalla olevan taidon.

Voiko toinen todella nähdä minut?

Kyllä ja ei. Toinen ihminen voi hetkittäin kohdata minut tavalla, jossa meillä on riittävä yhteinen kokemuspinta ja olemme riittävän avoimesti läsnä. Tämä on tärkeää ja antoisaa. On myös olemassa ihmisiä, jotka voivat auttaa minua näkemään itseni koska heidän kokemusmaailmansa on riittävän laaja ja samankaltainen kanssani. Kukaan ei silti voi tuntea itseäni puolestani.

Mitä enemmän olen tehnyt työtä oman itsetuntemuksen parissa ja sallinut itseni kokea elämää sellaisena kuin se on, sitä avarampi kokemusmaailmani on. Tunnen itseni paremmin sen johdosta, vaikkakaan en tietysti täydellisesti. Matkan edetessä ymmärrän yhä paremmin sen, että minä olen itse se, joka kuulee minua. Keskustellessani itseni kanssa niillä taidoilla, jotka olen hankkinut tai ilmentäessäni itseäni autenttisesti maailmassa ja ihmissuhteissani, tulen itselleni näkyväksi. Riittävän avaran peilipinnan omaavia ihmisiä on yhä vähemmän ja samalla jokaisen sellaisen arvo nousee yhä korkeammaksi.

Tosiasia siitä, että olen yksin on yhä konkreettisempaa. Ja juuri tälle yksinololle antautuminen on se mistä käsin voin autenttisesti vuorovaikuttaa toisten kanssa, odottamatta heiltä täytettä sisälleni. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän opin itsestäni. Mitä vähemmän odotan ulkopuolelta, sitä enemmän vastaanotan.

Olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa, riippumatta siitä tunnistammeko tätä. Inhimillisellä tasolla olemme kuitenkin erillisiä ja tulemme olemaan tällä tasolla erillisiä loppuun saakka. Kommunikaatio, vastuu itsestäni ja autenttinen oleminen siellä missä olen, ovat inhimillisellä tasolla edellytyksiä sille, että minä voin tulla ennen kaikkea itseni ja sopivissa määrin toisten näkemäksi.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee sinua kääntymään itsesi pariin.

***

Laita kirjoitus myös jakoon mikäli se puhutteli sinua.

Onko rakkaus taito? Vai jotain muuta.

Me puhumme paljon rakkaudesta. Kaikki eivät uskoakseni kuitenkaan pysähdy tunnustelemaan kysymystä siitä, mitä rakkaus oikeastaan on. Sitäkin harvemmin törmään keskusteluissa siihen, että keskustelukumppanini toteaisi ääneen ne tärkeät sanat, jotka voisivat johdattaa lähemmäs asiaa; minä en oikeastaan tiedä mitä rakkaus on. Mutta haluaisin oppia siitä lisää.

Yleisimmin rakkaus samaistetaan johonkin niistä kokemuksista, joita koemme kun ihastumme ja tunnemme läheisyyttä jonkun toisen kanssa. Tapaamme ihmisen, jonka myötä koemme enemmän avoimuutta, iloa, läheisyyttä ja sydämellisyyttä. Usein myös seksuaalinen veto ja kokemus siitä, että haluamme toista niin lähelle kuin mahdollista, mielellään kokonaan yhdeksi toisen kanssa, mielletään rakkaudeksi. Tämän vuoksi pidämme rakkautena myös niitä hetkiä, joissa yritämme pitää kiinni rakkauden kohteesta, kaipaamme rakkautemme kohdetta ja koemme vaikkapa mustasukkaisuutta rakkauden kohteestamme.

Jotkut näkemykset sanovat, etteihän tämä ole rakkautta vaan enemmänkin jonkinlainen riippuvuussuhde. Minusta se on ymmärtämätön, vaikkakin hassu lähestymistapa asiaa kohtaan. Niin moni rakkauslaulu kertoo hetkin riipaisevasta ja toisessa hetkessä kaiken kauneudella täyttävästä rakkaudesta, että täytyyhän sen olla totta monelle meistä.

Seksuaalisuuden sanotaan olevan rakkauden alhaisin muoto. Se on haluavaa, joskus pakottavaa ja usein myös eläimellistä ja takertuvaa. Etenkin jos rakkaus toista ihmistä kohtaan ei pidä sisällään mitään muuta. Minulle se ei silti tee siitä huonompaa tai vähemmän tärkeää kuin muunlainen rakkaus. Se on rakkautta sen kehollisimmassa muodossaan.

Seksuaalisen rakkauden lisäksi moni tuntee emootionaalisen rakkauden. Tunteen siitä, että on viimein löytänyt ihmisen, joka näkee minut, rakastaa minua ja mahdollistaa sen, että saan kokea niitä emootionaalisia tunteita, joita olen kaivannut kokea. Emootionaalisen rakkauden kaunis puoli on se, että se avaa meitä emootionaalisesti. Niin toinen kuin me itse pääsemme lähemmäs itseämme.

Rakkaus näistä näkökulmista on sitä, että se saa ilmentyä kehollisesti ja emootionaalisesti. Saamme kokea sitä mitä kaipaamme kokea näillä tasoilla. Mutta onko rakkaus myös jotain muuta kuin saamista?

Antaminen

Rakkaus virtaa kahteen suuntaan. Niin minuun kuin minusta toisille. Antaminen voi tarkoittaa monia asioita. Se on sen ihmisen, asian tai yhteisön huomioimista, johon rakkauden kohdistamme. Pelkkä fyysisten asioiden antaminen ei kuitenkaan ole ainoa muoto. Kun haluamme ravita vaikkapa toista ihmistä, voimme antaa hänelle itsestämme. Muistatko edellisen kerran kun sinulle läheinen ihminen kertoi sinulle jotain, joka oli hänelle hyvin henkilökohtaista ja intiimiä? Tuossa hetkessä saatoit tunnistaa sen, että tämä itsensä sinulle antaminen tuntui rakkaudelliselta ja ravitsevalta sinullekin.

Antaminen voi olla sitä, että annat itsestäsi jotain hyvin henkilökohtaista tai kutsut toisen tekemään niin ja tarjoat siihen turvallisen tilan. Tilan, joka on vastaanottava ja avoin.

Avoimuus

Itsensä hyväksyminen on viime vuodet ollut pinnalla olut termi. Käytännössä tämä hyväksyminen on sitä, että annamme tilaa sille mitä koemme ja millaisia olemme. Olemme avoimia olemassa olevalle todellisuudelle sen sijaan, että pyrkisimme jatkuvasti muokkaamaan sitä vaikkapa itsemme muokkaamisen muodossa. Tai toisen ihmisen muokkaamisen muodossa.

Olen kohdannut elämässäni monta sellaista ihmistä, joka toivotti ajatukseni, tunteeni, toiveeni ja toimintani tervetulleeksi sellaisena kuin se on, hetkessä, jossa itse suhtauduin näihin asioihin tuomitsevasti tai arvostellen. Noissa hetkissä olen kokemuksellisesti ymmärtänyt paitsi sen kuinka haastavaa minun on ollut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen, myös sen miltä hyväksynnän muodossa ilmenevä rakkaus maistuu, tuntuu ja näyttää. Se on avoimuutta ja tuosta avoimuudesta kumpuavaa sydämellistä ymmärrystä sitä kohtaan mitä on.

Myötätunto

Sydämellinen ymmärrys tarkoittaa myötätuntoa. Se on avoimuutta omaa tai toisessa syntyvää kokemusta kohtaan ja sen tuntemista omassa sydämessä. Se on sitä kun annan omaan sydämeeni sattua silloin kun toinen kertoo minulle kuinka häneen on sattunut. Se on sitä kun ilahdun sydämessäni ja annan silmäkulmieni kostua kun toinen ihminen kertoo häntä koskettaneesta asiasta. Vailla tarvetta tehdä sille mitään.

Myötätunnosta on toisinaan puhuttua rakkauden korkeimpana muotona. Kuulin kerran myös sanat; ymmärrä myötätunnollasi, tai ymmärrät aikojemme tapahtumat väärin.

Mieleni ei koskaan voi rakastaa tai ymmärtää tavalla, joka tavoittaisi toisen tai oman inhimillisyyteni. Kun haluan rakastaa, minun täytyy voida olla paitsi avoin, antaa kokemusteni myös koskettaa sydäntäni syvästi ilman, että reagoin muuttaakseni asioita.

Onko rakkaus myös toimintaa?

Iso osa toiminnastani perustuu reaktiivisuuteen. Siihen, että reagoin tapahtumiin muuttaakseni joko sitä mitä koen tai sitä mitä ulkopuolellani tapahtuu. Reaktio on aina avoimuuden vastakohta.

Rakkaudellinen toiminta tarkoittaa minulle sitä, että kykenen ensin olemaan avoin sille mitä minussa ja ympärilläni tapahtuu. Kun en reagoi, löydän usein erilaisen ja uuden tavan toimia tilanteessa. Tavan, joka on rakkauden informoima. Ollessani tilanteessa, joka herättää minussa epävarmuudeksi kutsutun emootionaalisen reaktion, taipumukseni olisi joko muuttua tuoksi epävarmuudeksi, kompensoida sitä pullistamalla rinnuksia tai yrittämällä muuttaa sitä asiaa ulkopuolellani, joka triggeröi tämän reaktion. Kaikkia värittää se, etten kykene olemaan avoin sille mitä tapahtuu.

Olen varma, että olet joskus huomannut toiselle ihmiselle itsestäsi kertoessa, että hän ei kykene olemaan läsnä tässä tilanteessa vaan reagoi siihen, pitääkö paikkansa? Tuntuiko sinusta tuolla hetkellä siltä, että sinut kohdattiin rakastavasti? Veikkaan, että ei. Olen myös varma, että tunnistat yhtälailla sen, että toimit usein myös itse näin. Se on inhimillistä ja tuttua meille jokaiselle.

Kun maltan olla toimimatta reaktioni ohjaamana ja sen sijaan kykenen olemaan avoin ja hengittämään, huomaan, että löydän itsestäni uudenlaisen tavan toimia. Tavan, joka tuntuu uudelta ja siksi usein hieman epämiellyttävältä. Samalla olen kuitenkin avoimemmassa tilassa ja voin kokea jonkinlaisen rakkauden olomuodon heräävän itsessäni sen sijaan, että sulkisin sen pois toimiessani reaktioni pohjalta.

Rakkaudella on monia muotoja ja värejä. Parhaiten tämän huomaa ihmisryhmässä.

Rakkauden harjoittelu ihmisten välisessä kanssakäymisessä

Vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran sanat siitä, että ihmiselle tekee hyvää kerääntyä saman ihmisryhmän kanssa yhteen läsnäolon hengessä säännöllisesti. Tämä perusteltiin sillä, että tullessaan läheiseksi näiden ihmisten kanssa, alamme huomata, että he edustavat kaikkia maailman ihmisiä, tai omaa maailmaamme pienoiskoossa.

Kun lähelläni on ihmisiä, jotka eivät ole minulle etäisiä ja joiden seurassa minulla on intentio siihen, että olen läsnä sille mitä minussa tapahtuu, huomaan helposti sen kuinka vaikea minun on rakastaa.

Yhtä ihmistä on vaikea kuunnella ja huomaan arvostelevani häntä. Toisen jutut ärsyttävät ja kolmannen jutut herättävät minussa kiinnostusta, huomaan haluavani hänestä jotain. On vaikeaa vain olla avoin. Nämä samat asiat kohdistuvat minuun itseeni, toisiin ihmisiin ja asioihin elämässäni myös arjessa.

Kun olen hereillä reaktioistani, huomaan tulevani tietoisemmaksi siitä itsessäni, mikä estää minua rakastamasta. voin ryhmässä harjoittaa kärsivällisyyttä kun koen tylsyyttä. Voin kohdella ystävällisesti ja avoimesti niitäkin, jotka ärsyttävät ja voin pidättäytyä hamuamasta niitä asioita niiden ihmisten kanssa, jotka herättävät minussa kiinnostusta. Tai voin lähestyä tällaista ihmistä ja kertoa siitä mitä koen hänen suhteensa, joka voi olla monelle meistä se tarpeellinen rohkea ja kasvattava askel.

Rakkauden olomuodot?

Aloitin kirjoitukseni siitä, että rakkaus on monelle meistä fyysistä ja emootionaalista. Haluavaa, kaipaavaa, tarvitsevaa ja täyttävää niin fyysisesti kuin emootionaalisesti.

Avoimuutta, läsnäoloa ja hyväksyntää harjoitellessa on mahdollista tutustua myös toisenlaiseen rakkauteen. Sen muotoja ovat mm. myötätunto, ilo, rohkeus, voima, luottamus ja välittäminen.

Nämä ovat asioita, joita voimme harjoitella. Ennen kaikkea ne kuitenkin ovat sellaisia ilmiöitä, jotka heräävät meissä kun olemme läsnä ja avoimia elämälle sellaisena kuin se on. Ajan kanssa alamme huomata, että rakkaus on meissä oleva substanssi, aine ja elävä energia, joka vastaa elämämme tilanteisiin oikealla tavalla kun annamme sille tilaa reaktioidemme ohjaamana toimimisen sijaan.

Mitä rakkaus siis on?

Rakkaus ilmenee fyysisesti haluna ja intohimona. Se antautumista fyysisesti ja se on maailman tai toisen ihmisen ottamista fyysisesti.

Rakkaus on käytännön tekoja, jotka kertovat toiselle tämän merkityksellisyydestä.

Rakkaus on läheisyyttä ja täyttävä emootionaalinen kokemus.

Rakkaus on hyväksyntää ja avoimuutta. Sydämellä ymmärtämistä.

Rakkaus on meissä asuva ja erilaisia muotoja ottava elävä energia.

Rakkaus on jotain, johon voimme kasvaa harjoittamalla rakkautta elämämme konkreettisten tapahtumien keskellä, hetki hetkeltä.

Mitä sinä ajattelet tai koet rakkauden olevan? Koetko rakkautta ja jos, mitä se tarkoittaa konkreettisesti? Osaatko mielestäsi toimia rakkaudesta? Miten voisit oppia rakkaudesta tai rakastavasta toiminnasta?

Jaa kirjoitus myös tuttavillesi.

Mitä se tarkoittaa kun sanon; minä rakastan sinua?

Toivon sinulle hyvää.

Että saat kokea kaiken sen mikä on sinulle merkityksellistä.

Että saat kasvaa, puhjeta kukkaan ja antaa vain sinulle luovutetun tuoksun levitä maailmaan.

 

Sitä, että olen sinulle rehellinen, jotta ravitsen samaa sinussa.

Että sitoudun siihen mikä syntyy välillemme, mitä valitsemme yhdessä rakentaa ja minkä mahdollisesti myös saatamme lepoon.

 

Halua osallistua siihen ja todistaa sitä muutosta, jonka kipinöistä rakkaus syttyy ja saa voimansa yhä uudelleen ja uudelleen.

Sitä, että myönnän kun sydämeni kivettyy, jotta se voi pehmentyä. Että näen jäykistymiseni, jotta voin elävöityä. Että myönnän kun olen unohtanut itseni, jotta voin jälleen saapua luoksesi.

 

Se on uteliaisuutta sinusta. Ei vain tietystä sinusta vaan siitä sinusta, joka paljastuu meille yhä selkeämmin kun vaihdat kasvoja vuosien varrella. Lupaan, etten koskaan usko, että olet vain se mitä näen juuri nyt.

Sitä, että uskaltaudun lähestymään sinua toiveitteni kanssa. Pyydän, ilmaisen haluavani, uskaltaudun antautumaan ja pyrin antamaan sen mitä olen. Että uskallan tulla yhä lähemmäksi.

 

Se on myös käytännöllistä. Olisi hienoa puhua rakkaudesta loputtomiin. Arjen keskellä näen kuinka todella osaan rakastaa. Hymyilemällä kun laskeudun viereesi pitkän päivän jälkeen. Tarttumalla kantamuksiisi silloinkin kun hyvin jaksat ne itsekin kantaa. Myötätunnolla sitä kohtaan kun tunnen sinun olevan liian väsynyt tuntemaan omaa sydäntäsi.

 

Se on sitä, että valitsen nähdä itseni kauniina, jotta voisin nähdä sinutkin kauniina. Että olen lempeä myös minussa kasvavia rikkaruohoja kohtaan, jotta en niin innokkaasti pyrkisi kitkemään niitä sinusta. Emmehän kumpikaan tiedä miksi nekin lopulta voivat kasvaa.

 

Minulle sinä olet ikuisesti mysteeri. Vuosienkin jälkeen kuin siemen, josta voi versoa mitä vain.

Sitä se on, rakastaminen. Että annan itseni ravita sinua ja suostun siihen, että sinäkin toisinaan ravitset minua, jos niin haluat.

***

Kokeile: valitse henkilö, jolla sanot tai haluaisit sanoa nämä sanat. Kirjoita itsellesi mitä oikeastaan tarkoitat. Haluatko ilmaista sanoilla jotain? Mitä se on? Haluatko saada sanoilla jotain? Mitä oikeastaan tunnet? Ole utelias ja opi rakkaudestasi.

Kun osaat hengittää, opit rakastamaan

Sisäinen puhe: ”Huh, pitää vähän hillitä, alkoi innostuttamaan vähän liikaa. Vähän alko jopa nolostuttamaan.”

Kun tunnen liikaa tai kokemukseni on liian kaukana siitä mitä olen tottunut kokoemaan jokapäiväisessä elämässäni, helpoin tapa hallita itseäni on hallita kehoani ja hengitystäni. Innostus ja viaton ilo jännittyvät kun estän itseäni hengittämästä ja tuntemasta sitä mitä minussa tapahtuu. Jäykkä asento ja kasvojen ilmeiden säätely auttaa minua tässä myös.

Sisäinen puhe: ”Okei, tää on nyt liikaa ja asiatonta. Ei tuolla tavalla saa käyttäytyä. Tää on asiatonta.”

Kun toinen ihminen on liikaa enkä halua ottaa vastaan sitä millä tavalla se koskettaa minua, luontainen tapa pyrkiä rajoittamaan omaa kokemustani sekä toisen käytöstä on olla hengittämättä, jähmettyä ja hallita ilmeitäni.

Miksi en voi olla avoin sille mitä tapahtuu? Hengittää, olla rento ja luonnollinen jännittymisen sijaan?

Haluat osallistua elämääsi aktiivisesti hengittämällä

Kun hengitän, tilanteessa kuin tilanteessa, avaudun väistämättä omalle kokemukselleni. Sisään hengittäessä energisoin, eli vahvistan sitä mitä on. Hengittäessäni ulos annan itseni rentouta siihen mitä on. Kun hengitän ulos, annan sen mitä minussa on myös liikkua.

Kokeile:

Hengitä sisään niin, että vatsasi pullistuu. Jos saat hengityksen tuntumaan sukuelimissäsi tai lantionpohjassasi asti, hyvä. Jos et, nämä alueet ja palleasi saattavat olla jännittyneet.

Pidätä hetki hengitystä. Ja päästä sitten itsesi hengittämään ulos ihan rauhassa. Avusta lopuksi hengitystäsi hieman niin, että uloshengityksesi syvenee. Pidätä hetki ja toista toiseen kertaan. Vain kaksi hengitystä ja olet hieman enemmän kosketuksissa sen kanssa mitä sinussa tapahtuu.

Kun osaat hengittää, opit rakastamaan

Kun olen väsynyt ja muistan hengittää, annan tilaa väsymykselleni. Annan itseni kokea sen. Kun minua kiukuttaa ja annan itseni hengittää, tunnen kiukun itsessäni selkeämmin.

Kun hengitän pinnallisesti ja jännityn, laitan hanttiin. Mille? Juuri sille mitä minussa tapahtuu. Rakastaminen on avoimuutta. Sen syleilemistä mitä on tässä ja nyt.

Kun annan itseni jännittyä ja hengitän, avaudun kokemaan tuon jännittymisen. Kun huomaan olevani tuomitseva ja hengitän, osoitan rakkautta sitä kohtaan, että minussa on tällainen tuomitsevuus.

Haluat olla avoin sille mitä sinussa tapahtuu

Rakkaudella on monia eri makuja. Kun avaudun hengitykseni avulla kokemaan voimattomuuteni, se muuntautuu voimaksi. Kun annan itseni tuntea epävarmuutta, huomaan varmuuden nousevan sisältäni. Kun katson avoimesti sitä kuinka jäykkä ja vakava olen, sallien itseni hengittää, olemustani keventävä ilo alkaa rikastuttaa minua.

Kun annan itseni avautua toisen kiukulle, saatan tuntea sen alla olevan loukkaantumisen ja rakkaus muuntuu myötätunnoksi. Kun keskustelen ystäväni kanssa ja hän kertoo kuinka hänestä ei ole viemään aloittamaansa hanketta loppuun, huomaan muuttuvani rennon itsevarmaksi ja kykenen tukemaan häntä olemalla paikalla hänen horjumiselleen.

Kun hengitän, avaudun sille mitä on tässä ja nyt. Kun annan itseni kokea sen, rakkaus minussa vastaa siihen juuri oikealla tavalla. Kun yritän hallita tai torjun sen mitä on, suljen yhteyteni siihen muuntumiskykyiseen rakkauteen, joka minussa on.

Kokeile:

Pysähdy istumaan hetkeksi ja luo kosketus hengitykseesi. Tuo sitten mieleesi tilanne, joka herätti sinussa viimeksi vahvan emootionaalisen reaktion. Hengitä samalla kun annat muiston herättää siihen liittyvän tunteen.

Kokeile olla tekemättä emootiolle mitään. Anna itsesi vain kokea se ja mahdollisesti sen tuoma reaktio. Hengitä, aisti ja tunne. Ole hengityksen ja muistosi kanssa hetki, esimerkiksi 3 minuuttia. Kysy sitten itseltäsi ääneen kysymys: miten hengitys vaikuttaa kokemukseeni. Vastaa itsellesi ääneen.

Kun hengität, olet kosketuksissa luontaisten voimavarojesi kanssa. Se auttaa sinua töissä, kumppanisi kanssa, lastesi seurassa ja ollessasi itsesi kanssa kahden.

Sen sijaan, että yrittäisit tulla rakastavaksi ihmiseksi tai torjuisit niin itsesi kuin ulkomaailman, kokeile hengittää ja avautua sinulle ja ympäristölle sellaisena kuin se on. Näin opit avautumaan ja olemaan aktiivinen osallistuja elämäsi hetkiin. Vastaanottamaan ja antamaan.

Näin opit rakastamaan.

***

Muistuta asiasta myös tuttaviasi: