”Lakastatko mua?” – tätä sisäinen lapsesi kysyy sinulta

Mitä sinä voit tehdä kun huomaat reagoivasi kuin lapsi? Esimerkiksi torjuvasi jotain itsessäsi tai toisessa. Mitä sinulta kaivataan kun huomaat tuomitsevasi? Tai kaipaavasi jotain, kokien jonkin puuttuvan sinusta.

Rakkautta. Juuri tätä sisäinen lapsi näissä hetkissä pyytää sinulta. Osoita rakastavasi, se on se mitä voit tehdä. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?

Jokainen meistä reagoi. Reagointi kertoo sisäisestä lapsesta.

Emootionaaliset reaktiot ovat se helpoin tapa tunnistaa sisäisen lapsen toiminta itsessäsi. Ne hetket, joissa sinussa aktivoituu vaikkapa epävarmuus, yksinäisyys, syyllisyys, häpeä tai arvottomuus. Nämä ovat kaikki sisäisen lapsen emootionaalisia reaktioita.

Reaktioiden tunnistaminen vaatii toisinaan hieman työtä. Tämä johtuu siitä, että usein me reagoimme tähän emootionaaliseen reaktioon. On siis olemassa ensisijainen reaktio ja toissijainen reaktio. Tämä toissijainen reaktio voi olla esimerkiksi levottomuus, kiukku, uneliaisuus, älyllistäminen, toiminnan lisääminen tai kaiken huomion siirtäminen toiseen/ulkopuolelle. Toissijainen reaktio auttaa meitä välttämään ensisijaisen reaktion.

Emootionaalinen reaktiosi on jäänne menneisyydestä.

Ensisijainen emootionaalinen reaktio on useimmiten sellainen tunnetason kokemus, jonka kohtaamisen emme saaneet apua kehittyessämme.

Otetaan esimerkiksi epävarmuus, joka on luontainen kokemus lapselle. Kuvittelepa ottavasi ensimmäisiä askeleitasi. Vaikka se innostavaa, se on myös epävarmaa ja huteraa. Silloin saatamme kaivata ulkoista tukea, joka auttaa meitä jatkamaan ja sallimaan epävarmuuden.

Tällä tavalla vanhempamme olisi voinut opettaa meitä emootionaalisesti ja auttaa meitä luomaan kosketusta niihin meissä oleviin luontaisiin voimavaroihin, jotka auttavat meitä emootionaalisten kokemusten kanssa. Kuten vaikkapa rentoon itsevarmuuteen, joka on se voimavara meissä, joka voi auttaa epävarmuuden keskellä, poistamatta epävarmuutta.

Koska emme saaneet tätä tukea tuossa kyseisessä tilanteessa, reagoimme epävarmuuteen esimerkiksi luovuttamalla ja passivoitumalla, tai puskemalla ja pakottamalla itsemme eteenpäin emootiosta riippumatta.

Näin kokemamme epävarmuus jää kohtaamatta ja se jää sisällemme. Sen vuoksi se triggeröityy yhä aikuisenakin niissä tilanteissa, jotka muistuttavat tuosta/noista epävarmuuden esiin tuovista hetkistä. Menneisyydestä kumpuavaan emootionaaliseen reaktioon reagoimme usein edelleen samalla tavalla, jonka opimme lapsena.

Tiedätkö mille persoonasi rakentuu?

Nämä toissijaiset reaktiot ovat monelle meistä se, mistä persoonamme muodostuu. Itsevarman henkilön sisällä on usein epävarmuus, jota itsevarmuutta ilmentämään kehittynyt persoona pyrkii kompensoimaan.

Persoona voi siis muotoutua toissijaisen reaktion ympärille ja sen ytimessä on useimmiten henkilölle ominainen vajavuus. Se voi olla epävarmuus, rakkauden puute, arvottomuus, kykenemättömyys, voimattomuus, ymmärtämättömyys tai vastaava.

Näin ihmisen elämästä tulee helposti tarina, jota sisäinen lapsi ohjaa vältellen henkilölle ominaista vajavuutta ja ilmentäen kompensoimisessa auttavaa persoonaa, jota värittävät vahvasti toissijaiset reaktiot.

Saanet kiinni siitä, että reaktiot ovat tärkeitä koska niiden kautta voimme saada yhteyden sisäiseen lapseen.

Mitä ovat toissijaiset reaktiot?

Annan sinulle esimerkkejä toissijaisista reaktioista, joiden kautta voit lähestyä sen alla olevaa emootionaalista reaktiota. Kun luet niitä, saatat huomata, että usein jokin näistä on meille se selkeästi ominaisin. Siitä on tullut niin keskeinen osa persoonaamme, että ihmistä voi luonnehtia tällaiseksi.

  • tuominta. Tuominta on mekanismi, joka auttaa painamaan jonkin asian alas. Kun huomaat tuomitsevasi ja voit olla avoin sille ja katsella tapahtumia, alat huomata mitä sen takana tapahtuu. Mikä tässä tuomittavassa asiassa koskettaa sinua? Ja ennen kaikkea mitä se sinussa koskettaa?
  • passiivisuus. Ihmiselle ei ole luontaista olla passiivinen. Kun huomaat olevasi passiivinen, ole utelias siitä miltä se tuntuu. Passiivisuuden taustalla on aina jotain muuta. Pettymys elämään tai itseen. Pelko elämää kohtaan. Nämä ovat arvauksia mutta voit selvittää asian itse tunnistamalla passivisuus ilmiön itsessäsi.
  • kiukkuisuus. Kiukkuisuus on aina suoja. Se auttaa työntämään jotain pois niin sisällämme kuin ulkopuolella. Anna itsellesi lupa kokea kiukku purkamatta sitä ulos. Katso avoimuudella mitä sinussa tapahtuu ja ole utelias etenkin sydämestäsi. Miltä sinun on tarve suojautua?
  • ylimielisyys/välinpitämättömyys. Nämä ovat samankaltaisia kuin tuominta. Tämä mekanismi auttaa sinua pysymään etäällä elämästä ja sen yläpuolella. Älä muuta toimintaa, ole vain avoin ja katso sitä, että näin todella toimit tässä hetkessä. Koe se kuinka muut ovat huonompia ja sinä tiedät paremmin. Ole samalla utelias sille miksi sinun tarvitsee olla toisten yläpuolella? Pelkäisitkö olla toisten alapuolella jos laskeutuisit kokemaan elämää?
  • valheellisuus. Kun huomaat antavasi ulos jotain muuta kuin mitä koet, koeta olla tuomitsematta itseäsi. Kaikki ovat valheellisia tavalla tai toisella. Ole lempeä rehellinen itsellesi tästä ja koeta antaa itsellesi lupa kokea se mitä sinussa aidosti tapahtuu.
  • antaminen ja huolehtiminen. Jos huomaat toistuvasi haluavasi antaa toisille tai olla hyvä ihminen toiselle, koeta olla utelias siitä mitä sen takana tapahtuu. Usein antamisen taustalla on jokin puute ja tarve saada itse jotain. Ainoa tapa, jolla voit kokea saavasi tämän jonkin, on tunnistaa toimintamallisi taustalla oleva tarvitsevuus ja olla sinulle läsnä.
  • sympatia. Sympatia on mekanismi, jossa katoamme itsestämme ja huomiomme siirtyy vahvasti toiseen ihmiseen. Kenties sinun oli kehittyessäsi tarpeen olla läsnä vanhemmalle ja sivuuttaa itsesi. Kun huomaat meneväsi täysin mukaan toisen ihmisen kokemukseen, tunteisiin ja tarinaan, ole utelias siitä mitä sinä itse koet. Miksi on haastavaa pysyä läsnä sinulle samalla kun olet läsnä toiselle?
  • torjunta. Huomaa kun sinun olemuksesi muuttuu torjuvaksi. Saatat muuttua tunnetasolla tylpemmäksi, puheesi saattaa alkaa osoittaa, että se mitä tapahtuu ei ole ok. Saatat jännittyä fyysisesti. Anna kaikkien näiden tapahtua. Kun annat sille lämpimästi huomiosi, tämä torjunta voi alkaa paljastaa sen mitä sen alla tapahtuu.
  • älyllistäminen. Toisinaan saatat huomata, että olet moodissa, jossa lähestyt kaikkea älyllisesti. Asiat ovat asioita ja ihmiset sekä omat tunteesi ovat asioita noiden asioiden joukossa. Kun huomaat olevasi tällaisessa mentaalisessa tilassa, koeta havainnoida mihin et ole kosketuksissa. Miten kehosi voi? Mitä sinussa tapahtuu tunnetasolla? Kun huomaat menneesi vahvasti päähäsi, ole sille lempeä ja katso mitä tapahtuu.

Huomannet kirjoituksestani, että hyviä tuloksia tuottava lähestymistapa näihin toissijaisiin reaktioihin on niiden lämmin kohtaaminen. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksymme ne antamalla niiden olla. ”Tällainen minä vain olen” olen laiskuutta. Haluamme oppia hyväksymään itsemme mutta samalla antamaan sitä mitä sisäinen lapsemme kaipaa. Eli aikuisen lämmintä sekä varmaa läsnäoloa.

Sisäisen lapsen lähestyminen on kuin lapsen lähestymistä aikuisena.

Mitä lapselle tapahtuu kun hän käyttäytyy reaktiivisesti, vältellen sitä mitä hän kokee sisällään koska se on vaikeaa ja hänen lähellään on aikuinen, joka on hänelle tuomitsematta läsnä? Lapsi alkaa kokea turvaa ja hyväksyntää vaikkei edes itse kykene hyväksymään omaa kokemustaan. Turvan ja hyväksynnän kautta hän alkaa luottaa ja avautua aikuiselle. Se voi vaatia aikuiselta pari lämmintä hymyä, kosketuksen tai avoimen kysymyksen: ”mitä sinussa tapahtuu?”

Ennen pitkää lapsi kuitenkin avautuu. Hän voi avautua koska hänellä on se tuki, jonka hän tarvitsee voidakseen kohdata sen mitä hänessä tapahtuu. Seuraavana luvassa voi olla itku tai jokin muu ilmiö, jonka myötä toissijaisen reaktion alla oleva emootio saa tulla esiin.

Tämä sama logiikka toimii kun lähestymme omaa sisäistä lastamme. Erilaista tässä on se, että meidän täytyy itse oppia olemaan se aikuinen, jota kaipaamme. Meidän täytyy oppia olemaan sen verran enemmän läsnä, että alamme tunnistaa reagoivuutemme sen sijaan, että sen ympärille muodostunut persoonamme vain toteuttaa itseään. Sitten meidän täytyy oppia asettamaan rajat itsellemme sillä sisäisen lapsen ei voi antaa jatkaa meille epäedullista toimintaa. Rajojen asettaminen luo turvaa, saa sisäisen lapsen haastamaan meitä (eli reagoivuutemme yrittää vahvistua) ja tuo pintaan niitä tuntemuksia, joita sisäinen lapsemme on vältellyt.

Älä käännä enää selkää itsellesi

Ota huomioon asian kanssa työskennelläsi se, että työskennellessäsi sisäisen lapsen kanssa, lähestyt usein häntä samalla tavalla kuin kaikkea muutakin. Suhtautuen siihen sinulle ominaisella tavalla. Tämä tekee asiasta toisinaan haastavaa. Koska olemme tietämättämme samaistuneet sisäiseen lapseemme, lähestymme tätäkin tehtävää tutulla tavalla, yrittäen tehdä sisäiselle lapsellemme jotain.

Tämä tekeminen ei ole avuksi. Juuri sitä lapsi ei ensisijaisesti kaipaa. Eikö niin, että sillä tavallahan meidät kohdattiin aiemminkin? Sille mitä koimme koetettiin tehdä jotain tai siihen suhtauduttiin jollain tavalla, joka on eri asia kuin se, että sille olisi ollut tilaa, se olisi ollut tervetullutta ja meitä olisi opetettu kohtaamaan elämä, oma kokemuksemme ja itsemme sellaisena kuin se on.

Olemme samaistuneet niihin erilaisiin mekanismeihin, jotka tuomitsevat, arvostelevat, torjuvat, arvottavat ja työntävät pois sitä mitä koemme. Sisällämme kaipaamme kuitenkin juuri sitä, että se mitä meissä on saisi tulla koetuksi. Sen salliminen on monille niin vaikeaa, että tarvitsemme siihen usein ammattiapua.

Sisäinen lapsemme on kokenut, ettei se ole tervetullutta mitä hänessä tapahtuu eikä sen kokemiseen tule olemaan tukea. Siksi välttelemme itseämme tänäkin päivänä, usein tietämättämme.

Ole läsnä, eli rakasta ja sisäinen lapsi alkaa luottaa sinuun

Kun olemme johdonmukaisesti läsnä sisäiselle lapsellemme, eli sille mitä meissä tapahtuu, sisäinen lapsi alkaa kokea luottamusta tähän läsnäolevaan vanhempaan. Tällöin me alamme rakkautta osoittaen opettamaan hänelle miten kohdata ne vaikeat emootiot, joille ei ollut tukea aiemmin. Näin opettelemme kohtaamaan itsellemme vaikeat emootiot.

Tämän seurauksena sisäisessä lapsessamme oleva jähmeys alkaa sulaa. Sen suojautuvuus alkaa vähentyä ja reagoivuus kevenee. Sen sijaan tuon jähmeyden alla oleva eloisuus ja autenttisuus eri väreissään alkaa virrata esiin. Tämä myötä meistä tulee eläväisempiä ja voimavaraisempia.

Prosessin aikana vahvistamme läsnäolevaa aikuista itsessämme, tulemme tietoisemmiksi itsestämme ja alamme nähdä paitsi itsemme ja oman toimintamme, myös muut ihmiset uusin silmin. Kun ymmärrämme sydämellä mistä oma toimintamme kumpuaa, alamme tuntea myötätuntoa myös toisia kohtaan.

Koen, että maailma on täynnä sisäisiä lapsia, jotka ovat oppineet reagoimaan siihen mitä heissä tapahtuu. Tästä reagoivuudesta on tullut se aikuisuus, jonka näen joka puolella. Voimme kypsyä tästä vielä eteenpäin. Siksi toivon, että inspiroidut tästä kirjoituksesta.

On olemassa aidompi, voimavaraantuneempi, kypsempi ja sinulle antoisampi tapa elää kuin se mitä pidämme aikuisuutena. Emme ole vielä kypsyneet ja siksi kutsunkin sinua vahvemmin matkalle kohti sitä.

”Lakastatko mua?”

Tätä sisäinen lapsesi kysyy. Se tarkoittaa seuraavia asioita:

  • oletko minulle paikalla? Aidosti paikalla.
  • hyväksytkö sen miten toimin? Entä onko sillekin tilaa mitä koen sen alla? Ei sille ollut ennenkään.
  • ymmärrätkö minua? Siis sydämelläsi. Voitko olla avoin sille mitä tunnen ja näyttää, että se on ok?
  • uskallatko olla minulle rehellinen? Rehellinen itsestäsi, jotta ravitsisit sillä minuakin. Siis silloinkin kun olet itse inhimillinen ja kesken?
  • voitko kertoa minulle miten ket minun toimivan, jotta näkisin sen itsekin?
  • voitko asettaa minulle turvaa tuovat rajat? Lämmöllä mutta varmasti.
  • Voitko olla paikalla? Kaikessa tässä mitä pyydän. Voitko olla vain aidosti paikalla, yrittämättä muuttaa mitään. Minä selviän, opin ja kasvan kyllä kunhan vain olet minulle siinä, että voin elää tämän läpi.

”Rakastatko minua?”

Jos aihe kiinnostaa sinua, tutustu Sisäinen lapsi -verkkokurssiin.

***

Voit myös jakaa kirjoituksen herättämään ajatuksia toisissa.

Ihminen löytää aidon itsensä, kun hän saa kosketuksen omaan sisäiseen lapseensa

Kerron tässä kirjoituksessa asiasta, joka voi auttaa sinua luomaan paremman kosketuksen siihen mitä mitä voit olla parhaimmillasi, löytäessäsi yhä paremman yhteyden siihen, joka olit kaikkein aidoimmillasi.

Huomaathan, että vaikka puhun aitoudesta, kirjoituksen tarkoitus ei ole sanoa, että sinussa on jotain valheellista tai huonoa.

Sille on hyvät syynsä, että kehitämme erinäisiä tapoja ja rooleja voidaksemme toimia maailmassa. On kuitenkin mahdollista parantaa elämän laatuaan sillä, että kykenee antamaan lisää tilaa sille mikä on noiden roolien alla.

Millaisia minuuksia on?

On olemassa se lapsenomainen osa meitä, johon maailma ei ole vielä paljoa vaikuttanut. Hän on toki jokaisella omanlaisensa mutta yleispiirteitä ovat esimerkiksi luottamus, välittömyys, luovuus, ilo ja avoimuus. Tätä osaa voi kutsua aidoksi sisäiseksi lapseksi.

Aidon sisäisen lapsen ominaisuudet ovat yhä sisällämme. Ne voivat alkaa avautua meille uudelleen sen myötä, että sisäinen lapsi alkaa kokea turvaa. Tämän turvan luomiseen tarvitsemme sisäisen aikuisemme.

Toinen osa muovautuu sisäisestä lapsesta. Kun meitä ei nähdä sellaisena kuin olemme, saamme kritiikkiä ja vaikkapa tulemme torjutuksi, alamme sulkea tiettyjä osia (emme tietoisesti) pois itsestämme. Omaksumme saamamme palautteen ja vääristyneen käsityksen itsestämme. Tätä osaa voi kutsua vääristyneeksi sisäiseksi lapseksi.

Kolmas osa on se minämme, jota aloitamme rakentamaan voidaksemme toimia maailmassa. Se on myös ja kenties ennen kaikkea kompensaatio vääristyneen sisäisen lapsen vähentyneille voimavaroille ja saamallemme palautteelle. Tätä osaa voidaan kutsua vääristyneeksi aikuiseksi. Käytän sanaa vääristynyt, koska se rakentuu kompensoimaan vääristynyttä kuvaa itsestämme ja sen motiivit perustuvat vahvasti niiden asioiden korjaamiseen, jotka ovat pielessä vääristyneessä sisäisessä lapsessa. Vääristyneeseen aikuiseen pätee lausahdus: lapsi, joka näyttelee aikuista.

Neljäs osa on aito läsnäoleva aikuinen. Aito aikuinen meissä kehittyy sen kautta, että saamme kosketuksen sisäiseen lapseemme. Sisäiselle lapselle läsnä oleminen vahvistaa läsnäoloamme aikuisena ja vääristymät minuutemme ytimessä alkavat raueta läsnäolevan aikuisen saapuessa paikalle.

Aidon aikuisen toiminta ei perustu kompensaatioon, korjaamiseen tai sisällä olevien asioiden välttelyyn. Hän toimii maailmassa tietoisesti, sisällä olevia osia kunnioittaen. Keskeinen ero vääristyneeseen aikuiseen on myös se, että tämä aikuinen ei torju sisällään olevaa lasta kuten vääristynyt aikuinen.

Matka vääristyneestä aitooon käy sen kautta kun tiedostamme, että toimintaamme motivoivat väärinkäsitykset itsestämme. Lakkaamme pakenemasta sitä mitä koemme olevamme sisällämme. Sen sijaan annamme vääristyneelle sisäiselle lapselle läsnäolevan aikuisen tukemme. Näin syvät väärinkäsitykset itsestämme voivat avautua ja aito sisäinen lapsi saa alkaa kukoistaa.

Vääristyminen voi olla voimakasta tai vähäistä

Optimi tilanteessa saamme tuen aidolle itsellemme kun olemme lapsia. Harva meistä kuitenkaan saa kokea näitä täysin optimaalisia olosuhteita. Mitä vähemmän olemme tulleet tuetuiksi, sitä suurempia vääristymät ovat. Jos ja kun meillä on hyvä tuuri, vain tietyt osat meissä vääristyvät.

Joillain meistä kasvumatka aidoksi aikuiseksi ja kosketuksiin aidon sisäisen lapsen kanssa voi sisältää monien haastavien asioiden kohtaamista ja saatamme tarvita siihen ulkoista tukea. Toisilla minä kokemuksen ja käsityksen vääristymiseen ei ole liittynyt esimerkiksi vahvoja traumatisoivia kokemuksia ja vääristymät voivat olla harmonisempia. Niissäkin tapauksissa asiaan tutustuminen kannattaa sillä se lisää voimavaroja, vapautta ja aitoa elämästä nauttimista.

Ei ole yhtä ainoaa tapaa vahvistaa aitoa aikuista ja syventää suhdetta aitoon sisäiseen lapseen. Se on kahdenkeskeinen asia.

Mitä tehdä tällä tiedolla käytännössä?

Ensimmäinen asia, johon on hyvä kiinnittää huomiota on se, että mitä reaktiivisempia olemme toiminnassamme, sitä vähemmän paikalla on aitoa aikuista tai sisäistä lasta. Reaktiivisuus on merkki kompensaatiosta. Aina kun olemme reaktiivisia, voimme harjoittaa läsnäoloa ja olla uteliaita siitä mitä reaktioidemme alla tapahtuu. Se tuo meitä lähemmäs vääristynyttä sisäistä lasta.

Oma esimerkkini: minun on haastava pysyä läsnä sellaisten asioiden äärellä, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Asioiden, joita haluaisin tehdä. Reaktiivisuuteni pitää minua etäällä näistä asioista, jos en ole siitä hereillä. Kun olen utelias ja annan itseni tuntea ahdistuksen, joka sisältä nousee, huomaan kokevani itseni kyvyttömäksi näihin asioinin. En osaa. Tämä on vääristyneen sisäisen lapseni kokemus ja käsitys itsestä.

Toinen asia on tutustua vääristyneeseen sisäiseen lapseen. Eli olla uteliaita siitä millaisia koemme olevamme syvällä sisällä. Koemmeko arvottomuutta, huonommuutta tai osaamattomuutta. Mistä nämä kokemukset ovat syntyneet? Kun maltamme olla läsnä tälle osalle itsessämme, asiat alkavat paljastua. Älyllinen ymmärrys yksin ei riitä muutoksiin vaan meidän on tärkeä muistaa myös kehon ja tunteen tasolla.

Oma esimerkkini: kun kysyn itseltäni miksi koen, etten osaa, huomaan lapsen sisälläni tuntevan kaipuuta siihen, että joku opettaisi ja näyttäisi. Koen olevani yksin ja ettei kukaan auta minua oppimaan. Kaipaan sitä, että minut otettaisiin mukaan tekemiseen ja minua autettaisiin tekemään sellaisia asioita, jotka kiinnostavat minua.

Kolmas asia voi olla se, että annamme lapselle se mitä hän kaipaa meiltä aikuisena. Se jo itsessään auttaa, että annamme hänelle hyväntahtoisen huomiomme. Se on arvostuksen, rakkauden ja hyväksynnän antamista. Mutta se voi olla myös käytännöllistä. Kenties niiden asioiden tekemistä, mitkä inspiroivat lasta.

Oma esimerkkini: kysyn itseltäni mitkä asiat ovat sellaisia, jotka inspiroivat ja sitoudun antamaan niille aikaa ja huomiota. Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan mutta vääristynyt sisäinen lapseni teki siitä vaikeaa sillä jokainen kerta aloittaessani koin sen lähes mahdottomaksi. Vuonna 2018 kirjoittamani esikoiskirja oli yksi niistä muodoista, joissa osoitin sitoutumista itseeni ja autoin sisällä olevaa poikaa kokemaan, että kyllä hän pystyy. Kysyin säännöllisesti mitä hän tarvitsee, miltä hänestä tuntuu ja näytin hänelle aikuisena miten asia viedään loppuun.

Neljäs osuus, joka avautuu oman kokemukseni mukaan luonnostaan sen myötä, että vääristynyt sisäinen lapseni saa avautua huomioni ja tukeni voimasta, on se, että tutustun paremmin aitoon sisäiseen lapseeni. Muistelen, mitkä asiat ovat inspiroineet minua lapsena, kysyn mikä tekee hänet onnelliseksi ja nautin tästä keskustelusta vailla tuomitsemista ja hänen muuttamistaan.

Jokaisen ihmisen oikeus on kulkea käsi kädessä itsensä kanssa ja kokea tämän liiton tuoma hyvä pohjana elämälleen.

Aidon sisäisen lapsen ja aidon aikuisen liitto

Mitä vähemmäksi tarve kompensoida vääristyneen lapsen sisäistä tilaa käy, sitä vähemmän reaktiivisuutta meissä on. Opettelemamme tavat ja automaattiset kuvat itsestämme on silti asennettu hermostoomme ja muutos konkreettisen elämämme tasolla vaatii aitoa aikuista.

Aidon aikuisuuden perusta on läsnäolo. Oman elämänsä kypsyvä katselu tietoisin silmin ja vapaampana siitä, mitä kuvittelimme olevamme ja mikä on ok/mikä ei ole ok. Teemme valintoja elämäämme koskien voimavaroista, jotka vapaus meille antaa. Kuunnellen samalla sisällä olevaa luovuutta, iloa, avoimuutta ja rohkeutta, joiden lapsi sallii nyt virrata vapaammin saatuaan rinnalleen sen aikuisen, jonka hän tarvitsi.

Mikäli tämä kirjoitus puhuttelee sinua ja koet halua vahvistaa yhteyttä aitoon sisäiseen lapseen sekä vahvistaa läsnäolevaa aikuista itsessäsi, suosittelen vahvasti, että tutustut Ryhdy aikuiseksi sisäiselle lapsellesi -verkkokurssiini. Juuri nyt sen hinta on 16.8 saakka vain osa normaali hinnasta.

Voiko toinen ihminen todella nähdä sinut?

Käsittelen tässä kirjoituksessa kolmea asiaa: mitä nähdyksi tuleminen on, miten voit edesauttaa nähdyksi tulemistasi sekä sitä mikä tekee nähdyksi tulemisen toisinaan haastavaksi.

Tunnumme toisinaan käyttävän nähdyksi tulemista synonyyminä sellaisille asioille kuulluksi tuleminen ja ymmärretyksi tuleminen. Myös vastaanotetuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen voivat kuulua samaan pakettiin.

Erotan itse ihmisissä selkeästi kolme erilaista tasoa nähdyksi tulemisen sisällä. Kokemus nähdyksi tulemisesta voi syntyä siitä kun toinen ymmärtää minua älyllisesti, siitä kun toinen kykenee ottamaan vastaan tunteeni ja siitä kun toinen kykenee ottaa vastaan fyysisyyteni.

Kun haluamme tulla nähdyksi, mitä se tarkoittaa?

On tilanteita, joissa kerron omasta näkemyksestäni tai kokemuksestani ja pyrin välittämään sitä miten mielessäni näen tietyn asian. Se voi olla esimerkiksi näkemykseni siitä miten jokin asia kannattaa tehdä, analyysi omasta toiminnastani tai tulkintani joistain tapahtumista. Kun toinen ihminen ymmärtää joko kokonaisuudessaan sen rakennelman, jonka rakennan mielessäni ja yritän hänelle välittää, voin tulla älyllisesti nähdyksi. Toisinaan vastaanottaja saa osittain kiinni ja ymmärtääkseen kysyy lisätietoa tai selkeytystä, saatan myös kokea tulevani ymmärretyksi, eli älyllisesti nähdyksi ja kertoessani lisää kokemukseni vahvistuu ja älyllinen ilmaisuni selkeytyy.

On myös tilanteita, joissa en koe tulevani ymmärretyksi. Tähän on monia syitä. Usein en ensinnäkään tällaisessa vahvassa mentaalisessa  tilassa muista sitä, että, jotta toinen voisi ymmärtää tällaisen mentaalisen rakennelman, joka mielessäni on, minun täytyy osata välittää se hänelle niin, että hän näkee mistä se koostuu. Tämä on aika vaikeaa, etenkin sellaisen ihmisen kanssa, jolla ei ole samaa pohjatietoa, jolle rakentaa.

Toinen tyypillinen syy on se, etten itsekään ole selkeä siitä miten ajattelen. Kerron vain pääpiirteittäin jostain asiasta ja saatan tunnetasolla kokea asian tärkeäksi mutta en osaa perustella sitä tai esittää perusteluja kokemukselleni.

Kolmas on se, että usein kyse onkin tunnetason asiasta ja yritän tulla nähdyksi älyllisesti. Aina ei ole helppo tunnistaa, että kyse on tunnetason asiasta ja olla toiselle tunnetasolla avoin. Siksi voin joskus eksyä jopa väittelemään älyllisesti asiasta, jota ei voi ratkaista älyllisesti.

Palaan tähän myöhemmin mutta vaikuttamassa voi tietysti olla myös se helposti nimettävä syy: toinen ei kuuntele tai ole kiinnostunut siitä mitä kerron.

Tuletko nähdyksi tunnetasolla?

Tämä on useimmiten se isoin alue, jolla kaipaamme tulla nähdyksi. Kaipaamme tunnetason kokemusta ensinnäkin siitä, että se mitä koemme nähdään, mutta myös siitä, että se mitä koemme ja olemme on tervetullutta.

Kerron ystävälleni siitä mitä olen kokenut viime päivinä ja miten voin sen kanssa. Kerron haastavista kohdista ja annan sen kuulua äänessäni, että haasteet ovat koskettaneet. Yhtälailla jaan myös sen millä tavalla nämä haasteet ovat antaneet minulle jotain, jonka koen tärkeäksi. Haasteista huolimatta koen iloa. Puhuessani haasteista ystäväni kuuntelee hiljaa ja tunnen sen, että hän tuntee sydämessään sen mistä kerron. Ilon alkaessa kuulua äänestä, hän ottaa kantaa kevyesti ja selkeästi eläen mukana asiaa. Tultuani päätökseen kertomuksessani, hän päätyy jakamaan niistä kokemuksistaan, jotka muistuvat hänen mieleensä kertomani vaikutuksesta.

Koen tulevani kuulluksi tunnetasolla koska sille on tilaa mitä koen. Siihen ei puututa ja koen toisen kykenevän myötäelämään sitä mitä kerron omassa sydämessään. Hän kuuntelee, ei vain korvillaan vaan olemuksellaan. Optimaalinen tilanne.

Toisinaan on kuitenkin niin, että kaivatessani tulla kuulluksi, en osaakaan kertoa siitä mitä minussa tapahtuu. Joskus se on hieman piilossa itseltänikin. Saatan jopa sivuta asiaa mutta tuntuu silti siltä, että en tule kuulluksi. Turhauttavaa. Välillä käy myös niin, että avatessani itseäni tunnetasolla, toinen ei ole samalla tasolla avoin ja kuunteleekin kertomaani vain älyllään. Toisen tulkinnat ja tunnekokemusteni jäsentäminen älyllisesti saattavat tuntua jopa kipeältä tuossa kohtaa.

Nähdyksi tuleminen tunnetasolla edellyttää tärkeimpänä asiana sitä, että kykenen olemaan avoin tunnetasolla. Kaivatessani näkemistä ja kuulemista toiselta ihmiseltä, hänen täytyy paitsi avautua tunnetasolla, myös kyetä avautumaan sille mitä minä tunnen. Tämä on toisinaan paljon odotettu monestakin syystä. A. kaikki eivät ole aina täysin samassa tilassa kuin minä, B. yhteiskunta on aika mentaalinen ja toimimme siksi vahvasti sillä tasolla arki-elämässämme, C. jotta toinen voi vaikkapa sydämellään kokea suruni, hänen täytyisi olla avoin omalle surulleen tai ottaakseen vastaan inspiraationi, hänen täytyisi olla riittävän rohkea olemaan avoin tälle tunteelle, joka on välillä vähän vallatonkin. Sekä viimeisenä D. hänen täytyisi kyetä olemaan reagoimatta siihen mikä hänessä koskettuu jakamani seurauksena ja vain antaa sille sekä sen myötä minulle tilaa.

Aika paljon vaatimuksia toiselle ihmiselle? Ei kai kukaan voi olla näin läsnä toiselle ihmiselle ainakaan ilman, että se on hänen ammattinsa ja hän keskittyy paitsi olemaan toiselle läsnä, myös jatkuvasti laajentamaan omaa tunnetason repertuaariaan ja ihmistuntemustaan, jotta hänessä olisi tilaa toisen kokemukselle.

Kehollinen nähdyksi tuleminen? Mitä se tarkoittaa?

Aloitetaan siitä ihan ilmeisimmästä. Lapsena kaipaamme sitä, että vanhempamme paitsi näkevät kehomme, myös arvostavat sitä ja osoittavat sopivaa kiinnostusta sitä kohtaan. Moni meistä on varmasti törmännyt lapseen siinä iässä, jossa hän haluaa esitellä kehoaan, liikkeitään, kyvykkyttään ja tietysti sitä kaikista jännintä, eli fyysistä sukupuolta ja siihen liittyviä elimiä.

Kaipaamme paitsi huomiota kehollisuudellemme, myös fyysistä kontaktia sekä ympäristön kykyä tempaantua mukaan, vastata ja siten osoittaa osallistumista kehollisen elinvoimamme jakamiseen.

Puhuin lapsista mutta tarve tulla kehollisesti nähdyksi on merkittävä osa myös aikuista ihmistä. Ollessani innostunut ja dynaamisessa tilassa, haluan touhuta paljon ja toisinaan huomaan kaipaavani toista touhuamaan kanssani. Tai ainakin osallistumaan siihen huomaamalla touhuamiseni. Innostuessani ruanlaitoista, kaipaan sitä, että kumppanini on mukana prosessissa. Toisinaan teemme ruokaa yhdessä ja toisinaan vaan haluan näyttää hänelle tekemisieni jälkiä. Koen tulevani nähdyksi tässä kehollisessa toiminnassa kun hän joko osallistuu ja elää prosessia kanssani tai on paikalla kun haluan jakaa siitä mitä teen. Jakaa innostukseni.

Pelatessani koripalloa muiden miesten kanssa, jokainen ylä viitonen, ”syötä Aarolle” sekä kohtaaminen, jossa olen kahden kesken vastustajan kanssa ja hetken aikaa mittelemme pallosta, antaa minulle kokemuksen oman kehoni näkyväksi tulemisesta.

Kuten myös ne hetket peiton alla tai päällä, jossa uskaltaudun kokemaan tapahtumia fyysisesti, antaen kehollisuuteni näkyä niin ääninä, liikkeinä kuin luonnollisena hengityksenä. Eikä merkityksellistä ole vain se, että koemme tätä yhdessä vaan myös se, että toisinaan on niitäkin hetkiä, joissa toinen vain katsoo alastonta vartaloani siten, että annan itseni rentoutua tuon katseen edessä.

Kehollinen nähdyksi tuleminen voi olla haastavaa siksi, että emme ole kosketuksissa sen kanssa. Emme liiku luontaista elinvoimaamme ilmentäen, koe halujamme autenttisesti tai anna itsemme reagoida tapahtumiin kehollamme. Toisinaan huomaan olevani jäykkä kuin puutikku ja silloin on mahdotonta tulla kohdatuksi tällä tavalla edes fyysisessä kontaktissa toisen kanssa. Minun täytyy antaa kehoni tulla eläväksi jos haluan kokea kehollisen kohdatuksi tulemisen. Minun täytyy tutustua siihen ja siihen miten eri puoleni ilmenevät kehollisesti kun annan itseni reagoida kehollani.

Jotta voin tulla kehollisesti kohdatuksi, tarvitsen kontaktia. Niin läsnäolevaa fyysistä kontaktia kuin kehollisen energiani kohtaamista. Jälkimmäinen voi konkreettisesti tarkoittaa sitä, että kokiessani aggressiota tai voimakasta intohimoa puhuessani minulle tärkeästä aiheesta, vastapuoli kykenee ottamaan kokemukseni vastaan ja pysymään kanssani kontaktissa. Tämä edellyttää toiselta kosketusta omaan keholliseen elinvoimaansa.

Jotta voin tulla kehollisesti nähdyksi, toisen täytyy uskaltaa katsoa. Eikä vain katsoa vaan nähdä ja kokea se mitä kehoni katsominen saa aikaan hänen kehossaan. Hänen täytyy katsoa kehollaan. Voisi luulla, että katsominen on helpompaa kuin katsottuna oleminen mutta aito katsominen tekee yhtä alastomaksi kuin katsottuna oleminen.

Alatko saada kiinni siitä, että nähdyksi, arvostetuksi, kuulluksi ja vastaanotetuksi tuleminen on aika moniulotteinen juttu? Yksi asia, jonka haluan sinulle välittää on se, että tämän tarpeen toteutuminen pääasiassa toisten kautta on vaikeaa. Toisilla on suuri merkitys mutta sitäkin suurempi on minulla itselläni.

Ihminen voi tulla nähdyksi vain kun hän päästää itsensä aidolla tavalla näkyviin. Kuva on järjestämältäni retriitilä.

Miksi sitten emme koe tulevamme nähdyksi?

Tälle on monia syitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että emme osaa kommunikoida toiselle tai edes itsellemme selkeästi siitä, että kaipaamme sitä. Yritämme tulla emootionaalisesti kuulluksi kertomalla nokkelia juttuja mutta emme paljasta sydäntämme. Haemme kehollista kontaktia mutta emme ole läsnä siinä mitä kehossamme tapahtuu tai uskalla päästää itseämme kokemaan kehollamme autenttisesti. Emme uskalla esiin älykkyytemme kanssa ja siksi koemme, ettei meitä ymmärretä. Tiedän, voi olla ihan yhtä epävarma olo kertoa omasta näkemyksestään kuin vaikkapa mennä tanssikurssille tai uskaltaa puhua kumppanille sisällään kokemasta yhteyden kaipuusta.

Luulemme, että toinen ymmärtää

Lapsuutemme peruja on myös se, että emme vielä oikein tunnista toista erilliseksi ihmiseksi, joka eläessään rinnallammekin, elää omassa maailmassaan. Hän kokee eri asioita, ajattelee eri asioita ja hänellä on kokonaan oma sisäinen maailmansa vaikka asutamme samaa tilaa. Hän jopa kokee tuon tilan eri tavalla kuin minä. Luulemme, että se mitä koemme on jotenkin myös toisissa ja toisten tiedossa. Osittain tämä tila, jossa omakin huomiomme on pääasiassa ulkopuolella, auttaa meitä sillä se pitää meitä etäällä itsestämme ja siitä mitä koemme.

Kun tuon huomioni siihen mitä minussa tapahtuu, minun on mahdollista tulla nähdyksi. Ennen kaikkea itseni toimesta mutta oppiessani kommunikoimaan siitä niille toisille, joiden nyt huomaankin olevan erillisiä ihmisiä, se käy mahdolliseksi myös toisen toimesta. Huom! sanon mahdolliseksi, en varmaksi.

Toinen ei välttämättä ymmärrä, kykene samaistumaan tai ole läsnä. Eikä hänellä ole siihen velvollisuutta.

Jos haluan, että toinen ihminen kuulee minua, minun on hyvä varmistua siitä, että meillä on hieman rauhallisempi tila, jossa meidän molempien on suuremmalla todennäköisyydellä mahdollisempaa olla läsnä niin kehollisesti, tunnetasolla kuin älyllisestikin. Kun kumppani tulee töistä, hetki ei todennäköisesti ole samantien se otollisin emootionaaliselle yhteydelle. Eikä minun tarvitse vaatia kykyä siihen itseltänikään. On kohtuullista ensin laskeutua kotiin ja luoda yhteys kun olen itse laskeutunut.

Minulla on paljon sellaisia kokemuksia ja paljon sellaista informaatiota, joita läheisilläni ei ole. Kuten myös toisinpäin. Vaikka osaisin kertoa hyvin selkeästi sen mitä haluan sanoa toiselle, hän ei välttämättä ymmärrä koska nuo kokemukset tai se tieto josta puhun, ei välttämättä ole osa hänen kokemusmaailmaansa tai maailmankuvaansa. Jos olen itse kuulijan paikalla, koetan olla rehellinen ymmärtämättömyydestäni ja sanoa ”en rehellisesti pysty täysin ymmärtämään sitä mitä kerrot tai haluat sanoa mutta kuuntelen.”

Halutessani yksitoikkoisen työpäivän jälkeen ilmaista elinvoimaisuuttani ja hakea kontaktia toiseen, toinen voi olla ihan erilaisessa tilassa, vaikkapa fyysisesti väsynyt.

Kertoessani vaikeudesta, joka minulla on, kertomukseni saattaa koskettaa toisessa vaikeutta, jonka kanssa hän ei halua olla juuri nyt tekemisissä. Tähän hänellä on oikeus ja se tarkoittaa sitä, että minä en voi juuri nyt tulla hänen kuulemakseen tämän asian kanssa. Yhtälailla syynä sille, että en voi tulla kuulluksi on se, että saatan vaikkapa jakaa asiaani sellaisella intiimiydellä, joka ei ole toiselle tuttua. Tai kenties rohkeuteni kyseenalaistaa oman elämäni valintoja on jotain, joka pelottaa toista koska se kutsuu esiin rohkeutta hänessä ja tämä voi olla pelottavaa.

Yleisesti ottaen on hyvä tiedostaa se, että toinen ihminen ei voi toimia positiivisella tavalla peilinä minulle niissä asioissa, joihin hänellä ei ole pääsyä itsessään. Mikäli hän torjuu jonkin itsessään, hänen on vaikea kohdata sitä minussa. Mikäli kokemus, josta hänelle puhun ei ole hänelle millään tapaa tuttu, keskustelutoverini saattaa alkaa puhua ihan eri asiasta koska hänen mielensä yritti napata jostain sellaisesta kiinni puheessani, mikä oli hänelle samaistuttavaa.

Mitä tapahtuu kun en tule nähdyksi?

Kun joko tiedostamattamme tai tietoisesti kaipaamme tulla nähdyksi, yritämme saada vahvistusta jollekin sellaisella itsessämme, joka kaipaa tulla vahvistetuksi. Kun emme saa vahvistusta, koemme kipua, joka liittyy sisällämme olevaan syvimpään haavaan. Narsistiseen haavaan, joka on syntynyt siitä, että olemme menettäneet kosketuksen moniin osiin itsessämme sen seurauksena, että niitä ei kohdattu tarvitsemallamme tavalla.

Emme ainoastaan koe tätä haavaa vaan kokemus nostaa pintaan myös ne tunteet, joita koimme kun emme aiemmin kokeneet tulevamme nähdyksi. Tähän tietysti reagoimme omalla tavallamme jokainen. Joku kääntyy uhriuteen, toinen muuttuu kiukkuiseksi, joku sivuuttaa koko asian ja tunteensa ja yksi älyllistää tilanteen. Pyrimme välttämään tuon kokemuksen koska olemme oppineet tekemään niin suojataksemme itseämme. Palaamme tuttuihin rooleihimme ja etsimään muilla tavoin täytettä siihen tyhjyyteen, joka nyt taas hieman selkeämmin tuntuu sisällä koska nähdyksi tulemattomuuden kokemus nosti sitä hieman lähemmäs pintaa.

Jossain syvällä sisällä osa minussa sanoo jälleen: miksipä yrittää kuin ei se koskaan kuitenkaan toteudu.

Niin, miksipä tulla esiin kun ympäristö yhä edelleen tuntuu antavan sen saman palautteen, että se mitä olen sisälläni ei edelleenkään ole kiinnostavaa, oikein, rakastettavaa, järkevää, kaunista, inspiroivaa tai huomion arvoista.

Tarvitsevuus tekee nähdyksi tulemisesta vaikeaa

Me kaipaamme nähdyksi tulemista eri määrissä ja eri tavoin. Yksi asia, joka vaikeuttaa sitä on tarvitsevuutemme sille. Tarpeet ovat ok, se on tärkeää todeta heti alkuun. Tarvitsevuus on kuitenkin jotain muuta. Se se ihminen, joka ei kerro sinulle mitä hän tarvitsee mutta jonka tunnet toimivan itseäsi kohtaan tarvitsevasti ja ikäänkuin hän yrittäisi vaikuttaa sinuun ja odottaisi sinulta jotain.

Syy sille miksi tarvitsevuus on hankala juttu on se, että se vaikuttaa toiseen ihmiseen automaattisesti tavalla, joka saa hänet sulkeutumaan. Etenkin jos olet aikuinen ihminen puhumassa aikuiselle ihmiselle. Kun tunnet toisen tarvitsevuuden, tunnet hänen käyttäytyvän jotenkin lapsenomaisesti ja muuttavan sinut tarpeensa kohteeksi sen sijaan, että hän kohtaisi sinut.

Tarvitsevuus on hankalaa myös siksi, että kun käyttäydymme tarvitsevasti, emme kommunikoi tarvettamme suoraan ja siksi se ei voi täyttyä. Emme edes itse tunne tarvitsevuutta aidosti vaan käyttäydymme vain epäsuoraan tuon sisällä olevan tyhjiön ohjaamana, oppimallamme tavalla.

Mitä tarvitsevampi ihminen on, sitä vaikeampi hänen kanssaan on olla läsnä. Kun koen tarvitsevuutta ja ihmettelen miksi ihmiset lähelläni etääntyvät, minun on hyvä tiedostaa tämä ja ymmärtää samalla, että juuri nyt en voi sille mitään eikä siinä ole mitään vikaa.

Tarvitsevuus pitää sisällään myös aina sen, että kaipaamme jotain jostain muualta. Taustalla vaikuttavat lapsuudessa täyttymättä jääneet tarpeet ja lapsen maailmankuva, jossa se mitä kaipaamme on todella ulkopuolella. Huomiomme on silloin ulkona ja olemme etäällä itsestämme. Voimme saada apua tilanteeseen ja löytää lähemmäs sitä mitä kaipaamme kun alamme tulla lähemmäksi itseämme.

Miten minä voin tulla nähdyksi?

Ensimmäinen auttava tekijä on se, että tulen lähemmäksi itseäni. Sitä mitä minussa tapahtuu kehollisesti, emootionaalisesti ja fyysisesti. Tämä ei ole asia, joka tapahtuu kerran ja on sitten hoidettu vaan tapahtuu harjoituksen kautta. Mitä enemmän opin olemaan läsnä omalle kokemukselleni, sitä lähempänä olen itseäni.

Mitä lähemmäs tulen itseäni, sitä selkeämmin erotan itseni myös toisista. Alan ymmärtää, että minussa tapahtuvat asiat todella tapahtuvat minussa. Toiset eivät tiedä niistä samalla tavalla kuin minä vaikkakin vaistoavat, aistivat ja näkevät myös käytöksestäni välillä jotain siitä mitä minussa tapahtuu.

Tämä erillisyys tuo minut sen äärelle, että ymmärrän kommunikaation tärkeyden ja usein myös heikon osaamiseni sen saralla. Olen paitsi huonosti kosketuksissa se kanssa mitä minussa tapahtuu, myös huono kommunikoimaan siitä itselleni ja muille. Voin kuitenkin oppia kommunikoimaan.

Halutessani älyllistä ymmärrystä, voin opetella ilmaisemaan mieleni maiseman toiselle selkeästi. Kaivatessani tunnetason kuulluksi tulemista, voin opetella sallimaan itseni tuntea sen mitä tunnen ja kertoa siitä. Kaivatessani kehollista kontaktia, voin antaa itseni kokea kehollani, ilmentää sitä ja kysyä toiselta josko hän haluaa tavalla x tai y osallistua tähän.

Mitä lähempänä olen itseäni ja mitä selkeämmin osaan sanoittaa omaa kokemustani, sitä paremmin minulle avartuu se, että toinen ihminen ei itseasiassa ole se merkityksellisin elementti siinä, että tulen nähdyksi. Kun sanoitan ajatuksiani, alan tulla selkeämmäksi ajatuksistani. Kun suostun tuntemaan ja sanoittamaan, sitä näkyvämmäksi ja vastaanotetummaksi tunteeni tulevat. Mitä enemmän annan itseni kokea kehollani, kunnioittaa kehollisia tarpeitani ja ilmentää kehollista elinvoimaani, sitä enemmän koen tulevani kehollisesti näkyväksi.

Toisilla on roolinsa

Olen itse merkittävin henkilö näkyväksi tulemisen kannalta. Kun annan itsestäni, tulen itselleni näkyväksi. Kun odotan sitä toiselta, en anna itsestäni ja huomioni on väärässä paikassa.

Toisilla on kuitenkin roolinsa. Se ihminen, joka ei tunnu kuulevan tai näkevän, auttaa minua lähemmäs narsistista haavaani. Se, joka menee etäämmälle kun odotukseni kohdistuu yhä voimakkaammin häneen, näyttää tarvitsevuuteni ja läheisriippuvuuteni, joka on jossain määrin osa jokaista tavallista ihmistä.

On myös niitä, jotka oikealla hetkellä osaavat ja sattuvat olemaan läsnä. Hän, joka sanoo, että ymmärtää vaikeuteni hetkellä, jossa en ihan vielä itsekään osaa tuntea tuota vaikeutta. Se, joka palauttaa huomion iloon, jota hetki sitten koin mutta jolle en uskaltanut antaa niin paljon tilaa kuin se olisi ansainnut. Hän peilaa minulle tämän ilon kutsumalla sen esiin, jotta se saa tulla ravituksi. On myös niitä, jotka oikella hetkellä kyseenalaistavat minua jumissa pitävän uskomuksen tai käytösmallin, johon olen samaistunut. Tällöin minulle tulee näkyväksi jotain, joka oli minulle vielä sokeaa ja se voi toisinaan tuntua ikävältäkin.

Pohjimmiltaan koko maailmankaikkeus voi auttaa minua kokoajan siinä, että tulisin näkyväksi. Kun tuon huomioni siitä asetelmasta, jossa 90% huomiostani on ulkopuolella ja 10% käy itsessäni niissä hetkissä, joissa reagoin niin voimallisesti, etten voi sitä välttää, siihen, että 80% huomiostani on lähellä omaa kokemustani, alan huomata, että minussa tapahtuu kokoajan jotain. Näin tutustun itseeni ilman, että joku toinen ensisijaisesti kuuntelee minua. Sen sijaan toiset auttavat minua katsomaan itse itseeni.

Tämän seurauksena voin paitsi tuntea itseni, löytää myös uusia voimavaroja, tunnistaa minussa olevia hidasteita ja väärinkäsityksiä sekä olla paremmin kosketuksissa toisiin tunnistaessani erillisen itseni ja siten myös tosiasian siitä, etten tunne toista ilman kommunikaatiota.

Mikäli aihe puhuttelee sinua, suosittelen vahvasti tutustumaan narsistinen haava -retriittiini, jossa voimme yhdessä työskennellä asian parissa. Mikäli sinun ei ole mahdollista osallistua, suosittelen etänä käytävää Kuulluksi tulemisen taito -verkkokurssiani, jossa opit tämän tekstin taustalla olevan taidon.

Voiko toinen todella nähdä minut?

Kyllä ja ei. Toinen ihminen voi hetkittäin kohdata minut tavalla, jossa meillä on riittävä yhteinen kokemuspinta ja olemme riittävän avoimesti läsnä. Tämä on tärkeää ja antoisaa. On myös olemassa ihmisiä, jotka voivat auttaa minua näkemään itseni koska heidän kokemusmaailmansa on riittävän laaja ja samankaltainen kanssani. Kukaan ei silti voi tuntea itseäni puolestani.

Mitä enemmän olen tehnyt työtä oman itsetuntemuksen parissa ja sallinut itseni kokea elämää sellaisena kuin se on, sitä avarampi kokemusmaailmani on. Tunnen itseni paremmin sen johdosta, vaikkakaan en tietysti täydellisesti. Matkan edetessä ymmärrän yhä paremmin sen, että minä olen itse se, joka kuulee minua. Keskustellessani itseni kanssa niillä taidoilla, jotka olen hankkinut tai ilmentäessäni itseäni autenttisesti maailmassa ja ihmissuhteissani, tulen itselleni näkyväksi. Riittävän avaran peilipinnan omaavia ihmisiä on yhä vähemmän ja samalla jokaisen sellaisen arvo nousee yhä korkeammaksi.

Tosiasia siitä, että olen yksin on yhä konkreettisempaa. Ja juuri tälle yksinololle antautuminen on se mistä käsin voin autenttisesti vuorovaikuttaa toisten kanssa, odottamatta heiltä täytettä sisälleni. Mitä enemmän annan itsestäni, sitä enemmän opin itsestäni. Mitä vähemmän odotan ulkopuolelta, sitä enemmän vastaanotan.

Olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa, riippumatta siitä tunnistammeko tätä. Inhimillisellä tasolla olemme kuitenkin erillisiä ja tulemme olemaan tällä tasolla erillisiä loppuun saakka. Kommunikaatio, vastuu itsestäni ja autenttinen oleminen siellä missä olen, ovat inhimillisellä tasolla edellytyksiä sille, että minä voin tulla ennen kaikkea itseni ja sopivissa määrin toisten näkemäksi.

Toivon, että tämä kirjoitus rohkaisee sinua kääntymään itsesi pariin.

***

Laita kirjoitus myös jakoon mikäli se puhutteli sinua.

Keskustelua läsnäolosta

Lapsuuden tuttavani Juha-Matti Heiskanen ehdotti taannoin minulle videoitavaa keskustelua läsnäolosta. Juha-Matti on tutkinut ravintoa, meditaatiota ja läsnäoloa viime vuosina ja jälleennäkemisen myötä näistä asioista on käyty hyviä keskusteluja. Myös Rohkea elämä -kirjani on inspiroinut Juha-Mattia ja tuonut konkretiaa siihen mitä läsnäolo on.

Videolta löydät meidät puhumassa mm. seuraavista asioista:

  • epävarmuus ja miten olla sen kanssa
  • mitä läsnäolo on?
  • miten menetän energiaa sen myötä, että huomioni on kokoajan ulkopuolella?
  • mitä on itsekkyys ja miten se eroaa itselle läsnäolemisesta?
  • miten olla sen kanssa kun tiedä mitä sanoa?
  • miksi inhimilliset emootiot ovat suora tie voimavaraantumiseen?

Suositus: koska ääni on hetkittäin matala, kuuntele joko kuulokkeilla tai tilassa, jossa ei ole melua.

Ota kantaa asiaan ja jaa halutessasi toisillekin somessa pohdittavaksi.

Aikuinen rakkaus on avain kumppanuuteen, ystävyyteen ja vuosisadan rakkaustarinaan

Tiedät varmasti, että rakkaus ei ole pelkkä tunne. Samalla olet ehkä miettinyt, mitä se sitten on. Se jokin, jota kaipaamme joskus niin paljon, että se repii sydäntämme. Se sama jota haluamme myös palavasti antaa itsestämme. Jotain joka voi saada meidät tuntemaan äärimmäistä onnellisuutta tai jopa tuntemaan yhteyttä koko maailmankaikkeuden kanssa.

Muutama vuosi sitten törmäsin David Richo:n kirjoittamaan teokseen Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa (Basam Books, 2012) ja sen maalaisjärkevä ja samalla syvä sanoma tuntui joltain, jonka halusin jakaa kanssasi.

Niin kauan kuin haluat jotain ulkopuolista, olet tyytymätön, sillä sinussa on osa, jota et ole vielä täysin tunnustanut omaksesi” – A.H.Almaas

Yksi kirjan keskeisistä teemoista on, että opimme kääntämään rakkaudessa huomiomme sisäänpäin sen sijaan, että etsisimme vastauksia ulkopuolelta. Tämä on hyvin tuttu teema ja sitä toistaa lähes jokainen ihmissuhteita, läsnäoloa, rakkautta tai onnellisuutta käsittelevä opus. Saman asian puolesta puhun itsekin, olemme itse vastuussa omien tarpeidemme täyttämisestä, rakkaudestakin.

Silti jo ensimmäisiltä sivuilta käy selväksi, että Richo ymmärtää ihmisyyteen kuuluvan myös vuorovaikutteisuuden. Sen vuoksi muun muassa ympärillämme olevilla ihmisillä on tärkeä rooli tarpeidemme ja toiveidemme täyttämisesessä.

Tämä kirjan osuus puhuttelee minussa helposti sitä osaa, joka löytää itsensä toisinaan kokemassa suuttumusta, kaipausta ja surua, koska toinen ihminen ei anna sitä mitä tarvitsen. Se jopa lohduttaa kaikkien niiden sanojen keskellä, jotka kehottavat kantamaan itse vastuun omasta onnestaan.

Vaikeuksissa ei ole kyse kahden aikuisen välisestä vuorovaikutuksesta vaan siitä, että se ei koskaan pääse edes alkamaan” – D. Richo

Se, mitä vaille jäimme lapsuudessa ja myöhemmin, nousee vahvasti esille niissä ihmissuhteissa, joissa toinen ihminen tulee tarpeeksi lähelle. Läheinen ihminen on se, jolle haluamme antaa itsestämme parasta mutta myös se joka auttaa meitä löytämään menneisyytemme. Sen menneisyyden jonka löytämiseen tarvitsemme Richon mukaan toista ihmistä.

Katso mitä minulle tapahtui, kun olin lapsi. Pane se loppumaan, tee lapsuudestani parempi” – D. Richo

Parhaimmillaan läheinen ihminen antaa mahdollisuuden nähdä, mistä kohdin olemme rikki. Jos olemme erittäin onnekkaita, hän pystyy antamaan myös tarpeellisen määrän rakkautta, jotta löydämme rohkeutta menneisyyden kohtaamiseen. Tämän tuen määräksi Richo määritteli 25%. Loput 75% menevät omavastuun piikkiin.

Keneltäkään ei tule silti odottaa 25%. Mutta sille kannattaa jättää tilaa.

Kaipaamamme rakkaus

Kaipaamamme rakkaus on kirjassa jaettu viiteen eri osaan jotka ovat nimeltään huomio, hyväksyntä, arvostus, hellyys ja vapaus. Niin lapsi kuin aikuinen tarvitsee toisen ihmisen katkeamatonta huomiota, kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta, arvostuksen niin hyviä kuin haastavia ominaisuuksiamme kohtaan, läheisyyttä ja hellyyttä sekä osoituksen siitä, että olemme vapaita liikkumaan ja ilmentymään.

Richo sanoo, että ihannekumppanin löytäminen ei ole rakastamaan oppimisen merkittävin päämäärä, vaan tärkeämpää on muuttua kokonaisvaltaisesti rakastavammaksi ihmiseksi. Allekirjoitan päämäärän ja samanaikaisesti uskon, että tämä aikuinen rakkaus on myös avain johonkin sellaiseen joka on yhtäaikaa kumppanuutta, ystävyyttä ja vuosisadan rakkaustarina.

Aloitan tämän kirjoituksen myötä viisiosaisen blogisarjan jossa pohdin sitä mitä aikuisen rakkauden ainesosat käytännössä tarkoittavat. Toiseksi aiheeksi nostan ne käytännön toimenpiteet ja asiat jotka kasvattavat kykyämme antaa ja vastaanottaa rakkautta niin maailmalta, itseltä kuin toiselta ihmiseltä. Odotan kirjoituksiani innolla!

Tämän kirjoituksen anti lyhyesti:

Rakkaus on huomion antamista, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta. Miten osoitat ja annat näitä rakkauden toiselle? Entä itsellesi?
Vaikeudet eivät ole aina sinun ja hänen välisiä asioita. Oletko antanut itsellesi ja toiselle mahdollisuuden tutkia omia haavoja ilman, että olet reagoinut ja estänyt turvallisen tutkimisen? Voisitko kysyä nyt neutraalisti mistä siinä silloin oikein olikaan kyse?

Kysy itseltäsi vaaditko toiselta liikaa? Pidätkö huolen omavastuustasi ja jätätkö toiselle tilaa antaa, silti sitä vaatimatta?

Suosittelen tutustumaan pitämiini parisuhde -viikonloppuihin, joista on pidetty paljon.